Bhutan – Tiikerin pesä ja vuoren valloitus

Bhutanin matkaamme kuului paljon patikointia vuoristossa. Yhden yön vietimme 4000 metrissä teltassa. Kaikki ei mennyt putkeen tällä retkellä, kun teltassamme oli ikäviä kuokkavieraita ja päässä jyskytti vuoristotauti. Kaikki koettelemukset unohtuivat kuitenkin paluumatkalla, kun laskeuduimme Bhutanin kuuluisimmalle nähtävyydelle, ihmeellisen vuorenrinteeseen rakennetun luostarin Tiikerin pesän eli Tsaktsangin luokse.
Häikäiseviä vuoristomaisemia ja jomottavaa vuoristotautia
Jo lentokentälle saapumisesta asti olin kärsinyt jomottavasta päänsärystä. Bhutanin Paron kaupunki on vain 2200 metrin korkeudessa, mutta joka neljäs tai viides voi saada vuoristotaudin oireita jo tässä korkeudessa. Korkeuksiin yhtäkkiä lentokoneesta tupsahtaminen ei auttanut asiaa. Lähtökohdat eivät siis olleet ihanteelliset, kun lähdimme valloittamaan vuorta.
Korkeuksissa nautimme häikäisevistä maisemista yli Himalajan vuorenrinteiden. Mukana meillä oli pari ponia kantamassa yöpymistarvikkeita sekä Toto-koira suojelemassa tiikereiltä ja karhuilta. Tiikerit ovat kuulemma harvinaisia, mutta ihmisiä päätyy karhujen uhreiksi täällä säännöllisesti.
Seitsemän tuntia jyrkkää nousua mutaista, kivikkoista polkua pitkin. Armoton päänsärky jyskytti joka askeleella, ja korkeammalla alkoi huimaus ja pahoinvointi. Ohut ilma tuntui keuhkoissa, ja korkeammalla oli pysähdyttävä haukkomaan henkeä jatkuvasti.
Kuokkavieraita yökylässä
Leirintäalueemme 4000 metrin korkeudessa oli upea. Sumuiset vuoret avautuivat ympärillä, rukousliput lepattivat tuulessa, hevosia ja lehmiä laidunsi siellä täällä ja vieressä kohosi kallioon rakennettu luostari. Isoissa teltoissa oli jopa parisängyt ja paksut peitot. Hikisellä iholla ilma tuntui niin kylmältä, että päälle oli kaivettava jokainen mukaan pakattu vaatekappale.
Illallisella en saanut suupalaakaan alas. Palatessamme telttaan teimme ikävän löydön. Sängyllä oli rotanjätöksiä ja kallis kamerareppu oli syöty rikki. Rottia ei näkynyt, mutta rapina alkoi aina kun sammutimme valot. Keskellä yötä näin rotan vilistävän sängyllä välissämme ja kiljuin täyttä kurkkua. Muiden telttojen asukit räkättivät myöhään yöhön viinin voimalla ruokailuteltassa eivätkä kuulleet mitään. Rotta vai vuoristotautisen hallusinaatioita, en vieläkään tiedä.
En nukkunut silmänräpäystäkään, kavahtaen jokaista ääntä. Aamulla oli edessä 8 tunnin vaellus alas. Vointi oli heikko, ja kaiken kukkuraksi ryhmältämme loppui vesi kesken. Olo kuitenkin parani sitä mukaa kun pudotimme korkeutta ja ihailimme vuoristomaisemia.
Tapasimme korkealla vuorilla luostareissa asuvia munkkeja, ohitimme vesiputouksia ja kävelimme läpi taianomaisten metsien. Puiden oksista roikkui naavaa, joka on kuulemma puhtaan ilman merkki.
Bhutanin Tiikerin pesä on mystinen näky
Jokaisen vuorenrinteen takaa odotimme kärsimättömästi näkevämme vilauksen Bhutanin kuuluisasta Tiikerin pesästä. Vihdoin viimein vuorten takaa alapuolellamme avautui eeppinen näky, yli 3000 metrissä sijaitseva lähes pystysuoraan kallioon rakennettu luostari, Bhutanin ikoninen maamerkki Tiikerin pesä.
Legendan mukaan Padmasambhava (Guru Rinpoche), bhutanilaisten suojeluspyhimys ja tyyppi, joka toi buddhalaisuuden Bhutaniin, lensi tänne tiikerin selässä Tiibetistä, taltutti Bhutania piinaavan demonin ja meditoi kallion luolissa. Luostari rakennettiin vuonna 1962, tuhoutui myöhemmin lähes kokonaan tulipalossa ja rakennettiin uudelleen.
Bhutanin Tiikerin pesä on täynnä maagista tunnelmaa
Kuvat eivät tee Tiikerin pesälle oikeutta. Se on paikka, joka on nähtävä omin silmin. Kuvista et näe Tiikerin pesän vieressä virtaavaa upeaa vesiputousta, joka luo paikkaan maagisen tunnelman kuin bhutanilaisessa Rivendellissä. Yhtäkkiä en enää edes muistanut, kuinka rikkipoikkikatki olinkaan, ja innoissani laskeuduin ensin 600 askelmaa vesiputoukselle, ja sen jälkeen ylös 200 askelmaa luostarille.
Sisällä Tiikerin pesässä on pyhä ja hengellinen tunnelma, joka kutsuu hiljentymään. Vaikka tämä on Bhutanin suosituin nähtävyys, turisteja oli vain muutamia. Istuimme hetkeksi seuraamaan munkkien rituaaleja, ja teimme oppaan neuvomat kolme kumarrusta. Tämän jälkeen lama eli munkkien opettaja kaatoi kämmeniimme pyhää vettä, josta otimme ensin hörpyn ja kastoimme loput päälaelle. Kuten kaikissa muissakin luostareissa, kamerat on kielletty. Kokemus oli taianomainen ja yksi reissujen ikimuistoisimmista.
Haasteista huolimatta vuoren huiputus Bhutanissa ja laskeutuminen Tiikerin pesälle oli ehdottomasti koko matkan kohokohtia. Muuttolintu – Vuori 1-0!
Bhutanin Tiikerinpesä – Vinkit matkalle
Me laskeuduimme Tiikerin pesälle, mutta useimmat kiipeävät sinne alhaalla sijaitsevalta parkkipaikalta, 20 minuutin ajomatkan päässä Parosta. Tiikerin pesän patikkareitti on leveää hiekkapolkua ylämäessä. Matkaa tulee edestakaisin 6,5 kilometriä. Nousu Tiikerin pesälle ei ole helppo, mutta yhtään aktiivisempi ihminen siitä kyllä selviää. Osa matkasta on myös mahdollista taittaa ponin selässä. Bhutaniin kannattaa saapua vähintään pari päivää ennen vaellusta, jotta kroppa ehtii tottua korkeuteen.
Lue myös:
25 syytä rakastua Bhutaniin + Matkavinkit
Bhutan – Kiertomatka läpi ukkoslohikäärmeen maan
Bhutan – Chiliä, buddhalaisuutta ja perverssi penispyhimys
Bhutan – Onnellisten maa
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Laura / Huoletonta matkaa
Näyttääpä ihan mielettömältä paikalta! Tuo vuoristotauti on kyllä kettumainen kaveri, itse kuulun myös niihin tyyppeihin, joille oireita alkaa pukata heti kun tulee se reilu 2000m mittariin, raivostuttavaa, kun moni vaelluskaveri ei vielä tuossa vaiheessa huomaa yhtään mitään. Onneksi lohdullista on tietysti se, että jos tauti ei pääse liian pahaksi ja pysyy tuossa päänsärky, ruokahaluttomuus ja jäätävä puuskutus-linjalla ilman vakavia oireita, niin määkin oon huomannu saman, että heti kun tulee alaspäin, olo paranee kun napin painalluksella. Ja kummasti ne vuoret vaan aina vetää puoleensa noista oireista huolimatta!
Katja/jumalainenseikkailu
Koin elämäni ensimmäisen vuoristotaudin kesällä Kazakstanissa ja se muisto tuskin hälvenee. Aika villit olot siitä tulee. Melkoinen nousu teillä oli tuossa tilassa. Mutta onhan tuo ihan mahtava paikka! Kun olen lukenut Bhutan-tarinoitasi, olen monesti miettinyt, että siinä on maa, jolla tuntuu olevan samat arvot kuin minulla. Kuinkahan erilaista elämä olisi sellaisessa ympäristössä?
Kohteena maailma / Rami
Aika rankka kokemus on ollut tiikerinpesällä käynti sinulle – voin vain kuvitella olotilan kurjuuden. Onneksi loppua kohti olo parani ja pääsit näkemään tuon mestarillisen luomuksen! Haluaisin kyllä ehdottomasti itsekin tuon joskus nähdä, sen verta monta kertaa se on eteen tullut erilaisissa matka-artikkeleissa.
Suunnaton
Oi millainen kokemus tällainen patikointireissu olisi! Vaikuttaa ihanalta. Paitsi tosi ikävä tuo vuoristotauti…
Mä olen aina salaa vähän ihmetellyt, minkä vuoksi tiikerinpesä on niin suosittu. Onhan se toki rakennettu ihan käsittämättömään paikkaan, mutta silti se ei kuvissa näytä NIIN ihmeelliseltä. Mutta ehkä asia on juuri noin kuin sanoit. Ehkä tiilerinpesän tunnelma pitää itse päästä näkemään ja kokemaan.
Nää sun postaukset eivät tee yhtään hyvää mun Bhutan-kuumeelle 🙂
Tiina / Makuja ja seikkailuja
Voi ei, nuo vuoristotaudin oireet on kamalia..! Muistan omat kokemukset, lensimme merenpinnan tasosta Perussa Cuscoon ja ne neljä päivää siellä olivat ehkäpä elämäni kamalimmat, se päänsärky ja unettomuus. Mutta ihanalta näyttää ja vaikuttaa Bhutan, tuo Tiikerinpesä on taas kerran uskomaton taidonnäyte mihin ihminen kykenee.
Merja / Merjan matkassa
Vuoristotauti on ikävä matkakaveri. Pahimmat kokemukset mulla ko.taudista on Kilimanjarolta. Tuntui, että pää halkeaa. Suomesta tehdään vaellusmatkoja Bhutaniin ja olen niitä joskus katsellut sillä silmällä. Tiikerinpesä kuuluu – of course – matkaohjelmaan. Matkat ovat aika kalliita, joten olen ne toistaiseksi skipannut. Onkohan tuollakin joku rajoite kuinka monta vierailijaa päästävät Tiikerinpesään per päivä?
Anna-Katri / Adalmina's Adventures
Tuonne on kyllä päästävä ja pian! Ihan henkeäsalpaavat maisemat, ja tuo Tiikerinpesä varmasti unohtumaton kokemus. Vaikka koettelemuksia toki reissussa kuin reissussa onkin, on tuo varmasti ollut mieleenpainuvat elämys.
Mika / Lähtöportti
Olipahan seikkailu, mutta kaikesta päätellen kannatti koettelemuksista huolimatta lähteä 🙂 Upeita kuvia taas kerran, ja olet varmasti oikeassa etteivät nekään tee esimerkiksi Tiikerinpesälle oikeutta. Mielenkiintoista että Bhutanin karhut ovat noin vaarallisia, Suomessahan karhut maineestaan huolimatta hyökkäävät ihmisten kimppuun tosi harvoin.