Paluu Australiaan – Missä mennään, miten menee?

Hiljattain palasimme Australiaan 15 kuukauden matkalta. Niin paljon kuin rakastinkin jokaista matkan matkakohdetta, olin myös odottanut paluuta. Pysähtymistä, rauhoittumista ja uusien rutiinien rakentamista.

Paluu Malediivien uneliailta palmusaarilta Melbournen miljoonakaupungin betoniviidakkoon oli lievä shokki. Nyt olemme olleet Australiassa toista kuukautta, missä mennään, mitä kuuluu?

Paluun tunnelmia

Emme ole vielä päässeet kunnolla hengähtämään matkanteosta. Ensimmäiset viikot majailimme sukulaisten nurkissa Melbournessa, ja matkalaukkuelämä on siis jatkunut. Kaupungin sykkeestä teimme pakomatkoja luontoon kuten Great Ocean Roadille, jossa nämä kuvat otettiin.

Sain Australian kansalaisuustestin pois alta, mikä tuntuu lähes 10 vuoden jälkeen helpotukselta. Nyt odottelen kutsua kansalaisuusseremoniaan muutaman kuukauden sisällä.

On ollut ihanaa nähdä sukulaisia ja kavereita, juoda vettä hanasta, kokkailla kunnon keittiössä ja syödä ruokia, mitä on ollut ikävä. Olin ikävöinyt terveellisen ruoan rutiinia ja Australian valtavaa tuoreiden vihannesten valikoimaa. Kovasti kaivatut vihermehut tekivät paluun aamuihin. Ja toisaalta vastapainona olemme nauttineet Melbournen mahtavasta ravintolatarjonnasta, enemmänkin kuin olisi ehkä tarvinnut.

Reissun päällä oli aina hiukan sellainen olo, että jatkuvasti pitäisi olla näkemässä ja kokemassa. Jos ei töiden jälkeen huvittanutkaan lähteä mihinkään seikkailemaan, mieltä painoi mistä kaikesta jään paitsi. Nyt olen ilman huonoa omatuntoa nauttinut illoista sohvalla Netflix-maratonin äärellä. Pistänyt aivot narikkaan ja ollut autuaan ajattelematta sitä, mitä paljon kehittävämpää silläkin ajalla voisi tehdä.

Miten menee?

Tämä vuosi on omistettu toipumiselle. Seuraavat kuukaudet keskitymme terveyteen ja hyvinvointiin, sillä se oli pääsyy Australiaan palaamiselle. Lääkärini totesi tiukkaan sävyyn, että jos oikeasti haluan saada itseni kuntoon, kiertolaiselämästä on otettava kunnon tauko. Viidentoista minuutin konsultaatioilla ei paranneta vuosien mysteerivaivoja.

Tämä vuosi menee isojen kysymysten äärellä painiskellessa. Tällä hetkellä tunnen olevani ihanasti hukassa, tuuliajolla eksistentiaalikriisin pyörteessä. Meillä molemmilla on edessä muutoksia työrintamalla, mikä on matkaelämän ja terveyshuolien lisäksi omiaan lisäämään stressiä parisuhteessa. Toisaalta se on myös avannut oivan mahdollisuuden seuraavan askeleen miettimiseen. Mitä oikeasti haluan elämälläni tehdä, minkälaisiin asioihin haluan energiani elämässäni keskittää. Mielessä pyörii alanvaihto ja asunnon hankkiminen, mutta hätiköityjen päätösten sijaan otan päivän kerrallaan.

Ajatus varmasti kirkastuu, kunhan pääsemme kunnolla toipumaan ja aloittamaan alusta. Reseptiin kuuluu vähemmän ruutuaikaa, enemmän läsnäoloa, meditaatiota ja joogaa, kirjoja ja ulkoilua luonnossa. Vähemmän itsensä ruoskintaa ja synkistelyä, enemmän kiitollisuutta, armollisuutta ja lempeyttä.

Fyysinen vointi on ollut viime aikoina aika kehno. Olen yllättänyt itsenikin miten positiivisena olen onnistunut siitä huolimatta pysymään, varovaisen innoissani tulevasta. En malta odottaa, että saan kroppani pelikuntoon. Että tunnen taas olevani oma energinen itseni ja voin palata salitreeneihin, mikä on aina ollut itselleni henkireikä. Ja että voin pikkuhiljaa alkaa täysillä työstämään uusia unelmia.

Veri vetää tropiikkiin

Suurkaupungin liikenteen ja pilvenpiirtäjien keskellä aloin saman tien ikävöidä takaisin Aasian saarille, jossa elämä on yksinkertaisempaa. Kaiken järjestyksen ja tietynlaisen steriiliyden keskellä aloin nopeasti kaivata tropiikin tuoksuja ja sitä ihanaa sekamelskaa, missä kaikki ei ole niin justiinsa. Kaipasin heti takaisin luontoon, missä mieli on levollisempi. Kaipasin saaritunnelmaa, missä elämä tapahtuu hidasta tahtia eikä sitä oteta liian vakavasti. Siinäkin on epäilemättä kääntöpuolensa, mutta tällä hetkellä omassa elämässäni se on sitä, mitä kaipaan.

Yksinkertaisen saarielämän jälkeen länsimainen yltäkylläisyys ja tolkuton kulutuskulttuuri pistää pahasti silmään etenkin suurkaupungeissa. Kulttuuri, jossa elämä pyörii työn, stressin ja kiireen keskellä, ja materiaalinen hyvinvointi tulee henkisen hyvinvoinnin edellä. Siinä missä entinen minäni kukoisti suurkaupungin sykkeessä, juuri nyt kaipaan elämässäni erilaista ympäristöä. Onneksi mikään ei pidättele meitä suurkaupungissa.

Kun Melbournessa alkoivat ensimmäiset syksyn lehdet tippumaan, lensimme Australian Queenslandin aurinkoon. Kirjoitan tätä nyt Brisbanesta, jossa tutustumme miehen tuoreeseen veljenpoikaan ja pistämme pikkuhiljaa asioita järjestykseen. Sitten alamme liikkua pikkuhiljaa kohti trooppista pohjoista Queenslandia. Jostakin palmun alta pikkukaupungista yritämme etsiä asuntoa pitemmäksi aikaa. Ehkä rakennamme pesän, ehkä lähdemme taas liikkeelle, kun kyllästymme – maailma on avoinna.

Lähdön tunnelmia puolentoista vuoden takaa voit lukea täältä: Irtiottoja – Oikea aika lähteä on nyt

Lue myös: Nomadielämän opetukset x 13