Ulkomaille muutto on tunteiden vuoristorataa. Alun innostuksen jälkeen arki uudessa maassa herättää monenlaisia tuntemuksia, eikä väsymys ja turhautuminen niistä vähäisimpiä.
Karkeasti sopeutuminen voidaan jakaa vaiheisiin: kuherruskuukauteen, kulttuurishokkiin, hyväksymiseen ja varsinaiseen sopeutumiseen. Vaiheiden kesto vaihtelee ja niiden välillä voi hyppiä edestakaisin. Ihmiset ja lähtökohdat ovat erilaisia, eikä aikataulua sopeutumiselle ole.
Oman australialaistumiseni varrelta tunnistan näistä jokaisen.
1. Kuherruskuukausi. Kuherruskuukausi on juuri sitä suhteen alkuvaiheen euforista huumaa, kun kaikki on vielä uutta ja ihmeellistä. Ruokakaupassa käyminen ja tiskaaminenkin on seikkailu. Vastoinkäymiset kuitataan hartioiden kohautuksella, ja eroavaisuuksia ihmetellään tai niille nauretaan.
Hanimuunivaiheen aikana uudessa maassa oleskeluun suhtautuu kuin tavallista pitempään lomaan.
Olosuhteista ja henkilöstä riippuen todellisuus kuitenkin iskee ennemmin tai myöhemmin, yleensä noin parin kuukauden jälkeen. Toisaalta varsinkin jos ulkomaille muutto ei tapahdu omasta tahdosta, hanimuunivaihe voi jäädä välistäkin.
Australian matkan alkuvaiheilla puhkuin intoa kuin ilmapallo. Uusi koti, uusi alku, uudet ystävät, uusi minä. Pienet vastoinkäymiset eivät paljon painaneet siinä vaakakupissa, että olin Australiassa, josta olin haaveillut jo kauan.
”Oooh! Neljä litraa tonkkaviiniä alle 7 eurolla!” Siinä pähkinänkuoressa omat alkuaikojen fiilikseni.
2. Kulttuurishokki. Ennemmin tai myöhemmin enemmän arjen haasteita kohdatessa harhakuvitelmat haihtuvat ja karu totuus iskee kasvoille. Ulkomaille muutto ei tarkoitakaan ikuista lomamatkaa, vaikka sen on toki järjellä ajateltuna tiennytkin.
Jossain vaiheessa sitä ikään kuin löytää itsensä yksin vieraasta maasta, joka ei olekaan täydellinen, eikä ympärillä ole mitään tuttua ja turvallista.
Kulttuurishokkivaiheen huomaa siitä, että eroavaisuudet eivät enää tunnu eksoottisilta vaan jopa raivostuttavilta. Mitättömätkin asiat saattavat ärsyttää suunnattomasti.
Tämän vaiheen tunnistaa myös siitä, että alkaa tehdä jatkuvaa vertailua. Nimenomaan siihen suuntaan, mikä Suomessa on paremmin.
Koti-ikävä alkaa vaivata. Vieraan kielen puhuminen ja kuunteleminen voi alkaa väsyttää, ja olo voi olla stressaantunut.
Kulttuurishokki voi kestää kauankin. Joskus jo tässä vaiheessa saattaa tulla siihen tulokseen, että on parempi palata kotiin.
Australiaan muutto on sinänsä helppo, että kieli on tuttu, ja kulttuuri lähellä suomalaista. Voin vain kuvitella, minkälainen kulttuurishokki tulisi vastaan vaikkapa Intiaan tai Kiinaan muuttaessa.
Siitä huolimatta kulttuurishokkivaihe on jäänyt kirkkaasti mieleen. Australia ei ollutkaan pelkkää ikuista kesää ja ruskettuneita surffareita syöttämässä viinirypäleitä rannalla kenguruiden hyppiessä ympärillä.
Elämän tasaantuessa ja arjen alkaessa olo oli joskus yksinäinen, ja paikalliset tavat turhauttivat. Kirosin hitaita nettiyhteyksiä, pitkiä välimatkoja ja tuttujen ruokien puutetta. Pyörittelin mielessäni silmiä paikallisille tavoille, ja samalla nostin Suomen ajatuksissani jalustalle. Olin väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Kulttuurishokkivaihe ei kestänyt kovin kauaa, mutta palasin siihen pariin otteeseen ikävien tapahtumien myötä.
3. Hyväksyntä. Kolmas vaihe on kääntökohta. Tässä vaiheessa yleensä selviää, kestääkö suhde, tuleeko sopeutumaan vai ei.
Tässä vaiheessa hyväksyy eroavaisuudet ja suhtautuu niihin tyynesti. Tunteiden vuoristorata loivenee ja pahin koti-ikävä on ohi. Ulkomaille muutto ei ole pelkkiä piknikkejä puistossa, mutta niitäkin mahtuu mukaan.
Kolmas vaihe on etenkin oman uuden identiteetin hapuilua.
Usein tässä vaiheessa alkaa arvostamaan uutta kotimaata, omaa etuoikeutettua mamuasemaa ja elämäntyyliä.
Joskus tämä vaihe voi mennä äärimmäisyyksiin ja näyttäytyä torjumisreaktiona omaa synnyinmaata kohtaan.
Toisaalta moni tulee myös siihen lopputulokseen, että oma ulkomailla asuminen on tullut tiensä päähän, ja ruoho ei osoittautunut itselle vihreämmäksi aidan toisella puolella.
Tämä vaihe voi kestää kauankin, joskus koko loppuelämän.
4. Sopeutuminen.
Sopeutumisvaiheessa suhtautuminen uuteen kotimaahan on tasapaksun tyytyväistä. Neljäs vaihe muistuttaa etäisesti ensimmäistä. Pystyy nauttimaan uuden maan hyvistä puolista, mutta ilman ruusunpunaisten lasien ja innokkuuden mukanaan tuomia harhoja. Koti-ikävä ei ole voimakasta, ja kohdistuu enemmän ihmisiin ja tunnelmiin kuin vaikkapa ruokiin. (Lue myös: Ajatuksia koti-ikävästä)
Neljännessä vaiheessa on integroitunut osaksi paikallista yhteiskuntaa. Paikallisista tavoista on tullut omia, eikä eroavaisuuksiin enää kiinnitä paljon huomiota.
Asiat näkee neutraalimmin ja eri harmaan sävyissä. Toiset asiat ovat Suomessa paremmin, toiset Australiassa. Tai ehkä molemmissa yhtä hyvin tai yhtä huonosti, vain eri tavalla. Ei ole yhtä oikeaa tapaa hoitaa asioita.
En ikinä tule pitämään kokolattiamatoista tai kylmistä taloista, mutta toisaalta kylmässä sisäilmassa villasukkiin ja peiton alle käpertyminen on aika kivaa. Valkoinen joulu on itselle se rakkain, mutta nykyään myös pavlova-kakkua on saatava.
Sopeutumisvaiheessa tuntee olevansa asettunut, sopeutunut, ja ennen kaikkea tuntee olevansa kotona.
Toki sopeutumisenkin tasoja on erilaisia. Pieni osa sopeutuu täydellisesti lähes unohtaen synnyinmaansa, suuremmalla osalla osa sydämestä tulee aina kuulumaan synnyinmaalle.
Omalla kohdalla olisin toivonut, että olisin tiennyt näistä vaiheista jo ennen Australiaan muuttamista. Olisi varmasti ollut apua, jos olisi voinut tunnistaa tunteensa jo niitä läpikäydessä eikä vasta paljon myöhemmin.
Itse koen olevani kolmannessa vaiheessa välillä neljättä sohien. Ei minusta australialaista tulee koskaan, mutta toisaalta en ole myöskään se tyyppi, joka aikoinaan lähti Suomesta. Jos palaisin nyt Suomeen, joutuisin varmasti käymään läpi vaiheet uudelleen.
Ulkomaille muutto on tunteiden vuoristorataa, mutta hetkeäkään en vaihtaisi! Miksi? Ota selvää täältä.
Miten selvitä kulttuurishokista? Tärppejä sopeutumiseen ensi kerralla!
Ulkosuomalainen, tunnistitko itsesi? Kuinka oma sopeutumisesi sujui?
Näytä kommentit
Olipa mielenkiintoinen teksti. Tunnistan itsessäni kolme ensimmäistä vaihetta, joista mikään ei kuitenkaan ollut liian voimakas, koska en ollut jäämässä kuitenkaan "pysyvästi". Ihana Australia, nyt on sinne ikävä!
Tuntuu, että itsellä on ollut vähän sama homma. Mikään vaiheista ei ole ollut koskaan kovin voimakas, koska täällä asuminen on jossain määrin aina tuntunut väliaikaiselta. Ja tuntuu vieläkin. Vaikka on isokin mahdollisuus ettei liikahdeta Australiasta ikinä. :)
Hyvin kirjoitettu, kuten aina! Oman polkuni varrelta en oikein tunnista noita eri vaiheita ainakaan kovin voimakkaina - ehkä olen vain luonteeltani niin tasapainoinen (tasapaksu ja tylsä?), että tunteiden vuoristorata ei päde minuun. Noh, Irlannissa ei ainakaan kuherruskuukautta ollut ollenkaan, ehkäpä se kulttuurishokki iski päin kasvoja heti. En osannut odottaa ihmisten ja palvelujen epäluotettavuutta Irlannista, vaikka surkea ilmasto ei ainakaan yllättänyt. Espanjaan ja myöhemmin Maltalle muuttaminen tuntui sitten jo helpommalta, kun osasi jo odottaa ettei kaikki aina oikein toimi, mutta ainakin aurinko paistaa. Suomeen en ole enää pitkään aikaan muita maita vertaillut.
Kiitos! Tässä tilanteessa (kuten usein muutenkin elämässä) tasaisesta luonteesta on varmasti ollut hyötyä. Itse kun olen sen verran tunteellinen, kaikkea liikaa analysoiva ja jossain määrin ailahtelevainen, vuoristorata ei varmaan täydellisesti lopu koskaan. Toisaalta ei nuo vaiheet itselläkään koskaan hirveän voimakkaita ole olleet, koska aina oli kuitenkin taustalla se vahva halu olla täällä. Kulttuurishokkitunteetkin ovat tulleet ja häipyneet nopeasti. Varmasti se tulee olemaan helpompaa, jos vielä muutetaan toiseen maahan, kun tietää vähän mitä odottaa. Riippuu tietysti myös maasta.
Japanissa vuoden vaihto-oppilaana ollessani kävin läpi juuri nämä kaikki vaiheet. Kaikista pahin oli kuitenkin paluushokki, kun tuli takaisin Suomeen. Tuntui, että koko elämä jäi Japaniin! Menin takasin myöhemmin samana vuonna kuukaudeksi ja silloin tuntui, että sain tehtyä "sovinnon" itseni kanssa ja käsiteltyä Japanin jutut loppuun. Kotiinpaluu oli helpompi. :)
Olen muuttamassa parin päivän päästä Puolaan töiden perässä. Nähtäväksi jää, minkälainen kulttuurishokki siellä on edessä! Onneksi "oireiden" ilmaantuessa osaa vähän ymmärtää, mistä voi olla kyse, ja jo saman toisaalla kokeneena, niiden käsittely voi olla helpompaa. :)
Kiitos kommentista Anne! Joo, oon kuullut, että palatessa nuo vaiheet voi olla vielä jyrkempiä ja tulla nopeammin. Itse palasin myös vuodeksi Suomeen, ja muistan kyllä että sopeutumisessa oli silloinkin haasteensa. Se vuosi oikeastaan varmaan sinetöi sen ajatuksen, että olen mieluummin (ainakin nyt) Australiassa, kun siihen asti olin heilunut kahden maan välillä. Japaninkin voisi kuvitella olla haastava maa asua, koska kulttuuri on niin erilainen. Siellä varmasti kestää todella kauan ennen kuin on kuin kala vedessä. Puolan suhteen sama juttu! Mutta varmasti auttaa, kun on sen kaiken jo kerran kokenut. Tsemppiä muuttoon, toivottavasti kaikki menee hyvin!
Et arvaakaan kuinka hyvä ajoitus tälläkin tekstillä oli! ;) Hykertelen täällä itekseni vielä hyvän tovin ;D Asiat etenee hiljalleen!
Mitähän siellä oikein hykerrellään, en nyt kyllä oikein millään malttaisi odottaa kuulla mitä suunnittelet ;)
Mie en ole kovin mikään sanomaan kulttuurishokeista, mutta sen Islannin neljän kuukauden perusteella voi ehkä jotain sanoa. Ihan hirveät odotukset ja sitte tipahdettiin ihan pohjalle puolivälissä. Sieltä sitten hitaasti noustiin taas ylös juuri parahiksi kun pitäisi lähteä takaisin. Tosin vaihdossa ja lyhyt aikaisissa muutoissa on varmasti shokki erilainen, kun silloin tietää suunnilleen koska tulee takaisin.
Varmasti loppupeleissä kuitenkin aika rankkaa asua paikassa, jos tietää jo valmiiksi ettei koskaan tule olemaan kunnon aussi. Koskas teillä oli se reissu Suomeen tiedossa? :)
Kyllähän tuo aika paljon kulttuurishokilta kuulostaa :) Kyllä se varmasti on tullut neljässä kuukaudessa Islannissa vastaan. Lyhytaikaisissa muutoissa on kyllä se hyvä puoli, että tietää koko ajan, että kaikki on väliaikaista. Silloin pystyy ehkä nauttimaankin enemmän siitä ajasta. Kulttuurishokki on varmaan vielä pahempi, jos paluupäivämäärästä ei ole mitään tietoa. Itsellä ei nuo vaiheet koskaan hirveän voimakkaita olleet varmaan juuri siksi, että täällä asuminen on aina tuntunut jossain määrin väliaikaiselta, vaikka se ei sitä ole ollutkaan.
On tässä ehdottomasti rankat puolensa, mutta toisaalta enemmän se antaa kuin mitä ottaa. Muutenhan en täällä olisi. :) Suomeen on kyllä nyt vähän ikävä, talvella näillä näkymin tullaan!
Mä en koskaan kokenut minkäänlaista kulttuurishokkia kun muutin Kiinaan. Honeymoonit koin, mutta vaikka se ensi ihastus laantui niin en koskaan kokenut suurempia negatiivisia tunteita. Koti-ikävät sun muut oli ihan absurdeja juttuja ja kaikki vastaantuleva otettiin vastaan hyvinä kokemuksina. Paluushokki olikin sitte ihan hirveä kun kaikki suomessa oli niin tylsää, tuttua ja tasapaksua. Koin itseasiassa jonkinlaista kulttuurishokkia kun muutin vuosi Kiinan jälkeen Skotlantiin ihan vaan siksi että meno oli siellä niin samanlaista kuin Suomessa :D Tuli jotenkin shokkina että ulkomailla asuminen voi olla ihan yhtä puuduttavaa kuin Suomen kuviot ja tarpeeksi samanlaiseen kulttuuriin muuttaessa niitä uusia juttuja jotka tuntuu olevan mun elämän suola ei vaan tuu vastaan samanlaisella tahdilla kun just vaikka Aasiassa. Ihmiset on todellakin erilaisia sen suhteen miten ne reagoi uuteen ympäristöön muuttamisen kanssa!
Siun täytyy olla jotenkin keskivertoa positiivisemmin asennoitunut ihminen tai jotain :) Ihan huippua, että voi olla kuin kala vedessä eksoottisimmissakin kulttuureissa. Voin kyllä samaistua tuohon, että erilaiset kulttuurit on se elämän suola, ja siihen että elämä Suomessa on puuduttavaa. Erilaisuus on kiehtovaa ja sopii tämmöiselle ihmiselle, joka kyllästyy helposti. Luulen, että siinä on myös yksi syy siihen, miksi yleensä rakastan reissaamista, ja myös siihen, miksi oon rakastunut Intiaan. Se on niin erilainen. Itse haluaisin kovasti myös päästä kokeilemaan erilaisia elämäntyylejä eri puolilla palloa ja elämää myös jossain muualla kuin Ausseissa, toivottavasti siihen tulee pian mahdollisuus.
Olipa kiinnostavaa pohdintaa! :) Vaikka en pystynyt viiden kuukauden Hollannissa asumisen perusteella kaikkeen samaistumaan, tunnistin mun Jenkkeihin muuttaneesta ystävästä paljon. Se on ihan totta, että kun tietää, millon on tulossa kotiin, siellä paikassa asumiseen suhtautuu eri tavalla. Mulla oli tavallaan pelkkää honeymoonia koko Hollanti, vaikka siellä oli paljon asioita, jotka mua ärsyttikin. Vaihtoon liittyy tietysti niin vahvasti se yhteisöllisyyden kokemus, että sehän on tietyllä tapaa vain pelkkä kupla, eikä mitään oikeaa elämää siinä kohdemaassa. Yksinäisyyttä ja arkea ei koe niin helposti kuin vaikkapa ulkomaille oikeasti muuttaessa. Puhun tietysti vaan omasta kokemuksestani. :)
Ihan totta puhut tuosta yhteisöllisyydestä vaihdossa. Itsehän tulin myös ensin opiskelijavaihtoon ja sitä kautta tutustuin paljon ihmisiin, joista osa myös jäi Australiaan pitemmäksi aikaa. Kyllähän se auttoi alussa paljon! Sitten kaikki kuitenkin pikkuhiljaa lähtivät, kun itse jäin...
Musta tuntuu, että mä taisin hypätä lähes suoraan kohtaan 3. Ja myönnän, että ehkä jossain määrin vähän ylikin. Siis, että tulee välillä turhankin voimaakkaasti huomattua ne Suomen huonot puolet.. Toki jossain määrin on tämä nykyinen asuinmaakin ärsyttänyt, mutta toisaalta Saksa ja Suomi ovat niin samankaltaisia, että sopeutuminen oli helppoa. Mutta en mä vielä ole lähelläkään "saksalaista", vaan ehkä ennemminkin koen vaan yhä eläväni tietynlaisessa ulkosuomalaisen kuplassa. Ja olen onnellinen niin :D. Mutta kiitos tästä ostauksesta, tärkeää asiaa ja hyvin ajankohtaista monelle.
Kiitos kommentista Jonna! On hyvä, että pystyy tunnistamaan missä mennään, siitä saa selkeyttä ajatuksiin. Itse kun olen vasta näin jälkeenpäin alkanut tunnistaa näitä vaiheita. Australia ja Suomikin on aika samankaltaisia, ja sinänsä sopeutuminen on helppoa. Isoin vaikeus täällä onkin ehkä se, että Suomessa ei voi käydä kovin usein kun matka on niin pitkä.
Todella mielenkiintoinen ja itsellenikin hyvin ajankohtainen postaus! Tunnistan itseni helposti ainakin kolmesta ekasta vaiheesta. Luulen, että se kuherruskuukausi kesti mulla melkein kokonaisen ekan vuoden Venetsiassa ja vasta sen jälkeen alkoi jotkin asiat, kuten italialaisten äänekkyys ja takapajuinen suhtautuminen moniin Suomessa kehittyneempiin asioihin (maksukortin yleinen käyttö, wifin löytyminen joka paikasta, jääkaapin tehokas korjaaminen ajallaan yms.) ihan oikeasti ärsyttää :)
Vaikka edelleenkin saatan vähintään omassa mielessäni vertailla näitä kahta hyvin erilaista maata, mulla ei ole varsinaista ikävää Suomeen - ainoastaan siellä asuvia kavereita ja perhettä. Nykyään riippuu vähän päivästä millä mielellä olen, ja ymmärrän myös ettei jokainen päivä voi olla pelkkää la dolce vitaa täälläkään :)
Kiitos kommentista Mari! Tuntuu, että miulla myös riippuu paljonkin päivästä miltä tuntuu. Huonoina päivinä voi olla ikävä Suomeakin, vaikka enimmäkseen ikävä kohdistuukin vain ihmisiin. Asiat täällä ei ärsytä enää läheskään niin paljon kuin joskus, paitsi se yksi ja isoin turhauttavin asia eli kylmät talot.
Hyvin kuvailtu ja mielenkiintoisia ajatuksia! Olen omalla pidemmällä reissullani viime aikoina pohtinut jonkin verran tuota, miltä mahtaisi tuntua pysyvä muuttaminen ulkomaille. En ennen voinut kuvitellakaan, että voisin jättää Suomen vaikka matkailua rakastankin. Nykyään taas vähän kiehtoo ajatus siitä, että asuisi pidempään jossain muualla. Ei ehkä pysyvästi, mutta jonkin aikaa - vaikka vuoden tai pari. En usko, että tuo ajatus välttämättä koskaan konretisoituu, mutta kunhan olen aikani kuluksi pyöritellyt ajatusta. Siinä mielessä olikin oikein mielenkiintoista lukea tämä!
Kuinka kauan olet muuten asunut Australiassa? Vastaus löytyy varmasti helposti vähän blogiasi selaamallakin, mutta kysynpä nyt kuitenkin uuden lukijan oikeudella silti ja jatkan sitten vanhempiin postauksiin :D Niin kuin aiemmin jo yhdessä kommentissani kerroinkin, olemme tosiaan suunnittelemassa, josko sitä suuntaisi Ausseihin ja tarkoituksena on kyllä siis ihan oikeasti selata blogiarkistoasi mielenkiinnolla ajan kanssa :)
Moi Anna! Oon asunut Australiassa kuusi ja puoli vuotta. Kun ajattelen sitä tyyppiä, joka tänne aikanaan lähti, aika tuntuu todella pitkältä! Sitten taas toisaalta ei. Aika kuluu nopeasti. :) On tästä tullut toinen koti. Itse vielä haluaisin koittaa asumista jossain muuallakin, erilaisten elämäntyylien kokeileminen kiehtoo. Saa nähdä tuleeko siihen vielä mahdollisuus, toivottavasti! Toivottavasti teidän Aussien matka toteutuu! :)