Nullarborin erämaan yli – Melbournesta Perthiin

‘Any man who would travel this country for pleasure would go to hell for a pastime’, kirjoitti joku tyyppi Australian Nullarborin autiomaasta 1890-luvulla. Australian Nullarborin erämaa kulkee Etelä-Australiasta Länsi-Australiaan, ja road trip Melbournesta Perthiin erämaan halki on yksi maan ikonisimpia. Vaikka nykypäivänä, Eyre Highwayn päällystetyllä tiellä mukavasti kruisaillessa Nullarborin ylitys ei ole yhtä hullun hommaa kuin ennen vanhaan, on reissu edelleen yksi Australian eeppisimmistä road tripeistä.

Nullarborin kuiva erämaa venyy noin 1100 kilometrin pituudelle. Kyseessä on myös maailman suurin kalkkikivimöhkäle peittäen jopa 200 000 neliökilsaa. Edward Eyre, englantilainen löytöretkeilijä, kuvaili Nullarborin autiomaata Australian häpeäpilkuksi ja paikaksi, josta näkee painajaisia. Näin varmasti olikin aikoinaan 1800-luvulla, kun hän ensimmäisenä valkonaamana saattueineen ylitti erämaan hevosilla, joista kolme kuoli janoon.

Vaikka autolla reissun taittaminen nykyään on huomattavasti helpompaa, reissuun Melbournesta Perthiin tai Perthistä Melbourneen ei lähdetä tuosta vain ja valmistautumatta. Me aloitimme matkan Etelä-Australian Cedunan osterikaupungista hyvin varustautuneina. Arvioimme, että 10 litran viinitonkan (joka maksoi muuten vain vaivaiset 17 euroa) voimalla selviämme kolme päivää, jonka kuluessa tämä valtava, Nullarborin suureksi osaksi puuton tasanko oli tarkoitus taittaa.

Nullarbor tulee latinankielisistä sanoista nullus ja arbor, eli ei puita. Puskaa, pölyä, hiekkaa senkin edestä. Ja entäs kärpäsiä? Noita surisevia paholaisia tunki jokaiseen ruumiinaukkoon, mutta erityisen mieltyneitä ne olivat silmiin.

Edessä oli siis harvinaisen pitkä ja suora tie. Bensan hinta matkan varrella sai niskavillat pystyyn, siitäkin huolimatta, että täälläkään ei oltu vielä lähelläkään Suomen hintoja. Tankkaa ennen matkaa, ja aina kun siihen on mahdollisuus. Montaa mahdollisuutta pitkän, aution tien varrella ei nimittäin tule.

Nullarborilla on aavikon ilmasto. Se tarkoitti sitä, että päivisin tukehduimme kuumuuteen, kun taas auringon laskettua sai kaivaa villatakkia kylmän tuulen päästessä puhaltamaan esteettä mereltä. Me olimme matkassa helmikuun kuumuudessa.

Montaa yöpymispaikkaa tai bensa-asemaa ei matkan varrella ole, joten pitkään, autioon tiehen tulee olla varautunut.

Olimme valmistautuneet näkemään lähinnä erämaata, mutta elämäänkin törmäsimme. Kuolleiden kenguruiden lisäksi autiolla tiellä tuli vastaan myös jokunen elävä emu. Eläinten vuoksi ajaminen, niin kuin aina Australiassa, kannattaa ajoittaa valoisaan aikaan ja välttää auringonnousuja ja -laskuja.

Australian Nullarbor ei osoittautunut ollenkaan niin yksitoikkoisen tylsäksi, mitä odotimme. Rannikolla Nullarborin pystysuorat jyrkänteet, Bunda Cliffs putoavat näyttävästi mereen. Talvisin tämä on oiva mesta bongata valaita. Yhtenä aamuna aamulenkillä viuhtoessani menemään törmäsin myös jättimäisiin hiekkadyyneihin, jotka päättyivät mereen.

Jos alla olisi ollut kunnon 4WD, nähtävää olisi ollut enemmänkin.

Kolme aikavyöhykettä myöhemmin ylittäessämme osavaltioiden rajaa Länsi-Australiaan meiltä takavarikoitiin kaikki vihannekset ja hedelmät ja vielä säilytyslaatikotkin hedelmäkärpäsien leviämisen pelossa. Oli helpotus päästä erämaan jälkeen takaisin sivistyksen pariin, vaikka punaista hiekkaa löytyi autosta vielä viikkojen päästä.

Se siitä taipaleesta! Ajoihan sen kerran – sitä en tiedä ajaisinko toiste! Nullarborin läpihän kulkee myös eeppinen junamatka Trans-Australian Railwayllä. Epäilemättä unohtumaton kokemus tämäkin, mutta silti, meistä road trippiä ei voita mikään!

LUE MYÖS: KOHDEOPAS: AUSTRALIA