Oletko sinä maailmankansalainen?

Maailmankansalainen

Australiassa eloa on tullut täyteen seitsemän vuotta. Tällä viikolla olin juuri laittamassa Australian kansalaisuushakemusta tuutista sisään, kun kesken hakemuksen väsäämisen tuli ilmoitus, että hallitus on yhtäkkiä ilman varoitusta kiristänyt sääntöjä kansalaisuuden suhteen. Näyttää siltä, että saan odottaa vielä ainakin pari vuotta, kenties kauemmin.

Halusin kansalaisuuden ensisijaisesti siksi, ettei viisumiasioista tarvitsisi enää koskaan huolehtia. Olen rakentanut tänne nyt elämäni, joten Australia tulee aina olemaan tärkeä osa identiteettiäni.

Kun laitetaan asiat perspektiiviin, en voi olla kuin kiitollinen siitä etuoikeutetusta asemasta, että minulla on paitsi yhden, jos hyvin käy niin tulevaisuudessa jopa kahden turvallisen maan kansalaisuus.

Vaikka jonain päivänä vannoisin uskollisuutta seremoniassa uudelle kotimaalle, totuus on se, että australialaistuminen on vain vahvistanut tunnettani maailmankansalaisuudesta. Olen sitten suomalainen tai australialainen tai molempia, ensimmäisenä tunnen olevani maailmankansalainen.

Kuten suomalaiset, myös australialaiset ajattelevat syntymistä omaan maahansa lottovoittona. Australia on vauras, ilmasto ihanteellinen ja sen kaupungit valitaan jatkuvasti maailman asumiskelpoisimpiin. Niin Suomeen kuin Australiaankin syntyminen taitaa olla lähellä loton päävoittoa. On paljon todennäköisempää, että Suomen tai Australian sijaan olisin syntynyt köyhään maahan, missä asiat kuten tasa-arvo tai koulutus eivät ole yhtä hyvässä järjestyksessä.

Mutta niin kuin lottovoittoa, ei Suomeen tai Australiaan syntymistäkään ansaita. Siksi vaikka rakastan kotimaatani, en ole siitä mitenkään erikoisen ylpeä. Vain se, että sattuu syntymään maahan, jossa asiat ovat suht kondiksessa, ei tee kenestäkään parempaa ihmistä.

Maailmankansalaisuuden ei tarvitse tarkoittaa utopistista rajojen pyyhkimistä ja kansallisen identiteetin unohtamista. Sitä voi ajatella monella tavalla, mutta minulle maailmankansalaisuus tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että kohdellaan toisiamme tasa-arvoisina alkuperästä riippumatta.

Minulle maailmankansalaisuus tarkoittaa tuntemista yhteyttä koko ihmiskuntaan eikä pelkästään omaan lähiympäristöön. Kulttuurista, ihonväristä, uskonnosta ja riippumatta olemme kaikki pohjimmiltamme samanlaisia ja haluamme elämältä samoja asia.

Maailmankansalaisuus on sen tunnustamista, että jotkut asiat ovat tärkeämpiä kuin omaksi koetun ihmisryhmän edun tavoittelu. Se tarkoittaa sitä, että meidän tulisi yhdessä taistella globaaleja ongelmia kuten ilmastonmuutosta ja köyhyyttä vastaan ja auttaa maapalloa ja hätää kärsiviä. Sen ymmärtämistä, että pelkästä oman edun tavoittelusta ei hyvä seuraa isossa mittakaavassa.

Yhden tutkimuksen mukaan matkustavat ihmiset tuntevat olevansa useammin maailmankansalaisia kuin ihmiset, jotka eivät matkusta. Ja käyhän se järkeen. Jos ei koskaan poistu omalta takapihalta, toisen kylän ongelmat eivät kosketa samalla tavalla. On muutenkin luonnollista, että katastrofi jossain kaukaisessa maassa ei kosketa samalla tavalla kuin omassa tai naapurimaassa. Silti sen kaukaisen maan ihmiset kokevat kärsimyksen juuri niin kuin itse kokisin sen, jos olisin siellä, eivätkä he ole sitä yhtään sen enempää ansainneet.

Itse koen ulkomailla asumisen myötä menettäneeni sen yhteenkuuluvuuden tunteen, mikä meitä useimpia sitoo isänmaahan. Ulkomailla asuessa olen oppinut olemaan kiitollinen omasta kotimaastani, mutta samalla näkemään asioita globaalimmasta perspektiivistä.

Kotoa poistuminen ei kuitenkaan onneksi nykyään ole mikään edellytys tunteakseen itsensä maailmankansalaiseksi.

Maailmankansalaisena en ole yksin. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan 51% maailman ihmisistä tuntee olevansa ensisijaisesti maailmankansalainen, sitten vasta oman maansa.

Joidenkin mielestä maailmankansalaisuus on utopistista haaveilua, hippien hihhulointia ja etuoikeutettujen lätinää. Ehkä. Mutta ainakin tällä ajattelutavalla kuljemme eteenpäin kohti parempaa maailmaa emmekä taaksepäin. Minun unelmissani ihmiset ovat ensin maailmankansalaisia ja sitten vasta oman maansa kansalaisia, ja omistaudumme ensin koko ihmiskunnalle ja sitten vasta lipuille.

Populismi nostaa rumaa päätään ympäri maailmaa, valtioita käpertyy kuoreensa ja samalla ihmiset jakautuvat kahtia nationalisteihin ja internationalisteihin. Hiljattain useamman maan johtajat ovat torjuneet idean maailmankansalaisuudesta. Viestini heille: Ei maailma jakaudu meihin ja niihin. Me vastaan muut -tyyppisellä Mean Girls -meiningillä ei saavuteta mitään hyvää.

Maailmankansalaisuuden ei myöskään tulisi olla pelkkä jalo ajatus, vaan siihen liittyy velvollisuuksia. Suosittelen tsekkaamaan pari vuotta sitten tapaamani Hugh Evansin liikuttavan puheen maailmankansalaisuudesta, ja kuinka sen avulla voimme auttaa pelastamaan maailman.

Oletko sinä maailmankansalainen?


Muuttolinnun löytää Fabon lisäksi myös Instasta nimimerkillä ms.coco.nut ja Twitteristä ja Snäpistä nimimerkillä ankkis1 . Blogia voit seurata myös Blogit.fi :ssä, Blogipolussa ja Bloglovinissa.

12 Comments

  • Ihana teksti joka herättää paljon ajatuksia. Toivon että voin kutsua itseäni maailmankansalaiseksi, ainakin itsestäni tuntuu siltä. Koti on aina koti mutta maailma on toinen koti 🙂

  • Nappe says:

    Matkustaminen milloin minnekin voi luoda illuusion siitä, että tässä ollaan joitain maailmankansalaisia. Minäkin olen matkustanut todella paljon, asunutkin ulkomailla, mutta silti olen etusijassa suomalainen.
    Tuollaiset kyselyt ovat ongelmallisia, siinä huomio kiinnittyy suureen “maailmankansalaisten” määrään esim. Nigeriassa mutta siellä eivät kyselyt tavoita kuin pienen osan kohtalaisesti toimeentulevia, eivät muita joille koko kysymys olisi ihan outo.

    Ei kansallismielisyys tarkoita sotimista muiden kanssa. Afrikassa ja Lähi-Idässä soditaan siksi koska siellä ei juuri ole kansallisvaltioita, on vain maita minkä rajojen sisällä on eri heimoja, uskontoja, rotuja, kieliä. Joku näistä pitää valtaa ja demokratia tarkoittaa sitä, että vallassa ollessaan voi polkea muita.

    Euroopassakin sodittiin jatkuvasti ennen kansallisvaltioita, toki niiden välilläkin, mutta kansallisvaltiot eivät sinänsä ole sotien syy.

    Kehitysmaat ovat menneet taaksepäin, arabimaissa naisten asema 60-luvulla oli paljon parempi kuin tänään. Ennen niin edistyksellisenä pidetty muslimimaa Turkki on vajoamassa teokratiaksi.

    Australian turvapaikkapolitiikan voisi toki kopioida Eurooppaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=rT12WH4a92w

    Mites on tämän Australian kanssa?

    • Anna says:

      Moi Nappe! Maailmankansalaiseksi voi tuntea itsensä vaikka ei matkustaisi. Itse ainakin tunsin ennen kuin olin sen kummemmin missään käynyt. Ja tietysti sama pätee myös toisin päin! Lähtökohdat voi toki maissa olla erilaiset mutta kyllä siellä Nigeriassakin varmaan kysymykset ymmärretty on. Australiassa asuminen ei tarkoita sitä että hyväksyisin itse sen turvapaikanhakijapolitiikan. Silti, taisihan se ottaa aika samassa suhteessa porukkaa kuin Suomi viime vuonna.

  • Nappe says:

    Australiaan ei tule spontaaneja tp-hakijoita, jos se ottaa joitain niin tarkan seulan läpi. Suomen kiintöpakolaiset ovat hieman sama asia kuin Australiaan tulevat. Luvuissa ei ole näitä Suomeen ja muualle Eurooppaan tulleita joita on valtavasti enemmän, Suomeen v. 2015 35000, Saksaan melkein miljoona ilman mitään “ottamista”, nehän vain tulivat.

    Moni suomalainen ns. maailmankansalainen Suomessa asuessaan pitää Suomea maailman rasistisimpana maana mutta yllättyy, että muualla on paljon pahempaa. Suomen kansalaisuudenkin saa nykyään todella helposti ja varmaan Australialla on ollut syynsä kiristää kansalaisuuden saantia.

    Sinäkin unohdat sen, että olet toisesta länsimaasta tullut kristitty jolla ei ole pahoja aikeita, mutta moni kehitysmaista tullut on ihan toinen tapaus.

    Nämäkin olivat lähi-itäläisten tekosia:

    https://en.wikipedia.org/wiki/2005_Cronulla_riots

    • Anna says:

      Moi Nappe! Cronulla riots ei ollut “lähi-itäläisten tekosia”, vaan nimenomaan rasistien. Itse en ole pitänyt Suomea rasistisena maana vaikka homogeeninen kansa onkin. Australia ei myöskään ole kovin rasistinen, siitä kertoo sekin että onhan isoissa kaupungeissa joka kolmas syntynyt muualla. Ei sillä, että pienikään määrä rasismia olisi hyväksyttävää. Suomen kansalaisuutta ei tosiaankaan saa helposti. Mielestäni uskonnon perusteella ei pidä syrjiä ihmisiä, ja useimpien aikeet on ihan vain elää parempaa elämää niin kuin meidän loppujenkin.

  • No kyllä tämän perusteella lukeudun maailmankansalaiseksi itsekin! Olen myös samaa mieltä siitä, että on lottovoitto syntyä Suomeen… mutta samalla lailla lottovoitto on se mahdollisuus, että sieltä voi lähteä maailmalle 😉 Luulen, että jos ihmiset matkustaisi enemmän tai muista syistä lukeutuisivat maailmankansalaisiksi, niin maailma olisi niin paljon parempi paikka, kun kiinnostaisi ne “naapurikylänkin” asiat ja hyvinvointi.

    Toivottavasti sun kansalaisuus ei kovin lykkäydy myöhemmäs! Mulla on tullut nyt myös täyteen tarpeeksi kauan Kanadan pysyvän oleskeluluvan haltijana, että voin hakea kansalaisuutta. Pitäisi vaan opiskella siihen testiin ja nykiä lompakosta tukko rahaa.

    • Anna says:

      Näin just! Tsemppiä kansalaisuushakemukseen, kannattaa tosiaan hakea aika pian kun ei näistä näköjään koskaan tiedä 🙂

  • Pauliina says:

    Melbournessa asuvana ja juuri kesken työnantajasponsorointiprosessissa olevana tämä kirjoitus iski todella nappiin. On ollut vaikeaa seurata täällä viime viikkojen viisumimuutoksia ja niiden poliittisia perusteluja. Oma kohtalo on vielä toistaiseksi hieman sumussa ja pelottaa toki, ettei oleskelulupaa tai työlupaa tipahda. Erityisesti kun monella asteella vuosien jälkeen kokee paikan täysin kodiksi ja maailmankansalaisuus tuntuu erittäin läheiseltä teemalta. Kaunis kirjotus ja toivottavasti kansalaisuusehtojen muutokset eivät vaikuta sun asian etenemiseen 🙂

  • Kauniisti ja osuvasti kirjoitettu, Anna! Itselleni maailmankansalaisuus on tullut hyvin luonnostaan, sillä kaikki neljä isovanhempaani ovat kotoisin eri maista. Vuosien saatossa kotimaita ja muita tärkeitä maita on “ulkomailla” asumisen ansiosta tullut lisää. Minulle usein toistettu toteamus, jonka mukaan ihminen voi oikeasti arvostaa vain yhtä maata, tuntuu yhtä vieraalta kuin ajatus siitä, että ihminen voisi oikeasti rakastaa vain yhtä lasta. That’s just not how it works.

    Pakko sanoa vielä Suomen kansalaisuudesta, että sitä ei ole erityisen helppo saada. Esimerkiksi suomalainen verenperimä (whatever that means) tai Suomessa syntyminen eivät automaattisesti takaa lapselle kansalaisuutta, toisin kuin monissa muissa maissa.

    Tsemppiä viisumien ja kansalaisuushakemuksen kanssa, itsellä samanlainen rumba käynnissä Briteissä!

  • Eerika says:

    Täällä ollaan samoilla linjoilla! Olen toki suomalainen, muttei pelkästään se kuvaa “kansallisuuttani” kovin hyvin. Kun siteet Suomeen kuin myös muihin aiempiin asuinmaihini vähenee, tulee aika usein pohdittua, missä oma koti nyt on – ei oikeastaan tällä hetkellä missään. Ehkä koti voi olla ihan vain maailma? Viihdyn vieraissa kulttuureissa ja tutuissakin kaupungeissa monikulttuurisissa paikoissa. Olen tottunut olemaan mamu. Nyt Ausseissa tunnen itseni todelliseksi maailmankansalaiseksi, sillä olen vanhoilla kotikonnuilla samaan aikaan vanhoja muisteleva paikallinen, työläinen läpikulkumatkalla, ja halki Euraasian matkannut maailmanmatkaaja. Identitettikriisikö? Haha!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *