Bhutan – Vuoren valloitus ja kuuluisa Tiikerin pesä

Bhutanin matkaamme kuului paljon patikointia vuoristossa. Yhden yön vietimme 4000 metrissä teltassa. Kaikki ei mennyt putkeen tällä retkellä, kun teltassamme oli ikäviä kuokkavieraita ja päässä jyskytti vuoristotauti. Kaikki koettelemukset unohtuivat kuitenkin paluumatkalla, kun laskeuduimme Bhutanin kuuluisimmalle nähtävyydelle, ihmeellisen vuorenrinteeseen rakennetun luostarin Tiikerin pesän eli Tsaktsangin luokse.

Jo lentokentälle saapumisesta asti olin kärsinyt jomottavasta päänsärystä. Paron kaupunki on vain 2200 metrin korkeudessa, mutta joka neljäs tai viides voi saada vuoristotaudin oireita jo tässä korkeudessa. Korkeuksiin yhtäkkiä lentokoneesta tupsahtaminen ei auttanut asiaa. Lähtökohdat eivät siis olleet ihanteelliset, kun lähdimme valloittamaan vuorta.

Korkeuksissa nautimme häikäisevistä maisemista yli Himalajan vuorenrinteiden. Mukana meillä oli pari ponia kantamassa yöpymistarvikkeita sekä Toto-koira suojelemassa tiikereiltä ja karhuilta. Tiikerit ovat kuulemma harvinaisia, mutta ihmisiä päätyy karhujen uhreiksi täällä säännöllisesti.

Seitsemän tuntia jyrkkää nousua mutaista, kivikkoista polkua pitkin. Armoton päänsärky jyskytti joka askeleella, ja korkeammalla alkoi huimaus ja pahoinvointi. Ohut ilma tuntui keuhkoissa, ja korkeammalla oli pysähdyttävä haukkomaan henkeä jatkuvasti.

Leirintäalueemme 4000 metrin korkeudessa oli upea. Sumuiset vuoret avautuivat ympärillä, rukousliput lepattivat tuulessa, hevosia ja lehmiä laidunsi siellä täällä ja vieressä kohosi kallioon rakennettu luostari. Isoissa teltoissa oli jopa parisängyt ja paksut peitot. Hikisellä iholla ilma tuntui niin kylmältä, että päälle oli kaivettava jokainen mukaan pakattu vaatekappale.

Illallisella en saanut suupalaakaan alas. Palatessamme telttaan teimme ikävän löydön. Sängyllä oli rotanjätöksiä ja kallis kamerareppu oli syöty rikki. Rottia ei näkynyt, mutta rapina alkoi aina kun sammutimme valot. Keskellä yötä näin rotan vilistävän sängyllä välissämme ja kiljuin täyttä kurkkua. Muiden telttojen asukit räkättivät myöhään yöhön viinin voimalla ruokailuteltassa eivätkä kuulleet mitään. Rotta vai vuoristotautisen hallusinaatioita, en vieläkään tiedä.

En nukkunut silmänräpäystäkään, kavahtaen jokaista ääntä. Aamulla oli edessä 8 tunnin vaellus alas. Vointi oli heikko, ja kaiken kukkuraksi ryhmältämme loppui vesi kesken. Olo kuitenkin parani sitä mukaa kun pudotimme korkeutta ja ihailimme vuoristomaisemia.

Tapasimme korkealla vuorilla luostareissa asuvia munkkeja, ohitimme vesiputouksia ja kävelimme läpi taianomaisten metsien. Puiden oksista roikkui naavaa, joka on kuulemma puhtaan ilman merkki.

Jokaisen vuorenrinteen takaa odotimme kärsimättömästi näkevämme vilauksen Bhutanin kuuluisasta Tiikerin pesästä. Vihdoin viimein vuorten takaa alapuolellamme avautui eeppinen näky, yli 3000 metrissä sijaitseva lähes pystysuoraan kallioon rakennettu luostari.

Legendan mukaan Padmasambhava (Guru Rinpoche), bhutanilaisten suojeluspyhimys ja tyyppi, joka toi buddhalaisuuden Bhutaniin, lensi tänne tiikerin selässä Tiibetistä, taltutti Bhutania piinaavan demonin ja meditoi kallion luolissa. Luostari rakennettiin vuonna 1962, tuhoutui myöhemmin lähes kokonaan tulipalossa ja rakennettiin uudelleen.

Kuvat eivät tee Tiikerin pesälle oikeutta. Se on paikka, joka on nähtävä omin silmin. Kuvista et näe Tiikerin pesän vieressä virtaavaa upeaa vesiputousta, joka luo paikkaan maagisen tunnelman kuin bhutanilaisessa Rivendellissä. Yhtäkkiä en enää edes muistanut, kuinka rikkipoikkikatki olinkaan, ja innoissani laskeuduin ensin 600 askelmaa vesiputoukselle, ja sen jälkeen ylös 200 askelmaa luostarille.

Sisällä Tiikerin pesässä on pyhä ja hengellinen tunnelma, joka kutsuu hiljentymään. Vaikka tämä on Bhutanin suosituin nähtävyys, turisteja oli vain muutamia. Istuimme hetkeksi seuraamaan munkkien rituaaleja, ja teimme oppaan neuvomat kolme kumarrusta. Tämän jälkeen lama eli munkkien opettaja kaatoi kämmeniimme pyhää vettä, josta otimme ensin hörpyn ja kastoimme loput päälaelle. Kuten kaikissa muissakin luostareissa, kamerat on kielletty.

Haasteista huolimatta vuoren huiputus Bhutanissa ja laskeutuminen Tiikerin pesälle oli ehdottomasti koko matkan kohokohtia. Muuttolintu – Vuori 1-0!

Vinkit Tiikerin pesälle

Me laskeuduimme Tiikerin pesälle, mutta useimmat kiipeävät sinne alhaalla sijaitsevalta parkkipaikalta, 20 minuutin ajomatkan päässä Parosta. Tiikerin pesän patikkareitti on leveää hiekkapolkua ylämäessä. Matkaa tulee edestakaisin 6,5 kilometriä. Nousu Tiikerin pesälle ei ole helppo, mutta yhtään aktiivisempi ihminen siitä selviää. Osa matkasta on myös mahdollista taittaa ponin selässä. Bhutaniin kannattaa saapua vähintään pari päivää ennen vaellusta, jotta kroppa ehtii tottua korkeuteen.

Kaikkiin Bhutan-postauksiin pääset tästä.


Muuttolinnun löytää Fabon lisäksi myös Instasta nimimerkillä ms.coco.nut ja Twitteristä ja Snäpistä nimimerkillä ankkis1 . Blogia voit seurata myös Blogit.fi :ssä, Blogipolussa ja Bloglovinissa.