Aloha Havaiji!

Hulaa auringonlaskussa kukkalei kaulassa, surffia aalloissa lajin synnyinmaassa ja pina coladaa palmun alla. Havaiji on monille se ultimaattinen unelmien palmurantakohde.

Olen haaveillut Havaijista niin kauan kuin olen unelmoinut palmurannoista, eli kauan. Havaijin maine lomaparatiisina juontaa juurensa saariketjun pitkään historiaan turrekohteena sekä jenkkileffoihin.

Meikäläisen synttäreiden kunniaksi oli aika vihdoin ottaa selvää, onko Havaiji maineensa veroinen.

Aloha Havaiji

Malediivien ja Intian hanimuunin jälkeen kerkesimme olla vain muutaman viikon kotona, kun rakas aviomieheni yllätti tuoreen vaimokkeensa lennoilla Havaijille. Olin kauan haaveillut hankkivani ukulelen. Lahjapaketista avautui vaaleanpunainen ukulele, jonka sisältä paljastui matkaliput. Maailman paras aviomies? Tiedetään.

Ukulele ja ananas

Havaijilla

Yhdeksään päivään Havaijilla mahtui viikko puutarhasaareksi kutsutulla Kauain saarella ja pari päivää Honolulussa Oahun saarella. Suora lento Melbsistä pääkaupunkiin Honoluluun, ja sieltä lyhyt pyrähdys Kauaille.

Maasturi alle, ja loma sai alkaa. Bunkkasimme suoraan omalla rannallaan sijaitsevassa Marriottin tornihotellissa (n. 230e/yö), josta löytyi oikein kiva pooli. Aika monet rommiananakset tuli kumottua partsilla, jonka maisemia en unohda ikinä. Joka aamu piti hieraista silmiä pari kertaa uskoakseni, että ollaan oikeasti täällä.

Näkymät Marriott hotellista

Marriott on Kauain ainut palmua korkeampi rakennus. Toisin kuin monilla muilla Havaijin saarilla, Kauailla rakennuksia ei saa rakentaa kookospalmua korkeammiksi. Hyvä niin!

Kauai Marriott

Kauai Marriott

Rantapummailimme palmun alla, söimme ihan liikaa kalatacoja, kuuntelimme havaijilaisen musiikin huolettomia sointuja ja imeskelimme mai taita tikisoihtujen valossa. Hotellilta löytyi ohjelmaa ukulelen soittotunneista hulatanssiin, simpukkakorujen tekoon, rantajoogaan ja ulkoilmaleffoihin, joissa pyöri tietenkin, mikäs muukaan kuin Havaijille sijoittuva Lilo ja Stitch.

Kauai Marriott

Palmuja ja tähtitaivas

Tuliperäisen Havaijin luonto on ihmeellinen ja maisemat taianomaisia. Ei sana havaiji taida turhaan tarkoittaa jumalten kotipaikkaa. Jeepillä ympäri Kauain saarta kruisaillessa näimme valtavia kanjoneita, vehreää sademetsää, vuoria, lisää rantoja ja vaikuttavia vesiputouksia. Synttäripäivänä pörräsimme ikimuistoisella helikopterilennolla ympäri saarta.

Havaijin ainutlaatuinen vedenalainen maailma delfiineineen, kilppareineen ja koralleineen sai myös ahveniin tottuneen suomalaistytön pään pyörälle. Merikilpikonna tai hylje loikoilemassa rantsussa on Havaijilla arkipäivää.

Na Pali Coast, Kauai

Olimme Havaijilla joulukuussa, jolloin Havaijin talvi on kylmimmillään. Pakatut pitkähihaiset osoittautuivat tarpeettomiksi, ja paljon sadetta emme nähneet. Kookospähkinä pysyi kuumana, eli talvi meikäläisten makuun!

Kauai Marriott, Havaiji

Valuuttakurssien puolesta tämä oli meille Aussilasta tuleville paska ajankohta reissata Jenkkilään. Kaikki oli, noh, helvetin kallista. Varsinkin, kun Havaiji on Jenkkilän osavaltioista se kallein. Reissu ajoi meidät konkurssiin. Ravintolaillalliseen upposi poikkeuksetta satanen euroina tippeineen. Onneksi kukkaroystävällisempiäkin vaihtoehtoja löytyi, mutta niistä lisää myöhemmin.

IMG_4363 (800x533)

Havaijilla sain myös ensikosketuksen Jenkkilään, vaikka se Havaijin Jenkkilää olikin. Hississä vaihdettiin kuulumisia kanssamatkustajien kanssa, ja baarissa kilisteltiin mai taita vierustovereiden kanssa. Small talkin lisäksi Jenkkilän neitsyellä silmään pistivät massiiviset autot, pikaruokaketjut sekä telkkukanavat täynnä kahtiajakautunutta politiikkaa, aivopesua ja vihapuhetta.

Palmuja Havaijilla

Tippauskulttuuri sai meidät ensin raapimaan päätämme, ja myöhemmin repimään hiuksia päästämme. Tiesimme toki, että Jenkeissä tipataan aina ja kaikkialla, ja että käytännöt vaihtelevat osavaltioiden välillä. Ravintolassa tippaaminen on yksioikoista, mutta miten ja minkä verran olisi pitänyt tipata esimerkiksi siivoojaa, laukkujenkantajaa ja baarimikkoa? Olisi kai pitänyt käydä joku Jenkkilän tippauskurssi ennen matkaa.

Kauai Marriott

Havaijilla kaikki aina lentokenttävirkailijoista asti toivottavat sydämellisen hymyn kera ‘aloha!’. Alohalla on paljon syvällisempi merkitys kuin heippa tai näkemiin. Aloha tarkoittaa rakkautta, rauhaa ja myötätuntoa. Sen voi myös kirjaimellisesti kääntää elämänenergian iloiseksi jakamiseksi tässä hetkessä. Aloha on asenne ja elämäntyyli, jonka mukaan kaikkia tulee kohdella rakkaudella ja kunnioituksella. Tätä ystävällisen hyväksynnän elämäntyyliä kutsutaan nimellä Alohan Henki, ‘Aloha Spirit’. Aloha Spirit taisi olla juuri se, mihin Havaijissa ihastuimme.

Rantaa Kauailla Havaijilla

Havaiji ylitti odotukset. Havaiji ei lumonnut meitä rantsuillaan, sillä parempiakin on nähty. Havaiji on myös täynnä turankeja, mutta sitä osattiin odottaa.

Havaiji valloitti sydämemme mielettömällä luonnollaan ja leppoisalla tunnelmallaan. Havaijin huoleton havaijipaita- ja varvassandaalielämäntyyli on viettelevä. Täällä ihmisillä tuntuu olevan vähän erilaiset päämäärät elämässä. Uran rakentamisen ja mammonan haalimisen sijaan tulevaisuuden tavoitteena on päälläseisonta surffilaudalla tai tulivuoren kiipeäminen.

Unelmana on, että jonain kauniina päivänä tulevaisuudessa meikäläisenkin voi löytää pysyvästi viettämästä saarielämää näillä onnellisilla ikuisen kesän saarilla, ruohohame päällä rämpyttämässä ukulelea rantahiekalla.

Rannalla Kauailla Havaijilla

Nippelitietoa:

  • Havaijin osavaltion tunnuskala on kiilasäppikala, havaijiksi humuhumunukunukuapua’a.
  • Barack Obama on syntynyt Havaijilla.
  • James Cook nimesi Havaijin aikoinaan Voileipäsaariksi. Ei siksi, että tyyppi olisi ollut mieltynyt voileipiin, vaan siksi, että Cookin englantilainen mesenaatti oli neljäs Sandwichin jaarli eli Voileipäjaarli.
  • Havaijin aakkosissa on vain 12 kirjainta.
  • Havaijin saaret ovat maailman korkeimman vuoriston vuorenhuippuja. Mt Everest ei ole maailman korkein vuori merenpinnan alapuolelta mitattuna, vaan Havaijin Big Islandin aktiivinen tulivuori Mauna Kea.
  • Havaiji on yksi maailman syrjäisimmistä paikoista. Lähimpään mantereeseen on lähemmäs 4000 kilsaa.