Melbournen nähtävyydet x 20

Varsinaiset nähtävyydet eivät ole Melbournen parasta antia. Itse vietänkin Melbournessa mieluiten aikaa ihan vaan hengailemalla. Seikkailemalla kaupungin kujilla uusia aarteita etsien, syömällä trendikkäissä ravintoloissa, juomalla kattoterasseilla, ravaamalla tapahtumissa ja shoppailemalla toreilla. Mutta kyllä Melbournesta näkemisen arvoisia nähtävyyksiäkin löytyy. Tässä Melbournen parhaat nähtävyydet ja tärkeimmät maamerkit.

Varaathan Melbourneen sen verran aikaa, että ehdit tutustua myös lähiympäristöön. Sillä upeimmat kohteet löytyvät Melbournea ympäröivästä luonnosta. Lue lisää: Parhaat retket Melbournesta x 13

1. Federation Square, Flinders Street Station ja St Paulin katedraali

Federation Square ja sen vieressä sijaitsevat St Paulin katedraali ja historiallinen Flinders Streetin juna-asema ovat varmaankin kaupungin ikonisin paikka. Turisti kuin turisti Melbournessa päätyy tänne ennemmin tai myöhemmin. Illan tullen hyvä paikka drinksuille on esimerkiksi Transport Bar aukiolla tai Arbory sillan toisella puolella.

melbourne nähtävyydet

2. Southbank

Istahda drinkille jollekin monista joen varren baareista, levitä piknikviltti nurmikolle, lähde lenkille tai vaikka jokiristeilylle. Itselläni on tapana usein napata lounasaikaan Flinders Streetin asemalta sushia ja tulla syömään se tänne joen varteen. Tsekkaa myös vanha Polly Woodside -laiva.

melbourne nähtävyydet

3. Melbournen katutaide

Epäilemättä kuuluisin paikka Melbournen katutaiteen ihailuun lienee Hosier Lane. Mutta se ei suinkaan ole ainoa, eikä paras paikka. Itse asiassa siinä missä Hosier Lane ja nykyään myös Union Lane täyttyvät tuherruksista, oikeat taiteilijat suuntaavat muualle. Upeimmat taideteokset löytyvät usein sattumalta.

Täältä löydät vinkkejä katutaiteen löytämiseen Melbournessa. 

4. Melbournen kujakulttuuri

Melbournen yli 200 kujaa kuuluvat Melbournen nähtävyyksiin. Kujat kätkevät sisäänsä kaupungin parhaimpia salaisuuksia; värikkäitä katutaiteen peittämiä seiniä, salaovien taakse piilotettuja trendikkäitä kattobaareja, maailmanluokan ravintoloita ja söpöjä kahviloita.

OPAS MELBOURNEN KUJILLE

Melbournen nähtävyydet

5. Queen Victoria Market

Historiallinen Queen Victoria Market on Melbournen tärkeimpiä nähtävyyksiä. Päivällä torikojut pursuavat herkkuja ympäri maailmaa, turistikrääsää, vaatteita, leluja, astioita, melkein mitä tahansa. Vic Marketilla järjestetään säännöllisesti tapahtumia, ja viikonloppuisin saa usein nauttia livemusiikista ja ruokakojuista. Huomaa, että maanantaisin ja keskiviikkoisin tori on kiinni.

Kesällä keskiviikkoiltaisin Vic Marketilla järjestetään Summer Night Market. Tällöin tori täyttyy savuisesta ruoan tuoksusta kun kymmenet kojut tarjoilevat ruoka-annoksia ympäri maailmaa. Livebändit viihdyttävät torikansaa, ja sangria virtaa. Maistele ostereita, ota hennatatuointi ja shoppaile mielenkiintoisissa kojuissa.

Iltatori sulkee ovensa keväällä ja syksyllä, mutta taas talven pimeydessä keskiviikkoiltaisin Winter Night Market avaa ovensa. Talvella tarjolla on esimerkiksi glögiä nuotion äärellä, juustofondueta ja lämmittävää keittoa tarjoiltuna leivän sisällä.

Aukioloajat ja lisätietoa Queen Victoria Marketin virallisilla sivuilla.

6. Royal Botanical Gardens

Melbournen Royal Botanical Gardens on mahtava paikka paeta kaupungin kaaosta. Lähde piknikille järven rannalle tai muuten vaan ihmettelemään valtavan puiston kasvimaailmaa. Kesällä puistossa järjestetään Moonlight Cinema.

Melbournen nähtävyydet

7. Eureka Skydeck

Southbankissä sijaitseva Eureka Skydeck on 285 metrin korkeudessa Australian korkein näköalatasanne. Näkymät ovat ehdottomasti visiitin arvoiset! Lue lisää: Melbourne korkeuksista x 3

Melbourne nähtävyydet

8. State Library of Victoria

Vaikka kirjastoista ei muuten piittaisikaan, Swanston Streetillä sijaitsevaan State Libraryyn kannattaa kurkistaa, sillä se on upea näky. Sisältä löytyy kahden miljoonan kirjan lisäksi mielenkiintoista nähtävää, kuten Australian pahamaineisen sankarin Ned Kellyn alkuperäinen haarniska.

State Library of Victoria, Melbourne

9. Old Melbourne Gaol

Mene vankilaan, mene suoraan vankilaan! Old Melbourne Gaol on yksi kiehtovimmista nähtävyyksistä Melbournessa. Vuosina 1842-1929 käytössä ollut vankila on kylmä, kolkko ja karmivalla tavalla kiehtova paikka. Täällä voit ottaa itsestäsi vankikuvan, ja hintaan kuuluu myös Watch House -kokemus, jossa vierailijoita kohdellaan kuin vankeja ja suljetaan (vain hetkeksi, onneksi) pimeään selliin samaan tyyliin kuin aikanaan oikeat vangit. Pääsymaksu on $28, mutta mielestäni kokemus on sen arvoinen!

10. Shrine of Remembrance

Royal Botanical Gardensin tuntumassa sijaitseva Shrine of Remembrance on muistomerkki sodassa tai rauhanturvaoperaatioissa palvelleille australialaisille. Kiipeä huipulle, josta avautuvat upeat maisemat kaupungin pilvenpiirtäjille. Paikalla palava ikuinen liekki symboloi ikuista elämää.

11. Royal Exhibition Building, Carlton Gardens, Melbourne Museum (… tai sitten IMAX)

Carlton Gardensin puistossa sijaitseva Royal Exhibition Buildingin täytyy olla yksi Melbournen upeimpia maamerkkejä. Ei ihme, että se löytyy myös UNESCOn maailmanperintölistalta. Yhdistä vierailuun visiitti Melbournen museoon, tai vaihtoehtoisesti leffaesitykseen Imaxissä, josta löytyy maailman suurin valkokangas.

12. Melbournen Chinatown

Melbournen keskustan Little Bourke Streetin Chinatownin historia ulottuu 1850-luvun kultakuumeen aikoihin. Tällöin Chinatown tunnettiin lähinnä oopiumideneistään ja bordelleistaan. Melbournen Chinatown ei ole yhtä värikäs kuin monissa muissa suurkaupungeissa, mutta tänne kannattaa poiketa vaikka dumplingeille, eli kiinalaisille taikinanyyteille.

Chinatownista löytyy lukuisia hyviä ravintoloita fine diningista katuruokaan. Kokeile esimerkiksi HuTong Dumpling Barin dumplingeja tai syö useamman ruokalajin setti Rice Paper Scissorsissa. Chinatownin kujille on piilotettuna myös loistavia baareja, jos ne onnistuu löytämään. Tsekkaa esimerkiksi kuuluisa Section 8 ja talvella takkatulella varustettu cocktailbaari Double Happiness.

Melbournen nähtävyydet

13. Keskustan ostoskadut, -keskukset ja vanhan ajan arkadit

Aloita vaikka Melbourne Centralin ikonisen kellon alta. Jatka Melbourne Centralista suoraan Emporiumiin, koukkaa sieltä QV:n ostoskeskukseen ja jatka sieltä Bourke St Mallille. Täältä jatka vanhan ajan arkadeille ja olet todennäköisesti shoppaillut budjetin tyhjäksi ja jalat veteliksi!

Melbournen vanhat arkadit

14. National Gallery ja Arts Centre

Melbournen Arts Centre on helppo tunnistaa, sillä sitä koristaa “Melbournen Eiffel-torni”. Melbournen visiitin yhteydessä ota ihmeessä selvää, löytyisikö National Gallerystä tai Arts Centressä mitään sinua kiinnostavaa näyttelyä, esitystä tai tapahtumaa!

15. Docklands ja Melbourne Star

Docklands ei ole maailman kaunein satama, mutta pidän sen rauhallisesta tunnelmasta. Hyppää Melbourne Starin maailmanpyörän kyytiin, shoppaile Harbour Townissa, talvella käy jäähallissa luistelemassa, syö kambodzalaista ruokaa Bopha Devissä, tai sitten vain nauti kävelystä veden äärellä kaupungin valoja ja upeita jahteja ihaillen.

16. Parlamenttitalo ja Fitzroy Gardens

Fitzroy Gardens on yksi suosikkipuistojani Melbournessa. Vilkaise ohimennen Melbournen parlamenttitalo Spring Streetillä. Fitzroy Gardensista löytyy myös Englannista asti rahdattu James Cookin vanhempien talo, suloinen Cooks Cottage.

17. Crown Casino ja South Wharf

Jos kasinot kiinnostavat, Southbankin Crown Casino on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen. Täältä löytyy myös nimekkäitä ravintoloita kuten Nobu, The Atlantic ja Dinner by Heston. Iltaisin pidä silmät auki kasinon tulishowta varten, joka syttyy tasatunnein yhdeksästä puoleen yöhön. South Wharfilta löytyy lukuisia hyviä ravintoloita ja baareja kuten The Bohemian ja Boatbuilder’s Yard.

Crown Casino

18. MCG

Urheiluhulluille Melbournen tärkeimpiä nähtävyyksiä lienee ikoninen Melbourne Cricket Ground -urheilustadion. Aussifutispeli MCG:llä on yksi melbournelaisimpia kokemuksia. Mieluiten vesisateessa, pahaa lihapiirakkaa syöden ja laimeaa kaljaa juoden.

19. Melbourne Zoo ja Melbourne Aquarium

Jos eläintarhat kiinnostavat, vieraile Melbourne Zoossa tai käy ihmettelemässä kuningaspingviinejä ja haikaloja keskustassa sijaitsevassa Melbourne Aquariumissa. Itse suosittelen kuitenkin ennemmin retkeä Healesvillen eläinpuistoon, joka on paitsi kokemuksena hienompi, myös eläinystävällisempi valinta.

20. Melbournen lähiöt

Monet lempipaikoistani löytyvät keskustan ulkopuolelta, kuten esimerkiksi hipsterimäinen Fitzroyn lähiö, palmujen ja pingviinien St Kilda tai Brightonin kuvaukselliset rantamökit.

Lue lisää: Melbournen lähiöt ja esikaupunkialueet

MELBOURNE – KAUPUNKIOPAS

Lue myös: MITÄ TEHDÄ MELBOURNESSA

PARHAAT RETKET MELBOURNESTA X 13