Ngapali Beach – Myanmarin palmuparatiisi

Korkeat huojuvat palmut reunustavat seitsemän kilometriä pitkää leveää hiekkarantaa. Vesi on niin kirkasta, että syvällä näkee pohjan pienimmätkin hiekanjyväset. Ei ihme, että Ngapali Beach on Myanmarin ykkösrantakohde.

Koskematon tai tuntematon aarre se ei kyllä enää ole. Kun 2016 turisteja kävi täällä vain noin nelisentuhatta, 2017 luku pompsahti huimaan 50 000:een.

Ngapali Beach Myanmar

Ngapali Myanmar

Olimmekin yllättyneitä, kuinka kehittynyt Ngapali Beach olikaan. Rantaa reunustavat resortit ja luonnontilaista palmurantaa täältä ei juuri enää löydy. Ranta on kuitenkin rauhallinen eikä tilasta tarvitse tapella. Turistit näyttivät koostuvan pääasiassa iäkkäämmistä pariskunnista.

Ngapali Beach on lomakoomaa palmun alla

Ngapali Beach on kohde ennen kaikkea niille, jotka kaipaavat rehellistä rantakoomaa palmun alla tasokkaassa resortissa. Levottomille ei tekemistä hirveästi löydy, ei yöelämää tai varsinaisia kauppoja. Voi tehdä retkiä läheisiin kyliin, lähteä pyöräilemään, kajakoimaan tai tehdä veneretken, mutta siinäpä se.

Matkaaminen ympäri Myanmaria voi olla väsyttävää kun infra ei pysy turismin tahdissa. Siispä uuvuttavan Myanmarin kierroksen jälkeen lomakooma palmun alla sopi meille paremmin kuin hyvin. Viisi päivää meni hetkessä hemmotteluhetkistä ja rantahyljemeiningistä nauttien.

Täällä kookoshullun kelpaa, tuoreita kookospähkinöitä joka päivä, lounaaksi kookoscurrya ja auringonlaskussa pari pina coladaa. Kookosöljyä iholle ja tukkaan.

Ngapali Beachin kohokohtiin kuului sähkömopolla kruisailu pitkin rantatietä. Poikkesimme randomille polulle kohti rantaa, ja löysimme viehättävän paikalliskylän palmujen katveessa.

Ngapali Beach on meren herkkuja ja lumoavia auringonlaskuja

Pitkin rantatietä löytyy lukemattomia ravintoloita, joista saa herkullisia meren herkkuja ja Rakhinen osavaltion herkkuja. Meidän suosikiksemme jäi Sea Queen.

Toinen Ngapali Beachin kohokohta on ehdottomasti auringonlaskut, kun punainen iso tulipallo laskee ulapalle.

Ngapali Beachiä on usein kehuttu yhdeksi Aasian parhaista. Ihastuimme korkeisiin palmupuihin, mutta muuten meidän makuumme Ngapali Beach oli liian kehittynyt. Silti, viisi päivää pykälää paremmassa hotellissa suoraan rannalla oli mahtava tapa päättää Myanmarin matka!

Vinkit Ngapali Beachille

  • Paras aika matkustaa on loka- ja huhtikuun välillä.
  • Ngapali Beachille pääsee lyhyellä lennolla monista Myanmarin kaupungeista. Thandwen lentokenttä on vain 5-15 minuutin päässä rannasta.
  • Me yövyimme Amazing Ngapali Resortissa, joka sijaitsee rannalla Ngapali Beachin rauhallisessa pohjoisosassa. Toinen tsekkaamisen arvoinen tasokkaampi resortti näyttäisi olevan Bayview Beach Resort. (affiliate-linkkejä, eli Muuttolintu saa varauksesta pienen komission).
  • Jos ei kaipaa luksusta, tsekkaisin majoitusvaihtoehtoja Yoma Cherry Lodgen kohdilla sijaitsevasta palmupoukamasta. Ranta oli siellä meidän mielestämme kauneimmillaan ja hiljaisimmillaan.
  • Sähkömopolla ajelu on Ngapalilla helppoa, sillä tiet ovat hiljaisia. Päivän mopoilu irtosi täällä noin 4 eurolla.

KAIKKI POSTAUKSET MYANMARISTA