Suomen vierailut voivat olla pakahduttavaa ristiriitaisten tuntemusten vuoristorataa. Käänteisestä kulttuurishokista puhutaan etenkin paluumuuton yhteydessä, mutta pelkkä vierailukin voi pitkän ajan poissaolon jälkeen olla kuin ämpärillinen jääpaloja niskaan.
Vuosien aikana ulkomailla kotimaata alkaa ajatella romantisoiden, nostalgisen sinivalkoisten silmin, kunnes Suomeen palatessa odotukset ja todellisuus eivät kohtaakaan.
Ihastelin Suomen visiitillä synnyinmaani kauneutta, nautin täysillä valkoisesta joulusta, lenkkeilystä metsien syvässä hiljaisuudessa ja ajasta rakkaiden kanssa. Mutta paitsi ne ihanat asiat Suomessa, myös epäkohdat paistoivat räikeästi ulkosuomalaisen silmiin. Joskus on ihan hyvä käydä muistuttamassa itseään, miksi mieluummin asun ainakin tällä hetkellä muualla.
Suomen pimeys, epäkohteliaisuus, loskakelit ja kireä ilmapiiri ahdistivat, vaikka minkään näistä ei olisi pitänyt olla yllätys. Aikaisin iltapäivällä on pilkkopimeää, ja keskellä päivääkin pitää olla valot päällä. Naapuri tai vastaantulija metsälenkillä ei tee elettäkään noteeraamisekseni. Kengät kastuvat läpimäriksi Helsingin sohjossa kahlatessa, ja räntää sataa vasten kasvoja. Joku tönäisee ohimennessään eikä pahoitteluja kuulu. Hanskat tippuvat matkasta kiireessä, ihmisjoukosta kukaan ei pysähdy niitä noukkimaan. Töykeä taksikuski kaahaa, ja kaupassa ruoan hinnat häkellyttävät. Ikävöimieni suomalaisten ruokien hohto on äkkiä eletty, kun salmiakki ei maistukaan yhtä hyvältä kuin ulkomailla silloin harvoin kun sitä näppeihinsä saa.
Eniten Suomessa kuitenkin ahdistaa se, että tunnen itseni niin ulkopuoliseksi. En ole turisti, mutta en paikallinenkaan enää. En odottanut löytäväni Suomea ja sen ihmisiä sellaisena kuin ne jätin, mutta muutoksen todistaminen omin silmin sai silti sisäisen identiteettikriisin poikasen pulpahtamaan pintaan. On vaikea tuntea yhteenkuuluvuutta, kun elää niin erilaista elämää, jota ympärillä olevat eivät tunne. Jokaisella Suomen visiitillä tunnen itseni taas entistä enemmän vieraantuneeksi synnyinmaastani.
Huomasin, kuinka suomen kieleni on kärsinyt. En muista sanoja ja vahingossa möläyttelen englantia. Tunsin helpotusta, kun kassamyyjä puhuikin englantia. Stressasin myös asioita kuten junamatkustamista ja kaupassa käyntiä. Mitä jos en tiedä, miten siellä toimitaan? Ulkomailla ulkomaalaiselle annetaan virheet anteeksi, mutta kyllähän minun suomalaisena pitäisi tietää. En tunnista lööppien ihmisiä tai radion biisejä. Ymmärrän kieltä, mutta muuten olen muukalainen.
Miten voinkin tuntea oloni enemmän kotoisaksi ensimmäisenä päivänä Hongkongissa, Kambodzan viidakossa, tai oikeastaan ihan missä tahansa muualla kuin Suomessa?
On keinoja, joilla suomiahdistusta voi välttää. Tässä vinkkejä muille ulkosuomalaisille kotiinpaluun kulttuurishokin välttämiseen!
Kuinka selvitä Suomen visiitistä – 8 vinkkiä
1. Hyväksy muutos ja omat tunteet. Sopeutuminen on helpompaa, kun hyväksyy ja käsittelee omat tunteensa. Menneeseen on turha jämähtää, pidä katse tulevassa. Et ole sama ihminen kuin ennen, etkä todennäköisesti edes haluaisi olla. Eivät ole muutkaan, ja ihmissuhteet kyllä kestävät erilaiset elämät jos niin haluaa.
2. Muista, että aina pääsee pois. Tämä on helppoa etenkin, jos olet vain käymässä ja taskussa on jo lentoliput pois. Kaukaa katsottuna Suomea on helppo rakastaa.
3. Pidä huolta rutiineista ja hyvinvoinnista. Ahdistus voi kummuta jo siitä, ettei voi fyysisesti hyvin. Lepää, syö hyvin ja liiku. Simppeli neuvo, mutta ei välttämättä ollenkaan itsestäänselvää ainakaan itselleni Suomen lomilla. Pöydät notkuvat suomiherkkuja, unettomuus painaa päälle kun kroppa laahaa Australian ajassa, eivätkä jatkuvat viinisessiot kavereiden kanssa auta asiaa.
4. Varmista oma rauha. Pitkää visiittiä ei välttämättä jaksa toisten nurkissa. Itse alan pian kaivata omaa rauhaa. Sen voi varmistaa vaikkapa yöpymällä osa ajasta hotellissa tai Airbnb:ssä, joskus pelkkä liikkuminen metsässä yksin voi auttaa.
5. Ole itsekäs. Aikaa Suomen lomalla on usein rajallisesti. Asennoidu jo etukäteen siihen, että kaikkia ei ehdi välttämättä tavata. Älä vaadi itseltäsi liikoja. Jos olet itse matkustanut 30 tuntia toiselta puolelta maailmaa, ehkä nyt on toisten vuoro tulla sinua katsomaan.
6. Keskity positiiviseen. Asioihin, joita olit ikävöinyt, aikaan ystävien ja perheen kanssa. Ahnehdi suomen kieltä ja keskity asioihin, jotka ovat paremmin kuin omassa kotimaassasi.
7. Hae vertaistukea. Ulkosuomalaisena on ikuisesti ulkopuolinen, niin asuinmaassa kuin myös entisessä kotimaassa. Siksi muiden ulkosuomalaisten, paluumuuttajien tai muuten vaan kulkurielämää elävien seuraan hakeutuminen voi piristää. He ymmärtävät mitä käyt läpi ja jos olet onnekas, jaksavat ehkä jopa kuunnella reissujorinoitasi.
8. Lomaile. Tutustuminen uusiin maisemiin kotimaassa voi piristää ja avata taas hiukan silmiä kotimaan kauneudelle. Meille se kohde oli tällä kertaa Lapin Saariselkä.
Ja jottei menisi ihan synkistelyksi, lue myös:
12 + 1 syytä miksi Suomessa on ihmisen hyvä olla
Seikkailijattaret: Missä on koti ulkomailla asuvalle
Näytä kommentit
Mä oon nyt viettänyt Suomessa 11 kuukautta ja kirjoittanut samankaltaisen postauksen luonnoksiin jo kuukausia sitten, mutta syystä tai toisesta jättänyt sen jakamatta. Koen, että tuntemukset Suomeen paluusta on kaikkien muiden mielestä ”vääriä” ja mitä pidempään aikaa kuluu, sitä ulkopuolisemmaksi itseni täällä tunnen. Onneksi syksyllä on muutto Skotlantiin edessä, sen voimalla mennään vielä viimeinen puoli vuotinen. Kiitos tästä :)
Jotenkin kuvittelin, että ne ulkopuolisuuden tuntemukset siitä loivenisi mitä kauemmin viipyy. Ehkä et ole vielä siinä vaiheessa, tai ehkä sitä sopeutumista ei kaikille vaan tule :) Samaistun kyllä noihin "vääriin" tuntemuksiin myös siltä ajalta, kun vuoden Ausseissa asumisen jälkeen muutin hetkeksi takaisin Suomeen. Tsemppiä odotukseen, ja jaappa nyt se juttu, olis kiva lukea :)
Hyviä ajatuksia. Toisaalta myös sellaisia ulkopuolelta tehtyjä huomioita. Pimeys ja loska ovat inhottavin osa talvea, I agree, ja Suomessa tuntuu olevan kauhean stressaantunut ja kiireinen ilmapiiri. Samalla kuitenkin ainakin itselleni tulee joka reissulla muistutuksia pinnan alta löytyvästä ystävällisyydestä ja avoimuudesta. Se vain pitää huomata. Pidempi aika Suomessa olisi saattanut loiventaa joitakin pahimpia törmäyskursseja entisen kotimaan kanssa =) Vinkit Suomen sietämiseen olivat oikein hyviä,. Itselläkin alkaa mennä siihen suuntaan, että lomalla ollaan myös hotellissa tai mökissä, ainakin silloin, jos kyseessä on monen viikon reissu ja mieskin on mukana. Muuten ei vaan, hm, jaksa ;)
Kiinnitin huomiota myös tuohon pinnan alta löytyvään ystävällisyyteen. Ei suomalaiset epäystävällistä kansaa sinänsä ole, vaan hiukan jäykkää ja hymytöntä, mutta Ausseista tullessa se voi helposti tuntua epäkohteliaalta. Sellaista perushuomaavaisuutta ehkä kaipaisin enemmän. Mutta ettei mene ihan yleistykseksi ja negistelyksi, niin joukkoon mahtui tälläkin reissulla myös niitä herttaisia ja auttavaisia ihmisiä. <3
"Ymmärrän kieltä, mutta muuten olen muukalainen". Tähän voisi tiivistää mun fiilikset Suomen visiiteistä. Tosi usein tuntuu ettei mulla ole enää mitään yhteistä niiden ihmisten kanssa jotka mun elämään Suomen päässä kuuluu. Tuttuja naamoja on kiva nähdä ja voidaan muistella menneitä, mutta mietä kauemmin Suomesta on ollut pois sitä enemmän tuntuu että ollaan kasvettu täysin erilleen. On vaikea löytää puheenaiheita omien kuulumisien ohella kun ei tunnista radion biisejä, sisko käyttää sanoja joita suomenkielessä ei ollut olemassakaan kun mä asuin siellä ja noin päällisin puolin mulla ei ole mitään käsitystä mitä koko maassa on meneillään. Itku on meinannut tulla usein heti lentokentällä kun ihmiset on niin töykeitä. Kukaan ei vaivaudu pitämään ovia auki eikä kukaan kiitä itseselvissä tilanteissa. Käyttäydyn nykyisessä kotimaassani liian suomalaisesti mennäkseni paikallisesta ja Suomessa liian ulkomaalaisesti tunteakseni oloani siellä kotoisaksi. On tosi vaikea kun koteja löytyy ympäri maailmaa, mutta joka paikassa on aina tiettyyn pisteeseen asti ulkopuolinen. On myös tosi vaikea löytää ihmisiä jotka jakaa samat fiilikset, koska ainakin mun kohdalla suurimmalla osalla mun ulkosuomalaisista ja muista expat kavereista on tosi vahvat siteet kotimaihin ja siellä vietetään kaikki lomat siinä missä mä käyn Suomessa ehkä just sen kerran vuodessa piipahtamassa. Mahtava kuulla että muilla on samanlaisia fiiliksiä Suomeen paluusta :)
Hyvin täydensit omia ajatuksiani Jasmin, olis voinut olla omasta kynästä. <3 Ihana kuulla, että on kohtalotovereita! Itse oon nyt käynyt tosi harvoin Suomessa, kolme kertaa Ausseissa asumisen aikana. Se liittyy eniten etäisyyteen ja hintaan, mutta ehkä vähän myös siihen, että ne reissut on aina sellaista tunteiden vuoristorataa. Paljon on ihania asioita mutta monet asiat myös ärsyttää ja turhauttaa, paljon herkemmin kuin jos asuisi Suomessa. Toi on rankkaa, kun tuntuu ettei ole mitään yhteistä. Mutta kyllä vahvimmat ihmissuhteet kestää ne erilaiset elämät, jos ne kestää senkin että nähdään vaan kerran kolmessa vuodessa. Ja pitää kai yrittää ajatella positiivisesti, et varmaan kuitenkaan vaihtaisi pois sitä useamman kotimaan rikkautta. :)
Aika hyviä pointteja, harvoinpa tällaisia näin perisuomalaisena ajattelee. Mutta mun mielestä kovin inhimillisiä ja anteeksiannettavia ajatuksia ja tuntemuksia (vaikket nyt suoranaisesti mitään anteeksiantoa anellutkaan :D). Veikkaanpa, että jos itse olisin asunut noin pitkään muualla, saattaisin tuntea ihan samoin. Terveisin, tälläkin hetkellä sukat märkinä lumihangessa tarpomisesta ja lopen kyllästynyt ikuiseen ulkovaatteiden kanssa venkslaamiseen. Valkoisia hiekkarantoja odotellessa!
Pieni kynnys on aina julkaista mitään Suomea kritisoivaa, koska siitä usein voi seurata hyökkääviä vastareaktiota, mutta päätin nyt kuitenkin avautua. :) Vaikka asun tällä hetkellä mieluummin muualla, Suomi on kuitenkin rakas. <3 Toivottavasti hiekkarannat kutsuu pian!
Yhdyn kylla joka sanaan tekstissasi ja myos kommenteissa, varsinkin Veera-kaiman ja Jasminin.
Olen huomannut, etta aikalailla maksimiaika kotimaassa alkaa olla 2 viikkoa ennen kuin meinaa tulla itku. Erittain tuttuja tunteita ovat nuo ulkopuolisuuden tunteet, kun edes vanhojen ystavien kanssa ei tunnu loytyvan yhteista savelta. On kova paikka sielulle olla muukalainen kotimaassaankin. Ja naista tunteista on hankala puhua, vain toiset ulkosuomalaiset ymmartavat naita tunteita (eivatka aina hekaan) ja ihan tavan tallaajalle huoleni kuulostavat lahinna teennaiselta brassailulta. Ja jos kehtaakin kritisoida Suomea jostain ja kehua toista kotimaataan niin siita narkastytaan kovin herkasti. Minusta on tullut Suomen visiiteilla oikeastaan aika tuppisuu. :(
On aina kuitenkin ilo lukea tallaisia teksteja ja huomata, ettei ole yksin. Tekisi melkein mieli perustaa Facebook-ryhma nimella "Ahdistuneet ulkosuomalaiset" ja alkaa vuodattamaan. :'D
Heheh jos perustat niin lähetä heti kutsu! :D Ihana kuulla, että on kohtalotovereita! Tiedän niin tuon tunteen, kun tuntuu, ettei oikein voi puhua mistään. Toisaalta niillä toisilla osapuolillakin on varmaan samantyyppisiä ajatuksia, mistä tuon kanssa nyt voi puhua? Kun toinen reissaa maailmalla ja toinen perustaa pesää, niin tottakai yhteistä jutunjuurta joutuu vähän enemmän hakemaan. Tuntuu, että useimpia Ausseissa eläminen ei tunnu kiinnostavan. Keskitytään mieluummin muihin aiheisiin, ja yritän itse purra huulta etten vastaa kaikkeen selittämällä, miten sekin on Ausseissa eri tavalla. :)
Joo, mullekin tulee sellainen olo valilla etta ketaan ei oikeastaan edes kiinnosta mun kuulumiset ja elama pahemmin. Todetaan vaan etta hengissa se on ja hyvaa sille kuuluu, kysellaan etta koskas sita Suomeen asetutaan ja sitten puhutaan jostain muusta. Eika se mua silleen haittaa, toki on ihanaa kuulla kun kaverit toteuttaa unelmiaan esimerkiksi juuri pesanrakennuksen tai muun suhteen, mutta tulee vaan ajoittain semmonen olo etta mun elama ei oo tarpeeks kiinnostavaa etta siita voisi jutustella tuon enempaa. Tai etta se ei ole "oikeeta" elamaa, ulkomailla asuminenhan on ikuista lomailua ja niin edespain. Valilla joku vielakin pudottaa tuonkin keskusteluun ja silloin on vaikea olla tarayttamatta jotain todella nokkavaa. :D
Niin muistan kun palasin Suomeen 11 vuotta (!!) sitten Costa Ricasta vain puolen vuoden siellä oleskelun jälkeen. Moni asia oli tosi hämmentävää, mutta kaksi asiaa muistan parhaiten, sen, että kaikki näyttivät keskellä talvea ihan kuolleilta, kun olivat niin vaaleita ja se, että ei ollut mitään tietoa julkkiksista, ketä sillä välin oli pongahtanut ihmisten tietoisuuteen. En nykyäänkään tiedä, kun en seuraa julkimoiden elämää, mutta silloin se tuntui hassulta, ettei tiennyt jotain kaikkien tietämää tv-persoonaa.
Voin kuvitella, että sinulla on vielä oudompi fiilis, kun olet jo niin pitkään asunut pois Suomesta.
Mitä kauemmin aikaa menee, sitä oudommalta Suomi tuntuu. Heheh kieltämättä ihmiset ehkä hiukan muistuttaa jotain eläviä kuolleita :D Oon kyllä itse ihan samanlainen kalpeanaama vaikka Ausseissa asunkin ettei sen puoleen.
Mulle iskee aina kova kulttuurisokki kun palaan reissusta suomeen takaisin. Ja nyt päätin tuliaisina muille täällä oleville tuoda hymyjä. Koska muakin aina ihastuttaa reissun päällä se, kuinka ihmisiin otetaan kontaktia. Hymyillään ja tervehditään. Tuolla loskasateessa koirien kanssa kävellessä siis hymyilen vastaantuleville ja juna-asemalla jään pitämään ovea auki. Yritän ainakin itse lisätä hyvää ympärilleni :)
Pelkästä hymystä voi jo tulla niin isosti hyvä mieli jollekin! Monesti hymyilevä vastaantulija on saanut itsenikin hyvälle tuulelle.
Mulle iskee suomalainen kulttuuri ja ilmasto kasvoille märän rätin lailla jo lyhyenkin reissun jälkeen! Toki Suomen kesä ja yötön yö on upea ilmiö, mutta eipä ole viime aikoina saanut siitä oikeasta kesästä nauttia paria viikkoa enempää. Viime kesäkin oli aika farssi, ikävä tuli rantalomalle.. Allekirjoitan kaikki (etenkin postauksen ensimmäisissä kappaleissa kirjoittamasi) kohdat. Toisaalta täällä riittää kyllä ylpeyden aihettakin monessa asiassa moneen muuhun maahan verrattuna, mutta usein nuo "pienet asiat" arkipäiväisessä elämässä aiheuttaa eniten kotiinpaluumasennusta :D
Ulkomailla ollessa sitä muistelee niitä hyviä juttuja ja miettii Suomea vaaleanpunaisten lasien läpi. Ne odotuksetkin varmasti vaikuttaa siihen kokemukseen sitten kun sinne Suomeen palaa.
Tuttuja tunteita ja ajatuksia! Mulle on aina ollut paljon helpompi mennä tuntemattomaan kuin palata tuttuun. Muistan edelleen tosi hyvin, kun palasin vaihto-opiskeluvuoden jälkeen Suomeen ja koin todella voimakkaan kulttuurisokin. Siitä on jo pitkä aika ja silloin puhuttiin lähinnä kulttuurisokista kohdemaassa, joten olin todella ihmeissäni ja mietin mikä mua vaivaa. Hiljalleen sopeuduin takaisin Suomeen, mutta noista sun vinkeistä, etenkin omien tunteiden hyväksymisestä, olisi varmasti ollut apua. Olen asunut useita kertoja muutaman kuukauden pätkiä ulkomailla ja huomannut, että paluu on muuttunut vähän helpommaksi joka kerran jälkeen. Ei se silti ihan ongelmatonta ole.
Uskon, että itseä auttaisi kun pääsisin käymään vähän useammin. Ei unohtuisi niin totaalisesti kaikki ne ikävemmät puolet, ja muistaisi mitä odottaa.
Tuttuja tunteita. Olin viime viikolla Suomessa muutaman päivän ja mietin vierailuni jälkeen sitä, että en varmaan koskaan enää palaa Suomeen asumaan. Ajattelin kirjoittaa siitä postauksenkin, kunhan saan syyt jäsenneltyä päässäni, mutta tässähän moni asia tulikin jo esiin. Hyviä neuvoja myös, etenkin tuo "itsekkyys" on pitänyt opetella. Vaikeaksi tilanteen tekee tietysti nyt myös ikääntyvät vanhemmat, jotka eivät ymmärrä, miksi Suomi-loma ahdistaa.
Suomessa asuvalle perheelle ja kavereille voi tosiaan olla vaikea suomiahdistusta purkaa. Toivottavasti saat postauksen kirjoitettua, olis kiva lukea!