Wilson’s Promontory on yksi Victorian osavaltion kauneimmista kansallispuistoista, jos ei kaunein. Australian eteläisimmän kärjen peittävästä kansallispuistosta löytyy mieletöntä luontoa, autioita rantoja, unohtamatta vompatteja ja muita Australian elikoita.
Parin kolmen tunnin päässä Melbsistä sijaitseva Wilson’s Prom, tai tuttavallisemmin ’The Prom’ on oiva kohde viikonloppureissulle, mutta täällä vierähtäisi helposti vaikka viikko.
Wilson’s Prom ei ole mikä tahansa pikku metsikkö, vaan levittyy 50 000 hehtaarin alueelle, joten nähtävää riittää. Monet melbournelaiset nimeävät kansallispuiston suosikkikohteekseen Victoriassa.
Kansallispuistoon tulevat lomailemaan kaikki lapsiperheistä reppureissaajiin ja eläkeläisiin.
Kansallispuistoon saapuessa retkeilijän toivottaa tervetulleeksi hulppeat merimaisemat. Jo ajomatkalla bongasimme kenguruita ja emuja. Lintubongaaja olisi Wilson’s Promissa täpinöissään, sillä puistossa näkee vaikka minkänäköistä siivekästä.
Wilson’s Prom on yksi Victorian parhaimpia kohteita vaellukseen. Pitkin poikin kansallispuistoa kulkee unohtumattomilla maisemilla varustettuja polkuja, ja sinne tänne on ripoteltu leirintäalueita. Nämä ovat usein syrjäisillä hiekkarannoilla, jonne ei ole asiaa ilman pitkää vaellusta tai venettä.
Lähdimme Wilson’s Promin kansallispuistossa elämäni ensimmäiselle yön yli kestävälle patikkaretkelle. Otimme iisisti ja lähdimme vain yhdeksi yöksi. Pidän itseäni kohtuullisen hyvässä kunnossa olevana tyyppinä, joten en ollut vähääkään huolissani jaksamisesta.
Leirintäalueet täytyy buukata etukäteen, ja päätimme yöpyä Refuge Coven leirintäalueella 16,6 kilsan päässä startista.
Tallustamalla rinkka selässä ylös alas Wilson’s Promin kukkuloita saa hyvän treenin. Käppäily ei käy tylsäksi. Maisemat vaihtuvat metsäpalojen polttamista kukkuloista sademetsään, puroihin ja valkohiekkaisiin autioihin poukamiin. Sademetsän saniaispuiden peittämistä rotkoista puuttuivat vain dinosaurukset. Takaisinpäin talsimme läpi soiden, kivisten kukkuloiden ja vehreiden nummien.
Yli kymmenen kilsan taivalluksen jälkeen saavuimme Sealers Coveen, yhdelle Victorian mahtavimmista rannoista. Paratiisirannalla ei meidän lisäksemme ollut ristin sielua. Hirveästi himotti heittää tossut tiskiin, pystyttää teltta ja sukeltaa mereen. Aurinkokin alkoi jo laskea, rinkka alkoi painaa selkää, ja jalkoja jomottaa. Luojan kiitos en ottanut mukaan sitä viinitonkkaa, minkä suunnittelin ahneesti kantavani. Siitäkin huolimatta, että pitkän reippailun jälkeen pieni ryyppy olisi ollut paikallaan.
Saavuimme perille Refuge Coveen vasta auringon laskettua. Vompatit tulivat luolistaan, ja bongasimme polulla useamman karvapalleron. Pimeässä kivikkoista polkua pitkin puikkelehtimisesta oli kuitenkin nautinnollinen retkeily kaukana. Rohan oli kyllä ehdottanut vaelluskenkien hommaamista ennen reissua, mutta uhmakkaasti lähdin lenkkareissa.
Uni ei tullut silmään, kun epämääräiset Aussilan otukset röhkivät läpi yön telttakankaan toisella puolella. Kävimme kurkistamassa mikä siellä märehtii, ja vompatit ja kenguruthan siellä pitivät kekkereitä pitkin leirintäaluetta.
Aamulla kroppaa kolotti kovalla alustalla valvomisen jälkeen. Sade ripotteli, ja edessä oli 19 kilsan lenkki takaisin starttiin valkohiekkaisen Little Waterloo Bayn kautta. Tossu painoi, mutta eteenpäin puskettiin. Tässä vaiheessa mietin, että hammasharjaankin olisi pitänyt porata reikiä, jotta rinkka olisi kevyempi.
Paratiisissa oli käärmeensä, tällä kertaa kirjaimellisesti. Polun varressa kölli harvinaisen iso, musta ja niljakas yksilö. Luultavasti tappavaa sorttia, niin kuin useimmat Aussilan käärmeistä. Vakuuttelin itselleni, että käärmeet kyllä pelkäävät enemmän meitä kuin me heitä, ja luikertelevat ihmisiä karkuun. Ei välttämättä. Myöhemmin nimittäin melkein astuin toisen käärmeen päälle. Pienen, mutta ei varmasti yhtään vähemmän myrkyllisen.
Mitä tästä opimme? Ahneella on paskainen loppu. Vaikka kuinka kuvittelisit olevasi superkuntoinen olympiaurheilija, kokemattoman trekkaajan kannattaa aloittaa lyhyemmillä pyrähdyksillä. Vodkajauhe on mainio keksintö vaeltajille!
Jos vaellus ei nappaa, Wilson’s Promin kansallispuistossa ei ole pakko liikauttaa evääkään. Toisella reissullamme Wilson’s Promiin homman nimi oli chillailu kansallispuiston isoimmalla leirintäalueella Tidal Riverillä. Tidal Riverin joenrannalla tai merenrannalla puljaillessa ja hengaillessa saa helposti kulumaan päivän jos toisenkin, uimapatjat ja vesilelut vaan mukaan!
Wilson’s Promin Squeaky Beach on saanut nimensä jalkojen alla vinkuvasta hiekasta. Vingutimme valkoista hiekkaa varpaiden alla, kirmasimme turkoosissa vedessä ja kiipeilimme isoilla punaisilla kivikasoilla.
Wilson’s Prom on jossain määrin kuuluisakin vompateistaan. Itse asiassa kansallispuisto lienee Australian parhain paikka bongata vompatti luonnossa. Pimeän tullen näitä veikeitä veijareita käyskentelee joka puolella.
Muistathan, että villieläimiä ei saa ruokkia. Seuraa oppitunti siitä, miksi villieläimiä ei kuulu myöskään koskea, vaikka kuinka mieli tekisi. Rauhassa silittelin yhden kesyn Wilson Vompatin pehmeää karvaa, eikä tyyppi ollut moksiskaan. Kunnes yhtäkkiä, ihan puskista, vompatti iski isot majavanhampaansa jalkaani. Vompatti ei onneksi sen kummemmin ollut ihmislihan perään, vaikka meikäläisen koivet aika mehukkailta varmaan näyttivätkin. Taisi vaan saada tarpeeksensa lääppimisestä. Jalkaan tuli mojova mustelma.
Näytä kommentit
Eipä ole (vielä) tullut yön yli-kävelyitä harrastettua kun on pieniä lapsia matkassa, mutta muuten kyllä. Wilsons Prom on kyllä upea paikka ihan päiväkävelyillekin. Treenit on kyllä menossa; 3v jaksaa jo ihan hyvin Mt Oberonin 7km kiipeämisen joten kyllä se tästä.. :)
Oho, aika reipas tuleva patikoija siulla! :) Joo, kyllä sinne kannattaa yhtä paljon lähteä lyhyemmille kävelyille, tai ihan vaan vaikka rentoutumaan Tidal Riverille.
The Prom vaikuttaa ihanalta! Mua jäi snadisti harmittamaan, etten Ausseissa onnistunut bongaamaan luonnossa ainoatakaan vompattia (ainoastaan eläintarhassa ja tiellä :/). Ne on jotenkin niin hellyyttäviä otuksia :) Ite tykkään kansallispuistoista ja luonnossa liikkumisesta, mutten ikinä oo ollut yön yli kestävällä vaelluksella. Pisin trekki tähän mennessä n.parinkymmenen kilsan Tongariro Crossing NZ:ssa ja koville otti :D En oo kuullutkaan vodkajauheesta aiemmin, kuulostaa hienolta keksinnöltä :'DD
Uudessa-Seelannissa on mahtavia vaelluspolkuja! Jos kaikki menee nappiin, ensi vuonna ois tarkotus lähteä niitä tallaamaan. Vompatteja ei näe yhtä usein luonnossa kuin kenguja, mutta Wilson's Promissa niitä on paljon. Niitä ei vaan kannata silittää, mutta siitä lisää ensi postauksessa... :)
Miulla ei vielä juurikaan vaelluskokemusta ole, mutta haluaisin kerryttää sitä lisää tulevilla reissuilla! :) Noin hienoissa maisemissa kelpais kyllä trekkailla
Suosittelen, itse innostuin! Australiasta löytyy hienoja polkuja, mutta kyllä ihan kotona Suomessakin kelpaa patikoida.
Näyttää kyllä upealta - paitsi nuo käärmeet.
Minun ainokainen kunnon vaellus on ollut Inca Trail, ja vaikka se kulkeekin korkealla ja rappusia on enemmän kuin polvet kestäisivät, niin se on kuitenkin aika helppo. Siellähän on kantajat, jotka matkatavaroiden kantamisen lisäksi kipittävät etukäteen seuraavalle leirille, tekevät ruuat, pystyttävät teltat, keittävät juomavedet jne. Itse ei tarvitse kuin kävellä ja nauttia upeista maisemista.
Inca Trail on ehdottomasti sankolistalla kunhan saan itseni joskus sinne asti! Miten pitkä se on?
Emme nyt oikein enää innostu ainakaan sellaisista kävelyretkistä, joilla pitää roudata tavaroita mukana - mutta vompatin olisin kyllä mielelläni luonnossa nähnyt. Parilla Australian visiitillä olen nähnyt niitä eläntarhassa, tai nähnyt ja nähnyt, kun ne päivällä yleensä ovat tiukasti sen onton puun sisällä, eihän niistä näy kuin vähän kuononpäätä :-)
Eläintarhoissa juu tahtovat usein piileskellä. Wilson's Prom on varmaan yksi parhaista paikoista nähdä vompatteja luonnossa. Eikä niitä varten tarvitse välttämättä patikoida metriäkään!
Oijoi, nyt on kunnon paikka! Ihania rantoja! Nuo saniaiset tai vastaavat tuovat mieleen Uuden-Seelannin. Ehdottomasti tuollaiselle patikointireissulle kannattaisi lähteä, vautsi.
Mun eka (ja ainakin toistaiseksi vika) patikkareissu oli kevyesti Karhunkierros, tietty se pidempi eli jotain 80 kilsaa. Paitsi että mulla hajosi jalka ekan päivän jälkeen, joten ei "ihan" päästy koko reittiä kävellen. Ennen jalan hajoamista ehdittiin kävellä päivä kaatosateessa ja nukkua yö laavulla juhannuksena, jolloin oli tietty melkein pakkasta. Tavallaan oli joka tapauksessa siistiä, vaikka en mä ehkä toiste sinne lähtisi rypemään. Kyllä tuo Wilson's Prom vaikuttaa aika paljon houkuttelevammalta!
Nouu! Kylläpäs kävi huono mäihä! Karhunkierros taitaa olla Suomen suosituimpia reittejä, täytyy jonain päivänä käydä tallaamassa. Suomessa ehkä eniten mietityttää hyttyset, mutta eiköhän niistäkin selvittäisi...
Ihania rantoja, juuri sellaisia, missä viihdyn!
Yön yli vaelluksella en ole ollut, mutta päiväseltään mm. kansallispuistoissa. Telttailu myrkyllisten käärmeiden (tai ylipäätään käärmeiden) tontilla takaisi minulle unettoman yön. Vompatteja ja kenguruita sen sijaan olisi mukava bongata luonnossa.
Taidan kuitenkin olla enemmän kaupunkivaeltaja ;)
Joo, autiot rannat on meidän paikkoja :) Aussilassa asumisen jälkeen en pelkää enää käärmeitä samalla tavalla kuin ennen. Viimeisen kuuden vuoden aikana oon nähnyt vaivaset viisi käärmettä. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta ei niitä oikeasti usein näe. Sama hämähäkkien suhteen. Aika harvoin niitä näkee.
Upean näköinen paikka! Luontomatkailu on meidänkin perheen suosiossa, mutta kun mukana kulkee kolme lasta, niin matkat eivät kovin pitkiä ole. Sellaisia parin tunnin kävelyitä on vasta tullut tehtyä.
Eipä niiden sen pitempiä välttämättä tarvikaan olla! Hienointa on oikeastaan vaan se luonnossa oleminen, rentouttaa kummasti ainakin meitä suurkaupungin asukkeja.
Täältä löytyy yksi intohimoinen trekkailija! Ensimmäinen pidempi vaellukseni oli viisi päivää jossain etelä-Lapin perämetsissä, enkä tykännyt yhtään, mutta sittemmin olen onnekseni päässyt asumaan sekä Alppien että Pyreneiden lähelle ja nykyään rennot vuoristovaellukset ovat suuri rakkauteni. Tämmöisissä maisemissa en ole päässyt kyllä koskaan retkeilemään (vielä!), hienolta näyttää!
Alpeilla ja Pyreneillä saa kyllä varmaan myös patikoida mielettömissä maisemissa! Jonain päivänä...
Aika monessa maassa olen trekannut ja yleensä joka paikassa veri vetää käymään metsähallituksen puolella hyvin herkästi. Mahtavat kuvat, muuten, hiekkarannoista ja saniaisista ja vompateista! Minä hyvin ymmärrän sen, kun rinkka painaa ja hiertää ja kuinka hikoilee kuin eläin. Yllättävän trooppisen näköistä tuolla on, kun kuitenkin olen kuullut Australian eteläosista, että siellä voipi tulla kylmäkin joskus.
Joo on meillä täällä ihan neljä vuodenaikaa. Ei nyt ihan yhtä kylmä tule kuin Suomessa, mutta kylmimmillään voi tipahtaa nollaankin talviaamuina. Sademetsää kuitenkin löytyy paljonkin, jonkinlaista paikallisessa ilmastossa viihtyvää, kieltämättä saniaispuineen näyttää aika trooppiselta!