Ateena on Euroopan aliarvostetuimpia kaupunkikohteita

Harva edes harkitsee Ateenaa kaupunkikohteeksi Euroopassa. Yleensä Ateena sivuutetaan kokonaan tai ohitetaan nopeasti kiireessä Kreikan saarille. Saaret ovat kenties Kreikan helmi, mutta Ateena ansaitsisi enemmän huomiota, sillä se on mainettaan paljon parempi kaupunkikohde.

Ensisilmäyksellä Ateena ei välttämättä tee vaikutusta. Totta puhuen rapistuneet betonilähiöt eivät varsinaisesti hurmanneet meitäkään ensimmäisellä kerralla vuosia sitten. Ateena vaatii enemmän aikaa. Onneksi annoimme sille toisen mahdollisuuden, ja tällä kertaa jäi nälkä nähdä lisää. (Ja nälkä syödä lisää, sillä täällä saimme tällä kertaa Kreikan matkan parhaat murkinat).


Ateena on länsimaisen sivistyksen kehto ja täynnä kiehtovaa historiaa ja kulttuuria. Ruoka on loistavaa ja halpaa, ja liikkuminen metrolla helppoa. Turisteja ei ole yhtä ahdistavia määriä kuin monissa muissa Euroopan pääkaupungeista. Ateenan lähiympäristöstä löytyy myös monia mielenkiintoisia päiväretki- ja rantakohteita.

Täydellinen päivä Ateenassa
Meillä oli tälläkin kertaa Ateenassa aikaa vain vaivainen päivä. Saimme päivään kuitenkin mahtumaan yllättävän paljon. Tässä pari vinkkiä, mitä Ateenassa voi tehdä.
Antiikin Akropolis
Ateenan kaupunkimaisemaa hallitsee mahtipontinen Akropoliin kukkula. Jos Ateenassa on aikaa vain se päivä, ja siellä näkee vain yhden nähtävyyden, sen pitäisi tietysti olla Akropolis.
Sana akropolis viittaa korkealle rakennettuun kaupunkiin tai linnavuoreen, mutta nykyään sillä viitataan pääasiassa niistä kuuluisimpaan eli Ateenan antiikinaikaiseen Akropoliin kukkulaan, joka vahtii kaupunkia majesteettisesti 90 metrin korkeudella.

Akropoliin historia ulottuu arvioiden mukaan jopa 6000 vuoden taakse. Ateena onkin yksi maailman vanhimpia edelleen asuttuja kaupunkeja.
Akropoliin päärakennus, kaupungin suojelusjumalatar Athenelle omistettu Parthenon, muinaisen kreikkalaisuuden symboli ja Akropoliin kukkulan kuningatar, oli meidän vierailullamme rakennustelineiden peitossa. Silti Akropolis teki vaikutuksen.
Akropoliin kukkulalle kannattaa kavuta joko heti aamusta tai myöhään iltapäivällä. Keskellä päivää sekä tungos että auringon kuuma porotus kukkulan laella ovat pahimmillaan.


Ruokakierros Ateenassa
Kreikkalaisen ruoan ystäville suosittelen Ateenassa ruokakierrosta. Alternative Athens -firman ruokakierroksella vierailimme kuppiloissa, joihin ei noin vain turistina tulisi eksyttyä. Tutustuimme historiaan eri ruokalajien takana ja näimme samalla Ateenan viehättävimpiä lähiöitä.
Maistelimme oliiviöljyjä, joita kreikkalaiset käyttävät vuodessa huimat 26 litraa per nuppi. Tutustuimme kreikkalaisiin leivoksiin, joimme kahvit kreikkalaiseen tyyliin, tutustuimme mausteisiin, huuhdoimme meze-alkupaloja ouzon kera alas ja päätimme kierroksen tietenkin kuuluisimpaan kreikkalaiseen katuruokaan eli lihatäytteiseen gyros-pitaleipään.



Drinksuille kattobaariin
Kuka muu rakastaa kattobaareja upeilla kaupunkinäkymillä? Ateenasta niitä löytyy lukuisia. Me valitsimme näistä A for Athensin, josta avautuvat mahtavat maisemat yli Monastirakin aukion aina Akropoliin kukkulalle. Näin keskipäivällä paikka oli tyhjillään ja palvelua sai etsiä, mutta näkymien nauttiminen kaikessa rauhassa oli sen arvoista.


Auringonlasku Lycabettus-kukkulalla
Ateenan kenties parhaat näkymät löytyvät Lycabettus-kukkulan laelta. Paras aika suunnistaa tänne on heti aamusta tai vaihtoehtoisesti auringonlaskussa. Auringon laskiessa huipulla on ryysistä, mutta iltahämärässä Akropoliin valojen syttyessä tunnelma on silti maaginen.
Lycabettus-kukkula sijaitsee Kolonakin kaupunginosassa, ja vaatii noin 45 minuutin kipuamisen jyrkähköä metsäpolkua pitkin. Vaihtoehtoisesti huipulle pääsee funikulaarilla. Köysirata kulkee tunnelissa, joten näkymistä pääsee nauttimaan vasta huipulla.


Sanomattakin on selvää, että me tulemme Ateenaan takaisin ja vietämme täällä enemmän aikaa. Joko sain teidätkin vakuutettua?
Lue lisää tunnelmia Kreikan saarihyppelyltä
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Taina
Ööö, en nyt sanoisi noinkaan. Olen käynyt lukuisia kertoja Ateenassa joko saarille mennessä pysähtyen siellä muutamaksi päiväksi tai sitten ihan vaan kaupunkilomalla. Kauhea pätsi jo ihan alkukesästä, mutta muuten varsin kelpo kaupunki.
Anna
Tuo on varmasti totta, että keskikesän kuumuudessa ei ehkä paras paikka! Ellei sitten ole hotellissa jotain allasta, mihin pulahtaa.
Marttiina | Onioni.fi
Ateena. <3 Kylläpä tää postaus sai kaipaamaan sinne. Tykästyin kovasti kaupunkiin, kun vietettiin siellä rennosti useampi päivä toissa kesänä. Mieluusti menisin uudelleen, pidemmäksi aikaa. Kivuttiin juurikin tuolle Lycabettus-kukkulalle ja ne näkymät oli kyllä huikeat!
Anna
Ateena on semmoinen kaupunki ainakin meille, missä niin mielellämme viettäisimme paljon enemmänkin aikaa. Valitettavasti aika on aina rajallinen, ja mieluummin kuitenkin sitä yleensä panostaa niihin saariin… Silti seuraavalla kerralla aion uhrata useamman päivän Ateenalle ja ympäristölle.
Susanna
Ateena on mielenkiintoinen kohde, jossa kannattaa kyllä kiertää myös museot. Minua kiinnostaisi myös rannat, mutta luin jostain että niille meno maksaa? kaupungissa kasvaa myös hienoja appelsiinipuita jotka toivat suoraan mieleeni Sisilian Messinan ja Catanian. Rannikko on kaunis
Anna
Appelsiinipuut on ihania! Niitä meillä täällä Ausseissakin on kasvanut ihan takapihalla. Tuosta maksuista rannoille en yhtään tiedä, vielä ei tosiaan ole tullut käytyä Ateenan lähistöllä sijaitsevilla rannoilla.
Merja / Merjan matkassa
Minua Ateena kiinnostaa kovasti ja viime vuonna oli jo yritystä mennä sinne, mutta muut suunnitelmat ajoi ohi. Jospa tänä syksynä reissu onnistuisi. Täytyy laittaa muistiin tuo kattobaari vinkki sekä Lycabettus-kukkula. Ne kuulosti just sellaisilta paikoilta, joita en halua missata.
Jenna / Huge passion for life
Näyttää niin ihanalta! Ateena on ollut mun bucket listalla hyvin pitkään, mutta en ole vielä ehtinyt sinne. Haaveilen myös, että juoksisin maratonin siellä. Ateenan maraton järkätään marraskuussa, joten tuolloin siellä ei olisi kuuma. Tuo ruokakierros pitää kyllä laittaa muistiin.
Terhi
Ateena on varteenotettava kaupunkikohde, mutta kuuluu ryhmään, älä-vieraile-keskikesällä. Ihan kivoja uimarantojakin löytyy ainakin metromatkan päästä.
Kuvasi ovat niin herkullisia, että ihan tekee mieli matkustaa Ateenaan.
Iida in Translation
Olen ollut Ateenassa joskus ihan lapsena, muistan jo silloin Akropoliin kukkulan jääneen mieleeni tosi vaikuttavana. Haaveilen Kreikan saarihyppelystä, ja siihen olisi kiva yhdistää muutaman päivän revanssi Ateenassa. 🙂 Kiitos taas kerran inspiraatiosta!!
Joonas / Suoraan Afrikan sydämestä-blogi
Hyvä teksti Ateenasta. Itsellä kanssa sama kokemus, että erityisesti ekoina päivinä vaikutelma jäi karuksi, mutta tokalla reissulla tykästyin aivan eri lailla. Mielettömän hyviä kuvia, tekeepä mieli Ateenaan!
Tiina Johanna / Kookospalmun alla
No ehdottomasti sait vakuutettua, vaikka olin kyllä vakuuttunut jo ennestäänkin! 🙂 Ateena on kiinnostanut minua hirveästi aina, mutta tämä silti mukavasti lisäsi kiinnostusta. Paljon historiaa ja mielenkiintoista koettavaa ja helppo lähteä tutkailemaan muuallekin Kreikkaan. Akropolis ja maisemat todella upeita. 🙂
Tiina Johanna / http://www.kookospalmunalla.fi
Emma
Mua on kiinnostanut Ateena jo pidemmän aikaa (20 vuotta sitten olen viimeksi siellä ollut), mutta ensin ongelmana oli käsittämättömän korkeat hotellien hinnat (tämä oli joskus keväällä kun katselin, en tiedä oliko silloin juuri joku tapahtuma tms) ja nyt kesällä taas 40 asteen helteet. Ehkäpä loppusyksystä on Ateenan vuoro!
Piyya
Atenalle tulisi varmadyi antaa uusi mahdollisuus. Ensimmäisen kerran kun kävin, niin siitä on jo niin kauan että hyvin hyvin haaleat muistot. Toisen kerran kaipasin vain takaisin Varkitzaan rannalle. Joten ehkä se kolmas kerran tiden sanoisi tässäkin asiassa.
Noora / Seikkailumielellä
Itselleni taas Ateena olisi nimenomaan se kiinnostava Kreikan kohde ja saaret voisin jättää muille turisteille 😀 Suurkaupungit täynnä historiaa ovat niin mun juttuni. Vielä en ole kuitenkaan sinne asti ehtinyt, vaikka Ateena on monta kertaa käynyt mielessä matkasuunnitelmia tehdessä. Ehkä voisin joskus matkustaa sinne Balkanin läpi
Pirkko / Meriharakka
Näitä kaikkia, kait, on tullut tehtyä joskus 70-luvulla, mutta kas, syyskuulle onkin jo lentoliput Ateenan “kertauskurssille”! Ateenan lisäksi tarkoitus on käydä Meteorassa ja kierrellä muutama klassinen kohde myls Peloponnesoksen niemimaalla.
Melkein voisi jo sanoa, etten malta odottaa 🙂
Periaatteen Nainen
Upeita kuvia ja mieletöntä mainosta Ateenalle – heti alkoi houkuttaa (joskin tätä ennen suhtautuminen ollut aika neutraalia, ja avoimin mielin valmiina matkustamaan jos tilaisuus tulee 🙂 ).
VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi
Oi, todellakin kaunis tuo auringonnousu! Vaikken Ateenassa ole käynyt, niin tuntuu että se on juurikin aliarvostettu matkakohteena. Tykkäisin varmasti Ateenasta!
Anni | Rajatapaukset
Ei Ateena mikään suursuosikkini ole, mutta kyllä sieltä oikeasti löytyy ihan kivojakin juttuja. Itse kävin pari vuotta sitten toukokuun alussa ja silloin säätkin olivat oikein sopivat. Akropoliksen jätin ihan tarkoituksella väliin kun en kestänyt ajatusta niistä ihmismääristä, mutta viereisellä Filopappoun kukkulalla oli kiva seikkailla, sieltä oli myös hienot näkymät Akropoliille päin.
Anna | Tämä matka -blogi
Mullahan oli liput Ateenaan kesäkuussa. Oli oikeasti tarkoitus olla ATEENASSA koko ajan. Sitten katsoi lämpötiloja ja kunnolla ilmastoitujen hotellien hintoja … hupsista keikkaa. Lomasuunnitelman vaihtui lennosta Peloponnesin niemimaan kiertoon. Mutta kyllä mä vielä menen Ateenaan sellaiselle ruokareissulle joskus!
Jenna / Citylights & Sunsets
Kreikassa oon käynyt pari kertaa rantalomalla, mutta Ateena on näkemättä. Aikomus on kyllä sielläkin käydä joskus! Tämä postaus ainakin inspiroi suunnittelemaan matkaa sinne 😍