Historian havinaa Roomassa

Italiassa kun oltiin, olisihan se ollut rikos jättää vierailematta pääkaupungissa Roomassa. Roomaan saapuessamme tuli sellainen fiilis, että hanimuuni on ohi. Tähän asti Airbnb:stä varatut kämpät olivat olleet menestyksiä. Saimme paljon parempaa vastinetta rahoille kuin hotellissa yöpymällä. Aina ei voi voittaa, tällä kertaa huone ei ollut se mistä olimme maksaneet, vaan painajaismainen rotankolo. Tuleehan sitä reppureissuilla kaikenlaisissa loukuissa välillä yövyttyä, mutta niistä sentään ei ole maksanut satasta yöltä. Korvauksia on kuitenkin ilmeisesti tulossa.

Liikennekyltti Italiassa

Roma Termini

Eikä tänne sisätiloihin tultu kökkimään. Ikuiseen kaupunkiin tutustuminen aloitettiin kävelykierroksella. Silmiinpistävää Roomassa ovat joka puolella lojuvat rauniot. Lähes 3000 vuotta vanha historia on aina läsnä. Vaikka Roomalla on uskomaton menneisyys ja turistia ympäröi historian havina joka puolella, silti Rooma on samalla myös moderni ja eläväinen kaupunki. Modernit muotiliikkeet seisovat sulassa sovussa antiikin aikaisten raunioiden rinnalla.

Rooma, Italia

Tunnetuimmista nähtävyyksistä tsekkasimme Vatikaanin, Colosseumin, Fontana di Trevin suihkulähteen, Pantheonin  ja Espanjalaiset portaat.

Espanjalaiset portaat Roomassa

Pantheon on suurimpia antiikin Roomasta säilyneitä temppeleitä. Temppeli rakennettiin alun perin pyhäköksi seitsemälle planeetalle ja niiden jumalille. Tänne on haudattu mm. kuninkaita ja taiteilija Rafaello. Ja mikä tärkeintä, sisäänpääsy oli ilmainen.

Pantheon

Pantheon

Fontana di Trevin suihkulähteellä oli väkeä kuin pipoa vielä yhdeltätoista illalla. Tarinan mukaan kolikon heittäminen viimeisenä iltana Roomassa lähteeseen tarkoittaa, että palaa tänne vielä uudelleen. Siispä suihkulähde kerää arvioiden mukaan n. 3000 euroa päivässä. Tulot käytetään hyväntekeväisyyteen, mutta lähde on houkutellut myös varkaita. Vuonna 2002 vanhan ukkelin paljastettiin keränneen kolikoita joka yö yli 30 vuoden ajan. Vain pari vuotta sitten TV-kanava paljasti ukon edelleen varastavan lantteja, nyt apujoukkojen kanssa, ja poliisi on ilmeisesti lahjottu. Lähdettä nimittäin vartioidaan kyllä tiukasti, jos et usko, kokeile itse kastaa sormenpääkin veteen..!

Fontana di Trevi, Rooma

Kävelimme Colosseumille myöhään illalla, ja saimme ihailla sitä ihan keskenämme ilman turistilaumoja, hullua liikennettä tai valokuvista rahaa kinuavia gladiaattoreita. Selkäpiitä karmii ajatella kuinka tappamisesta tehtiin täällä viihdettä. Pytinki itsessään alkaa olla aikamoisen rapistunut.

Colosseum illalla

Ympäri keskustaa käppäillessä vastaan tulee väistämättä jos jonkinnäköistä historiallista monumenttia, vilkasta piazzaa tai suihkulähdettä sen enempää etsimättä. Tämä Vittorio Emanuele II:n muistomerkki oli komia!

Vittorio Emanuelen muistomerkki

Vittorio Emanuelen muistomerkki

Monumentin huipulta sai ihan mukavat näkymät ympäri Roomaa ja yli Forum Romanumin, muinaisen Rooman ydinalueen.

Colosseum, Rooma

Forum Romanum

Kun rauniot, monumentit ja muut kivikasat alkavat riittää, on aika siirtyä törpölle! Rooma on muutakin kuin historiaa; se on myös vilkkaita kävelykatuja, viehättäviä piazzoja, muotiliikkeitä ja taivaallista ruokaa. Piazza Navonan aukiota suihkulähteineen, katutaiteilijoineen ja kojuineen on sanottu Rooman kauneimmaksi.

Piazza Navona, Rooma

Päivisin Campo dei Fiorin aukio on tori täynnä ihania tuoreita aineksia. Iltaisin aukio muuttuu paikallisten kohtaamispaikaksi lukuisine baareineen ja ravintoloineen.

Campo dei Fiori, Rooma

Yksi Rooman tunnelmallisimmista kaupunginosista täytyy olla Tiber-joen toisella puolella sijaitseva Trastevere, jonne eksyimme pariinkin otteeseen. Keskiaikainen Trastevere on täynnä uniikkeja pikkuputiikkeja, kahviloita ja ravintoloita, joista saa Rooman parasta ruokaa. Alkuillasta monessa paikassa tarjotaan häppäreitä ja aperitivoja, jossa drinksun hintaan kuuluu buffetpöytä.

Trasteveren ravintolassa

Tiber-joki

Aperitiivoilla Trasteveressa

Meille suositeltiin alla kuvassa näkyvää aperitivomestaa, joka oli niin täynnä, että puolet jengistä istui ulkopuolella. Baari oli sen tyylinen, että se olisi yhtä hyvin voinut löytyä kotoa Melbournesta, ja tuli melkein koti-ikävä.

DSC01559 (800x600)

Ensi kerralla juttua Vatikaanin visiitistä!