MALEDIIVIT JA UNELMIEN HÄÄMATKA

Yksi unelma toteutui, kun vietimme ikimuistoisen häämatkan Malediiveilla vetten ylle rakennetussa huvilassa. Meeru Island Resort on yksi Malediivien tunnetuimpia ja edullisimpia resortsaaria. Me emme olisi voineet häämatkalta enempää toivoa!

Malediivit oli meille unelmien kohde häämatkalle. Häämatkan suhteen suunnitelmat olivatkin selvät jo ennen hääsuunnitelmia – kookospähkinädrinkkejä veden ylle rakennetussa huvilassa jossain paratiisimaisessa resortissa. Ja mitä tulee teille rakkaat harvat lukijat mieleen ensimmäisenä Malediiveilta? Malediiveilla on näitä resortteja yli sata, ja jokainen omalla yksityisellä saarellaan. Näistä päädyimme valitsemaan Meeru Island Resortin.

haamatka malediivit

häämatka malediiveilla

Meeru Island Resort, Malediivit

Malediivien saaristo muodostuu 26 atollista eli jopa satojen kilometrien pituisista riuttarenkaista. Atollit ovat täynnä pieniä paratiisisaaria, virallisen laskun mukaan 1190. Kymmenisen atollia on auki turisteille. Valinnanvaraa siis riittää.

Nykyään ei edes tarvitse uida rahassa matkustaakseen Malediiveille. Vuonna 2009 vierasmajojen rakentaminen paikallisten asuttamille saarille viimein sallittiin, ja siitä lähtien Malediivit ovat houkutelleet myös reppureissaajia.

Lue lisää Malediivien paikallissaarista: MALEDIIVIEN PAIKALLISSAARET – Kokemuksia saarihyppelystä budjetilla

Yhteistä kaikille resorttisaarille tuntuu olevan unelmien palmurannat ja kirkas, turkoosi vesi. Jos mielii sen overwater bungalowin, josta me haaveilimme, lompakon on toki oltava paksumpi. Saarta valitessamme selasimme edullisimpia vesihuviloita. Sitten enttententten… Meeru Island Resort it is!

Meeru Island Resort, Malediivit

Ilmastonmuutos uhkaa Malediiveja

Malediivit on maailman matalin maa. 80% maasta on alle metrin korkeudella merenpinnasta, ja maan korkein kohta on vaivaisen 2,4 metrin korkeudessa. Ilmastonmuutoksen myötä Malediivit uppoaa. 200 asutusta saaresta 14 on jo muuttunut asumiskelvottomaksi. Presidentin mukaan maassa säästetään rahaa maan ostamiseen esimerkiksi Sri Lankasta ja Australiasta. Eli go before it’s too late!

haamatka malediivit

Meeru Island Resort – Kokemuksia

Uuvuttavan matkanteon jälkeen pääkaupunkiin Maleen hyppäsimme suoraan lauttaan kohti resorttisaarta. Meerun etuna oli se, että se on lauttaetäisyydellä pääkaupungista, joten säästämme vesitasokustannukset.

Rannalla odotti työntekijä vain meitä varten nimikyltti kädessä, ja ojensi heti ensi töikseen meille kookosdrinksut. Sandaalit heitettiin jalasta paatista noustessa, ja sen jälkeen niitä ei tarvittukaan ennen paluumatkaa.

Meerun hanimuunisviitti on monta kertaa isompi ja erillään muista overwater bungaloweista. Sinne pääsee vain veneellä, jota varten meille oli varattu oma boatman. Sviitissä odotti skumppa kylmässä.

Hanimuunisviitti Malediiveilla

Paikallista elämää tai kulttuuria näiltä luksusresorttien yksityissaarilta on turha tulla etsimään. Retkiä järjestetään kuitenkin jos jonkinnäköistä lähisaarille ja muualle ympäristöön. Meillä oli liian kiire siemaillessa kookosdrinksuja ja puljatessa omassa yksityisessä laguunissamme.

Seitsemän päivää meni helposti häämatkatunnelmissa, ilman että olisimme kaivanneet sen kummempaa aktiviteettia. Saarelta löytyi kaksi isoa uima-allastakin, mutta mitäs me niillä, kun luonnon omaan uima-altaaseen kulki suoraan rappuset kuistilta.

Merenpinnan alapuolella maisemat eivät olleet yhtään paskemmat kuin yläpuolella! Rauskuja, pikkuhaita, kilppareita, koralleita ja vaikka mitä. Meidän ei välttämättä tarvinnut edes lähteä snorklaamaan päästäksemme ihailemaan atollin elämää, kunhan kuikuilimme terdeltä alas ohi lipuvia elikoita.

Häämatkalla Malediiveilla

Overwater Bungalow, Malediivit

Meerun resorttisaarella on mökkejä lähes 300 ja lisää rakennetaan paraikaa. Se kuulostaa paljolta, mutta isolla saarella oman rantapläntin löytäminen ei ollut vaikeaa. Ranta ammotti usein tyhjyyttään kuin kutsuen meitä upottamaan jalanjäljet valkoiseen hienoakin hienompaan puuterihiekkaan.

Viikkoon mahtui muutama pilvinen päivä, mutta nekään eivät haitanneet yhtään. Terassin poreammeessa oli kivempi puljata, kun ei ollut tukahduttavan kuuma!

Meeru Island Resort Malediivit

Häämatka Malediiveilla – Kun all inclusive lähtee lapasista

Hanimuunista tulikin sitten varsinainen fat camp, kun meille oli ilmeisesti hanimuunin kunniaksi järkätty täysihoito juomineen kaikkineen, vaikka emme siitä maksaneet. Ei siis sellainen lihavien jenkkiskidien laihduttamisen fat camp, vaan semmoinen missä lihotetaan! Meerussa hanimuunipakettiin kuului isot jättiaamiaiset huoneeseen tarjoiltuna. Lounaalla ja illallisella ruokailimme ähkybuffet-aterian ravintolassa, jossa loputtomiin jatkuvat pöydät notkuivat herkkuja maailman joka kolkasta. Ja siinä välissä oli tietysti pakko lipittää muutamat sateenvarjodrinkit, kun ne nyt kerran olivat ilmaisia!

Iltaisin katselimme rannalla nojatuolissa auringonlaskua drinksu kädessä ja shishapiippu huulessa. Autuaat seitsemän päivää menivät paratiisissa löhöillessä täydellisessä lomakoomassa. Häämatka Malediiveilla ylitti odotukset, ja olisimme voineet täällä löhötä toisenkin viikon, tai vaikka kuukauden, tai loppuelämän. Rentoutuminen teki hyvää, eikä vähiten siksi, että täältä jatkoimme kolmeksi viikoksi Intiaan, jossa tiedossa olisi mm. riksaralli!

Miksi et yhdistäisi häämatkaan myös vierailua Malediivien edullisemmilla paikallissaarilla?

Lue lisää: 
MALEDIIVIEN PAIKALLISSAARET – Kokemuksia saarihyppelystä budjetilla
MALEDIIVIT EDULLISESTI – Hintataso ja budjetti