Mikä diginomadielämässä mättää x 10

Viime marraskuussa teimme unelmastamme totta, irtisanoimme asuntomme ja lähdimme maailmalle määräämättömäksi ajaksi. On ollut mahtavaa pystyä työskentelemään mistä päin maailmaa tahansa, mistä kunnon nettiyhteys löytyy. Olemme asuneet palmusaarella ja pilvenpiirtäjässä ja vaihtaneet maisemaa sitten kun on alkanut kyllästyttää.

Silti, se diginomadielämän hohto on todellakin kaikonnut.

En enää ihmettele, miksi suurimmalle osalle nomadielämä on vain väliaikaista. Nomadielämä vie veronsa eikä tule ilman kompromisseja. Olemme vielä nomadielämän alkutaipaleella, ja monet tässä listatuista haasteista liittyvät siihen, kuinka totutella uuteen elämään ja kuinka löytää tasapaino loman ja työn välillä. Olemme myös tehneet virheitä. Tahtia täytyy hidastaa, tai palamme loppuun.

Tätä lukiessa kannattaa muistaa, että nomadeita on joka lähtöön. Diginomadielämän haasteet riippuvat paljon ihmistyypistä ja töiden luonteesta, ja niihin voi valinnoilla vaikuttaa paljon.

Luvassa nyt varsinaisia ensimmäisen maailman ongelmia! Tämä valitusvirsi kuulostaa omaankin korvaan aika naurettavalta. Mutta koska monet mielessään diginomadielämää ihannoivat, haluan muistuttaa, että siinä on myös kääntöpuolensa, niin kuin kaikilla valinnoilla. (Inhoan muuten diginomadi -sanaa, mutta paremman puutteessa.)

1. Diginomadielämä ei ole lomailua. Se vaatii asennemuutosta ja itsekuria. Sitä saattaa ikkunasta nähdä, kun muut pulikoivat altaalla drinksuja imeskellen samalla kun itse painii stressaavien työasioiden kanssa. Nähtävyyksiä jää näkemättä, kun työpäivän jälkeen on usein liian puhki. Diginomadielämä muistuttaa enemmän ulkomailla asumista, ja siihen liittyy myös ajoittaiset kulttuuristressin tuntemukset. Toisin sanoen silloin tällöin paikalliset tavat ottavat pattiin huomattavasti helpommin kuin lomamatkalla.

2. Terveellisen elämäntavan ylläpito on haasteellista. Kun paikka vaihtuu usein, rutiineista on vaikea pitää kiinni. Auringonlaskussa tekisi mieli sundowneria, mutta niitäkään ei voi vetää joka päivä. Liikunta ja terveellinen ravinto on pantava etusijalle, ja se vaatii enemmän panostusta kuin kotona. Joka paikassa on aloitettava alusta, mietittävä liikuntamahdollisuudet ja terveelliset ruokapaikat. Meiltä on esimerkiksi viime aikoina puuttunut oma keittiö, mikä aina hiukan vaikeuttaa terveellistä elämää. Tästä aiheesta aion kirjoittaa vielä enemmän.

3. Mukavuuksista joutuu tinkimään. Hotelliasumisessa on paljon positiivista, mutta silti ei sitä loputtomiin jaksa. Työpöytää löytyy harvoin molemmille. Nolottaa melkein mainita, mutta sängyt ja tyynyt ovat usein Kaakkois-Aasiassa liian kovia. Eihän sellaista niin lyhyellä lomalla mieti, mutta yöunien kärsiminen useamman viikon jälkeen alkaa rassaamaan.

Meidän koti Phu Quocissa.

4. Diginomadin elämä voi olla todella yksinäistä. Ennen matkan aloittamista en tullut tätä niin ajatelleeksi. Viihdyn omissa oloissani enkä uskonut, että yksinäisyydestä voisi tulla ongelma. Olen ulkomailla asuessa myös tottunut siihen, että perhe on kaukana ja missaa paljon tärkeitä tapahtumia.

Mutta nyt olen todella alkanut kaivata kaveriseuraa ja pitkiä lounaita juoruilun merkeissä. Väliaikaiset tuttavuudet eivät mitenkään korvaa tuttua kaveripiiriä.

Yksinäisyyteen liittyy kai sekin, kun ystävät ja perhe eivät ymmärrä, että mitä hittoa oikein puuhaat siellä Kaukoidässä. Nomadielämä kasvattaa kuilua väliin ihmisten kanssa, jotka eivät pysty samaistumaan kokemuksiisi tai jopa kantavat kaunaa, kun ovat itse tehneet eri valintoja elämässä.

5. Joskus koti-ikävä iskee. Kun oikein väsyttää, kaipaan omaa kotisohvaa ja kunnon Netflix-putkea. Voimmehan me täälläkin ottaa rennosti ja pistää leffan pyörimään, mutta ei se vaan ole sama kuin omaan tuttuun kotipesään käpertyminen.

6. Diginomadielämä voi olla pitemmän päälle hemmetin väsyttävää. Tämä etenkin, jos paikkaa vaihtaa liian usein. Toisaalta viisumi yleensä rajoittaa pitempää oleskelua samassa paikassa. Työn ja uuteen kohteeseen tutustumisen yhdistäminen voi nopeasti viedä mehut ihmisestä. Varsinkin meistä, kun samalla kamppailemme jatkuvien sairastelujen kanssa. Aikaa uppoaa tuhottomasti tulevien suunnitelmien ja majoitusten etsimiseen ja jatkuva matkustaminen uuvuttaa.

7. Parisuhde joutuu koetukselle. Kirjoitin aikaisemmin Pariskuntamatkailun todellisuus -jutussani, kuinka meillä yhdessä reissaaminen sujuu oikein mukavasti. No, tilanne on erilainen nyt, kun ei olla lomalla. Olemme yhdessä pienessä tilassa 24/7 ja siihen kun lisätään työstressi ja matkastressi, niin yhteenotoilta ei ole vältytty. Tästäkin aion kirjoittaa vielä lisää! Yritämme kuitenkin pitää mielessä, kuinka onnekkaita olemmekaan, kun voimme tätä yhdessä tehdä.

8. Elämä on jatkuvaa purkamista ja pakkaamista. Matkalaukkuelämä on pitemmän päälle rasittavaa. Kaiken omaisuuden myös pitää mahtua matkalaukkuun. Tosin tämä on kyllä enemmän positiivinen asia kuin negatiivinen. Yllättävän vähällä sitä on oppinut pärjäämään, 20 kilon matkalaukussakin on paljon ylimääräistä, mitä ei ole tullut edes käytettyä.

9. Tuottavuus saattaa kärsiä. Kun samalla yrittää setviä kattoa pään päälle seuraavalle viikolle ja tekisi mieli tutustua uuteen ympyröihin, keskittymiskyky töissä kärsii ja tuottavuus laskee. Tämänkin kyllä saisi korjattua, kunhan vain hidastaisimme tahtia.

10. Matkustamiseen turtuu. Siitä tulee rutiinia. Lähtemisen kutkuttava jännitys puuttuu. Maisemien loittominen lentokoneen ikkunasta ei enää tuo vapauden tunnetta. Matkojen suunnittelu ei ole enää hauskaa vaan ylimääräinen stressaava askare. Pelottaa, etten osaa enää arvostaa, kuinka ihanaa onkaan painaa varpaat lämpimään hiekkaan, lillua lämpimässä meressä tai nauttia tropiikin lämpimistä öistä. Ikävöin sitä tunnetta, kun matkustaessa kaikki on uutta ja ihmeellistä. En halua pitää kaikkea kokemaamme itsestäänselvyytenä.

Nämä ovat kuitenkin kaikki naurettavia pikkujuttuja sen rinnalla, mitä diginomadielämä on antanut. Niitä onnenhetkiä on paljon enemmän kuin näitä ajoittaisia pieniä turhautumisen hetkiä. Tehdään nyt selväksi, että olen todella kiitollinen siitä, että meillä on ollut tähän mahdollisuus! Välillä pahimman matkaväsymyksen ja nälkäkiukun iskiessä itseään vain täytyy nipistää ja muistuttaa siitä.

Rakastamme elämäämme juuri nyt, mutta samalla meille on valjennut, että emme me kyllä tätä loppuelämäämme jaksa. Kun yksi unelma toteutuu, uusia on tullut tilalle. Kuuluu kai osittain ihmisluontoon kaivata sitä, mitä ei sillä hetkellä ole. Hassua kyllä, nyt unelmoin siitä mitä jätimme taaksemme, pesän perustamisesta, sisustamisesta, lemmikeistä ja ystäväpiiristä.

Mutta vasta sitten, kun olen saanut tarpeekseni vaeltamisesta. Päätöspäivää sille ei vielä ole näkyvissä.

Lue myös: Unelmista, kateudesta ja onnellisuudesta