Korona Australiassa – Tilanne ja kuulumisia

Korona pisti reissut seis ja pakotti kulkurit vihdoin pysähtymään, halusimme tai emme. Mikä on koronatilanne Australiassa? Entä miten korona on vaikuttanut meidän arkeen Australian tropiikissa? Tässä hiukan viime aikojen kuulumisia.

Tammikuussa taas yhden reissuntäyteisen vuoden jälkeen päätimme pitää taukoa matkustamisesta ja asettaa tukikohdaksemme toistaiseksi Australian Cairnsin. Sen päätöksen ajoitus ei olisi voinut olla paljoa parempi. Onneksi vuokrasimme asunnon silloin kun vuokrasimme, sillä nyt ei olisi hyvä hetki olla tuuliajolla.

Elämä Australian Cairnsin tropiikissa on ollut hyvin erilaista Melbournen metropoliin, mutta siitä lisää myöhemmin. Vain hiukan meidän jälkeemme nimittäin Australiaan saapui korona ja pisti maailman sekaisin. Elämme outoja aikoja, ystävät hyvät.

Korona Australia

Korona Australiassa

Koronakuolemia Australiassa on nyt toukokuun puolessavälissä arvioitu olevan vajaa 100, meillä pohjoisessa Queenslandissä ei yhtään. Vahvistettuja tartuntoja Cairnsissä on ollut noin 30.

Käyrä loiveni ja muutama viikko sitten rajoituksia alettiin hitaasti purkamaan asteittain. Siihen asti ulkoilu oli vähäistä. Osavaltioiden välillä rajoituksissa on ollut hiukan eroa, mutta yleisesti ottaen ulkona sai käydä välttämättömän asioinnin lisäksi ainoastaan kaupassa tai lenkillä omassa naapurustossa. Ilmapiiri oli etenkin alkuaikoina hysteerinen.

Mekin pääsimme todistamaan vessapaperirähinöitä ruokakaupassa. Kovia sakkoja jaettiin rajoituksia rikkoneille joskus hiukan mielivaltaisestikin. Ihmisiä on pyydetty lataamaan puhelimeen koronan seurantasovellus.

Myös osavaltioiden välillä matkustaminen on kielletty, ja ties kuinka kauan kestää, ennen kuin pääsemme ulkomaille. Puhetta on ollut Uuden-Seelannin ja ehkä Tyynenmeren saaret käsittävästä matkakuplasta. Australiaan saapuvat on asetettu pakolliseen, hiukan kritiikkiä osakseen saaneeseen kahden viikon hotellikaranteeniin.

Nyt voimme liikkua enintään 150 kilometrin etäisyydellä kotoa melko vapaasti. Kaupat ovat avanneet pikkuhiljaa oviaan. Ravintoloissa saa olla maksimissaan 10 henkeä. Kuntosalit ovat olleet koko ajan kiinni, ja ilmeisesti pysyvät vielä jonkin aikaa. Kauppojen ovilla desinfioidaan käsiä, ja teiden varsilla ja rannoilla muistutetaan vielä pitämään fyysinen etäisyys.

Uusia tapauksia on tullut viime aikoina vähän. Toivon, että pahin on ohi. Olivatko kovat rajoitukset vakavien sivuvaikutusten arvoisia, sitä emme kaiketi saa selville vasta kuin jälkikäteen. Joka tapauksessa yksipuolisen median pelon lietsominen lähti mielestäni vähän lapasista.

Miten korona on vaikuttanut meidän elämään Australiassa

Korona ei loppupeleissä ole päässyt vaikuttamaan elämäämme kovin merkittävästi. Teemme töitä etänä ja olemme tottuneet toistemme jatkuvaan seuraan muutenkin. Cairns ei ole ollut yhtään pöllömpi paikka viettää eristyselämää.

Asumme kaupungin ulkopuolella kerrostaloasunnossa tien toisella puolella postikorttimaisen kauniista palmurannasta. En päässyt sisustamaan, sillä asunto on valmiiksi kalustettu, mutta tämä tuntuu hyvältä väliaikaiselta ratkaisulta. Parvekkeella olemme saaneet nauttia auringosta ja raittiista ilmasta palmujen huojuntaa katsellen ja aaltojen loisketta kuunnellen.

Blogi ei ole inspiroinut viime aikoina, sen sijaan olen kokkaillut enemmän kuin vuosikausiin, meditoinut ja joogannut ja opetellut valokuvausta. Istuttanut parvekkeelle pienen puutarhan, kaivanut vanhat espanjan kirjat esiin tulevista matkoista haaveillen, ja ihan rehellisesti vaan möllöttänyt koko sieluni kyllyydestä.

Cairnsissa koko elämänsä asuneet sanovat, etteivät ole koskaan nähneet kaupunkia näin aavemaisen tyhjänä. Turismista elävä kaupunki on ottanut varmasti kovan kolauksen.

Meiltä peruuntui muutamia Australian sisäisiä matkoja. Australian toinen ison lentoyhtiö Virgin ajautui selvitystilaan. Seuraavat lennot on varattuna vasta jouluksi Suomeen. Kovasti pidän toivoa yllä niiden toteutumisesta.

Asiat voisivat siis olla paljon huonomminkin, ja loppupeleissä meidän murheemme ovat tässä tilanteessa mitättömiä.

Silti, palmumaisemista huolimatta eristysstressi, epätietoisuus, yksinäisyys ja yksitoikkoisuus sai välillä yliotteen. Tunteet ovat jojoilleet vuoristorataa läpi koko tunneskaalan. Keskellä pandemiaa on kai ihan okei, ettei hihku onnensa kukkuloilla tai pulppua inspiraatiota.

Aamuisin olemme lenkkeilleet paratiisimaisissa maisemissa palmujen katveessa.

Olen yllätyksekseni kaivannut jopa niitä sosiaalisia kontakteja, vaikka ajattelin, etten introverttinä olisi koronaeristyksestä moksiskaan. Kaipaan myös kovasti kuntosalia, missä päästellä höyryjä. Onneksi sentään talon uima-allas vihdoin avattiin.

Pysähtyminen on tehnyt hyvää, jos pieniä positiivisuuden murusia mietitään. Epäonnen kautta korona on pakotti meidät vihdoin täydelliseen pysähtymiseen. Se on auttanut keskittymään tähän hetkeen, arjen pieniin iloihin ja omaan hyvinvointiin.

Ikävä tilanne on suonut varmaan monille vihdoin täydellisen mahdollisuuden itsetutkiskeluun ilman normaalin arkielämän häiriötekijöitä pitämässä meitä jatkuvassa kiireessä. Pelkkä oleminen on joskus tärkeämpää kuin tekeminen, ja omaan sisimpäänsä tutustuminen on yksi elämän arvokkaimpia mutta aliarvostetuimpia saavutuksia.

Toivotaan, että kun vihdoin koittaa aika palata siihen paljon kaivattuun normaaliin elämään, korona-ajasta jää meille työkaluiksi tärkeitä oivalluksia eikä pelkkiä traumaattisia muistoja.

Miten te olette pärjäilleet?

Lue myös:
Vuosi 2019 – Unohtumattomia matkoja mutta myös varjopilviä

Millaista Australiassa on asua? Plussat ja miinukset
Lemmikkivahti tai talovahti – Kokemuksia ja vinkkejä
Stereotypioita, myytinmurtoa ja ennakkoluuloja Australiasta