Australian Palm Cove – Unelmien palmupoukama

Australian trooppisella Pohjois-Queenslandillä on erityinen paikka meidän sydämissä. Se on yksi niitä harvoja paikkoja maailmassa, jonne palaamme varmasti aina uudestaan ja uudestaan.

Olemme niin kiintyneitä näihin sokeriruokopeltojen, vehreiden kukkuloiden ja palmurantojen maisemiin, että valitsimme sen myös hääjuhlamme sijainniksi. Tarkemmaksi kohteeksi valikoitui hiljainen palmuranta lähellä Port Douglasin kylää.

Port Douglasin lisäksi toinen ikuisista suosikeistamme alueella on Cairnsin Palm Cove, jossa vietimme kolme viikkoa ennen häitä.

Palm Cove, Cairns

Yleensä reissuja suunnitellessa valitsemme paikkoja, joissa emme ole ennen käyneet. Miksi matkustaa aina samaan paikkaan, kun maailma on niin suuri, ja toinen toistaan mielettömämpiä paikkoja riittää loputtomiin?

Syy on tässä:

Palm Cove, Australia

Palm Cove, Cairns

Palm Cove, Cairns

Tarvitseeko enempää selittää?

Cairnsistä Palm Coveen ajaa puolisen tuntia. Palm Coven rantabulevardia reunustavat vihreät puut ja viehättävät ravintolat. Jokaisella meidän neljällä visiitillämme tunnelma on ollut rento ja ranta hiljainen, lomien aikaan tilanne voi toki olla toinen. Paikka on pieni, mutta Palm Cove on oiva tukikohta lähiseutujen tutkimiseen.

palm cove, cairns

Vaikka safkapaikkaa ja majoitusta löytyy jossain määrin vielä joka lompakolle, viime vuosina Palm Cove on enemmän ja enemmän muotoutunut massipäälliköiden matkakohteeksi.

Palm Cove on kuitenkin visiitin arvoinen, vaikka ei rahassa uisikaan. Täältä löytyy pieni mutta idyllinen leirintäalue, missä bunkkasimme aikoinaan autossa ensimmäisellä kerrallamme palmupoukamassa road tripillä Australian itärannikolla.

Helpottaaksemme häitä edeltävää stressiä lensimme jo kolme viikkoa ennen häitä Cairnsiin järkkäämään asioita. Majoituimme Palm Covessa, koska saimme täältä hyvän diilin viiden tähden Peppers Beach Club -hotellista.

Peppers Beach Club, Palm Cove

IMG_0291 (800x533)

Peppers Beach Club, Palm Cove

Hotelli Palm Covessa, Cairnsissä

Harvemmin sitä on varaa yöpyä luksushotellissa, saati sitten kokonaiset kolme viikkoa, mutta maksoimme kahden hengen poreammeella varustetusta huoneesta vähemmän kuin omasta kämpästämme Melbournessa.

Aika monta kertaa tuli huokailtua poreammeessa, että ehkä meidän pitäisi vaan muuttaa tänne.

Hotellihuone Palm Covessa, Cairnsissä

Kolme viikkoa meni hetkessä. Häitä edeltävä aika on stressaavaa missä tahansa, mutta palmun alla makoillessa, poreammeessa lilluessa, tuoreita ostereita popsiessa ja häppäridrinksuja imiessä pahin häästressi taittui kummasti. Melkein kuin häitä edeltävä kuherruskuukausi, pre-hanimooni!

Toiseksi kohokohdaksi viime reissulta jäivät aamulenkit auringon vasta noustessa ja kullatessa palmupuut. Kuvasato jäi vähäiseksi, häähulinassa nimittäin hukkasimme kameran muistikortin.

drinksuja ja ostereita

Palm Coven hiekkaranta on osa viisi ja puoli kilometria pitkää rantaa. Etelämpänä se yhdistyy hiljaiseen Clifton Beachiin ja Kewarra Beachiin. Horisontissa näkyy Great Barrier Reefin eli Ison Valliriutan saaria.

Auringonnousu palmurannalla

Mikään ei ole parempaa kuin pulahtaa juoksulenkin jälkeen turkoosiin meriveteen, joka näin tropiikissa pysyy lämpimänä ympäri vuoden. Täälläpäin Aussilaa ei kaikkialla pääse marras- ja toukokuun välisenä aikana pulikoimaan vaarallisten meduusoiden takia, mutta Palm Covesta löytyy innokkaimmille lillujille verkot meduusoiden varalta.

Auringonnousu

Vaikka hotelli ja maisemat maistuivat, hääjärjestelyiltä emme ehtineet kunnolla nauttia Palm Coven paratiisista. Viime aikoina olenkin alkanut himoilemaan tänne palaamisesta, jotta asia päästäisiin korjaamaan.

Lue lisää Cairnsin rannoista täällä.

Onko teillä paikkoja, jonne ette voi vastustaa lähtemättä aina uudestaan?


Muuttolinnun löytää Fabon lisäksi myös Instasta, Twitteristä ja Snäpistä nimimerkillä ankkis1 .

2017-11-17T00:10:36+02:00toukokuu 1, 2016|Australia, Queensland|

19 Comments

  1. Teija / Lähdetään taas toukokuu 1, 2016 1:02 pm - Vastaa

    No ehkä tuolla voisi käydä useammin kuin kerran 😉 On kyllä kaunista!
    Me kyllä matkataan useimmiten uusiin kohteisiin, mutta Tukholma ja Tallinna tietysti tulee koluttua kerta toisensa jälkeen, kun niihin pääsee Helsingistä niin helposti ja nopeasti.

  2. Jenna/ Live your dreams toukokuu 1, 2016 2:59 pm - Vastaa

    Palm cove oli kyllä upea paikka! Harmi vaan että meidän vierailun aikana sattui olemaan sateinen päivä ja eipä rannalla kauaa viihdytty. Myös rannan kaikki kauneus jäi peittoon, mutta jäipä ainakin syy käydä siellä uudestaan 🙂

    • Anna toukokuu 4, 2016 9:56 am - Vastaa

      Juu eipä siellä Palm Covessa itsessään kauheasti oo tekemistä sateella. Ehkä pääset käymään joskus uudestaan 🙂

  3. Mira / Exploras toukokuu 2, 2016 1:45 pm - Vastaa

    Minäkin voisin muuttaa tuonne… Pre-hanimooni kuulostaa hyvältä konseptilta myös 🙂 Kaunista biitsiä, olen ollut Australiassa vain Sydneyssä, mutta eiköhän asia vielä korjaannu!

  4. Ida toukokuu 2, 2016 5:24 pm - Vastaa

    Kyllä sie Anna asut hienossa maassa! Ei voi muuta sanoa 🙂

    • Anna toukokuu 4, 2016 9:57 am - Vastaa

      Kieltämättä itse tykkään kyllä 🙂

  5. Tiia/ReiseReise toukokuu 2, 2016 7:28 pm - Vastaa

    En itse oikein ole rantaihminen, mutta paikka on kyllä uskomattoman kaunis ja ihanan rauhallinen. Mun mies on kotoisin Japanista, niin sinne tulee varmasti aina matkustettua, itse asiassa hän menee nyt syyskuussa taas, mutta mulla ei ole rahaa mennä mukaan. :/ Olisi se mahtavaa käydä joka vuosi Japanissa. 😀

  6. salaine toukokuu 2, 2016 9:11 pm - Vastaa

    Kylläpä näytti kauniilta ja rauhalliselta paikalta. Joskus samaan paikkaan on kivakin palata, varsinkin jos löytyy juuri se paikkojen helmi. Hienoa, että olette voineet irrottautua ennen häitä nauttimaan hetkeksi.

  7. Tanja/Levoton Matkailija toukokuu 3, 2016 2:07 pm - Vastaa

    Ei mikään hullumman näköinen paikka hääjuhlia varten 🙂 Tosi kivan ja rauhallisen näköinen paikka vaikken mikään rantaihminen olekaan.
    Useimmiten koitan käydä sellaisissa paikoissa, missä en ennen ole käynyt. Australia, Uusi-Seelanti ja Irlanti ovat kuitenkin maita, joissa voisin käydä useamminkin. Australiassa olen käynyt kaksi kertaa, samoin Irlannissa. Ja kesäkuussa tulossa on kolmas Irlannin reissu 🙂

  8. Virpi / Täynnä tie on tarinoita toukokuu 3, 2016 4:15 pm - Vastaa

    Aivan ihanan näköinen paikka! En yhtään ihmettele, että viihdytte tuolla ja haluatte palata uudelleen. Ja sana stressi ei kyllä sovi missään muodossa noihin maisemiin. 🙂

  9. Pirkko / Meriharakka toukokuu 5, 2016 10:59 am - Vastaa

    Port Douglasissa on tullut majoituttua joskus pienellä Australian kierroksella muutama päivä. Rantaihmisiä kun emme ole, niin enemmän jäi mieleen heti hotellin ikkunan takana oleva viidakko, isoja hyönteisiä saattoi katsella lasin läpi (ja ikkunaa ei kannattanut avata!) ja illalla polulla kurnuttavat sammakot.
    Taisi muuten olla myös, että ainakin siihen aikaan vuodesta (joulukuussa) mereen ei oikein ollut menemistäkään meduusojen takia.

  10. Outi/Maa Quzuu toukokuu 5, 2016 7:05 pm - Vastaa

    Kyllähän tuolla letkottelisi. Itselleni ei ehkä ole muotoutunut paikkaa, johon palaan aina uudestaan ja uudestaan, mutta moneen paikkaan on kyllä jäänyt semmoinen tunneside, että tiedän niihin vielä joskus palaavani, Ja ne paikat näyttävät jotakuinkin juuri tuolta 😉

  11. Reetta toukokuu 5, 2016 9:51 pm - Vastaa

    Vieton vuosia sitten 6 päivän loman Hamilton Islandilla Whitsundaysilla. Epäilin etukäteen, jaksanko roikkua pienessä rantakohteessa niin montaa päivää, mutta oli se vaan niin kaunis paikka, että en ehtinyt kyllästyä! Useimmiten matkustelen hyviksi havaitsemissani paikoissa kerta toisensa jälkeen: Japani, Nepal ja Kanada tällä hetkellä vakiokohteita, myös Australiassa tullut käytyä 3 kertaa. 🙂

  12. Sir Bizler toukokuu 6, 2016 10:10 am - Vastaa

    ”Miksi matkustaa aina samaan paikkaan, kun maailma on niin suuri, ja toinen toistaan mielettömämpiä paikkoja riittää loputtomiin?” – Itse matkustan usein hyväksi havattuihin kohteisiin ja mielestäni siinä ei ole mitään pahaa ?

    Ausseissa on kyllä niin paljon mahtavia rantoja, että toivottavasti pääsen sinne taas ensi vuonna.

  13. Tero / Laamanaaman maailma toukokuu 6, 2016 3:56 pm - Vastaa

    Uskomattoman kauniita maisemia ja muutenkin hienoja kuvia 🙂 Australiaan on vielä joskus päästävä tai jää isosti harmittamaan. Kiitos matkakuumeesta!

  14. Kohteena maailma / Rami toukokuu 7, 2016 12:32 am - Vastaa

    Tuollaiset on kivoja paikkoja, kun haluaa vain olla ja rentoutua! Palmuja on ainakin kerrakseen, niin se takaa jo hyvät maisemat.

    Kysymys minne mennä aina vain uudestaan, niin vastaus on aika lailla toisenlainen kuin Palm Cove eli New York.

  15. Paula - Viinilaakson viemää toukokuu 7, 2016 3:47 am - Vastaa

    On kertakaikkiaan ihanan näköinen paikka! En ole koskaan lukenut yhtä paljon tietoa Australiasta kuin tästä sinun blogista ja tällaisten kuvien avulla saa kyllä kehiteltyä aika kivan matkakuumeen 😀

  16. Annika | Travellover toukokuu 7, 2016 9:47 am - Vastaa

    Oi miten upea paikka! Olen lukenut blogeista kaikenlaisia Australian ylistyksiä viime aikoina, mutta jotenkin vieläkin epäröin sinne matkustamista. Maa on niin valtava, että ihan yhden kaupungin tai kohteen vuoksi ei ehkä viitsisi lähteä, ja taas pidemmän aikaa oleilu tulee ilmeisesti kovin kalliiksi. Pitkät oleilut teen siis mieluummin toisaalla. Minun pakko päästä takaisin maakseni on muotoutunut Italia. Kesällä tulossa 20. kerta. Kuten sinäkin sanoit, mielelläni minäkin näen uutta, mutta vaikkapa Venetsiaan on vain ihana aina palata. Onneksi matkustamiseen ei ole mitään sääntöjä. Voi mennä, mihin tahtoo.

  17. Meidän matkassa' toukokuu 7, 2016 8:46 pm - Vastaa

    Äääh, taas näitä Aussi-juttuja. Mulla on kuule niin kova kuume jo, että kohta mikään muu kuin lentolippu Aussilaan ei auta tässä. En yhtään ihmettele, että halusitte palata tuonne. Tuohan on ihan paratiisi, jossa kelpaa kyllä lekoltella. Kyllä minäkin vielä joskus! 🙂

Jätä kommentti