Vuoden 2016 tähtihetket

Tämä vuosi ei ollut meille kovin reissurikas. Tuntuu oikeastaan kuin koko vuosi olisi koostunut paikallaan junnaavista toisiaan toistavista viikoista ilman etenemistä mihinkään.

Mutta eihän elämä ole koskaan pelkkiä tähtihetkiä, edes vaikka olisi koko ajan reissussa. Ja toisaalta niihin elämän parhaisiin tähtihetkiin ei matkoja tarvita. Siitä meidän pitäisi muistuttaa itseämme useammin.

Vuoteen 2015 mahtui paljon unelmien toteutumisia, rantahäät Australiassa, häämatka Malediiveilla, riksaralli Intiassa ja helikopterilento Havaijilla noin muutaman mainitakseni.

Sitä oli vaikea piestä, varsinkin kun kaiken sen seurauksena pankkitili ammotti tyhjyyttään.

Mutta vaikka 2016 ei vetänytkään vertoja monille muille reissuvuosille, niin mahtui siihen silti mm. sitä täydellistä vapaudentunnetta road tripeillä, unelmien paratiisisaaria, uskomatonta luksusta, yksityisaltaita ja kukkakylpyjä, sekä unohtumattomia glamping -öitä.

Eihän tämä vuosi ehkä sittenkään ollut yhtään pöllömpi!

Joka vuosi pyrimme näkemään palasen lisää Australiaa. Ja kun massi ei riitä kaukomaille, niin mikäs sen parempaa kuin parin viikon kesäinen road trip pitkin Australian kaakkoisrannikkoa Melbournesta Sydneyhin helmikuussa. Paitsi loputtomasti autioina ammottavia hiekkarantoja, tähän reissuun mahtui myös yö viinitilalla, päivä Canberrassa, loputtomasti mieletöntä aussiluontoa elukoineen, vesiputouksia ja mahtavaa ruokaa.

Ympäri vuoden nautimme Melbournen auringosta, ruoasta, kaupungin vilskeestä, menosta ja meiningistä. Kävimme rantsussa ja grillailimme puistossa. Raahasimme itsemme myös muutamaan otteeseen ihailemaan Melbournen upeita auringonlaskuja, jotka ovat näkemisen arvoisia ympäri vuoden.

Kotisohva vei kyllä voiton luvattoman monta kertaa, joten tässä on skarppaamisen paikka ensi vuodelle.

Melbournen tapahtumat

Huhtikuussa juhlimme tapaamisemme vuosipäivää tyylillä Great Ocean Roadin varrella, juomalla skumppaa poreammeessa suoralla näkymällä Apollo Bayn rannalle.

Melbournen talvi tuntui loputtomalta. Ei toki varmaan yhtä loputtomalta kuin Suomen kaamos, mutta se on meiltä päässyt jo unohtumaan. Viimaa uhmaten teimme päiväretkiä Victorian High Countryn vesiputouksille, Healesvillen eläinpuistoon ja Yarra Valleyn viinitiloille.

Marysville Victorian High Country

Elokuussa saimme talven synkkyydestä tarpeeksemme, pakkasimme laukut ja lensimme Balille. Balin reissun pääosassa olivat tällä(kin) kertaa huikeat majoitukset omalla altaalla ja henkilökunnalla. Luksushuvilan huomasta oli vaikea malttaa liikahtaa mihinkään.

Syyskuussa juhlimme Rohanin synttäreitä yöpymällä Australian pisimmän joen Murray Riverin varrella tiipiissä. Yö tiipii-teltassa irtosi 29 dollarilla (20 eurolla), eli glampingiä köyhille! Sisältä teltta ei ollut kovin hohdokas, vaan pelkkä patja lattialla.

Rentouttava telttareissu kauniissa maisemissa ja luonnon rauhassa jäi kuitenkin vain haaveeksi. Pahasti tulviva Murray -joki oli tehnyt koko alueesta ison mutalätäkön. Meidän lisäksemme paikalla oli myös pelkkiä äänekkäitä lapsiperheitä. Lapsiperheille varmasti hauska kokemus, mutta en ole varma, ansaitseeko tämä retki edes maininnan meidän vuoden tähtihetkissämme.

Yö tiipiissä Australiassa Murray-joella

Syyskuussa oli ensimmäinen hääpäivämme. Sitä juhlittiin kuitenkin vasta lokakuussa, matkalla Uuteen-Kaledoniaan, kenties Tyynenmeren aliarvostetuimpaan paratiisiin. Uudesta-Kaledoniasta löysimme sellaisia villeimpien fantasioiden palmurantoja, joita tähän asti emme uskoneet olevan olemassakaan.

Joulukuussa toteutui yksi unelma, kun juhlimme omia synttäreitäni lähtemällä road tripille tyylillä, 1978 Kombilla. Kruisaileminen pitkin Great Ocean Roadia hippipakulla oli ehdottomasti vuoden ikimuistoisimpia hetkiä.

Joulukuussa teimme pitkästä aikaa myös vierailun sateiseen Sydneyhin. Neljään päivään mahtui vain yksi aurinkoinen päivä, mutta silti, Sydney ihastutti taas kerran.

Vietimme joulua 38 asteen helteessä useamman päivän ajan aussiperheen kera. Aussityyliin jouluna piti tietenkin piipahtaa myös rantsussa.

Reissuvuosi ei ole vielä ohi, vaan nyt olemme matkalla Australian Alpeille Thredboon, joka on kuuluisa paitsi laskettelukeskuksestaan, myös Australian korkeimmasta vuoresta Mt Kosciuszkosta, jota lähdemme valloittamaan. Voit seurata matkaa snäpissä!

Alkuvuodesta kiinalaisen uudenvuoden aikaan sain onnenkeksistä ennustuksen:

“You will travel far and wide for both business and pleasure”.

Kovin kauas tänä vuonna ei vielä päästy, mutta silti meillä on vähän semmoinen kutina, että tämä ennustus käy vielä toteen.

Mitkä olivat teidän tähtihetkiänne?

Hyvää uutta vuotta!