Kambodzan Kuoleman kentät

Kambodza kuoleman kentät ja S-21

Vietin viimeisen päivän Kambodzassa synkissä tunnelmissa tutustumalla maan rankkaan historiaan vierailemalla Kuoleman kentillä (Killing Fields) ja S-21 (Tuol Sleng) -kidutusvankilassa pääkaupungissa Phnom Penhissä. Pala oli kurkussa jo matkalla kohteeseen, sillä olin perehtynyt Kambodzan veriseen menneisyyteen ennen matkaa.

Kambodza on toiminut näyttämönä yhdelle maailman karmeimmista joukkomurhista. Vain neljän vuoden aikana jopa kaksi miljoonaa ihmistä, neljäsosa Kambodzan väestöstä, sai surmansa nälän, pakkotyön, tautien ja määrätietoisten teloitusten seurauksena. Eikä siitä ole kovin kauan. Jokaisella yli nelikymppisellä on tarinansa.

Kambodza kuoleman kentät

Taustaa

Kambodzalaiset olivat kärsineet jo kauan ennen kuin Khmer Rouge nousi valtaan 1975. Maa oli USA:n pommitusten ja sisällissodan runtelema ja epävakauttama.

Sitä ei moni tiedä, mutta USA pudotti Kambodzaan enemmän pommeja kuin mitä toisessa maailmansodassa pudotettiin yhteensä.

Ei kovin yllättävää, että pommituksilla oli odottamattomia vaikutuksia, kun Khmer Rouge käytti niitä propagandanaan, ja viattomien kuolleiden lasten isät tarttuivat aseisiin. Toiveikkaina ihmiset hurrasivat, kun Khmer Rougen joukot marssivat Phnom Penhiin, tietämättä mitä tuleman piti.

Heti ensimmäisenä päivänä Khmer Rougen valtaantulosta kaupungit evakuoitiin ihmisistä. Ihmiset pakotettiin jättämään kotiinsa ja omaisuutensa ja aloittamaan vaellus kohti maaseutua, jossa heidät pistettiin pakkotyöhön. Samalla koulutettuja ihmisiä alettiin järjestelmällisesti tappamaan.

Kuoleman kentät, Kambodza

Kommunistisen Khmer Rougen johdossa olevan Pol Potin uudessa yhteiskunnassa ei ollut tilaa lukeneille ihmisille. Hän halusi palata ajassa taaksepäin keskiajalle ja tehdä Kambodzasta agraariyhteiskunnan. Maa eristettiin ulkopuolisesta maailmasta, kaupungit hylättiin, temppeleitä tuhottiin, koulut lakkautettiin, kirjat poltettiin.

Yhdessä yössä rahasta tuli vessapaperia.

Satoja tuhansia koulutetun keskiluokan edustajia tapettiin kidutuskeskuksissa, joista pahamaineisin ja kuuluisin on Phnom Penhin S-21 (Tuol Sleng).

S-21 – Pahimpien painajaisten näyttämö

S-21 -kidutuskeskuksen paikalla toimi aikanaan yläaste. Tuol Sleng -nimi tarkoittaa kirjaimellisesti myrkyllisen hedelmäpuun kukkulaa.

Siellä missä lapset ennen leikkivät, myöhemmin ihmisiä roikotettiin pää alaspäin ja upotettiin tynnyriin.

Khmer Rouge näki jokaisen koulutetun ihmisen vihollisena. Jokaisen kaupunkilaisen, tai kenet tahansa, jolla oli vaikkapa silmälasit tai liian pehmeät kädet.

Kidutuskeskuksissa viattomia ihmisiä kidutettiin julmasti, kunnes ihmiset, jotka eivät olleet koskaan kuulleetkaan CIA:stä, tunnustivat ja keksivät värikkäitä tarinoita KGB:lle ja CIA:lle työskentelystä, jonka jälkeen heidät tapettiin. S-21:n 17 000 vangista vain kourallinen selvisi hengissä.

Seinille on ripustettu yhden selviytyjän maalauksia kidutuksista.

S-21 Phnom Penh

Vankilan säännöt

S-21 (Tuol Sleng), Kambodza

Yläkerran käytävät on verhottu piikkilangalla itsemurhien estämiseksi.

Myöhemmin kiireisen kadun varressa sijaitseva S-21 muutettiin museoksi. Sen avattua ovensa sadat tuhannet kambodzalaiset tulvivat paikalle etsien vastauksia ja kadonneita läheisiä.

Kun saavun vankilaan, paikalla ei ole paljon turisteja. Epäröin astua yksin vanhoihin selleihin. Tunnelma on kammottava. Paikka ei sovi heikkohermoisimmille. Näen pikkuruisia tiilisellejä, kidutusvälineitä ja kahleita, joihin vangit oli kahlittu. Näen seinä toisensa jälkeen vankien kuvia, jotka päättyvät seinään, joka on täynnä tapettujen vankien tyhjiä katseita.

Jotkut kuolleiden vankien kasvoista kummittelevat mielessäni vieläkin.

Vierailu on ahdistava, enkä malta odottaa, että kierros päättyy ja pääsen lähtemään. Uloskäynnin luona huomaan sivussa kirjoja myyvän vanhan miehen. Kyltissä lukee, että hän on yksi selviytyjistä. Kädet vielä kokemuksesta vapisten kaivan miehelle kymmenen dollaria lukeakseni hänen tarinansa.

Chum Meyn silmistä huokuu pohjaton suru. Kahden viikon kidutuksen jälkeen mies jätettiin henkiin vain, koska häntä tarvittiin korjaamaan ompelukoneita. Kun häntä myöhemmiin kärrättiin tapettavaksi, samassa ryhmässä hän näki vaimonsa, ja ensimmäistä kertaa vastasyntyneen vauvansa. Vaimo ja vauva tapettiin. Juuri ennen kuolemaansa vaimo kirkui Chum Meylle käskyn juosta pakoon.

S-21 (Tuol Sleng), Kambodza

Kuoleman kentät (Choeung Ek)

Arviolta 17 000 ihmistä kärrättiin S-21 -vankilasta Kuoleman kentille 15 kilometrin päähän Phnom Penhistä. Räikeänä kontrastina paikan karmealle historialle linnut laulavat, perhosia liitelee, ja vehreitä kukkapensaita on noussut sinne tänne. Heti muurien ulkopuolella lapset iloisesti leikkivät ja huutavat tervehdyksiään.

Turistien suuresta määrästä huolimatta paikalla vallitsee täydellinen hiljaisuus. Tunnelma on järkyttynyt, kun ihmiset keskittyvät kuuntelemaan ääniopasta, epäuskoiset katseet maassa tai kaukaisuudessa.

Näen joukkohautoja, puun, jota vasten vauvat paiskottiin, aseet, joilla teurastus hoidettiin.

Maasta saattaa siellä täällä vieläkin pilkottaa luunpalasia tai vaatekappaleita. Luoteja ei haluttu tuhlata, joten teloituksissa käytettiin mielikuvitusta. 129 joukkohaudasta osa on jätetty koskemattomaksi. Muistoksi pystytetyssä stupassa lasin takaa takaisin tuijottaa 8000 pääkalloa.

Killing Fields, Kambodza

Arvet ovat syvällä

Vietnamilaisten joukkojen syrjäytettyä Khmer Rougen 1979 pelko eli vielä pitkään. Pelkkää Khmer Rougen mainitsemista kartettiin kuin Voldemortin nimeä. Monet kambodzalaiset haluavat vain unohtaa ja keskittyä valoisampaan tulevaisuuteen.

Kambodzan kouluissa joukkomurhan tapahtumia alettiin opettaa vasta 2009.

Useimmat Khmer Rougen johdosta eivät ole vieläkään joutuneet vastuuseen teoistaan. Pariinkymmeneen vuoteen tapahtumien jälkeen maassa ei ollut edes lakeja, joilla heidät voisi tuomita. Traumatisoituneen kansan toipuminen jatkuu.

Joukkohauta Kambodzan Kuoleman kentillä

Miten tavallisista ihmisistä tulee tappajia?

Halusta ymmärtää ahmin kirjoja toisensa jälkeen. Jonkinlaisen vastauksen yritti antaa Voices From S-21 -kirja. Kirjan masentava johtopäätös on se, että meissä jokaisessa on taipumus julmuuksiin. (Silti tuntuu, että S-21:ssa ja Killing Fieldsien kauheuksien takana on täytynyt olla todella sadistinen mielikuvitus.)

S-21 -vankilan työntekijät, kouluttamattomat maaseudun nuoret, olivat kasvaneet sodan jaloissa, ja armeija oli heidän perheensä. Käskyjä ei kyseenalaistettu, ja väkivaltaan turtui. Heidät oli aivopesty uskomaan siihen, mitä he tekivät. He uskoivat, että vangitut olivat syyllisiä. Mutta työntekijät eivät myöskään kokeneet, että heillä oli vaihtoehtoa. Jos työntekijä kieltäytyi toimeenpanemasta rangaistuksia, hänestä itsestään tuli vanki. Teloitettujen joukossa oli yli 500 vartijaa.

Kuoleman kentillä ääniopas kysyy, mitä olisit itse tehnyt, jos vaakalaudalla oli paitsi oma, myös perheen elämä?

Kuoleman kentät ja S-21 eivät ole mitään hyvän mielen nähtävyyksiä, ne ovat kurkistus ihmisen pimeään puoleen.

Silti ne ovat tärkeitä paikkoja vierailla ja muistaa jälkeenpäin se järkyttynyt tunne, mikä tämänkaltaisilla paikoilla vierailemisesta tulee. Vierailun päätteeksi opas pyytää olemaan unohtamatta tätä kokemusta ja sen opetuksia. Sillä samanlaisia tapahtumia on koettu ympäri maailmaa, ja niitä voi hyvin tapahtua uudestaan.

Samasta syystä Chum Mey palaa kidutuspaikalleen jokaikinen päivä. Ettei mitään tällaista enää koskaan pääsisi tapahtumaan.

Jos haluaa ymmärtää Kambodzaa ja sen ihmisiä, nähdä mitä sydämellisten hymyjen taakse kätkeytyy, mielestäni visiitti näille paikoille on välttämätön. Yhtä lailla kun näemme mihin ihminen parhaimmillaan pystyy Angkor Watilla, on tärkeää myös muistuttaa itseään mihin ihminen pahimmillaan pystyy.

Joukkohaudoilla ihmiset ovat muistaneet kuolleita rannerenkailla ja rahalla.


Muuttolinnun löytää Fabon lisäksi myös Instasta nimimerkillä ms.coco.nut ja Twitteristä ja Snäpistä nimimerkillä ankkis1 . Blogia voit seurata myös Blogit.fi :ssä, Blogipolussa ja Bloglovinissa.

22 Comments

  • Sandra says:

    Huh huh, pelkästään tätä oli raskasta lukea. Kamalaa.

  • Jenni says:

    Tähän on kyllä todella vaikeaa kommentoida mitään. Olen kiertänyt muutamat keskitysleirit Saksassa ja Puolassa, ja lukenut Pohjois-Korean vankileireiltä selvinneiden kirjoja, ja aina se vaan saa ihmettelemään, mihin ihminen pystyy epätoivoisimmissa tilanteissa. Surullista, kammottavaa ja anteeksiantamatonta kaikenkaikkiaan. Rohkea olit kun menit tuonne!

  • Suunnaton says:

    Huh, olipa rankka lukukokemus. Todella hyvin ja kattavasti kirjoitettu. Vaikka olen tästä lukenut aiemminkin blogeista, vasta nyt sain käsityksen siitä, mitä tuolla todella on tapahtunut. Käsittämätöntä, millaisia julmuuksia maailmassa on tapahtunut vielä vähän aikaa sitten – ja varmasti tapahtuu tänäkin päivänä. Tätä oli varmasti rankka kirjoittaa, mutta hienoa että teit sen!

  • Kävin kuoleman kentillä kymmenen vuotta sitten, eikä sitä kokemusta voi unohtaa. Muistin edelleen lähes kaikki näistä kuvien kylteistä, ja etenkin tuo puu jota vasten lapsia hakattiin ja se, josta roikkui kovaääninen peittääkseen tapettavien huudot, jäivät hyvin voimakkaasti mieleen. Lisäksi se, että kauniina ja aurinkoisena päivänä on vaikea ajatella, mitä kauheuksia samalla paikalla on tapahtunut vain muutama vuosikymmen aikaisemmin – ja todennäköisesti aivan yhtä kauniina ja aurinkoisena päivänä.

    Mietin pari kertaa, että klikkaanko tätä sinun juttua laisinkaan auki, sillä paluu tuonne karmaisevaan paikkaan tällaisena ihanana maanantaiaamuna ei oikein kiinnostanut. Mutta onneksi kuitenkin klikkasin ja luin juttusi, sillä kuten oppaasi pyysi: ei tätä kokemusta tule unohtaa. Ja juttu on todella hyvin kirjoitettu!

  • Ne Tammelat says:

    Sanattomaksi vetää ihmisen julmuus toista kohtaa. Kiitos kun kerroit tästä meille.

  • Minusta näissä paikoissa on tärkeää käydä, jotta muistaisimme kaikki tällaisetkin tapahtumat ihmiskunnan historiassa ja osaisimme ehkä tunnistaa tilanteet, jossa jotain tällaista voisi taas olla tapahtumassa.
    Meille kerrottiin, että tuolla (ainakin vielä pari vuotta sitten) käy enemmän turisteja kuin paikallisia, paikalliset haluaisivat vieläkin enemmän unohtaa kuin muistaa.
    Halutessasi voit lukea meidän “muistiinpanomme” näiltä paikoita:
    http://meriharakka.net/2014/11/13/phnom-penh/

    • Anna says:

      Näin juuri! Varmasti nykyään käykin paljon enemmän turisteja kuin paikallisia. Paikalliset katsoo jo mieluummin tulevaisuuteen. Silloin, kun vankila vasta avasi ovensa, kambodzalaisia tulvi etsimään tietoa läheisten kohtalosta.

  • Järkyttävää, koskettavaa. Ei voi ymmärtää tätä kaikkea julmuutta. Mutta olkoon sitten vaikka muille varottavana esimerkkinä.

  • Itse en tuonne koskaan tule menemään. Olen myös lukenut paljon Kambodzan kauheista vuosista. Tässä sun postauksessa oli kuitenkin paljon sellaista informaatiota, jota en tiennyt. Puistattaa.

    • Anna says:

      Ei se varmasti kaikille ole, ja voihan niihin tapahtumiin tosiaan lukemallakin tutustua. Itseä ei kyllä kaduta että kävin, vaikka oonkin tosi herkkä.

  • Erittäin hyvin kirjoitettu postaus! Ihan karmivia tapahtumia – ei varmasti ollut helppo vierailu. :/

  • Hups, kirjoitin blogini nimen vahingossa väärin… ei siis RaUdallisia hetkiä vaan RaIdallisia hetkiä. 😀

  • Kaikkien ihmisten sisästä löytyy julmuri. Syyksi kiduttaa ja tappaa ei riitä erilainen uskonto tai erilainen ihonväri vaan kateus ja viha voi kummuta nähtävästi myös siitä, että joku on saanut käydä kouluja. Kun joku yksittäinen despootti tai kokonainen ryhmä samanmielisiä pääsee valtaan niin tulos voi olla tuhoisa.
    Varmasti raskas paikka vierailla niinkuin keskitysleiritkin, on varmaan totta, että ihmiset turtuvat väkivaltaan.

    • Anna says:

      Niin, vaikea sitä on kuvitella, mutta kaikista se mahdollisuus julmuuksiin kai löytyy. Raskas paikka vierailla, mutta ei kyllä kaduta, että kävin!

  • Mekin käytiin tuolla Kambodzan reissulla. Järkyttävä paikka, mutta silti tärkeää että ihmiset käyvät tuolla ja oppivat maan historiasta. Paikan näkeminen auttoi jollain tapaa ymmärtämään paikallisia ihmisiä, ja visiitin jälkeen sitä tuli miettineeksi aina nähdessään jonkun yli nelikymppisen, että mitähän tuokin on joutunut kokemaan. Silti kambodzalaiset vaikuttavat niin hymyileväisiltä positiivisilta, kaikesta köyhyydestä ja karmeista tapahtumista huolimatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *