Kärsitkö kohderiippuvuudesta? Pysähdy, olet jo perillä
Kohderiippuvuus on ilmiö, jossa onnellisuutta pidetään kaukana horisontissa häämöttävänä kohteena, johon pyrkiä. Seurauksena onni ei ole koskaan samassa paikassa kuin ihminen itse – tässä hetkessä.
Oletko koskaan huomannut sortuvasi sitten kun -ajattelutapaan? Ihmisellä on taipumus kuvitella olevansa onnellisempi sitten kun hän ansaitsee enemmän rahaa, sitten kun hän pääsee matkalle, sitten kun hän pudottaa painoa tai löytää elämänkumppanin – mitä se sitten kenenkin kohdalla onkaan.
Oli aika, kun kulkurielämä maailmalla oli minulle kaukainen haave. Oli myös aika, jolloin en olisi uskonut, että joskus asuisin rannalla palmupuunäkymillä. Nyt kun ne unelmat on saavutettu, olen löytänyt itseni miettimästä, että tarvitsemme isomman talon. Kun keskellä matkalaukkuelämää haaveilin kodista, nyt sen pitäisi olla isompi, ja toisaalta taas kaipaisin takaisin reissuun. Australian tukahduttavassa kuumuudessa olen haaveillut Suomen viileästä säästä, jota aikanaan halusin niin kovasti paeta. Olen myös pitkään elänyt uskossa, että kun saan terveyteni takaisin, olen onnellinen. Kuluvana vuonna olen joutunut kasvokkain sen kanssa, että krooninen sairaus on nimensä mukaisesti krooninen – mutta onnellinen voin olla siitä huolimatta.
Mikä meitä ihmisiä oikein riivaa, kun mikään ei ikinä riitä? Miksi kookosmehu maistuu aina makeammalta palmupuussa, johon ei yletä? Miksi ihmisellä on taipumus aina keskittyä niihin asioihin, mitä elämästä puuttuu, sen sijaan että keskittyisi siihen, mitä on?
Sitten kun -syndroomasta kärsivät varmasti kaikki silloin tällöin. Etenkin jos oma tilanne on sillä hetkellä tavallista kurjempi. En varmaan ole ainoa, joka on ajatellut olevansa onnellisempi, kunhan elämä palautuu normaaliksi koronaviruksen jäljiltä. On myös ihan normaalia odottaa viikonloppua, kesälomaa tai lomamatkaa, kun pääsee rojahtamaan aurinkotuoliin pina colada kädessä.
Jossain määrin matkojen suunnittelu ja niistä haaveilu voi tuoda onnellisuuden tunteita myös nykyhetkeen. Jos on elämässä tarpeeksi kurja tilanne, toivo paremmasta voi olla selviytymiskeino elämässä. Mutta jos koko elämä on tulevan odottamista eikä koskaan ole tyytyväinen tähän hetkeen – silloin kohderiippuvuus on ongelma.
Mitä on kohderiippuvuus?
Kohderiippuvuus (engl. destination addiction) on brittiläisen psykologi Robert Holdenin kehittämä termi. Kohderiippuvuus viittaa ilmiöön, jossa ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Se tarkoittaa ajattelutapaa, jonka mukaan onnellisuus on kohde jossain hamassa tulevaisuudessa, eikä seurauksena koskaan tässä hetkessä.
Robert Holden kuvailee kohderiippuvuuden oireiksi seuraavia:
- Mietit aina, mitä tapahtuu seuraavaksi
- Et kykene pysähtymään, sillä aina tuntuu siltä, että pitäisi olla jossain muualla
- Tunnet olevasi kiireessä, vaikka kiirettä ei ole mihinkään
- Lupaat itsellesi, että ensi vuonna et ole niin kiireinen
- Unelmien koti on aina se seuraava koti
- Et pidä työstäsi, mutta se on tulevaisuutta ajatellen hyvä ponnistuslauta
- Et kykene sitoutumaan, sillä pelkäät, että myöhemmin löytyy jotain parempaa
- Toivot, että seuraavan tavoitteen saavuttaminen tekee sinut onnelliseksi
- Kuvittelet, että sinun olisi pitänyt saavuttaa enemmän ja olla pidemmällä elämässä kuin missä olet
- Mietit niin paljon tavoitteita ja tulevaisuutta, ettet osaa nauttia elämästä
Kohderiippuvuus on ongelmallista, sillä tavoitteen saavutettuaan ihminen ehtii harvoin nauttimaan onnestaan. Katse on jo käännetty seuraavaan tavoitteeseen, johon onnellisuuden voi liittää. Menestys ja onnellinen elämä siintävät aina jossain hamassa tulevaisuudessa, ja sen jahtaamisesta tulee riippuvuus. Elämästä tulee oravanpyörä, jossa metsästetään onnellisuutta koskaan sitä saavuttamatta.
Kohderiippuvuus on kuin istuisi junassa aina seuraavaa etappia odottaen, ymmärtämättä että matka itsessään on määränpää.
Matka omaan itseen on elämän tärkein matka
Jossain määrin moderni yhteiskunta aivopesee meitä kohderiippuvaisiksi. Lapsesta saakka meitä on opetettu keskittymään tulevaisuuteen, oli se sitten koulu, hyvä työpaikka, lapsiperhe tai omakotitalo. Kulutuskulttuuri painostaa meitä uskomaan, että tarvitsemme aina enemmän. Sosiaalinen media uskottelee meille, että kaikilla muilla pyyhkii elämässä paremmin, emmekä ole koskaan tarpeeksi. Nyky-yhteiskunta ihannoi kurinalaista tavoitteiden asettamista ja tauotonta puskemista kohti unelmia.
Elämässä on tärkeää olla omia unelmia ja tavoitteita. Mutta tämän hetken onnellisuutta ei kannata uhrata tulevaisuuden unelmien alttarilla. Loppupeleissä tämä hetki on kaikki, mitä meillä on.
Matkailussa kohderiippuvuus voi näkyä passileimojen keräilynä tai matkustustyylinä, jossa matkustamisesta tulee pelkkää saavuttamista ja listojen ruksaamista kiireisellä aikataululla. Tee matkasta itsestään määränpää – pätee myös elämään.
Matkailu avartaa on vanha klisee, mutta totta, tiettyyn pisteeseen asti. Avartaako se 100. nähty maa ihmistä enää sen enempää kuin 99.? Joskus on aika pysähtyä ja kysyä itseltään, mitä oikein jahtaa. Joskus mieltä avartaa enemmän kyky sitoutua ja arvostaa vain yhtä. Sama pätee myös esimerkiksi ihmissuhteisiin näin Tinderin aikakaudella.
Mark Manson kuvailee kirjassaan Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan kuinka lisää maita, kumppaneita, rahaa tai kokemuksia ei tee meitä sen onnellisemmaksi, vaan päinvastoin. Mitä enemmän meillä on vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, sitä tyytymättömämpiä olemme valintoihimme. Kun on matkustanut 50 maassa, on mahdotonta valita vain yksi mihin sitoutua ja asettua. Mutta lopulta onnellisuus piilee oppimisessa keskittymään ja sitoutumaan omiin tärkeimpiin arvoihinsa.
Onnellisuus ei tule ulkoisista tekijöistä, menestyksestä, materiasta tai mammonasta vaan ihmisestä itsestä – toinen totuuteen pohjautuva klisee. Rahalla on onnellisuutta lisäävä vaikutus, mutta ainoastaan tiettyyn tulotasoon asti. Tutkimusten mukaan ihmisen tyytyväisyys elämäänsä on vakio, eikä edes lottovoitto vaikuta siihen pitkällä aikavälillä.
Sain aikanaan lahjaksi Tommy Hellstenin kirjan Pysähdy – olet jo perillä. Se taisi olla jonkinnäköinen vihje. Nyt koronaviruksen aikakaudella monet meistä on pakotettu pysähtymään, kukin omalla tavallaan. Ikävä tilanne on tarjonnut monille mahdollisuuden itsetutkiskeluun. Me matka-addiktit olemme olleet pakotettuja etsimään ja toivon mukaan myös löytämään tyytyväisyyden aiheita nykyisestä elämäntilanteesta ja onnenhippusia tavallisesta arjesta. Keskittyminen kiitollisuuteen ja armollisuuteen ovat molemmat oivia työkaluja onnellisessa elämässä. Jatkuvan huomisen odottamisen sijaan on tärkeää pyrkiä elämään hetkessä ja nauttimaan siitä silloinkin, kun ei ole riippumatossa kylmä kolpakko kädessä.
Älä elä elämää niin, että sen lopussa huomaat, ettet ole kaikessa kiireessä huomannut pysähtyä sitä oikeasti elämään. Matka omaan itseen ja elämä itsessään on elämän tärkein määränpää.
Lue myös:
Unelmista, kateudesta ja onnellisuudesta
Korona Australiassa – Tilanne ja kuulumisia
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Täytyypä myöntää aluksi, että termi kohderiippuvuus on itselleni täysin uusi ja odotin otsikon perusteella sen olevan jotain ihan muuta! 🙂 Ilmiö sen sijaan on kyllä hyvinkin tuttu.
Jossain määrin pidän tuohon ilmiöön liittyviä piirteitä hyvälle elämälle tärkeänä, jopa välttämättömänä. Tavallaan joidenkin tavoitteiden eteen on hyvä ja tärkeä ponnistella, jotta saavuttaisi jotain. Eikä se ponnistelu aina mukavaa ole, ei todellakaan. Totta toisaalta on, että monessa länsimaissa asuvalle ne mukavatkin asiat menee suorittamiseksi. Hyviä ja hyviä yksinkertaisia esimerkkejä on mielestäni sinunkin mainitsemat raha ja vaikka tietyt matkusteluun liittyvät jutut. On mielessä, että pitäisi saavuttaa jokin tietty varallisuusasema, niin sen saavutettuaan sitä näkee kaukaisuudessa taas uuden tavoitteen jne. Ja lopulta ei ikinä ole tarpeeksi. Tykkään katselle Leijonaan luolaa (Shark Tank) niin kyllähän sitä joskus tulee ihmeteltyä, että eikö muutama miljardi ole jo riittävästi… Itse ajattelen niin, että rahalla pystyy ns. ostamaan tiettyjä ongelmia pois, mutta siihen ei tarvita kovin paljoa varallisuutta ja sen jälkeen lisävarallisuus ei suhteessa kovinkaan paljoa lisää onnellisuutta.
Anna
Tuttu ilmiö varmaan kaikille jossain määrin 🙂 Ja tulevaisuuden ajattelu ei tosiaan tietenkään aina ole huono asia, päinvastoin, ilman tavoitteita elämässä ei pääse eteenpäin. Kunhan siitä ei tule pakkomielle ja riippuvuus, niin ettei enää osaa olla onnellinen tässä hetkessä. Niinhän se menee, että tietyn tulotason jälkeen lisävarallisuus ei juuri onnellisemmaksi enää tee.
Mari/Kodinvaihtaja
Suunnittelen Norjan reissua, aina löytyy upeita kohteita lisää ja haluaisi lisätä päiviä reissuun… Onneksi mies määrittelee ehdot ja pitää jättää Bessegerin vaellus välistä ajanpuutteen vuoksi. No selitän itselleni, että voisi olla korkeanpaikankammoiselle liian vaativa kuitenkin…
Anna
Tiedän tuon tunteen, aina ei ehdi kaikkea, mutta ei se haittaa 🙂 Norja on varmaan upea!!
Sateenmuru
Hyviä huomioita – pitää tutkailla tarkemmin tuota Robert Holdenia. Voisit ehkä pitää myös Pico Ayerin The Art of Stillnessista, en ole Hellsteinin kirjaa lukenut, mutta näissä saattaa olla samaa ajatusta.
Anna
Kiitos vinkistä, täytyy tutustua 🙂
Laura Linnea
Erittäin hyvää ja tärkeää pohdintaa. Tunnistin itseni tekstistä – tai ainakin sen, mitä oon ennen ollut. Olin sitoutumiskammoinen, koska pelkäsin aina missaavani jotain parempaa. Myös muihinkin elämän osa-alueisiin tuo kuulostaa tutulta. Nyt oon onneksi oppinut nauttimaan enemmän hetkestä ja löytämään elämääni tasapainon. Ennen matkalla kaipasin kotia ja kotona matkaa. Nyt vaikka kotona kaipaan matkaa, oon myös todella onnellinen siitä, mitä mulla on kotona.
http://www.lauralinnea.fi
Anna
Kivaa, että tasapainoa elämään on löytynyt. Itsellä on vähän edelleen tuota, että kaipaan matkalla kotia ja kotona matkaa. Mutta tärkeintä kai on, että voi olla myös onnellinen siitä, mitä on kotona.
Johanna P. / Muu maa mandariini
Super hyvä kirjoitus Anna! Luin tätä naama puhelimen ruudussa kiinni. Itselle ilmiö on vähän liiankin tuttu ja ailahtelevaisen persoonani vuoksi palaan onnelisesta zen – tilastani helposti takaisin kohderiippuvuuteen.. 🙄
Anna
Kiitti Johanna! Jep, itsessä vähän samaa vikaa, tosin vuosien varrella tilanne on parantunut. 🙂
Pirkko / Meriharakka
Olisikohan tämänkin kohdalla vähän niin, että ikä rauhoittaa … Toki edelleen suunnittelisin mielelläni uusia reissuja, kunhan se koronamaailmassa olisi mahdollista, ja mietin ajoittain, että pitäisikö löytää joku kiva vähän nykyistä pienempi asunto, kun joskus varmaan aika jättää osaltamme kolmekerroksisesta ratkaisusta, mutta pääosin olen ihan tyytyväinen nykyhetkeen.
Vanhenemisessa onkin vähän se, että jos ajan voisi pysäyttää juuri nyt, niin näin olisi hyvä, sillä suurella todennäköisyydellä kymmenen tai jopa kaksikin vuosikymmentä lisää lisää rajoituksia ja jaksamista.
Anna
Jep, uskon että tämä on yksi niitä asioita, jotka iän myötä helpottavat. Jos mietin itsekin vaikka 10 vuotta taaksepäin, niin elämä taisi olla yhtä kohderiippuvuutta. Nyt sentään vähän rauhoittunut, ja osaan nauttia myös nykyhetkestä.
Paula - Viinilaakson viemää
Mielenkiintoista pohdintaa. Ehkä jossain määrin minulla sitten on kohderiippuvuus… apua, ha ha! Ainakin aina olen eteenpäin menossa ja suunnittelen tulevia juttuja. Juuri tänään mietin, että minua ei ole tehty tähän kuumuuteen vaan olisi varmaan parempi olla Suomessa. Että pitäisikö taas nostaa kytkintä. Ja aina pitää olla joku reissu tiedossa, että on jotain mitä odottaa. Mutta en tiedä onko se niin pahasta, sillä osaan nauttia myös paikallaan olosta ja rauhasta. Varsinkin lapset on rauhoittaneet elämää huomattavasti, ja sitä huomaa toivovansa usein elämältä perusasioita; turvallisuutta, terveyttä ja sitä, että lapset ovat onnellisia.
Anna
Jep, suurin osa meistä varmasti jossain määrin “kärsii” kohderiippuvuudesta. Mutta ei se niin vaarallista ole niin kauan kun osaa myös nauttia ja elää nykyhetkessä. 🙂
Sari / matkalla lähelle tai kauas
Olen elänyt tuota sit ku sit ku kautta eli kohderiippuvuutta mutta samalla huomaan, olen tullut perille ja sinuksi elämäni kanssa. Arjen keskellä etsin niitä hyviä hetkiä, minulla on työ josta pidän (varjopuolena burn out – vaara), meillä on se talo, lapset ja lastenlapset. Terveyttäkin vielä jäljellä ja hiukan rahaa matkustella. Voinko enempää pyytää elämältä?
Mutta kaikki tämä löytyi vasta vuosien päästä. Enää ei ole kiire mihinkään, vaan voin nauttia kaikesta!
Onnea etsintään ja unelmien etsimiseen.
Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
Ihana teksti, tunnistin itseäni tästä aika paljon ja varmasti moni muukin löytää paloja itsestään tästä. Korona-aika on todellakin vaikuttanut paljon ja olen huomannut jopa kehityskaaren omien ajatuksien suhteen tässä kevään ja kesän aikana, ensin oli hämmennystä, kiukkua tilanteesta, kapinoivaa ajattelua rajoitteita vastaan.. Sitten tuli ymmärrys ja hyväksyntä, realistinen ajatus nykytilanteesta ja turvallisuuden/terveyden tärkeydestä. Nyt on jo aika seesteinen olo, sillä tilanteeseen ei voinut itse vaikuttaa ja päätin jo heti alkuun, että aion käyttää tämän ajan hyödyksi töiden ja koulun viimeistelyn saralla (kuten teinkin) ja nyt hetki kerrallaan kohti tulevaa ja tuntematonta. Johonkin voisi matkustaa, mutta olen huomannut löytäväni onnen hetkeni omalta miniparvekkeeltani kesäkukkieni ääreltä, uimahetkistä auringossa, maaseutu-ajeluista Suomessa. Menneeseen ei voi palata, tulevasta ei voi tietää, ja meillä ei ole muuta kuin tämä hetki. Siksi jokaisesta hetkestä täytyy oppia nauttimaan niin täysillä, kuin vain mahdollista on. Eikä se onni vaadi materiaa tai rahaa – se löytyy meistä jo sisältä. 🙂 (Ps. toki silti aina voi ja pitää haaveilla ja hieman puskeakin välillä itseään eteenpäin). Itse haluan vain kovasti päästä näkemään rakkaita ystäviäni Italiassa sekä Briteissä ja Espanjassa, mutta valitettavasti saatamme joutua vielä odottamaan tätä… :/
Noora / Seikkailumielellä
Kohderiippuvuus oli minulle ihan uusi termi, vaikka samaa ammattikuntaa tämän Holdenin kanssa olenkin. Mielenkiintoista pohdintaa! Mietin itse, että ihmiselle voi lähtökohtaisesti olla aika pelottava ajatus todeta, että nyt tällä hetkellä olen saavuttanut omalla kohdallani täyden onnellisuuden ja tyytyväisyyden. Tuntuu ehkä helpommalta tavoitella aina jotain vähän enemmän, eikä niin sanotusti tyytyä olemassa olevaan onnellisuuden määrään. Kuten itsekin totesit, omia arvoja pohtimalla voi mielestäni päästä aika lähelle – jos ei nyt onnea, niin ainakin oman näköistä elämää. Toivoisin ihmisten huomaavan ainakin riittävän ajoissa, jos he ovat eläneet elämäänsä ulkoisten odotusten tai jonkun muun toiveiden mukaisesti.
Anna - Tämä matka -blogi
No jaa. Kaikesta voidaan tehdä ongelma – tai olla tekemättä. Vanha kansa sanoo, että on kolme todellista ongelmaa: Lapsen kuolema, oma ta puolison vakava sairastuminen ja avioero. Kaikki muut ovat sekundaarisia ongelmia. Noita kun miettii, niin asiat saa oikeisiin mittasuhteisiin.
VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa
Olipas hyviä ajatuksia sulla tässä Anna! Bongasin kyllä monta kohtaa noista kohderiippuvaisuuksista, jotka täsmäsi itseeni täysin. Terminä tämä oli uusi, mutta käytännön tasossa tuttu. 😀
Kaisa
Kiva kirjoitus Anna! Luulin kyllä myös aluksi postauksen nimen perusteella, että aihe olisi jostain aivan muusta! Tosi mielenkiintoinen aihe ja hyvin samaistuttavia seikkoja.