Halong Bayn Cat Ba ja Monkey Island

Vietnamin Halong Bayssä yövyimme yhden yön kauniilla Cat Ban saarella. Rankkasateiden jälkeen aurinko oli vihdoin tullut esiin, ja päätimme lähteä siitä nauttimaan kajakoimalla läheiselle Monkey Islandille.

dsc_0610-1280x857

Aamulla paikalliset kuskasivat meidät mopojen kyydissä rantaan, josta saimme kajakit. Siellä me meloimme menemään sokeritoppavuorten lomassa peilityynessä meressä. Tai no, Rohan meloi menemään, kun itse keskityin tärkeimpään eli rusketukseen. Kohtuullisen kaunis paikka!

dsc_0638-1280x906

img_4334

img_4354

Muistaako joku muukin legendaariset Monkey Island -seikkailupelit ja Guybrush Threepwoodin? Timanttia. Tarpeetonta kertoa, että olin innoissani päästessäni oikealle Apinasaarelle.

Monkey Islandilla pysähdyimme lepimään ja pulikoimaan kirkkaassa turkoosissa vedessä. Merirosvoja ei näkynyt, mutta apinoita senkin edestä. Röyhkeitä apinoita, jotka häikäilemättä varastavat turistien ruoat.

img_4343

dsc_0658-1280x917

Cat Ba ja Monkey Island, Halong Bay

Matkan varrella näimme kelluvia kalastajakyliä, joissa ihmiset elävät kelluvissa asumuksissaan veden päällä koko elämänsä ja elävät kalastuksella. Näille tyypeille meri on koko elämä, ei pelkästään koti. Kiehtovan erilainen elämäntapa, olisi ollut siistiä päästä lähemminkin tänne tutustumaan, jos aikaa olisi riittänyt.

dsc_0667-1280x850

Emme itse Cat Ban saartakaan ehtineet nähdä juuri ollenkaan. Alla pari hätäistä otosta satamasta, ennen kuin botski tuli meitä noutamaan.

img_4369

img_4378

img_4367

Halong Bay oli lumoavan kaunis ja yksi Vietnamin kohokohdista. Harmitti, ettei meillä ollut enemmän aikaa. Tyypit, yksi yö ei riitä mihinkään!

2016-11-25T07:18:08+00:00elokuu 29, 2011|Vietnam|

Jätä kommentti