Vannoutuneina rantojen rakastajina valitsemme matkakohteet usein palmurantojen perusteella. Mistä löytyvät meidän suosikkirannat maailmalla, missä me olemme nauttineet kaikkein paratiisimaisimmista postikorttirannoista? Näistä viidestä kohteesta löydät rantoja, joiden täytyy kuulua maailman parhaimpien rantojen joukkoon. Tässä valoa marraskuun pimeyteen ja matkainspiraatiota ensi vuodelle muille palmurannoista haaveileville!
Jos täydellisistä märkien unien palmurannoista puhutaan, Malediivit ei pettänyt. Malediivien saarivaltio on jo lentokoneesta katsottuna unenomainen näky. Vietimme unelmien häämatkan Malediiveilla vetten päälle rakennetussa bungalowissa. Aika täällä oli kuin onnellisesta unesta. Aina siitä asti olen unelmoinut paluusta Malediiveille, ja näyttää siltä, että ensi vuonna siitä tulee totta. Malediiveilla rantaa reunustivat palmupuut, hiekka oli kuin valkoista jauhoa ja vesi kristallinkirkasta.
En muutama vuosi sitten ollut juuri kuullutkaan Uudesta-Kaledoniasta. Vain parin, kolmen tunnin lentomatkan päässä Australiasta sijaitsevasta Uudesta-Kaledoniasta löysimme kuitenkin uskomattoman rantaparatiisin. Uuden-Kaledonian Isle of Pinesin eli Mäntyjen saaren paratiisirannat ovat ainutlaatuisia, sillä niitä eivät korista palmupuut vain suipot männyt. Ouvean saarelta löysimme huimat 25 kilometriä pitkän villeimpien fantasioiden palmurannan, josta saimme nauttia ihan kaksistaan. Lue lisää Uuden-Kaledonian seikkailustamme täällä.
Saarihyppely unelmien palmusaarelta toiselle Fidzin Yasawa -saaristossa kuuluu onnellisimpiin reissumuistoihini. En sitä ennen tohtinut oikein uskoa, onko tällaisia rantoja olemassakaan. Pari kertaa piti hieraista silmiä kun paatti lipui ohi palmusaarten, onko tämä tottakaan? Elämää simppelissä bungalowissa lei kaulassa ja varpaat hiekassa, sitä kaipaan Fidziltä. Tämä matka toteutetaan saletisti jonain päivänä uudestaan! Lue lisää saarihyppelystä Fidzillä täällä.
Australia on rantojen rakastajien paratiisi, jossa rantaviivaa riittää. Vaikka vierailisit eri rannalla jokaikinen päivä, niiden kaikkien näkemiseen menisi arvioiden mukaan 27 vuotta. Australia on valtava maa ja rantoja löytyy moneen lähtöön. Jos pitäisi valita se kaunein, valitsisin Whitsundaysin unenomaisen Whitehaven Beachin. Tänne olemme suunnittelemassa matkaa taas ensi vuonna, kolmatta kertaa. Lue koko lista Australian parhaista rannoista täällä.
Missä palmupuut on puita vaan… Filippiineiltä löytyy meidän kokemusten perusteella Kaakkois-Aasian upeimmat rannat. 7000 saaresta muodostuneesta saarivaltiosta löytyy vielä lukemattomia salaisia helmiä ja autioita palmurantoja. Saarihyppely autiolta rannalta toiselle Filippiinien Coronilta Palawanille kuuluu meidän reissujen suosikeihin. Lisää tunnelmointia Filippiinien palmusaarilta täällä.
Monta jäi mainitsematta ja paljon on vielä koluamatta, mutta tässä ne suosikit!
Mikä näistä on omalla listallasi?
Näytä kommentit
Kiva postaus. Kirjoitin minun lempirannoista noin pari viikkoa sitten,
Seuraavan vuoden tavoite on löytää uusia rantaparatiiseja joten tämä oli hyvä inspiraatio.
Kiitos Jossu, täytyykin käydä kurkkaamassa sinun lempparit :)
Malediivit komeilee omalla listallanikin ykkösenä. Noissa muissa sinun suosikkikohteissa en ole käynyt, mutta toivottavasti vielä joskus.Niihin menee sen verran kauan matkustaa, että pitäisi olla pidempi loma kuin viikko.
Totta! Tyynenmeren saaret on hyviä yhdistää esim. Australian tai Uuden-Seelannin matkaan, Filippiineille voi lähteä parin viikon lomallakin.
Odotan kovasti Whitehaven beachiä tulevalla Australian reissulla, niin kovasti sitä on kehuttu!
Jossain Tyynenmeren saarivaltiossa (tai ehkä kahdessakin) tekisi mieli käydä, noista molemmat vaikuttaa ihanalta. Täytyy käydä lukemassa myös noi sun Fidzi jutut!
Whitehaven Beach on kyllä hieno! Vaikka on niitä lukemattomia muitakin, yhtä hienoja mutta vähemmän kuuluisia Ausseissa.
Päätin poistua kauas omalta mukavuusalueeltani ja kerrankin tulla lukemaan jostakin minulle vieraasta. Minuahan ei rannalle saa, korkeintaan rantapaseon penkille katselemaan merelle. Ja ymmärrän, että kaikki eivät myöskään iloiten lähtisi kanssani vuorten kivikkoisille poluille kiipeilemään. Olen iloinen, että luin. Varsinkin huikeat kuvasi miellyttivät kovasti.
Kiva että tykkäsit! Itse oon ensisijaisesti rantojen nainen, mutta vuorilla samoilukin on kivaa vaihtelua joskus.
Australiasta löytyvät omat paratiisini, mutta eivät ne Malediivitkaan yhtään hullumpi vaihtoehto olleet ?
Australiaan mahtuu kyllä niiiin paljon huikeita rantoja :)
Ihania rantakuvia! Oli ihan pakko tulla fiilistelemään rantatunnelmia tämän postauksen pariin keskellä Suomen pimeää ja harmaata marraskuuta, vaikka tiesinkin että tästä tulee ihan hullu matkakuume. Niin kuin tulikin. Haluan sinne missä palmupuut on puita vaan. ;) Tuo kuvissa toistuva turkoosi ranta-aaltojen väri on niin kaunis! Yksi lempiväreistäni.
Tuli vähän matkakuume itsellenikin, vaikka tavallaan olenkin matkalla :D Turkoosi kuuluu myös omiin lemppariväreihin!
Oo en malta odottaa meidän tulevaa Filippiinien reissua - tää postaus vaan nostatti reissukuumetta tuota palmuparatiisia kohtaan!
Saanko olla vähän kade teidän reissulle, vaikka oonkin siellä käynyt jo pariin otteeseen :D
Itsellä kanssa Malediivit suosikki ja Filippiineillä myös huippurannat!
Molemmat ihan huippukohteita <3
Olisi kiva lukea postaus teidän ensi vuoden matkasuunnitelmista ja all-time-travel-bucketlist :)
Kiitos ideasta, täytyy laittaa postausjonoon :)
Mielenkiintoinen ja inspiroiva postaus upeilla kuvilla ? ja kiva kun linkitit noihin juttuihin, täytyy lukea vielä ne. Uusi-Kaledonia ihan uusi tuttavuus, ihahat värit ?
Kiitos Emilia <3