Marokko ja turvallisuus

Kahden kuukauden matkamme aikana Marokon turvallisuus on ollut asia, mikä on tuntunut matkaamme seuraavia eniten kiinnostavan. Meitä se ei ole koskaan täällä mietityttänyt, mutta koska siitä jatkuvasti kysytään, tässä muutamia ajatuksia Marokon turvallisuuteen liittyen.

Muistathan kuitenkin, että en ole asiantuntija, en päivitä sivua, eikä turvallisuuteen perustuvia päätöksiä kannata tehdä blogipostauksen perusteella.

Kuten varmasti kaikkia muitakin, hiljattaiset uutiset norjalaisen ja tanskalaisen tytön murhasta Marokossa on järkyttänyt syvästi myös meitä ja horjuttanut turvallisuudentunnetta. Tapaus on saanut myös marokkolaiset syvästi pois tolaltaan. Asuntomme lähelle Marrakeshissä kerääntyi joka ilta suuri joukko paikallisia muistamaan tyttöjä laulamalla, tuomalla kukkia, sytyttämällä kynttilöitä ja vierittämällä kyyneleitä. Marokon pääministeri kutsui tekoja marokkolaisten selkään puukottamiseksi.

Marokkoa on pitkään pidetty vakaana ja turvallisena maana aivan maan kaakkoisosaa lukuunottamatta, jossa on ollut rajakiistaa. Tällä alueella Anti-Atlasvuorten eteläpuolella on vallinnut tulitauko vuodesta 1991, mutta alue on edelleen vahvasti militarisoitu ja täynnä maamiinoja.

Marokossa turvallisuus otetaan erittäin vakavasti. Lukuisia terroristisoluja on onnistuttu hajottamaan.

Viimeisin terrori-isku tapahtui Marrakeshissä vuonna 2011. Atlasvuoristossa ei ole tapahtunut mitään koskaan ennen. On selvää, että kyseessä on harvinainen ja poikkeuksellinen hirmuteko.

Turvallisuus on aina tärkeä asia matkakohdetta valitessa. Ja on ymmärrettävää, kun kyseessä on pohjois-afrikkalainen muslimimaa, ihmisillä on kysymyksiä.

Silti en voi olla tuntematta, että jatkuvat kysymykset Marokon turvallisuuteen liittyen perustuvat hiukan liikaa ihmisten ennakkoluuloihin ja rikollisjärjestöjen onnistumiseen pelon ja kaaoksen lietsomisessa.

Vertailun vuoksi…

Vuoden 2018 turvallisuutta mittaavan Global Peace Indexin mukaan Marokko on sijalla 73/163.

Tämän mukaan Marokko olisi turvallisempi maa kuin esimerkiksi Kreikka, Yhdysvallat, Meksiko, Thaimaa ja monet muut Kaakkois-Aasian maat.

Thaimaassa vuonna 2017 kuoli 72 ihmistä terroristi-iskuissa. Turisteja on tapettu kymmeniä viimeisen kolmen vuoden aikana, ja monien turistien kuolema jäänyt selvittämättä. Ulkomaalaisten kuolemia tapahtuu Thaimaassa sen verran, että aiheesta löytyy myös kirja – How not to get murdered in Thailand. Silti kukaan ei meiltä kysynyt Thaimaahan lähtiessä, onko siellä turvallista.

Ranskassa on kuollut terrori-iskuissa vuosien 2015-2018 välillä 251 ihmistä, Yhdysvalloissa 81. Marokossa 2.

Me otamme turvallisuuden vakavasti reissatessa. Olemme olleet Marokossa nyt toista kuukautta, ja tunteneet olomme täysin turvallisiksi. Marokkolaiset ovat rauhaa rakastavaa ja lempeää kansaa, ja yleisesti ottaen Marokko turvallinen maa.

Samaan aikaan Marokko on myös epätasa-arvoinen kehitysmaa, jossa ongelmia ja haasteita riittää, eikä terroristi-iskujenkaan todennäköisyys mikään mahdoton ole, niin kuin on nähty. On totta, että Isiksella on jalantilaa Marokossa tiukista vastatoimista huolimatta.

Matkailijan suurimmat riskit turvallisuuteen liittyen Marokossa liittyvät liikenteeseen ja varkauksiin.

Väkivalta on hyvin harvinaista, mutta tavaroista täytyy pitää huolta, ja liikenteessä olla tarkkana. Monen sortin huijareita, kuten huijarioppaita dirhaminkuvat silmissä riittää.

Marokko matkakohteena on tehnyt meihin ison vaikutuksen. Eksoottista tuhannen ja yhden yön tunnelmaa, monipuolista luontoa, kuvauksellisia medinoita ja basaareja täynnä vilskettä. En itse antaisi näiden järkyttävien tapahtumien leimata koko maata turvattomaksi ja estää lähtemästä Marokkoon.

Mielestäni Marokkoa leimataan hiukan liikaa perusteetta turvattomaksi, jos moniin muihin maihin verrataan. Valppaana on syytä olla, niin kuin lähes kaikkialla nykypäivänä. Maassa kuin maassa on riski, että sattuu väärään paikkaan väärään aikaan, ja jotain kamalaa tapahtuu.

Jos päätät lähteä, vastassa ovat kiitolliset marokkolaiset, jotka toivottavat turistit sydämellisesti tervetulleeksi.

Turvallisuus Marokossa – Vinkit

Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan Marokossa “tulee noudattaa tavanomaista varovaisuutta. Liikenne on suurin turvallisuusuhka. Kulttuurierot huomioitava. Terroritekojen riski olemassa. Mielenosoituksia ja suuria kokoontumisia syytä välttää. Liikkumista yksin syrjäisillä paikoilla ja pimeän aikana ei suositella.”

Kuulostaa pitkälti samalta, kuin esimerkiksi monissa Euroopan kaupungeissa. Alla muutamia meidän vinkkejä turvallisuuteen Marokossa; suurin osa aika peruskauraa, ainakin paljon matkaileville.

  • Pysy valppaana
  • Pukeudu konservatiivisesti olkapäät ja polvet peitettynä, liian ihonmyötäisiä vaatteita välttäen. Huivia päässä ei tarvita, mutta se on bonus.
  • Vältä pimeitä kujia
  • Älä kanna koko omaisuutta mukana, jätä arvotavarat hotellille
  • Kierrä huumeet kaukaa
  • Vältä herättämästä huomiota, sillä länkkärinä saat sitä kuitenkin
  • Vältä protesteja ja isoja väkijoukkoja
  • Varo huijareita – niitä täällä riittää turhautumiseen saakka, ja niistä vielä lisää myöhemmin. Yleisluontoisena ohjeena – kaikilla, jotka tulevat juttelemaan, on yleensä oma lehmä ojassa. Jätä huomiotta tai sano lää, shukran (ei kiitos).
  • Naisena soolomatkalla tai tyttöseurassa Marokossa ole erityisen valppaana. Jätä hymyt minimiin. Vältä ulkoilua yöllä tai ota taksi. Vältä alkoholia. Oppaasta ei ole haittaa.
  • Jos lähdet esimerkiksi vaeltamaan, ota mukaan opas.

Minkälaisia kokemuksia teillä on turvallisuudesta Marokossa?

KAIKKI POSTAUKSET MAROKOSTA