Saarikierros Boholilla

Suklaakukkuloita ja Nemoja etsimässä Boholilla

Seuraava kohteemme Filippiineillä parin päivän toipilasajan jälkeen Cebussa oli pykälää suositumpi, viereinen Boholin saari. Bohol on yksi isommista Visayas -saariryhmän saarista. Saarella on paljon tekemistä ja koettavaa niin sanotuista suklaakukkuloista saarihyppelyihin ja delfiiniristeilyihin. Turisteja riittää, mutta Boholilta voi löytää rauhallisiakin mestoja kauempana tallatulta polulta.

Ennen lautan lähtöä Cebusta Boholille isoilla screeneillä ohjattiin rukoilemaan turvallisen matkan puolesta. Paniikinlietsontaa? Bunkkasimme turistirysässä Panglaolla. Panglaon kuuluisaa Alona Beachiä reunustavat palmut, rantaravintolat ja turistikrääsää myyvät kaupat. Iltaisin istuimme varpaat hiekassa rantaravintolassa. Turreja siis riittää, mutta on sitä pahempiakin rysiä nähty. Alona Beachiltä löysimme myös oman hiljaisemman rantaplänttimme palmun alla, jossa kelpasi loikoilla.

Yhtenä iltana rantaravintolassa ihan puskista, vain minuutin sisällä, tuuli yltyi hurjaksi myrskyksi. Rohan sai lentävästä muovituolista päähänsä, ja minä sain ruokalautasen syliin. Rohan pelasti refleksinomaisesti ruokansa, kun taas meikäläinen tietenkin ensimmäisenä tarttui drinksuuni. Rannalla oli täysi härdelli päällä, ja me juoksimme taifuunin pelossa hotelliin.

Myrsky jäi lyhyeksi, ja seuraavana päivänä lähdimme saarikierrokselle. Kuskimme Enrique hoksasi heti, että meitä eivät kirkot ja museot kiinnosta, ja vei meidät ensimmäisenä morjestamaan isoja 250-kiloisia pytoneita. Tässä kohtaa olisi tietenkin etukäteen pitänyt ottaa selvää elikoiden elinolosuhteista. Edit: Suosittelen boikotoimaan, sillä eläimiä pidetään surullisissa oloissa pikkuruisissa häkeissä betonilattialla.

Täältä matka jatkui perhostarhaan, jossa meille esiteltiin erilaisia perhosia ja niiden kehitystä.

Lounasaikaan Enrique vei meidät jokiristeilylle. Nautiskelimme livemusiikista ja lounaasta sen verran kun pystyimme täyteen ahdetussa veneessä samalla kun paatti lipui pitkin palmujen reunustamaa jokea. Pysähdyimme joenvarressa kuuntelemaan ukulele-konserttia ja katsomaan filippiiniläisiä tanssiesityksiä. Pääsimmepä itsekin osallistumaan, vaikka meiltä ei kyllä oikein lähtenyt.

Boholin kenties suosituin turistivetonaula ovat Chocolate Hills eli suklaakukkulat, jotka muuttuvat ruskeiksi tiettyyn aikaan vuodesta. Tähän aikaan vuodesta kukkulat olivat varsin vehreitä, mutta mielenkiintoinen näky silti. Hassunnäköisten nyppylöiden määrästä alueella on erilaisia arvioita 1200 ja 1700 nyppylän väliltä.

Bohol on myös kuuluisa maailman pienimmistä apinoista, eli tarsiereista. Nämä vain hieman yli nyrkinkokoiset pikku darra-apinat näyttävät ihan siltä, että niillä on kankkunen. Taskuunhan tuon olisi tehnyt mieli laittaa! Tietoisku: Nämä suloiset darra-apinat ovat taipuvaisia itsemurhaan. Vankeudessa ne menevät syömälakkoon ja hakkaavat päätään seinään, kunnes kuolevat. Philippine Tarsier Foundation on onneksi saanut apinakannan taas kasvuun.

Viimeisenä päivänä Boholilla teimme retken läheisille pikkusaarille. Venemies lupasi alennusta, jos otamme kyytiin yhden kännisen skotin. Äijä veti kaljaa kaksin käsin, ja puhe sammalsi jo puoliltapäivin. Kävi kyllä mielessä, että tästä ei hyvä seuraa… Puolessavälissä venereissua miehen paita lensi mereen. Venepojat ajoivat ympyrää etsien aallokosta paitaa. Mies itse ei tajunnut paitansa hävinneen, vaikka yritimme sitä pari kertaa kertoa. Hän luuli, että pysähdyimme odottamaan delfiinejä…

Snorklaaminen Balicasagin saarella oli aivan mieletöntä. Kuin olisi uinut trooppisessa akvaariossa. Näimme kilpikonnia, koralleja, miljoonia eri kaloja, merikurkkuja, meritähtiä ja muita vedenalaisen maailman asukkeja. Tunnin polskiminen vedessä heilahti hetkessä. Skottiäijä oli tietenkin sohinut jalkansa koralleihin, ja kömpi ylös vedestä vertavuotavin polvin, sitä itse huomaamatta. Jos olette koskaan iskenyt raajojanne koralliin, saatatte ehkä tietää, että nämä naarmut eivät ihan hetkessä parane.

Meillä oli kiire takaisin paattiin, sillä olimme myöhässä seuraavalle saarelle vievästä lautasta. Kännisellä skottiäijällä ei kuitenkaan ollut mikään kiire, vaan hän kävi tilaamaan ruokaa ja liehittelemään saaren hameväkeä.

Saimme vihdoin suostuteltua hänet takaisin paattiin. Kun pääsimme takaisin Alona Beachille, äijä horjahti ja tippui vielä veneestä. Jätimme hänet sinne sukeltelemaan tavaroidensa perään venepoikien kanssa, ja lähdimme kiiruhtamaan itse kohti satamaa ja mystistä Siquijorin saarta. Sieltä tunnelmia ensi kerralla!