Istun parasta aikaa Sri Lankan palmurannan tuntumassa sijaitsevassa kahvilassa. Ulkona palmut huojuvat tuulessa ja aallot tyrskyävät rantaan. Tuuletin ei juuri viilennä ja hiki virtaa, mutta rakastan suolaisen meri-ilman tuoksua.
Meillä on vielä pari viikkoa aikaa nauttia rantaelämästä Sri Lankassa, ennen kuin vaihdamme maisemaa tältä erää viimeiseen kohteeseemme, tällä kertaa Malediivien postikorttirannoille. Odotan jo Australiaan paluuta into pinkeänä. Odotan sitä lähes yhtä paljon kuin Malediivien vetten ylle rakennettua bungalowmajoitusta, tai yhtä paljon kuin odotin aikoinaan diginomadielämän alkua. Odotan rutiineja, kotona kokkailua, ystävien kanssa juoruilua, leffahetkiä sohvalla, terveellistä ruokaa viherjuomineen, patikointia Australian ihanassa luonnossa, ja ennen kaikkea lepoa, lepoa ja lepoa. Ja kunhan olo on tarpeeksi hyvä, paluuta treenaamisen pariin.
2019 tulee olemaan suuri muutosten vuosi. Helmikuun lopussa palaamme siis lähtöruutuun Australiaan, josta seikkailumme alkoi 14 kuukautta sitten.
Takana on 14 kuukautta nomadielämää, elämää ilman kotia 14 eri maassa läppärillä töitä tehden ympäri maailmaa. Diginomadielämälle emme ole sanomassa lopullisia hyvästejä, mutta tauko tulee enemmän kuin tarpeeseen. Terveys on laitettava etusijalle, ja se vaatii nyt kunnon varikkopysähdystä. Samalla otamme tämän tauon aikalisänä. Nyt on oiva aika pysähtyä miettimään, missä mennään, ja mitä oikeasti haluamme elämällä tehdä.
Onko järkeä matkustaa loputtomasti, jos siitä ei voi nauttia täysillä, uppoutua matkaan jokaisella solulla? Kaipaan kadoksissa olevaa omaa energistä ikiliikkuja-itseäni. Tuntuu siltä, että haluan kaatua sänkyyn, pimeään hiljaiseen huoneeseen ainakin kahdeksi kuukaudeksi. Ajatus ei kulje ja eteenpäin porskutetaan lähinnä kahvin voimalla. Siinä missä alkumatkasta vielä joogasin ja kävin salilla, nyt kuntoa voi lähinnä kuvailla sanalla rapakunto. Entisenä himoliikkujana en ole tottunut siihen, enkä pidä siitä sitten yhtään. Tuntuu, etten ole oma itseni enää.
On aika pistää seikkailut jäihin, kunnes kroppa kulkee taas sopusoinnussa seikkailijasielun kanssa.
Tästä vuodesta ei tule kovin seikkailurikasta, ja se on välillä ihan ok. Meillä on varattuna tälle vuodelle Australiaan palaamisen jälkeen yksi ainut ulkomaan matka, ja sekin on lepoloma Thaimaassa. Jos palaudumme nopeasti, tarkoitus on myös seikkailla hiukan Australiassa.
En välitä tyhjistä uudenvuodenlupauksista, mutta säännöllisen tavoitteiden asettamisen koen tärkeäksi. Viime vuonna halusin päästä asemaan, jossa voin tehdä töitä reissun päältä. Tänä vuonna tavoitteet ovat erilaisia, mutta sitäkin tärkeämpiä.
Tämän vuoden tavoite on puhtaasti lepo, palautuminen ja parantuminen.
Sairaspäiviä on mahtunut matkaan aivan liian paljon. Olen joskus tainnut mainita, että kamppailen tiettyjen autoimmuunisairauksien kanssa. Eikä tuon miehenkään terveydessä kyllä kehumista ole. Nomadielämä pisti jo valmiiksi uupumuksen partaalla olevan kropan lisäkoetukselle. Nomadielämä on ollut huomattavasti stressaavampaa, kuin mitä etukäteen kuvittelimme läppärielämän palmun alla edes voivan olla.
Työn ja reissuelämän tasapainottaminen ei ole niin yksinkertaista, kuin miksi sen ehkä kuvittelee. Diginomadielämä ei todellakaan sovi kaikille, ja siihen liittyy paljon kääntöpuolia ja kompromisseja. Kääntöpuolista huolimatta emme ole saaneet siitä vielä tarpeeksemme. Meillä on vahva aikomus palata tien päälle sen jälkeen, kun vointi on parempi. Olemme nyt saaneet maistaa vapautta, emmekä vaeltajasieluina ole siitä ihan helposti valmiita luopumaan. Se on kuin päästäisi sisäkissan kerran ulos seikkailemaan; takaisin kotikissaelämään ei noin vain palatakaan. Vaellusvietti voittaa edelleen pesänrakennusvietin.
Tähän vuoteen liittyy lepäämisen ja palautumisen ohella myös koitoksia, joista ehkä avaudun myöhemmin, tai sitten en.
Joka tapauksessa tänä vuonna se suurin matka tulee olemaan matka omaan itseeni.
Olen koko sydämestäni kiitollinen, että meille aukeni mahdollisuus toteuttaa unelmamme diginomadielämästä. Matka on ollut mielettömän antoisa ja opettavainen. Monet jahtaavat unelmiaan kuvitellen, että sen toteutuminen on se yksi elämästä puuttuva asia, minkä tarvitsee ollakseen onnellinen. Unelmia pitää olla, ilman niitä elämä ei maistu elämältä. Unelmat pitävät sielun nuorena. Ja itseään kannattaa haastaa, muuten päätyy polkemaan elämässä paikallaan.
Mutta samalla kannattaa tiedostaa, ettei edes se unelmien täyttymyskään välttämättä tee onnelliseksi. Onnellisuus on tässä hetkessä, läsnäolossa ja arjen pienissä hetkissä. Tulen vielä myöhemmin kirjoittamaan lisää nomadielämän oppitunneista!
Lue myös: Unelmista, kateudesta ja onnellisuudesta
Nomadielämä on hiukan kirkastanut sumeaa pääkoppaani sen suhteen, mitä haluan elämältä. Tai ainakin mitä en halua. Olen kokenut olevani tuuliajolla kauan. Minusta on aina tuntunut, että minulla on liian monta kutsumusta. Siksi en ole osannut päättää, mihin suuntaan energiani keskittäisin, minkä polun kaikista lukemattomista mahdollisista valitsisin.
Tähän asti prioriteetti on ollut matkustamisen maksimoiminen uran rakentamisen kustannuksella. Uratikkaita mieluummin kiipeän palmupuihin. Ja vaikka matkustaminen on edelleen minulle rakas ja tärkeä asia elämässä, olen oppinut myös sen, että haluan myös itse työn olevan merkityksellistä ja antoisaa. Juuri siksi, että se onnellisuus piilee arjen pienissä asioissa.
Maailmalla matkustamisen myötä ajatus siitä, että tämän lyhyen matkan aikana, jota elämäksikin kutsutaan, haluan omalta pieneltä osaltani jollain tavalla parantaa maailmaa. Vaikka se olisi vain yksi ihminen tai pieni asia.
Ihminen käyttää töihin keskimäärin 90 000 tuntia elämästään. En halua hukata sitä asioihin, millä ei ole minulle syvempää merkitystä.
Joku saattaa muistaa, että reissunaisen lisäksi minulla on taustaa liikunta-alalla ja intohimo hyvinvointiin. Tällä hetkellä tuntuu vähän siltä, että tämän vuoden kuluessa saatan kääntää kelkkani kohti tätä toista intohimoani.
Mutta tunnetusti olen tuuliviiri, ja mitä tahansa voi tapahtua. Kuka tietää, ehkä pitäydyn sittenkin tutussa ja turvallisessa. Ehkä päädyn hulataiteilijaksi Vanuatulle, paimentamaan puhveleita Timbuktuun tai jos en muuta keksi, niin ihan vaan rehellisesti hulluksi kissanaiseksi Australiaan. Koko maailma on avoinna, ja se on tavallaan ihan kiva ajatus.
Näytä kommentit
Ymmärrän kyllä hyvin väsymyksen. Olen välillä miettinytkin, miten jaksatte jatkuvaa matkustamista. Vaikka itsekin rakastan reissaamista, kotona on välillä aivan ihana hengähtää ja viettää sitä ihan tavallista perusarkea. Ja noi liikuntarutiinit on muuten tosi tärkeitä itsellenikin.
Mahtavaa loppumatkaa teille ja ihania päiviä Malediivien paratiisissa. On ollut tosi antoisaa seurata teidän nomadivuotta! ❤️
Kiitos Jenni <3 Nyt nomadielämän kokeneena koen, että ihanteellisinta itselleni olisi, jos joskus tulevaisuudessa voisi yhdistää ihanan kodin, ja silti matkustaa useamman kuukauden vuodesta. Täytyy pikkuhiljaa alkaa miettimään, jos sen jonain päivänä saisi järjestymään.
Moi muuttolintu. Olen lukenut matkakertomuksiasi mielelläni. Nuorena sitä jaksaa mennä ja katsoa mitä seuraavan mutkan takaa löytyy. Itse olen myös reissannut koko elämäni, mm. muuttanut yli 40 kertaa. Nyt lähes seitsemänkymppisenä en jaksa enää pitkiä lentomatkoja, joten olen parkeerannut itseni lokakuusta toukokuun loppuun Torreviejaan Costa Blancalle. Suosittelen sitä tai yleensä Espanjaa kaikille veteraaneille. Sinulla on hyväpuoli kun asut " ausseissa " sieltä löytyy niin paljon loistavia kohteita hengähtää. Itse koin sitä maata 1974--75. Toivotan hyviä reissuja sinulle.
Ps. Virtaava vesi ei sameudu?
Moikka Hannu! Virtaava vesi ei sameudu, se on niin totta :) Aussit on hieno maa, pirun kaukana vaan! Espanjassa on se hyvä puoli, että pääsisi kotonakin pyörähtämään vähän useammin. Ja monet sitä kehuu, täytyy joskus lähteä katsastamaan :) Hyviä reissuja ja aurinkoista talvea myös sinne :)
Mäkin olen ajatellut, että työ on keino mahdollistaa matkustelu, mutta kun olin reilun vuoden työssä, joka ei tuntunut omalta, stressasi mua ja jonka työajat uuvutti mut, olen todennut että täytyy työstä saada muutakin kuin rahaa ja kivan työkaverin. Nyt olenkin paljon pienempipalkkaisessa työssä pienemmällä tuntimäärällä, mutta tykkään siitä enkä ole enää jatkuvasti väsynyt aikaisten aamujen takia! Saan myös neuvoteltua paremmin vapaita matkustelua varten, kuin entisessä työpaikassani. Työ ei ehkä vaikuta muiden silmään niin uskottavalta ja koulutukseeni sopivalta tai kunnnianhimoiselta, kuin aiempi työni, mutta en välitä mitä muut ajattelevat. :)
Nostan hattua teille, että lähditte kokeilemaan nomadielämää! Pieni breikki on varmasti tarpeen ja auttaa näkemään sen, tuleeko nomadiutta ikävä vai houkutteleeko koti sittenkin. Itselleni normaalit reissut ovat tarpeeksi (kunhan niitä on tarpeeksi usein), sillä nautin tietynlaisesta elämän helppoudesta, jota oma koti ja siihen liittyvät rutiinit edustaa.
Tämä just! Kun useimpien meistä kuitenkin täytyy puurtaa töissä iso osa elämästä, niin tärkeäksi koen sen, että se on sellaista, mistä tykkää. Tai ei ainakaan stressaa tai pilaa terveyttä. Mistään uratikkaiden kiipeämisestä, muiden mielipiteistä tai vastaavasta en kauheasti piittaa. Täytyy seurata sitä omaa juttua ja miettiä, mikä tekee onnelliseksi.
Moikka ja kiitokset kirjoituksesta! Pystyn eläytymään. :D Olen muuttanut usein maasta ja kaupungista toiseen viimeiset kymmenen vuotta ja viime vuonna tämä kaikki huipentui siihen, että muutimme mieheni kanssa retkeilyautoon jonkin sortin "nomadeiksi". Samoin kuin sinä, huomasin myös, että terveydestä on vaikea pitää huolta ainaisen liikkeen, suunnittelun ja työskentelyn keskellä, kun rutiinit rapisevat pois päivä päivältä. Ja huomasin myös, että oli vaikea innostua uusista kohteista ja jos innostuikin, niin netin ja kirjojen ulottumattomissa oli vaikea kerätä siinä määrin ennakkotietoja kuin olisin toivonut - ja matkajournalistille tämä kaikki on erityisen epämiellyttävä ja stressaava tunne! No, nyt on retkeilyauto myynnissä ja kämppä Berliinissä alla, ja terveys on jo alkanut parissa kuukaudessa tasaantua - olemme myös alkaneet innoissamme suunnitella uutta eeppistä matkaa (jolle tulee olemaan paluulippu!), joten kaikki hyvin loppu hyvin! Onnea myös teille tulevaan, mitä se sitten tuokin tullessaan!
Mä kyllä samaistun tähän myös! Matkustamisesta nauttii ihan eri tavalla, kun välillä palaa kotiin ja rutiinien pariin. Mun lyhyemmillä reissuillakin opin, ettei musta olis koskaan diginomadiksi, koska tarviin niitä arkirutiineja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Onneksi voitte palata Australiaan, on huonompiakin paikkoja maailmassa tukikohdaksi! ?
Kiitos kaikista ihanista matkakertomuksistanne! Ja toivotan teille molemmille hyvää palautumista ja lepoa! Uskon, että kulkutautisia ei mikään pysäytä kokonaan! Teillä on varmasti vielä monta hyvää reissua edessäpäin.
On ollut ihan huippua ja tosi inspiroivaa seurata teidän vuotta! ☺️ Ymmärrän kyllä täysin väsymyksen, joten sen suhteen kuluvan vuoden suunnitelmat kuulostaa tosi hyviltä. Tekee hyvää pysähtyä. Meillä on tälle vuodelle suunniteilla paljon vähemmän reissaamista kuin viime vuonna, mutta tuntuu myös tosi hyvältä olla ankkuroituneena yhteen paikkaan nyt ja nauttia ihan perusarjesta. Sitten on taas kiva lähteä tien päälle. Kuten sanoit maailma on avoinna! Ihanaa päiviä Malediiveille ja paluuta Australiaan. ?
Ymmärrän hyvin väsymyksen, sillä paljon olette reissanneet. Ei tien päällä eläminen pitkään herkkua ole, mutta sitä ihannoidaan paljon sellaisten ihmisten keskuudessa, joilla ei ole paljoa kokemusta matkustamisesta.
Ihanaa kotiinpaluuta! Toivottavasti kroppa parantuu, kun pääset palautumaan. Kiitos myös rehellisestä kirjoituksesta. Voimien keräämisen jälkeen on taas kaikki vaihtoehdot avoinna.
Hienoa avautumista nomadielämön hyvistä ja huonoista puolista ja tuolla kokemuksella osatakin sen sanoittaa. Tietenkin kaikki kokemukset ovat aina hyvin subjektiivisia, yksi kokee näin ja toinen noin mutta minusta kokemuksenne on hienoa luettavaa.
Nomadielmässä joutuu varmasti huomaamaan miten jotkut aika arkisetkin asiat eivät ole enää itsestäänselvyyksiä.
Rohkeita olette olleet ja laadukasta sisältöä olette tuottaneet. Ihanaa aikaa Malediiveille ja kovasti odottaen mitä se hetkeksi asettuminen tuo tullessaan.