Oletko sinä maailmankansalainen?

Australiassa eloa on tullut täyteen seitsemän vuotta. Tällä viikolla olin juuri laittamassa Australian kansalaisuushakemusta tuutista sisään, kun kesken hakemuksen väsäämisen tuli ilmoitus, että hallitus on yhtäkkiä ilman varoitusta kiristänyt sääntöjä kansalaisuuden suhteen. Näyttää siltä, että saan odottaa vielä ainakin pari vuotta, kenties kauemmin.

Halusin kansalaisuuden ensisijaisesti siksi, ettei viisumiasioista tarvitsisi enää koskaan huolehtia. Olen rakentanut tänne nyt elämäni, joten Australia tulee aina olemaan tärkeä osa identiteettiäni.

Kun laitetaan asiat perspektiiviin, en voi olla kuin kiitollinen siitä etuoikeutetusta asemasta, että minulla on paitsi yhden, jos hyvin käy niin tulevaisuudessa jopa kahden turvallisen maan kansalaisuus.

Vaikka jonain päivänä vannoisin uskollisuutta seremoniassa uudelle kotimaalle, totuus on se, että australialaistuminen on vain vahvistanut tunnettani maailmankansalaisuudesta. Olen sitten suomalainen tai australialainen tai molempia, ensimmäisenä tunnen olevani maailmankansalainen.

Kuten suomalaiset, myös australialaiset ajattelevat syntymistä omaan maahansa lottovoittona. Australia on vauras, ilmasto ihanteellinen ja sen kaupungit valitaan jatkuvasti maailman asumiskelpoisimpiin. Niin Suomeen kuin Australiaankin syntyminen taitaa olla lähellä loton päävoittoa. On paljon todennäköisempää, että Suomen tai Australian sijaan olisin syntynyt köyhään maahan, missä asiat kuten tasa-arvo tai koulutus eivät ole yhtä hyvässä järjestyksessä.

Mutta niin kuin lottovoittoa, ei Suomeen tai Australiaan syntymistäkään ansaita. Siksi vaikka rakastan kotimaatani, en ole siitä mitenkään erikoisen ylpeä. Vain se, että sattuu syntymään maahan, jossa asiat ovat suht kondiksessa, ei tee kenestäkään parempaa ihmistä.

Maailmankansalaisuuden ei tarvitse tarkoittaa utopistista rajojen pyyhkimistä ja kansallisen identiteetin unohtamista. Sitä voi ajatella monella tavalla, mutta minulle maailmankansalaisuus tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että kohdellaan toisiamme tasa-arvoisina alkuperästä riippumatta.

Minulle maailmankansalaisuus tarkoittaa tuntemista yhteyttä koko ihmiskuntaan eikä pelkästään omaan lähiympäristöön. Kulttuurista, ihonväristä, uskonnosta ja riippumatta olemme kaikki pohjimmiltamme samanlaisia ja haluamme elämältä samoja asia.

Maailmankansalaisuus on sen tunnustamista, että jotkut asiat ovat tärkeämpiä kuin omaksi koetun ihmisryhmän edun tavoittelu. Se tarkoittaa sitä, että meidän tulisi yhdessä taistella globaaleja ongelmia kuten ilmastonmuutosta ja köyhyyttä vastaan ja auttaa maapalloa ja hätää kärsiviä. Sen ymmärtämistä, että pelkästä oman edun tavoittelusta ei hyvä seuraa isossa mittakaavassa.

Yhden tutkimuksen mukaan matkustavat ihmiset tuntevat olevansa useammin maailmankansalaisia kuin ihmiset, jotka eivät matkusta. Ja käyhän se järkeen. Jos ei koskaan poistu omalta takapihalta, toisen kylän ongelmat eivät kosketa samalla tavalla. On muutenkin luonnollista, että katastrofi jossain kaukaisessa maassa ei kosketa samalla tavalla kuin omassa tai naapurimaassa. Silti sen kaukaisen maan ihmiset kokevat kärsimyksen juuri niin kuin itse kokisin sen, jos olisin siellä, eivätkä he ole sitä yhtään sen enempää ansainneet.

Itse koen ulkomailla asumisen myötä menettäneeni sen yhteenkuuluvuuden tunteen, mikä meitä useimpia sitoo isänmaahan. Ulkomailla asuessa olen oppinut olemaan kiitollinen omasta kotimaastani, mutta samalla näkemään asioita globaalimmasta perspektiivistä.

Kotoa poistuminen ei kuitenkaan onneksi nykyään ole mikään edellytys tunteakseen itsensä maailmankansalaiseksi.

Maailmankansalaisena en ole yksin. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan 51% maailman ihmisistä tuntee olevansa ensisijaisesti maailmankansalainen, sitten vasta oman maansa.

Joidenkin mielestä maailmankansalaisuus on utopistista haaveilua, hippien hihhulointia ja etuoikeutettujen lätinää. Ehkä. Mutta ainakin tällä ajattelutavalla kuljemme eteenpäin kohti parempaa maailmaa emmekä taaksepäin. Minun unelmissani ihmiset ovat ensin maailmankansalaisia ja sitten vasta oman maansa kansalaisia, ja omistaudumme ensin koko ihmiskunnalle ja sitten vasta lipuille.

Populismi nostaa rumaa päätään ympäri maailmaa, valtioita käpertyy kuoreensa ja samalla ihmiset jakautuvat kahtia nationalisteihin ja internationalisteihin. Hiljattain useamman maan johtajat ovat torjuneet idean maailmankansalaisuudesta. Viestini heille: Ei maailma jakaudu meihin ja niihin. Me vastaan muut -tyyppisellä Mean Girls -meiningillä ei saavuteta mitään hyvää.

Maailmankansalaisuuden ei myöskään tulisi olla pelkkä jalo ajatus, vaan siihen liittyy velvollisuuksia. Suosittelen tsekkaamaan pari vuotta sitten tapaamani Hugh Evansin liikuttavan puheen maailmankansalaisuudesta, ja kuinka sen avulla voimme auttaa pelastamaan maailman.

Oletko sinä maailmankansalainen?


Muuttolinnun löytää Fabon lisäksi myös Instasta nimimerkillä ms.coco.nut ja Twitteristä ja Snäpistä nimimerkillä ankkis1 . Blogia voit seurata myös Blogit.fi :ssä, Blogipolussa ja Bloglovinissa.