20 asiaa, joihin Kaakkois-Aasian matkailija tottuu

Kaakkois-Aasiassa on jotain, mikä saa meidät aina palaamaan takaisin. Lämpimät ihmiset, kiehtova kulttuuri, mahtava ruoka… Lista on pitkä. Kaakkois-Aasiassa matkaillessa törmää myös kaikenlaisiin omituisuuksiin. Tässä muutamia asioita, joita Kaakkois-Aasian reppureissaaja ei voi olla huomaamatta. Moni näistä on ensin hymyilyttänyt, moni ärsyttänyt, kunnes siitä on tullut itsestäänselvyys. Toisaalta joitakin tulee ikävä.

1. Olet yhtäkkiä rikas. Kaakkois-Aasiassa euro venyy paljon pitemmälle, ja voi elää herroiksi tavoilla, joihin Suomessa ei olisi varaa.

2. Moottoripyörät kaikkialla. Kaakkois-Aasiassa ylivoimaisesti suosituin kulkupeli on mopo. Skootteri käy myös taksista, eikä matkalaukkukaan ole mikään ongelma. Mopon selkään mahdutetaan asioita, jotka tuntuvat uhmaavan fysiikan lakeja. Kokonaisia perheitä, porsaita häkissä tai vaikka parisänky.

3. Tinkiminen. Jos Kaakkois-Aasiassa ei tingi, turistia saatetaan pitää hiukan yksinkertaisena. Kannattaa kuitenkin tinkiessä pitää myös aina mielessä minkälaiset pikkusummat näin länsimaalaisen näkökulmasta on kyseessä.

4. Hyttysten pelkääminen. Hyttysiltä suojautuminen on otettava suuressa osassa Kaakkois-Aasiaa tosissaan, ei pelkästään malarian vaan myös denguekuumeen riskin vuoksi. Toisaalta puremilta on varsinkin pidemmällä matkalla mahdoton välttyä. Se tunne, kun yhdestä bissestä tuli muutama, unohdit hyttyssuojan, heräät täynnä paukamia, ja olet varma että orastava päänsärky on denguekuumetta… Varsinkin jos reissaa budjetilla, Kaakkois-Aasiassa saa olla tarkkana myös sänkyluteiden varalta.

5. Katuruoka voi olla parempaa kuin huippuravintolassa. Kaakkois-Aasiassa reissatessa tulet huomaamaan, että joskus parhaat ateriat saa kyseenalaisen näköisestä katukojusta.

6. Muovituolilla istuminen ravintolassa. Ensimmäistä kertaa lastenkokoiseen muovituoliin kyykistyminen tuntuu hassulta, mutta halpa ja herkullinen katuruoka on sen arvoista!


8.
Tyrkytys. Kaakkois-Aasiassa reissatessa joutuu tottumaan siihen, että usein sinua ystävällisesti lähestyvillä paikallisilla on dollarinkuvat silmissä ja oma lehmä ojassa. Myös huijauksien varalta saa olla varpaillaan.

7. Kyykkyvessat ja käsisuihkut. Kaakkois-Aasiassa oppii syväkyykyn. Vaikka kyykkyvessoilta pystyy halutessaan myös välttymään, joskus hädän yllättäessä muuta vaihtoehtoa ei ole tarjolla. Asennoidu siihen siten, että anatomisesti se on tehokkaampi tapa hoitaa vessahommat. Vessapaperia ei yleensä löydy. Vieressä voi olla pönttö, josta kauhotaan vettä, tai modernimpi vaihtoehto käsisuihku.

11. Jatkuva hiki. Suihkussa tulee käytyä useamman kerran päivässä. Se tuo helpotuksen keskimäärin viideksi minuutiksi. Huomaat pian, miksi paikallisilla on tapana chillata jonkin aikaa kuumimpaan aikaan päivästä. Toisaalta ilmastointi menee monesti överiksi, se on joko pakastin tai ei mitään!

9. Karvaisia kavereita riittää. Kaakkois-Aasiassa reissatessa tekisi mieli adoptoida jokainen vastaantuleva kissan- tai koiranpentu. Kulkukoiria näkyy paljon, ja aina ne eivät ole ystävällisiä.

10. Ihmisten ihmeelliset unenlahjat. Nokosia otetaan etenkin tuktukin takapenkillä, mutta myös keskellä vilkasta toria tai vaikka kadunreunassa.

12. Trooppiset yön äänet. Sirkkojen sirinä, gekkojen vinkuleluäänet, aamulla rääkyvät kukot, läpi yön haukkuvat koirat, karaokebaarista kuuluva kailotus tai tööttäysten konsertti… Kaakkois-Aasiaan on parasta pakata korvatulpat.

13. Piraattituotteita riittää. Voit ostaa kadulta paitsi feikkimerkkejä, myös vaikkapa uudet henkkarit tai yliopistotutkinnon. Elokuvissa voidaan katsoa netistä ladattuja leffoja, ja on ihan okei nimetä oma kauppa H&M:ksi tutulla logolla.

14. Eksoottiset ruoat. Täällä kodin tuholaisista voi saada herkullista pikkusuolaista. Heinäsirkat erityisesti maistuvat paistettuna ihan popcornilta. Ankanalkion suosittelen skippaamaan. Trooppisia hedelmiä aamiaisella tulee ikävä! Lue lisää: Reissujen eksoottisimmat makuelämykset

15. Kaikki ei ole niin justiinsa. Kaakkois-Aasiassa reissatessa tottuu siihen, että asiat hoidetaan vähän sinne päin. Turvallisuusmääräyksistä ei välttämättä piitata, apteekista saa vaikka mitä ilman reseptiä, ja niin edelleen.

16. Vaalentavat kosmetiikkatuotteet. Siinä missä meillä päin rusketusta usein ihaillaan (vaikka ei tarvitsisi), Kaakkois-Aasiassa ihaillaan kalpeaa ihoa. Kaupassa on vaalentavia tuotteita jopa enemmän kuin mitä meillä on ruskettavia.

17. Konservatiivinen pukeutuminen. Tukahduttavasta helteestä huolimatta paikalliset pukeutuvat peittävästi päästä varpaisiin. Se kuuluu kulttuuriin ja suojaa auringolta. Kaakkois-Aasiassa aurinkoa vältetään viimeiseen asti, ja sateenvarjot auringonpaisteessa ovat normaali näky. Myös turistien tulisi pukeutua paikallisia tapoja kunnioittaen.

18. Pääset kuvauskohteeksi. Turistisilla alueilla tätä ei tapahdu, mutta esimerkiksi Myanmarissa saimme poseerata paikallisten kameroille aivan yhtä paljon kuin he meidän.

20. Kaoottinen liikenne. Täällä vallitsevat viidakon lait, ja Kaakkois-Aasiassa pelkkä tien ylittäminen on seikkailu.

19. Kun Kaakkois-Aasiassa sataa, siellä sataa kunnolla. Kymmenen minuutin sateen jälkeen saatat joutua kahlaamaan hotellille. Ukkosmyrskyissä tulee äitiä ikävä.

Mitä lisäisit listalle?