Oletko sinä maailmankansalainen?

Maailma on jakautunut kahtia globalisteihin ja nationalisteihin. Onko maailmankansalaisuus pelkkää utopistista lätinää? Entä tunnenko kaksoiskansalaisena olevani ensisijaisesti suomalainen, australialainen vai maailmankansalainen?

*Artikkelia päivitetty 2021.

Maailmankansalainen, suomalainen vai australialainen?

Ensin hiukan omaa taustaani. Olen asunut Australiassa yli kymmenen vuotta, ja minulla on myös Australian kansalaisuus. Kaksoiskansalaisuus merkitsee minulle ensisijaisesti sitä, ettei viisumiasioista tarvitse enää murehtia. Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi kyseenalaistaa oleskeluani maassa tai ottaa Australiaa minulta pois. Olen rakentanut tänne ison osan elämääni, joten Australia tulee aina olemaan tärkeä osa identiteettiäni.

Tunnen kiitollisuutta siitä, että minulla on kahden turvallisen maan kansalaisuus. Ne merkitsevät minulle vapautta, identiteettiä, turvaa ja hyvinvointia.

Kuten suomalaiset, myös australialaiset ajattelevat syntymistä omaan maahansa lottovoittona. Australia on vauras, ilmasto ihanteellinen ja sen kaupungit valitaan jatkuvasti maailman asumiskelpoisimpiin. Niin Suomeen kuin Australiaankin syntyminen taitaa olla lähellä loton päävoittoa.

Mutta niin kuin lottovoittoa, ei Suomeen tai Australiaan syntymistäkään ansaita. Siksi vaikka rakastan kotimaatani, en ole siitä mitenkään erikoisen ylpeä. Vain se, että sattuu syntymään maahan, jossa asiat ovat suht kondiksessa, ei tee kenestäkään parempaa ihmistä.

Terve kansallisen identiteetin tunne on silti tärkeää. Tunnen liikutusta Suomen itsenäisyyspäivänä ja toisaalta nieleksin kyyneleitä Australian kansalaisuusseremonisassa. Molemmat kansalaisuudet ovat osa minua.

Ja silti samalla tunnen olevani myös maailmankansalainen. Haaveilen siitä, että jonain päivänä riippumatta siitä missä olet syntynyt, se voi tuntua loittovoitolta.

Matkustaminen ja maailmankansalaisuus

Yhden tutkimuksen mukaan matkustavat ihmiset tuntevat olevansa useammin maailmankansalaisia kuin ihmiset, jotka eivät matkusta. Ja käyhän se järkeen. Jos ei koskaan poistu omalta takapihalta, naapurikylän ongelmat eivät kosketa samalla tavalla.

On muutenkin luonnollista, että katastrofi jossain kaukaisessa maassa ei kosketa samalla tavalla kuin omassa tai naapurimaassa. Silti sen kaukaisen maan ihmiset kokevat kärsimyksen juuri niin kuin itse kokisin sen, jos olisin siellä, eivätkä he ole sitä yhtään sen enempää ansainneet.

Itse koen ulkomailla asumisen myötä menettäneeni sen yhteenkuuluvuuden tunteen, mikä meitä useimpia sitoo isänmaahan. Ulkomailla asuessa olen oppinut olemaan kiitollinen omasta kotimaastani, mutta samalla näkemään asioita globaalimmasta perspektiivistä.

Kotoa poistuminen ei kuitenkaan onneksi nykyään ole mikään edellytys tunteakseen itsensä maailmankansalaiseksi. Ihmiset ajattelevat nykyään hyvinkin globaalisti.

Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan 51% maailman ihmisistä tuntee olevansa ensisijaisesti maailmankansalainen, sitten vasta oman maansa.

Maailmankansalaisuus ja politiikka

Joidenkin mielestä maailmankansalaisuus on utopistista haaveilua, hippien hihhulointia ja etuoikeutettujen lätinää. Jossain määrin siinä on perääkin.

John Lennonin ajatus rajattomasta maailmasta on toki ajatuksena jalo, mutta surullista kyllä, nykymaailmassa se on epärealistinen ajatus.

Se on epärealistinen ajatus ainakin niin kauan kuin maailmankansalaisuus tarkoittaisi vallan keskittämistä pienelle eliitille jonkinlaisen globaalin hallituksen muodossa, mikä taas johtaisi tyranniaan ja totalitarianismiin. Demokratia ei nykyisessäkään muodossaan todellisesti edusta kansaa, mutta maailmanhallitus veisi päättäjät vielä kauemmas kansasta.

Tänä päivänä maailma on ehkä kahtiajakautuneempi kuin ikinä. Ihmiset voidaan jakaa karkeasti kansallismielisiin ja globalisteihin. Kahtiajakoa ei helpota se, että median propaganda maalaa yksipuolisen positiivista kiiltokuvaa globalisaatiosta saaden monet uskomaan, että sen avulla maailma pelastuu.

Globalismia ei juuri kyseenalaisteta eikä kansainvälisiä organisaatioita tarkastella valtamediassa kriittisesti. Globalisaatio on tuonut meille paljon hyvää kuten vapaata liikkuvuutta ja vuorovaikutusta, mutta siihen liittyy myös vaaroja.

Jotta voisimme ihmiskuntana tulla yhteen, se vaatisi moniäänisempää mediaa ja avointa keskustelua, joka tällä hetkellä tukahdutetaan poliitikkojen, median ja teknojättien toimesta.

Nationalismi ei tarkoita sulkeutunutta muukalaisvihaa eikä kansallismielisyys ole itsekästä, vaan siinä on paljon positiivista. Toisaalta globalisaatio ei ole pelkkä uhka, vaan maailmanlaajuista yhteistyötä tarvitaan.

Emme voi kokonaan käpertyä kuoreemme maailmassa, jossa monet suurimmista uhista ovat globaaleja. Eikö olisi mahdollista poimia globalisaation parhaat palat ja silti vaalia perinteitä, säilyttää kansallinen identiteetti ja pitää kiinni valtion suvereniteetista?

maailmankansalainen

Mitä maailmankansalaisuus minulle merkitsee?

Sitä voi ajatella monella tavalla, mutta minulle maailmankansalaisuus tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että kohdellaan toisiamme tasa-arvoisina alkuperästä riippumatta.

Maailmankansalaisuuden ei tarvitse tarkoittaa utopistista rajojen pyyhkimistä ja kansallisen identiteetin unohtamista.

Minulle maailmankansalaisuus tarkoittaa tuntemista yhteyttä koko ihmiskuntaan eikä pelkästään omaan lähiympäristöön. Kulttuurista, ihonväristä, uskonnosta ja riippumatta olemme kaikki pohjimmiltamme samanlaisia ja haluamme elämältä samoja asia.

Maailmankansalaisuus on sen tunnustamista, että jotkut asiat ovat tärkeämpiä kuin omaksi koetun ihmisryhmän edun tavoittelu. Se tarkoittaa sitä, että meidän tulisi yhdessä taistella globaaleja ongelmia kuten köyhyyttä, saasteita ja nälänhätää vastaan. Sen ymmärtämistä, että pelkästä oman edun tavoittelusta ei hyvä seuraa isossa mittakaavassa.

Ei meidän tarvitse valita, olemmeko maailmankansalaisia vai Suomen kansalaisia. Meidän täytyy olla molempia – uskollisia sekä isänmaalle, että koko ihmiskunnalle.

Oletko sinä maailmankansalainen?

Lue myös: 15 tapaa, miten matkustaminen on muuttanut minua
Muutto Australiaan – Miten kaikki alkoi