Folegandros – Saari, jossa aika pysähtyi

Kreikan Kykladien saarihyppelyyn halusimme mahduttaa matkaan myös tuntemattomampia pikkusaaria. Tällainen on Folegandros, jossa vakinaisia asukkaita on vaivaiset 700. Kasvavasta turistimäärästä huolimatta Folegandros on Kreikan mittakaavassa vielä aika koskematon, ja täällä saimme kokea reissun autenttisinta Kreikkaa.
Bunkkasimme pikkuruisen satamakylän Karavostasin tuntumassa sijaitsevassa B&B:ssä, jossa oli kreikkalaisen kodin tuntu. Tosin en osannut päättää, olivatko vanhat mustavalkoiset perhepotretit seinillä ihastuttavia vai karmivia.
Folegandroksen rannat ovat pienehköjä suojaisia poukamia, pikkukiviä ja kristallinkirkasta vettä. Rannat ovat luonnontilassa ja usein eristyksissä vaatien joko reippailua tai taksiveneen. Haaveilimme löytävämme täältä ihan oman aution pikku poukaman, jossa saisimme olla piilossa muulta maailmalta, siispä läksimme patikoimaan kinttupoluille pitkin saarta. Folegandrosin karut maisemat ovat lähinnä kitukasvuista pusikkoa niin kuin useimmilla Kreikan saarista. Kaunista silti!
Ei sillä, että rantoja olisi väkimäärällä pilattu, mutta sen oman pikku paratiisin löytäminen osoittautui hiukan haastavammaksi mitä kuvittelimme. Saaren suojaisat poukamat tuntuivat olevan nimittäin myös nudistien suosiossa, ja jotenkin meitä ei huvittanut liittyä vanhojen naturistien seuraan tällä kertaa. Lopulta väsyneinä paluumatkalla kuitenkin löysimme kuin löysimmekin ihan oman pienen hiekkaplänttimme, josta saimme nauttia ilman karvaisia kavereita.
Folegandroksella tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Koska pienessä satamakylässä ei juuri ole elämää tai ravintoloiden suhteen varaa valita, otimme bussin Folegandroksen idylliseen pääkaupunkiin. Kuten niin monien muidenkin Kreikan saarten pääkaupunkien tai satamakaupunkien, myös Folegandroksen pääkaupungin nimi on yksinkertaisesti Hora (Chora), eli kreikaksi vanha kylä.
Jälkeenpäin ajateltuna olisin toivonut, että olisimme etsineet majoituksen täältä. Olisin viihtynyt Horan viihtyisillä kujilla useammankin päivän.
Folegandroksen jalankulkijoille pyhitetty keskiaikainen Hora on aivan ihana! Vuoristoisista maisemista tulee melkein Santorini mieleen, tosin joskus sata vuotta sitten ennen turistitungosta. Kallionkielekkeelle rakennettu karujen kukkuloiden ympäröimä kylä on täynnä aitoa kreikkalaista tunnelmaa. Romanttisia illallisia, hiljaisia valkoisia kujia, vihreiden lehtien reunustamia aukioita, aitoa paikallista elämää, superystävällisiä ihmisiä ja vain kourallinen turisteja. Paikka oli varmaan koko reissun kuvauksellisin, ja harmittaa ettei tullut räpsittyä enempää. Auringonlaskuissakaan ei ollut ollenkaan valittamista!
Folegandroksella elämä on yksinkertaista ja leppoisaa. Paikallisilla on rento asenne elämään, eikä huolta huomisesta tunnu olevan. Ensi kerralla tunnelmia viimeisestä etapistamme Miloksen saarelta!
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
lena
Aivan ihania kuvia. 🙂
Terkkuja vaan täältä Suomen jäätävästä kylmästä, näitä kuvia katsellessa tulee aika äkkiä mieli jonnekin lämpimään!
Anna
Ihana kuva toi viimeinen.. kaunotar.
Elba
Mahtavia kuvia taas 🙂 Pitkään blogiasi seuranneena ja siihen ihastuneena uskaltauduin viimein myös kommentoimaan. Olen miettinyt monesti mitä kautta keräätte(te) tietoa tulevista kohteista? Onko antaa jotain vinkkejä tähän? Itsekin paljon reppureissaavana kohteisiin tutustuminen jää yleensä viime tinkaan tai paikan päälle, joten hyvät vinkit otetaan ilolla vastaan. Toisaalta aivan mahtavia kohteita on löytynyt myös näin “takki auki” reissatessa ihan sattumalta tai muiden reissaajien ja paikallisten vinkeistä! En tiedä osasinko nyt muotoilla kysymystäni yhtään mutta toivottavasti ymmärsit 🙂
Ihana blogi ja rakastan sun asennetta tähän elämään tällä pallolla 🙂 Ei muuta.
Anna
Moikka! Kiva kun uskaltauduit kommentoimaan. 🙂 Pahoittelut viivästyksestä, olen ottanut vähän iisimmin tämän blogin kanssa viime aikoina. Hyvä kysymys! Totuuden nimissä, meilläkin on välillä jäänyt kohteisiin tutustuminen vasta paikan päälle. Esim. Sri Lankaan saavuimme tietämättä mestasta paljoakaan. Muiden reissaajien ja erityisesti paikallisten vinkit ovat kullanarvoisia, jos ei parhaita tietolähteitä! Vaikka reissut ovat useimmiten hyviä näinkin, ennen reissua on kuitenkin hyvä tehdä edes jonkin verran tutkimustyötä, ettei ole saapuessa ihan tyhjän päällä. Nykyään yritämme panostaa kohteisiin tutustumiseen mahdollisimman paljon ennen matkaa. Silloin reissusta saa enemmän irti, kun tietää taustoja ja parhaat vinkit, eikä tarvitse jossitella tai katua jälkeenpäin omia suunnitelmia (ei sillä, että näin olisi koskaan pahemmin käynyt). Eli netissä loputtomia ja loputtomia tunteja viettämällä ja lukemalla juttuja, tietoa, artikkeleita ja muiden samanhenkisten reppureissaajien vinkkejä ja kokemuksia. Ei kai siinä muu auta! 🙂 Joskus harvoin olemme turvautuneet Lonely Planetiinkin tai vastaaviin, tosin niistä ei ole silloin paljon apua jos haluaa “pois tallatulta polulta”. Paikallisia ja muita reppureissaajia jututtamalla selviää jo pitkälle! Toivottavasti tämä vastasi jotenkin kysymykseesi 🙂
matkaanlähdössä
hei laitoin sulle viestiä liittyen filippiineihin, tonne “ensivaikutelmia filippiineiltä” postaukseen, jos millään kerkiät vastaamaan olisi ihanaa!:)