Saariselkä talvella – Poroja ja revontulia lumilomalla Lapissa
Lapin Saariselkä lumosi meidät Suomen lomalla. Aivan pohjoisessa Lapissa, Inarin kunnassa sijaitseva Saariselkä on talvella poroja, lumimaisemia, hiihtoretkiä ja saamelaiskulttuuria. Tässä kokemuksia ja vinkit lumilomalle Lappiin!
Sisältää affiliatelinkkejä, linkit merkitty tähdellä*
Saariselkä on yksi parhaista paikoista Lapissa ihailla revontulia, täällä ne nimittäin leiskuvat taivaalla jopa 200 yönä vuodessa. Revontulien lisäksi lumilomaan Lapissa mahtui porosafari, hiihtoretki, mäenlaskua, Lapin herkkuja ja kaamoksen tunnelmaa. Tässä meidän kokemuksia Saariselältä talvella.
Olin viimeksi käynyt Lapissa lapsena. En yhtään tiennyt minne Lapissa kannattaisi mennä, joten valitsimme sokkona kohteen, jonne pääsi halvimmalla. Tällä kertaa se oli Saariselkä.
Pakkasta ei ollut kylmimmillään kuin -15, mutta meistä tropiikin lämpöön tottuneista se tuntui hyytävältä. Onneksi Saariselältä saa vuokrattua kaikki mahdolliset talvivarusteet pilkkihaalareita myöten.
Aussimieheni Rohan oli ensimmäistä kertaa ratissa lumessa, ja seuraus näkyy alla. Onneksi ystävälliset paikalliset olivat nopeita auttamaan miestä hangessa. Rohan oli haltioissaan auton penkinlämmittimestä, jolle hän antoi nimen bum burner.
Kylmyyden ja lämpöistuinten lisäksi ihmeteltävää riitti Lapin kaamoksessa. Aurinko ei näin sydäntalvella nouse horisontin yli ollenkaan. Oli hämmentävää, kun valoisaa (joka sekin oli hämärää) aikaa oli vain pari tuntia. Lounasaikaan erehdyimme jo järjestämään illallista ja valmistautumaan nukkumaan.
Saariselkä lumoaa karulla kauneudellaan. Talvitaivas loistaa himmeissä väreissä ja lumisten puiden erämaa jatkuu loputtomiin horisonttiin. Jonain päivänä taivaan ja maan rajaa ei erota, kun kaikkialla on niin valkoista. Todellinen winter wonderland!
Tykkäsimme myös Saariselän kansainvälisestä tunnelmasta. Itse asiassa porosafarille sattui meidän lisäksemme neljä muuta melbournelaista!
Saariselkä – Revontulet
Saariselällä ei ole välttämätöntä maksaa itseään kipeäksi revontulisafarista. Yhtä hyvin voi itse etsiä mahdollisimman pimeän paikan, josta on näkymät taivaalle, kuten esimerkiksi tunturien huipulta. Toki safarilla säästyy itse metsästämisen vaivalta.
Saariselän sää ei näyttänyt lupaavalta revontulien suhteen, sillä taivas oli pilvipeitossa suurimman osan ajasta. Ensimmäisenä iltana taivas kuitenkin hetkeksi selkeni, ja kiireen vilkkaa suuntasimme Kaunispään tunturin huipulle. Tunturin voi huiputtaa jalan, autolla tai tuolihissillä Saariselkä Ski & Sport Resortista. Etenkin päivällä on hyvä idea ottaa pulkka mukaan, ja laskea takaisin alas.
Näimme kuin näimmekin vihreänä ja violettina taivaalla tanssivia revontulia, vaikka ne eivät kovin kirkkaina leimunnetkaan. Myös tähtitaivaassa riitti ihailtavaa, laskin lyhyessä ajassa 13 tähdenlentoa.
Emme olleet ainoat paikalla, ja seurauksena tunturin huipulla oli paljon valosaastetta revontulien leimua pilaamassa. Tilannetta ei auttanut myöskään luihin ja ytimiin pureva jäätävä tuuli. Revontulien metsästys loppui siis lyhyeen. Näpsimme pari kuvaa ja pingoimme autoon lämmittelemään. Tulipahan nähtyä – Rohanille tämä oli ensimmäinen kerta.
Porosafari läpi Lapin erämaan
Kun kerran Lapissa oltiin, pitihän se viedä Saariselällä aussimies porosafarille. Meidät puettiin kunnon pilkkihaalareihin ja istutettiin rekiin, ja porot lähtivät jolkottelemaan läpi erämaan. Hauska kokemus, vaikka se ei ihan vastannutkaan meidän epärealistisia odotuksiamme. Kovin riemuisasti reki ei nimittäin kulkenut, vaan meno oli hidasta löntystelyä. Safarin jälkeen poro sai jäkälää kiitokseksi, ja me nautimme kahvit poromiehen tarinoita kuunnellen.
Tiesitkö, että porot ovat puoliksi villejä? Niilläkin on kesäloma, eli kesät ne kirmaavat vapaina. Porot eivät valita 50 asteen pakkasestakaan, mutta kesäaurinko voi sen sijaan tuottaa ongelmia. Entä tiesitkö, että poromieheltä ei tulisi koskaan kysyä porojen määrää?
Se on kuulemma kuin kysyisi pankkitilin saldoa. Poromiehillä onkin tapana vastata turistien uteluihin epämääräisesti, kuten että poroja on yhtä monta kuin näet tähtiä taivaalla.
Saariselkä – Tekemistä ja aktiviteetteja riittää
Saariselkä on täynnä hiihtolatuja. Latuja löytyy parhaimmillaan jopa 250 kilometriä, joten murtomaahiihto on täällä ykkösaktiviteetti. Ajankohtaisen latukartan Saariselän hiihtolatuihin löydät täältä.
Rakastan hiihtämistä, joten jopa ennen rinteeseen lähtemistä oli saatava sukset jalkaan. Mies ei ollut yhtä innostunut. Ensimmäiset murtomaahiihtokokeilut vuosia sitten olivat ilmeisesti traumatisoineet miehen. Tällä kertaa suksi luisti paremmin, ja mies jopa myönsi nauttineensa meidän pienestä hiihtoretkestämme.
Jos suksiminen ei kiinnosta, Saariselältä löytyy myös mukavia talvipatikointireittejä. Me kävelimme lyhyen Aurorapolun. Valaisematon polku on selkeällä säällä myös oiva paikka ihailla revontulia. Polun varrella on viihtyisä Auroratupa.
Yksi Saariselän kohokohdista lapsille ja lapsenmielisille on Kaunispään huipulta alkava Suomen pisin pulkkamäki.
Mäellä on pituutta huikeat 1800 metriä. Jotkut väittävät sitä jopa koko Euroopan pisimmäksi. Alhaalta saa noukittua ilmaisen pulkan matkaan.
Lapin Saariselkä – Käytännön vinkit
Me ihastuimme Saariselkään ja tulisimme uudestaankin. Tässä muutamat vinkit lumilomalle Saariselälle.
Liikkuminen
Saariselälle pääsee etelästä nopeimmin lentämällä Ivalon lentokentälle. Ivalon lentokentältä Saariselälle pääsee lentokenttäbussilla, taksilla tai vuokra-autolla. Me maksoimme vuokra-autosta 45 euroa päivältä. Saariselälle ajaa lentokentältä noin puoli tuntia.
Mitä tehdä Saariselällä talvella?
Porojen, revontulien bongauksen ja hiihtämisen lisäksi voi lähteä laskettelemaan, lumikenkäilemään, huskysafarille, moottorikelkkailemaan, patikoimaan tai vaikka siihen Suomen pisimpään pulkkamäkeen. Retkiä on joka lähtöön, mutta hinnat voivat olla aika suolaisia. Porosafarilla oli hintaa 100e. Välinevuokraamoita riittää, joista saa vuokrattua kaiken vaatetuksesta lähtien. Saariselkä on ilmeisesti myös oiva paikka tutustua saamelaiseen kulttuuriin.
Saariselkä – Ravintolat
Saariselältä löytyy useita kivoja ravintoloita. Tunnelmallisen Teerenpesän poronkäristys ja Lapin herkkulautanen upposivat hyvin meille molemmille. Testiin pääsi myös Holiday Clubin ravintola Rakka, joka ei ollut pöllömpi kokemus sekään. Kuvauksellinen pieni Cafe Porotupa on mainio paikka vaikka iltapäiväglögille!
Saariselkä – Majoitus
Saariselältä löytyy majoitusta joka lähtöön. Me majoituimme Saariselällä ensimmäiset yöt budjetilla Lapin Kutsu* -asunnossa. 50 eurolla yöltä sai pienen mutta viihtyisän perusasunnon, josta löytyi myös pieni keittiö, takka ja sauna.
Viimeisen yön yövyimme iglussa. Kakslauttasen kuuluisien iglujen lähellä sijaitsee toinenkin hotelli, joka tarjoaa mökkien lisäksi myös lasikattoisia pieniä “igluja”, huomattavasti edullisemmin kuin naapurissa. Wilderness Hotel Muotka* ei kenties ole yhtä upea kuin Kakslauttasen iglut, mutta ajaa asiansa revontulien ihailussa räjäyttämättä pankkitiliä. Kuin ihmeen kaupalla pieniin mökkeihin on mahdutettu myös sauna. Yö Aurora-mökissä maksoi noin 300 euroa.
Lue lisää: KOTIMAAN MATKAT
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Sunna
En tiennytkään, että tänne mun kotikonnuille pääsee noin edullisesti lumilomalle! Mahtavaa, että tuot tällaisia budjettiratkaisuja tietoisuuteen, monilla on harhakäsitys Lapin kalleudesta.
Toinen vakiovastaus porojen määrään on se, että niitä riittää koivunrungon molemmille puolille metsässä 😀
Anna
Heheh kuulin myös tämän vastauksen siellä, pääsi unohtumaan! 🙂 Oli muuten itsellänikin ennakkoluuloja Lapin reissun kalleudesta, mutta sitten kun rupesin tutkimaan niin yllätyinkin positiivisesti. <3
Sisko
Vaikuttaa kivalta reissulta! Harmi kun jätitte moottorikelkkailun välistä. Itse nautin siitä suunnattomasti, vaikka se ei aina mene niinkuin toivoo..
Penkinlämmitin. <3 Auton ykkösvaruste!
Anna
Me päästiin viime Suomen reissulla kelkkailemaan, joten valittiin tällä kertaa se porosafari. Kelkassa olis kyllä ollut sitä kaivattua vauhtia vähän enemmän 🙂
Mika / Lähtöportti
Saariselkä on mainio paikka lumilomailuun! Houkuttelevaa tekemistä riittäisi tosi paljon, vaikka omat päivät kuluivatkin siellä lähinnä hiihtäessä ja lasten kanssa pulkkamäessä. Tuo Suomen pisin pulkkamäki on aikamoinen kokemus ylhäältä laskettuna, mutta suosittua on myös laskea lyhyempi pätkä mäen alaosassa. Kaamos on tosi tunnelmallinen, mutta kannattaa lähteä joskus myös valoisille keväthangille 🙂
Anne | Metallia Matkassa
Ei ollut pahan hintaiset lennot! Lapin matkailun ei näköjään tarvitse olla aina mahdottoman kallista 🙂 Mä olen käynyt Lapissa vain kerran, pari vuotta sitten kesällä omalla autolla. On se kyllä jotenkin maaginen paikka. Haluaisin mennä talvella uudelleen ja kokea senkin puolen. Porot oli Lapissa varmaan se paras juttu. 😀
Anna
Lapin matka ei tosiaan enää nykypäivänä tarvitse maksaa mansikoita. Lapissa on ehdottomasti taikaa, ihana tunnelma, ja ne revontulet <3
Jenni / Unelmatrippi
Yhdyn edullisuuden ihmettelijöiden kuoroon ja alan ehkä välittömästi tutkia mahdollisuutta lähteä Saariselälle viikonloppumatkalle! Ihanaa, että teille osui “vain” 15 asteen pakkanen, koska kylmemmässä hiihtäminen olisi varmasti ollut jo tuskallista. 😀 15 astetta tuntuisi nimittäin myös mun mielestä hyytävältä, vaikka en olekaan tropiikkiin tottunut.
Anna
Suosittelen! Heh, oon asunut ilmeisesti ulkomailla jo niin kauan että luulin, että 15 astetta pakkasta on ihan normipäivä. Niin se kai onkin tuolla pohjoisessa. Hiihtäessä oli kyllä kieltämättä kylmä, mutta ei ollut kyllä paras mahdollinen varustuskaan ja vuokrasukset ei oikein luistaneet… 🙂
Elina Marjaana Travel Blog
Hienoja kuvia ja tunnelmia! Kiva, että tykkäsitte Saariselästä, mustakin se oli tosiaan viihtyisä ja rauhallinen paikka ja oon suositellut sitä monelle viime kevään reissun jälkeen. Odotan jo innolla juttua iglu-yöstä!
Anna
Me lähdettiin melko lailla ilman mitään odotuksia, mutta ihastuttiin kovasti. Rauhallinen paikka vaikka olikin viikko ennen joulua. Yllätyttiin siitä, että turisteja näkyi katukuvassa paljon enemmän kuin suomalaisia. Täytyykin yrittää saada iglujuttu pian tuutista ulos!
Sonja | FIFTYFIFTY
Oijoi, nyt tuli kova Lappi-kuume! <3 Ja olipa hyvä tietää, että noin halvalla voi saada, oliko se siis Helsinki-Ivalo, se lento? Entä kuinka aikaisin varasitte ne? Täältä ankean harmaasta Helsingistä pitäisi nimittäin päästä pian kunnon lumen pariin. Haluaisin niin hiihtämään tuonne lapsuuden lomien maisemiin taas!
Anna
Jep Helsinki-Ivalo ja hinnat sisälsivät muistaakseni jopa 40kg matkatavaraa! Sinne vaan 🙂
Teija / Lähdetään Taas
Hauska lukea teiltä muutakin kuin Australian juttuja.
Nauratti tuo bum burner 😀 Sitähän se 😀
Edullisella olette kyllä saaneet Lapin loman. Sinne saisi laitettua niin paljon enemmän sekä matkoihin että majoituksiin.
Anna
Oli kyllä positiivinen yllätys, että Lapin loman ei tarvitse viedä konkkaan 🙂
Pia / Lyhyenä hetkenä
Lappiin pääsee kyllä halvalla, jos ei ole turhan kranttu päivämäärien suhteen. Etenkin sydäntalvella voi hiihtokeskuksissakin olla todella hiljaista. Kiilopää on minullakin vielä huiputtamatta, mutta toimistolla suunnittelemme yhteistä etätyöviikkoa, jonka kohteena olisi mahdollisesti juurikin Saariselkä. Malttamattomana odotan!
Anna
Jep päivämäärillä on toki iso merkitys! Yllätyttiin miten hiljaista siellä olikin viikko ennen joulua. Kiilopää jäi meilläkin huiputtamatta kun aika loppui kesken, mutta huikeat näkymät oli myös Kaunispään huipulta. Suosittelen lämpimästi Saariselkää!
Katariina | Lomaluumu
Alkoi houkutella loma kotimaassa! Täällä Etelä-Suomessa on nykyisin niin nihkeästi lunta, että pitänee lähteä Saariselälle asti katsomaan. Teidän reissu vaikuttaa erittäin onnistuneelta 🙂
Anna
Suosittelen lämpimästi! Huikean kauniita paikkoja löytyy myös kotimaasta, aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan 🙂
Anni | Rajatapaukset
Ikinä en ole Lapissa käynyt, joka suorastaan nolottaa, kun jonkin sortin matkailijana itseäni kuitenkin pidän. Mahtavaa kuulla ettei siitä tarvitsekaan maksaa itseänsä ihan kipeäksi, minäkin olen ollut siinä harhaluulossa.
Anna
Et varmaan ole ainoa, lennot Lappiin oli jossain vaiheessa aika lailla hinnakkaampia. Nyt kannattaa mennä!
Katariina/Maisemajahdissa
Mukava Saariselän matka teillä ollut! Jotain maisemia tunnistan lumipeitteen alta, mutta aika erinäköistä tuolla oli heinäkuun alussa, kun itse olin Saariselällä 🙂 Lennot Lappiin ovat kyllä kätevät, mutta monessa paikassa autonvuokraus tulee lentojen hintoihin sitten vielä melkein pakollisena päälle, jolloin kokonaispaketin hinta nousee ikävästi. Toisaalta Saariselällä pärjäisi periaatteessa varmaan aika pitkälle ilman autoakin, kun kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä, ja lentokentältä on hyvä bussiyhteys Saariselälle.
Anna
Me mietittiin pitkään, otetaanko autoa vai ei. Loppupeleissä autonvuokraus osoittautui ihan hyväksi ratkaisuksi, koska olisi kämpiltä tullut kuitenkin sen verran kävelymatkaa esimerkiksi kauppaan. Ja tällä tavalla revontulia päästiin ihailemaan ihan omatoimisesti, ei tarvinnut lähteä retkelle. Mutta jos yöpyy keskustan hotellissa niin varmasti ilmankin pärjää. Eikä tuo autonvuokraus niin kamalan tyyristä ollut sekään.
Johanna @ Out of Office
Piti tulla tutkimaan miten miehesi selvisi Lapin pakkasista. Ilmeisesti varsin hyvin?
Saariselkä on oikeastaan jäänyt aika vähille käymisille, että kiva lukea missä olette yöpyneet. Kaksi vuotta sitten mietin yötä lasi-iglussa, taisi olla juuri Saariselällä, mutta iglun hinta oli niin suolainen, että päädyimme luksuskelomökkiin Rukalle. Viiden tähden mökissä yöpyi melkein viikon sillä hinnalla, millä lasi-igluun olisi päässyt yhdeksi yöksi…
Anna
Kylmä oli molemmilla, mutta selvittiin kuitenkin 🙂 Luksuskelomökki ei kuulosta yhtään pöllömmältä sekään!
Anne/ Matkahetket
Kiva tunnelma välittyy näistä kuvista! Saariselällä en ole koskaan käynyt, muuten Lapissa kyllä pari kertaa. Mutta en koskaan talvella ja tuntuu, että juuri talvella sinne olisi mukavaa mennä. Tosi edulliset lennot kyllä löysitte! Tuo porosafari olisi ihana ja revontulien ihailu myös.
Anna
Talvella saa nauttia lumesta ja näkee revontulia paremmin, mutta muuten kyllä kesälläkin voisin lähteä!
Sandra /Terveiset päiväntasaajalta
Ihanat kuvat jälleen. 🙂 Norskilla on ollut kyllä nyt tosi halpoja lentoja Lappiin. Pitäisi varmaan vaan joskus varata ja mennä.. Ei aina vain jossitella 😀 Tuo poro juttu on kyllä hauska juttu. 😀
Anna
Suosittelen! 🙂
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA
Huhhuh, onpas pulkkamäellä pituutta! :’D Mäkin haluun tuollaiseen hurjapäiden pulkkamäkeen. Saariselkä tai ylipäätään Lappi kiinnostaa todella, todella paljon tällä hetkellä. Pitäisi käydä siellä kyllä. Vähän haaveissa, jos pääsiäisenä saisi itsensä sinne.
Anna
Pulkkamäki oli kyllä hauska! Ja pääsiäinen on varmasti hyvää aikaa mennä, vähän enemmän valoa ainakin kuin meidän visiitillä 🙂
Anna | TÄMÄ MATKA
Asun Oulussa ja ajatus poroista saa lähinnä lämminsavupaistin mieleeni 😀 Ja joo, porojen määrää ei saa kysellä, mutta ei myöskään lypsykarja ym. päälukua oikeastaan missään Suomessa. Se on kaikki sama, kuin kysyisi, paljonko sulla on rahaa…? Vastaako ne Ausseissa miten, jos kysyy lehmien/lampaiden päälukua?
Oikeastaan mitkään toppavaatteet ei suojaa kunnon pakkaselta niin kuin villa. Itelläni on pitkä alpakanvillasta ja Kašmirvillasta tehty talvitakki. Vielä odottelen niitä pakkasia, kun se pitää noutaa jälleen kellarista. Kun jalkaan vetää vielä irtohuovalliset nahkasaappaat, niin kyllä kelpaa.
Talviautoilu on taitolaji. Todistin hetki sitten Rukalle ajaessani, kuinka isoilla maastureilla mentiin letkassa ohi leveästi. Mielessäni mietiskelin, että kauankohan meno jatkuu. Heti Taivalkosken jälkeen oli auto penkassa ja säikähtäneitä aasialaisia piennar täynnä. Saattopa mene tovi, ennen kuin tuli hinuri nykäsemään… Tavallaan minusta on vastuutonta autovuokraamoilta antaa nelivetomaastureita näille ulkomaaneläville, jotka ei osaa edes säätää ilmastointi sisäkierrolta pois…
Anna
Kieltämättä poro on aika herkullista lihaa 🙂 Niin, voi olla että sama koskee lypsykarjaa, enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi. Meillä oli mukana Ausseista ostetut “talvi”vaatteet, jotka ei kyllä Suomen talveen ole sopivia ollenkaan.
Veera Bianca
Oi ihana kaunis Saariselkä! <3 Mä kävin joskus teininä joka vuosi Saariselällä laskettelemassa, vähän on ihan viimeaikoina iskenyt ikävä lappia – välillä hämmästyttää miten jossain onkin noin kaunista ja eksoottista, haha!
Anna
Niin sitä välillä ympäri maailmaa lennellessä unohtaa että kotimaastakin löytyy upeita maisemia 🙂
Marita
Mukava postaus! Suuntaan itsekin Saariselälle helmikuussa ja tarkoitus olisi ajaa sinne ja takaisin Keski-Suomesta asti. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, kun rattiin isketään saksalainen siippa, joka ei ole ikinä ajanut talviolosuhteissa. Kai me hengissä selvitään kunhan vaan köröttää hitaasti 🙂
Tuli vieno pyyntö, että muuten saan laatia matkaohjelman vapaasti, kunhan pääsee huskysafarille. Eihän sulla olisi suositella mitään tiettyä järjestäjää? Tai jollain blogin lukijalla? 🙂
Anna
Meidän tuolla ollessa teillä oli tosi liukasta, joten varovainen saa olla, eikä tosiaan ehkä ajella ihan Saksan nopeuksia 😀 Huskysafarista ei ole kokemusta. Me käytiin porosafarilla Husky&Con kautta, ne järjestää nimensä mukaisesti myös huskysafareita, mutta muitakin tarjoajia on useita.