Pariskuntamatkailun todellisuus

Usein sanotaan, että pitkät reissut yhdessä ovat parisuhteen testi. Jos tämä pitää paikkansa, meillä menee aika hyvin. Joskus nimittäin tuntuu, että reissun päällä tulemme vielä paremmin toimeen kuin kotona. Ja sitä on testattu yli vuodenkin kestävällä reissulla.

Toisaalta sanotaan myös, että parit, jotka reissaavat yhdessä, pysyvät yhdessä. Mahtavien kokemusten jakaminen yhdistää. Mutta sitäkin tärkeämmin, jos pitkän reissun stressistä, vastaantulevista haasteista ja jatkuvasta yhdessäolosta selviää ilman sotaa, niin sitten selviää mistä tahansa.

Mutta ei meidänkään parisuhde täydellinen ole. Eikä ne meidän reissutkaan, todellakaan, ole pelkkiä täydellisiä Instagram -kuvia, pussailua Eiffel-tornin alla, kuohuviiniä rannalla, kuhertelua auringonlaskussa tai ikuista kuherruskuukautta, kuten ehkä tämänkaltaisisten kuvien perusteella saattaa vaikuttaa.

Meidänkin matkoilla kyllä kinastellaan turhanpäiväisistä asioista. Pitkillä reissuilla se on erityisen helppoa, kun toisen ärsyttävät puolet ovat läsnä 24/7. Tässä meidän suurimmat kompastuskivet:

1. Päätöksenteko. Olemme molemmat yhtä surkeita tekemään päätöksiä. Reissaaminen on päätöksentekoa toisensa jälkeen, mihin mennä, miten, missä syödä ja niin edelleen. Tämä alkaa joskus jo ennen matkaa, kun esimerkiksi arvomme majapaikkojen välillä.

2. Lentokenttäraivo. Kärsin lentokenttäraivosta. En tiedä mikä siinä on, mutta lentokenttämeininki jatkuvine jonotuksineen saa ponnarin aina kireälle, vaikka kuinka vannon sillä kertaa lähteväni pää tyynessä zen-tilassa matkaan. Rohan yrittää aina vieressä rauhoitella, ettei tatti otsassa kulkevaa vaimoa raahattaisi epäilyttävän näköisenä kuulusteluhuoneeseen. Lentokenttäraivo näkyy saletisti naamastakin, koska meikäläinen valitaan jokaikinen kerta ”randomeihin” pommi- ja huumetesteihin. Mikä ei sitten taas edesauta sitä rauhoittumista…

3. Kriisitilanteet. Reissussa ei voi aina välttyä odottamattomilta ongelmilta, yllätyksiltä tai katastrofeilta. Joskus myöhästyy lennolta, majoitus ei olekaan se mitä piti tai vielä pahempaa. Kun jotain menee pieleen ja stressitasot nousevat, on helppo alkaa motkottamaan tyhjästä tai syyttämään toista. Yleensä tilanne on räjähdysaltis kuitenkin vain silloin, jos se yhdistetään nälkäkiukkuun tai väsymykseen (kts. kohta 6). Asennoituminen siihen, että pienet katastrofit ovat vain osa seikkailua auttaa myös!

Matkailu pariskuntana

4. Asioiden hoitaminen. Kumpi hoitaa puhumisen? Kumpi hoitaa tinkimisen? Voisi kuvitella, että tähän mennessä näinkin naurettavista asioista ei tarvitsisi enää jupista. Nykyään yritämme sopia etukäteen ainakin sen, kumpi hoitaa tinkimisen. Meillä kun ei ole edes yhteistä suomen salakieltä helpottamassa hinnasta sopimista.

Paljastuksia matkailusta pariskuntana

5. Valokuvat. Valokuvista meillä tulee pientä kinaa lähes joka matkalla. Erityisesti siitä, kun mies ottaa kuvia silloin kun ei pitäisi. Salaa, tai silloin kun en itse varmasti tunne näyttäväni kuvauskelpoiselta. Tai sitten ei ota kuvia silloin kun pitäisi. Tai sitten saatan nalkuttaa lopputuloksesta, mikä ei ehkä ole reilua, kun en itse osaa kunnolla kameraa edes käyttää. Nykyään yritän muistuttaa itseäni siitä, että olen onnekas, että matkassa yleensä on mies, joka ottaa kuvia mielellään. Ja jotta emme kokisi koko reissua vain linssin läpi, nykyään varaamme reissuilla myös kameratonta aikaa.

6. Väsymys ja nälkäkiukku. Väsymystä ei reissussa aina voi välttää, ja väsyneinä tunteet ovat herkässä. Siksi yritämme varata aikatauluun tarpeeksi aikaa lepoon ja rentoutumiseen. Se on tarpeen usein etenkin kohteeseen saapumisen jälkeen. Aina väsymystä ei voi välttää. Kun on esimerkiksi matkannut 30 tuntia toiselle puolelle maapalloa nukkumatta lentokoneessa tiuskimisesta voi helposti tulla pääasiallinen kommunikaation muoto. Silloin pitää vain yrittää tiedostaa tilanne ja ymmärtää myös toista.

Rohan ei säännöllisestä syömisestä piittaa, kun taas meikäläinen alkaa hermostua kun jo pelkästään kellon mukaan alkaa näyttää siltä, että sokerivajarit saattavat olla lähellä. Katastrofi on valmis, kun väsymys tai nälkäkiukku yhdistyy päätöksenteon vaikeuteen, kun esimerkiksi molempia miellyttävää ruokapaikkaa ei vaan tahdo löytyä.

Kauheasti purnaamisen aihetta meillä ei ole ollut. Kiinnostuksen kohteet ja tarpeet osuvat meillä reissussa lähes aina yksiin. Mitä enemmän yhdessä reissaa, sitä helpommin oppii tunnistamaan ne kipupisteet ja valmistautumaan henkisesti ylimääräisellä kärsivällisyydellä silloin, kun sitä vaaditaan. Ennen pitkää yhdessä reissatessa alkaa kompensoimaan kumppanin heikkouksia ja toisaalta oppia ja ottaa esimerkkiä toisen kärsivällisyydestä.

Meistä on tullut tiimi. Kun Rohan näkee, että lentokenttäraivo on lähellä, hän ohjaa minut läheisimpään baariin. Kun itse huomaan, että Rohanin stressilevelit alkavat ylittää kipukynnyksen, otan ohjakset ja annan Rohanin kulkea perässä hoitaen kaiken itse. Olemme oppineet, että yhdessä reissaaminen on paljon mukavampaa, kun pitää ne aiheettomat mölyt mahassa, ja toisaalta kommunikoi oikeista ongelmista ennen kuin on liian myöhäistä.

Miten te selviätte yhdessä matkailusta?

Haaste muille bloggaajille! Mitkä ovat teidän reissujen kompastuskivet, ja miten niistä selvitään?