Ninh Binh on Vietnamin helmi

Riisipeltojen ja dramaattisten karstikallioiden täplittämää Vietnamin Ninh Binhiä on kuvailtu sisämaan Halong Bayksi. Ninh Binh on kuin onkin yhtä lumoava näky kuin kuuluisampi Halonginlahden sisarensa. Maisemat ovat kuin suoraan elokuvista, joten ei ihme, että viimeisin King Kong -leffa vie meidät juuri Ninh Binhin maisemiin. Ninh Binhin leppoisa maalaistunnelma vietteli meidät täysin, ja jatkoimme matkaa vastahakoisesti.

Ninh Binh

Ninh Binh

Ninh Binh

Veneretki Ninh Binhissä

Ninh Binhin riisipeltojen ja kalliomöhkäleiden lomassa kiemurtelee jokiväyliä, ja täällä kannattaakin lähteä vesille. Venematkoja on tarjolla ainakin kolmessa eri paikassa. Me valitsimme näistä Trang Anin venereitin, joka vie temppeleille ja läpi luolien henkeäsalpaavissa maisemissa.

Näitä veneitä soudetaan erikoisella tekniikalla ei vetäen vaan työntäen, ja käsien sijaan joskus homma hoidetaan jaloilla!

En suosittele Trang Anin reittiä ahtaan paikan kammoisille, sillä veneleidin ohjaillessa paattia taidokkaasti läpi luolien saimme välillä kyyristyä veneen pohjalle kyyryyn, niin matalalla luolan katto oli. Veneen putkahtaessa ulos luolasta ympärillä avautuivat mahtavat maisemat.

Ninh Binh

Ninh Binh kokemuksia

Ninh Binh kokemuksia

Ninh Binh blogi

Pysähdyimme myös Kong: Skull Island -leffan kuvauspaikalla, jossa lavasteita on jätetty paikalleen.

Ennen matkaa olimme lukeneet Ninh Binhin veneretkistä huolestuttavia raportteja, joissa kuvailtiin aggressiivisten veneleidien suurin piirtein pieksevän kepillä jos ei anna muhkeaa tippiä. Trang Anissa tällainen loisti poissaolollaan, ja veneretki oli kaikin puolin leppoisa.

Ninh Binhin upein maisema

Parhaan kuvan Ninh Binhin upeista karstikalliomaisemista saa yläilmoista kukkulan laelta. Suosittu näköalapaikka löytyy Hang Muan luolien luota löytyvältä Lohikäärmevuorelta (Lying Dragon Mountain). 500 portaan kipuamisen jälkeen Vietnamin tropiikin helteessä soija lensi ja vaatteet olivat litimärät, mutta huipulla maisemat olivat sen arvoiset.

Ninh Binh

Ihana majoitus Ninh Binhissä

*Sisältää affiliatelinkin.

Ihana majapaikkamme oli yksi syistä, miksi niin ihastuimme Ninh Binhiin. Riisipeltojen ja karstikivikallioiden keskelle, kallion kylkeen rakennettu Tam Coc Horizon -hotelli koostuu muutamasta bambubungalowista. Meidän bungalowistamme löytyi tavallisen kylpyhuoneen lisäksi vielä huima luolakylpyhuone.

Henkilökunta oli ihan mieletöntä. Pari esimerkkiä: Aina kun saavuimme hikisinä hotellille retkiltämme, joku riensi tuomaan meille isot tuopit jääkylmää vettä. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa meille tuotiin jalkakylvyt.

Tam Coc Horizon sijaitsee lyhyen pyörämatkan päässä Tam Cocin kylästä, hintaa mökille tuli 27 euroa yöltä. Jos olet suuntaamassa Ninh Binhiin, voit varata Tam Coc Horizonin täältä.

Vinkit Ninh Binhiin

  • Ninh Binhiin pääsee vaivattomasti Hanoista alle parissa tunnissa. Luksusminibussi on mukavin tapa matkustaa, halvempi vaihtoehto on juna tai iso bussi. Junalla matka kestää hiukan kauemmin. Retkiä tai matkalippuja voit helposti varata jostain Hanoin puljusta tai yleensä myös majoituksen kautta.
  • Jos aika on tiukissa, Ninh Binhiin voi tutustua päiväretkellä Hanoista. Mutta jos aikaa on enemmän, suosittelen sitä tänne enemmän varaamaan.
  • Ninh Binhissä kannattaa ehdottomasti yöpyä lähellä Tam Cocin kylää Ninh Binhin kaupungin sijaan. Itse Ninh Binhin kylässä ei ole mitään nähtävää, ja rauhaahan tänne tullaan hakemaan. Lähin automaatti sijaitsee Ninh Binhissä.
  • Järjestetyn retken sijaan suosittelen tutustumaan Ninh Binhiin omatoimisesti. Täällä ympäristön tutkiminen polkupyörällä tai mopolla kruisailu oli nimittäin Ninh Binhin kohokohtia. Moposta maksoimme nelisen euroa päivältä.
  • Trang Anin veneretki maksoi seitsemisen euroa per nassu, ja tippiä ei odoteta. Pari tuntia kestävään kyytiin odotetaan yleensä minimissään neljää henkeä.

Lämpenin Vietnamille hitaasti, mutta ihan viimeistään Ninh Binhissä rakastuin. Viihdyn paljon paremmin maalaismaisemissa kuin kaupungissa, etenkin Vietnamissa, jossa liikenne voi olla ahdistavaa. Ninh Binhistä tulikin suosikkipaikkamme Vietnamin matkalla. Turisteja riittää, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Maisemat ovat kuin elokuvista, liikenne on verkkaista ja tunnelma suorastaan kutsuu ottamaan rennosti.

Jatkatko matkaa Halong Bayhin?

KAIKKI POSTAUKSET VIETNAMISTA