NOMADIELÄMÄN OPETUKSET x 13

Matkustaminen on yksi elämän parhaita kouluja. Yli vuoden kestävä matka on melkein kuin intensiivikurssi omaan itseen ja elämään. Mitä diginomadina maailman kiertäminen on opettanut?

Olemme eläneet diginomadielämää vajaa puolitoista vuotta, kiertäneet maailmaa samalla töitä tehden. Jatkuva matkustaminen altistaa koko ajan epämukavuusalueelle ja näkemään oman elämän uudesta perspektiivistä. Asiat saattavat alkaa loksahdella tärkeysjärjestykseen ja sitä voi tehdä tärkeitäkin oivalluksia elämästään.

Nomadielämästä on jäänyt muutakin käteen kuin pelkkiä huikeita kokemuksia ja muistoja. En valitettavasti vieläkään ole niin sanotusti löytänyt itseäni. En ole edes oman elämäni valaistunut zen-munkki, eikä elämän tarkoitus löytynyt matkalta. Mutta jotkut asiat sentään ovat pään sisällä kirkastuneet.

Nämä eivät varmaan ole mitään varsinaisia uutisia kenellekään, mutta tässä muutamia juttuja, mitä pään sisällä on tullut pyöriteltyä.

nomadielaman opetukset

Diginomadielämä opetti…

1. … Että siihenkin liittyy kääntöpuolensa.

Monet unelmoivat pystyvänsä tekemään töitä mistä tahansa. Diginomadielämästä on lomailu kuitenkin kaukana. Työnteko palmun alla on silti työtä, ja se avaa maailman ihan uudenlaisiin haasteisiin. On uupumusta, yksinäisyyttä, rutiinien kaipuuta ja niin edelleen. Opimmekin nopeasti, että niin paljon kuin rakastammekin matkustamista, pidemmällä tähtäimellä nomadielämä ei ole meitä varten.

Lue myös: Mikä diginomadielämässä mättää x 10

diginomadin elama

2. … Kärsivällisyyttä ja sopeutumiskykyä

Diginomadin on sopeuduttava jatkuvaan muutokseen. Kun paikka, kieli ja kulttuuri vaihtuu yhtenään, sopeutumiskyky kasvaa väkisinkin. Vastoinkäymisiä tulee matkassa ennemmin tai myöhemmin vastaan. Niihin on suhtauduttava kärsivällisyydellä, tai muuten matkustamisen ilo ja parisuhde tyrehtyvät kokoon nopeasti.

Lue myös: Miten parisuhde kestää pitkän matkan

3. … Pärjäämään vähemmällä

Matkalaukusta eläminen on vapauttavaa. Ennen matkaa kippasimme kierrätykseen ja myimme suurimman osan omaisuudestamme. Ihannoin minimalismia ja kuvittelin, että vuoden matkustamisen jälkeen minusta tulisi yksi niistä ihmisistä, jotka matkustavat vain pieni reppu selässään.

Nomadielämä teki ehdottomasti hyvää omille kulutustottumuksilleni. Shoppailu jäi vähiin, kun matkalaukun painorajoitukset olivat tiellä.

Mutta, 16 kuukauden kokemuksella, minusta ei ole minimalistiksi. Matkalaukusta eläminen alkaa tympimään nopeasti. Kaipasin tiettyjä tavaroita, joita mukana ei voinut raahata. Turhamainen puoleni ikävöi kunnon vaatevalikoimaa. Kaipasin sitä, että voin pakata erikseen jokaiselle matkalle, kun nyt laukkuun piti mahtua varustusta monenlaisiin ilmastoihin ja kohteisiin.

Silloin tällöin teki mieli tehdä ostoksia. Kaihoisasti sisäisen hamsterini sydän vuoti verta haikaillessani Hoi Anin lyhtyjen ja Balin ja Marrakeshin ihanan sisustustavaran perään.

En ole kokonaan palaamassa entisen elämäni kulutustottumuksiin. Yksi isoimmista kotiinpaluun shokeista on ollut se järkyttävä kulutuskulttuuri, jota joka tuutissa tyrkytetään. Mietin tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsen. Sen myötä olen myös hiukan enemmän alkanut miettiä sitä, mistä ostan ja minkälaista toimintaa kulutusvalinnoilla tuen.

4. …Pistämään asioita tärkeysjärjestykseen

Yksinkertaisen saarielämän keskellä silmät avautuvat sen suhteen, mikä elämässä on tärkeää, ja minkälaisessa ylitsevuotavassa yltäkylläisyydessä länsimaissa eletään. Aika käytetään pankkitilin kasvattamiseen, materian keräämiseen ja ulkoisten asioiden tavoitteluun. Oikeasti tärkeille asioille kuten läheisille varataan aikaa vasta sitten, kun kalenterista ei löydy mitään muuta tekemistä.

Elämme keskellä kulttuuria, jossa stressi ja kiire saa ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi, ja niihin suhtaudutaan kuin ansiomerkkeihin. Todellisuudessa se tarkoita muuta kuin itsensä johtamisen, ajankäytön hallinnan ja priorisoinnin puutetta. Elämän ei tarvitse olla monimutkaista ja stressaavaa. Kiire on valinta, ja pysähtyminen tekee välillä hyvää.

nomadielama

5. … Että aikaa on elämässä rajoitetusti

Samalla kun ihmiset tuhlaavat aikaansa rahaan ja ulkoisiin asioihin, se on aika, mistä pitäisi olla enemmän huolissaan. Aika voi loppua minä hetkenä tahansa.

Ihmiset tuntuvat joskus elävän niin kuin he eläisivät ikuisesti kuin unissakävellen läpi elämän. Haluan elää niin, että jos kuolen tänään, tiedän ottaneeni elämästä kaiken irti. Haluan käyttää oman aikani maan päällä oppimiseen maailmasta ja muilta ihmisiltä, itseni kehittämiseen, ja pyrkimällä sitä kohti, että voin jättää jälkeeni jotain hyvää.

“Your time is limited, don’t waste it living someone else’s life. Don’t be trapped by dogma, which is living the result of other people’s thinking. Don’t let the noise of other’s opinion drown your own inner voice. And most important, have the courage to follow your heart and intuition, they somehow already know what you truly want to become. Everything else is secondary.” – Steve Jobs

6. …Läheisten ja vuorovaikutuksen tärkeyden

Opin, miten tärkeää vuorovaikutus ihmisten kanssa on hyvinvoinnille. Erityisherkkänä introverttina sosiaaliset tilanteet verottavat energiaani joskus liikaa, ja kaipaan paljon omaa aikaa. Siippa on samanlainen erakko, joten sovimme hyvin yhteen.

Silti jatkuvan matkustamisen keskellä aloin kaivata sitä omaa läheistä ystäväpiiriä. Toki aina voi lähteä kahvittelemaan väliaikaisten tuttavuuksien kanssa, mutta eihän se ole sama kuin läheiset ystävät, jotka olet tuntenut kauan. On tärkeää ympäröidä itsensä hyvillä tyypeillä ja myös pitää heistä kiinni.

Nusa Penida

7. …Että positiivisuudella pärjää pitkälle

Matkustaminen opettaa empatiaa, huomaavaisuutta ja positiivisuutta. Olen aina ollut aika positiivinen ja optimistinen ihminen, mutta matkaelämän myötä vielä enemmän. Vastoinkäymiset ja ongelmat voi ottaa haasteena, jotka ovat tehty voitettaviksi. En tiedä, miten kaikista vastoinkäymisistä olisi selvinnyt erilaisella asenteella. Onneksi aivoja ja ajattelutapaa voi treenata siinä missä kroppaakin. Miettimällä, onko omien ajatuskaavojensa orja vai isäntä.

nomadielama

8. … Että kaikista tärkeintä on terveys

Jatkuva matkustaminen koettelee terveyttä. Terveys on se syy, miksi palasimme lopulta Australiaan aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Jos terveys ei ole kohdillaan, edes siitä unelmien matkasta ei voi nauttia täysillä. Opimme nopeasti, miten tärkeää pitkällä matkalla sekä fyysisestä että henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on. Tärkeitä kulmakivia terveyteen ovat meillä ainakin:

  1. Terveellinen ravinto “Eat your food as your medicine, otherwise you have to eat medicine as your food.”
  2. Tarpeeksi aktiivisuutta
  3. Tarpeeksi lepoa
  4. Luonto ja ulkoilu
  5. Aurinko
  6. Meditaatio
  7. Läheiset
  8. Ilo

diginomadi

9. … Kodin ja arjen pienten nautintojen merkityksen

Nomadielämä opetti kodin merkityksen kantapään kautta. Toki jo ulkomailla asuessa olen joutunut miettimään kodin merkityksen uudelleen. Ilman tukikohtaa jatkuvan matkustamisen keskellä aloin kaivata omaa, itse sisustettua, kodikasta koloa. Sitä helpotuksen tunnetta, kun saapuu väsyneenä kotiin. Kokkailua omassa, hyvin varustellussa keittiössä. Kääriytymistä pehmeään peittoon sohvalle Netflixin ääreen. Vaatekaappia. Sitä, kun tietää missä valokatkaisin sijaitsee, ja miten suihku toimii.

Lue myös: Seikkailijattaret – Missä on koti ulkomailla asuvalle

10. … Että olen ikuinen seikkailijatar

Minulla on jokin sisäänrakennettu vaellusvietti vaihtaa tasaisin väliajoin maisemaa. Mitä enemmän matkustan, sitä kovemmassa koukussa olen kuin toivoton addikti. Se kipinä syvällä sisimmässä ei ole kaikonnut, vaikka kaipaankin pientä taukoa. Kuka tietää, saatan jonain päivänä väsyä matkustamiseen ja päättää asettua aloilleni kokonaan. Mutta en usko, että se seikkailunjano kokonaan tulee kuivumaan koskaan.

diginomadi blogi

11. … Miten tärkeää on tehdä sitä, mitä rakastaa

Kun sain nomadielämän unelman toteutettua, tilalla oli tyhjiö. Aloin miettiä, mitä elämälläni haluan tehdä ja minkälaista elämää elää. Kieriskelen eksistentiaalikriisin keskellä edelleen. Mutta sen sijaan että miettisin, mikä tekee minut onnelliseksi, yritän miettiä enemmän sitä, miten voisin tuntea tekeväni jotakin merkityksellistä.

On tärkeää löytää se oma juttu elämässä. Sen asian, mikä saa omat silmät syttymään ja sisäisen palon roihuamaan. Oli se sitten merkityksellistä itselle, tai vielä paremmassa tapauksessa samalla muille. Koska loppujen lopuksi siinä mitä tekee voi harvoin menestyä, jos sitä ei tee täysillä koko sydämestään.

tiikerinpesa bhutan

12. …Itsensä johtamista

Jos haluaa saada työt tehtyä samalla kun ulkona huojuvat palmupuut ja ympärillä turistit riekkuvat cocktailit kädessä, se vaatii itsekuria ja itsensä johtamista. Itselle täytyy asettaa tavoitteita ja rutiineja, jotta homma toimii.

Sen myötä olen oppinut itseni johtamista myös muilla elämän osa-alueilla. Haluan käyttää aikaani enemmän itseni kehittämiseen, tavoitteita asettaen, ajankäyttöä ja ajattelutapoja miettien.

nomadielama

13. …Että edes unelmien toteuttaminen ei tee onnelliseksi

Jossain vaiheessa asetin diginomadielämän haaveeksi ja päämääräksi, ja kuvittelin kai jotenkin alitajuisesti, että se olisi se elämän täyttymys. No eihän se tietenkään sitä ollut. Unelmia ja tavoitteita täytyy elämässä olla, sillä muuten päätyy jumittamaan elämässä paikoillaan. Mutta onni, se tulee jostain muualta. Se tulee vaikkapa arjen pienistä onnen hetkistä ja siitä, että elää oman näköistä elämää, jota osaa myös arvostaa.

Aiheeseen liittyvää: Unelmista, kateudesta ja onnellisuudesta

nomadielama

Lue myös: 15 x MITEN MATKUSTAMINEN ON MUUTTANUT MINUA

Lisää diginomadielämästä