Haaksirikkoutuneena Honeymoon Islandilla

Miltä kuulostaisi päivä kaukaisella autiolla trooppisella paratiisisaarella mukana hyvää seuraa ja skumppaa?

Tällaisen retken meille järkkäsi Blue Lagoon Beach Resort Fidzin Nacula -saarella. Hintaa retkelle osuvasti nimetylle Honeymoon Islandille tuli kahdelta 75 euroa, ja ikimuistoinen retki omalla saarella oli joka sentin arvoinen. Rohanin kookospähkinän halkaisutaitoja ei tällä kertaa tarvittu, sillä resortti pakkasi meille kylmälaukun täyteen herkkuja ja skumppaa.

Autio palmusaari Fidzillä

Autio palmusaari Fidzillä

Autio palmusaari Fidzillä

Hyppäsimme veneeseen, ja ukko dumppasi meidät läheiselle autiolle palmusaarelle. Saari oli mahtavampi kuin olimme edes uskaltaneet kuvitella ja toivoa, ja pakko oli hieraista silmiä ennen kuin uskoin, ettei se vain ole liian hyvä ollakseen totta. Puitteet omalla saarella olivat siis kohdillaan. Rai rai vinaka eli suomeksi mahtavuutta!

Illan tullen kun kuski tuli meitä noukkimaan, emme olisi halunneet lähteä mihinkään. Safkaakin oli niin paljon jäljellä, että helposti täällä olisi kulunut toinenkin päivä kaksistaan kuherrellessa.

Autiolla rannalla Fidzin Yasawalla

Autiolla rannalla Fidzin Yasawalla

Autiolla rannalla Fidzin Yasawalla

Honeymoon Island oli ehdottomasti yksi koko reissun kohokohtia ja mahtava päätös Yasawan saarihyppelykierrokselle. Once in a lifetime -kokemus kenties, toivottavasti ei! Tätä muistellaan myöhemmin kotona Australiassa kun Melbournen talvi koittaa (jos sitä nyt talveksi voi kutsua).

Honeymoon Island Fidzi

Skumppaa autiolla saarella

Skumppaa autiolla saarella

Fiilikset olivat haikeat, kun kymmenen onnellisen autuaan päivän jälkeen Fidzillä oli aika hypätä keltaiseen Awesome Adventures -paattiin ja laittaa nokka kohti pääsaarta. Sanomattakin on selvää, että palaamme vielä jonain päivänä Yasawa-saaristoon jatkamaan saarihyppelyä. Odotukset olivat saapuessa korkealla, mutta Fidzin Yasawa-saaristo osoittautui upeammaksi kuin mitä villeimmissä unelmissa uskalsin edes kuvitella.

Blue Lagoon Beach Resortin henkilökunta tuli vielä hyvästelemään meitä rannalle Isa Lei -jäähyväislaululla. Jäähyväiset olivat turhat, sillä tänne tullaan kyllä takaisin. Vielä ennen kotiinpaluuta vietimme yhden yön pääsaarella. Viimeiset tunnelmat Fidziltä siis ensi kerralla!

Hyvästit Fidzille

Oletteko te vierailleet todellisilla unelmien paratiisisaarilla? Vinkkejä kaivataan tulevia reissuja varten!