UNELMISTA, KATEUDESTA JA ONNELLISUUDESTA

Elät unelmaa! Kuulen aina joskus. Eilen sain viestin eräältä seuraajalta, joka olisi kuulemma onnellinen, jos voisi elää edes viikon minun elämääni. Tällaisia kommentteja mietin eilen hiukan huvittuneena, kun makasin sairaana sängyssä pimeässä ilmastoimattomassa huoneessa hikoillen. Mahtaisi se viikko olla pettymys.

Mutta tunne on tuttu minullekin, sillä kukapa ei silloin tällöin sosiaalista mediaa seuratessa toivoisi voivansa vaihtaa jonkun kanssa elämää.

Toivon, ettei kukaan ota tätä jeesusteluna, sillä itsellänikin on vielä paljon työstämistä näiden juttujen kanssa.

Sosiaalinen media voi olla petollinen ja pinnallinen. Kaikki sen (toivottavasti) tietävät, mutta muistutus on aina paikallaan.

Kuvia selatessa on joskus vaikea olla vertaamatta itseään muihin ja tuntematta kateuden pistosta. Olisipa minullakin tuollainen pankkitili /kuvaustaito /vaatekaappi /vartalo /kuontalo /koti /parisuhde /työ /tms. Tämä riittämättömyyden tunne iskee etenkin silloin, kun on itsellä huono päivä.

Näinä hetkinä muistutan itseäni, ettei sosiaalinen media ole todellista elämää, eikä kenenkään elämä ole pelkkää kohokohtaa. Se, mitä näet sosiaalisessa mediassa on yleensä pikkuruinen osa ihmisen elämää, etkä voi tietää, mitä ihminen sen ulkopuolella yksityiselämässään käy läpi. Sosiaalisen median tuotoksiin vertaamalla siis vertaa itseään todellisuuteen, jota ei ole olemassa.

Jos käyttää energiansa vain vertailuun, ei voi olla kovin onnellinen ihminen. Sillä aina tulee olemaan niitä ketä ja kenen seikkailuja kadehtia.

Vertailu on inhimillistä, mutta sen sijaan että antaisi kateuden katkeroittaa, sitä voi käyttää muutosvoimana kohti unelmia. Jos se unelma siis on sitä mitä sisimmässäsi haluat, sitäkin on syytä pohtia. Vertailu negatiivisessa mielessä on elämän tuhlausta eikä sillä saavuta mitään. Elämä ei ole kilpailua, ja se mitä muilla on ei ole itseltä pois millään tavalla.

Tämä ei ole jokapäiväinen toimistomme.

Siinä mielessä elän unelmaa, että nomadielämä oli haaveemme ja nyt siitä on tullut totta. Elän yhtä unelmistani, ja olen todella kiitollinen siitä mahdollisuudesta.

En haluakaan valittaa vaan muistuttaa, ettei meidänkään elämämme ole pelkkää kukkakylpyä ja shamppanjaa.

Nomadielämähaaveen saavuttaminen on nimittäin myös avannut silmät vielä entistä enemmän sille, että oikeasti kenenkään elämä ei ole pelkkää unelmaa.

Kuulen usein kommentteja kuten “te vaan reissaatte” tai “aina te olette lomalla”. Kunpa näin olisikin. Kunpa elämä olisikin vain sateenvarjodrinkkejä uima-altaalla, vuorten valloitusta sateenkaaren alla, macaron-leivoksia Eiffel-tornin juurella ja koiranpentujen halailua palmupuun katveessa.

Matkustaminen ja loma ovat kaksi aivan eri asiaa. Diginomadielämä on arkea ulkomailla, se ei ole täyspäiväistä matkustamista. Ainakaan useimpien kohdalla. Meidän kohdallamme se on usein kymmentuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa. Valtaosan ajasta istumme halvassa hotellihuoneessa epäergonomisen työpöydän ääressä.

Nomadielämä on elämäntapavalinta ja niin kuin kaikkiin valintoihin, siihen liittyy paljon vaihtokauppaa ja luopumista. Se voi olla esimerkiksi yllättävän yksinäistä, ja rutiinien, treenien ja terveellisen ruokavalion ylläpito voi olla haastavaa. Mutta niistä kääntöpuolista lisää joskus toiste.

Ehkä meidän pitäisi jakaa enemmän sisältöä myös siitä tavallisesta arjesta, etteivät ihmiset saa väärää kuvaa. Reissuaddiktina kirjoitan mieluiten matkajuttuja, ja arjen keskellä en usein jaksa ottaa kuvia ja somettaa. Varsinkaan kun arki ei itseäni samalla tavalla inspiroi kuin vaikka auringonnousun todistaminen Baganin temppelin katolta. Hämmästyttääkin, miten omasta näkökulmasta katsottuna tylsä arki voikin joskus kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin matkajutut. Lupaan kuitenkin tästä lähtien myös avata arkeani enemmän!

Jokaisella on omat ongelmansa. Meidän molempien elämää varjostavat tällä hetkellä terveysongelmat. Hiljattain tilanne on pahentunut ja uhkaa koko reissuelämän jatkoa. Sen enempää en niistä tässä vaiheessa avaudu, ehkä joskus. En tästä hirveästi huutele, koska jokapäiväisessä elämässänikään en siinä vello, vaan keskityn mieluummin positiiviseen. Teen minkä sairaudeltani pystyn ja tunnen itseni silti melko onnelliseksi.

Se onnellisuus ei kumpua tropiikin lämmöstä niin mukavaa kuin se onkin.

Onnellisuus ei kumpua edes ikimuistoisista elämyksistä tai edes niiden unelmien saavuttamisesta.

Unelmia on hyvä olla, isoja ja pieniä, ne voivat ajaa eteenpäin elämässä. Mutta niiden ei tulisi estää nauttimasta elämästä tässä hetkessä. Ja vaikka maailman näkeminen rikastuttaa ja auttaa elämään hetkessä, todellinen onnellisuus ei tule ulkopuolelta vaan ihmisestä itsestään, niin klisee kuin se onkin.

Positiivisuudesta, arjen pienistä iloista, tyytyväisyydestä siihen, mitä on. Siitä, kun ymmärtää hetken kauneuden. Kahvikupillisesta aurinkoisena aamuna, yhteisestä ajasta rakkaiden kanssa, luonnossa samoilemisesta. Sen oivaltamisesta, että vaikka minulla ei ole kaikkea, minulla on silti paljon. Vaikka kumppanin kanssa olisi riitaa, duuni tympii, laskupino kasvaa ja peilissäkin näkee vyötärölle kasvaneen vararenkaan, voi silti tuntea esimerkiksi olevansa hyvä ihminen ja muistaa, että elämässä on silti syitä olla kiitollinen. Onnellisuus tulee usein näkymättömistä asioista, joita ei sosiaalisessa mediassa näy; kiitollisuudesta, anteliaisuudesta ja myötätunnosta. Ei siitä, että jahtaa aina jotain katoavaa.

Peace & Love,


Muuttolinnun löytää Fabon lisäksi myös Instasta nimimerkillä ms.coco.nut ja Twitteristä ja Snäpistä nimimerkillä ankkis1 . Blogia voit seurata myös Blogit.fi :ssä, Blogipolussa ja Bloglovinissa.