Mystinen Siquijor

Viihdyimme Filippiinien Siquijorin Coco Grove -resortissa vähän liiankin hyvin, mutta sentään yhtenä päivänä pakotimme itsemme irtautumaan hotellin mukavuuksista. Otimme filippiiniläisen bussin eli jeepneyn alle ja lähdimme tutkimaan lähialueita. Saari on kuuluisa velhoista, noidista ja shamaaneista. Erilaisten parantamisrituaalien ja myös mustan magian rituaalien huhutaan edelleen tapahtuvan saaren luolissa. Ihmisiä ympäri maailmaa matkustaa tänne tapaamaan shamaaneja, joiden huhutaan parantavan sairauden kuin sairauden. Voiko näissä huhuissa olla jotakin perää? Siitä meidän piti tietenkin ottaa selvää.

Poikkesimme tapaamaan yhtä Siquijorin viimeisistä noitatohtoreista, kuskinamme Enrique, kukas muukaan. Filippiineillä ei muita miehen nimiä taida olla. Matkan varrella pysähdyimme parilla rantsulla sekä vesiputouksella. Kelit eivät tänään suosineet, ja rannoilla tuli välillä vettä saavista kaatamalla, mutta tulipahan käytyä.

Tapasimme siis yhden Siquijorin viimeisistä parantajista, jolla asiakkaita riittää jonoksi asti. Odotushuoneessa viihteenä löytyy, ylläripylläri, karaokea. Yli 40 vuotta sitten henki vieraili nyt 93-vuotiaan Lolan luona. Hän antoi tälle mustan taikakiven, ja pyysi Lolaa parantamaan ihmisiä sen avulla.

Valitin Lolalle vatsavaivoja, ja mummo pisti tohinaksi. Parantamisprosessi aloitettiin nakkaamalla kivi lasiin, ja kaatamalla kirkasta vettä päälle. Lasia liikutettiin vatsan seudulla samalla kun mamma puhalsi pillillä ilmaa lasiin välillä taikasanoja mumisten. Ihmeellistä kyllä, vesi muuttui ihan paskaiseksi. Mummon suusta se ei tullut, ennen aloittamistaan hän avasi suunsa sen todistaakseen. Vesi heitettiin pois, uutta kaadettiin tilalle, ja prosessi toistettiin, kunnes vesi ei enää muuttunut. Tämä tarkoittaa, että elimistö on puhdistettu. Lopuksi vatsaan hierottiin vielä parantavaa öljyä. Mitä tästä ajatella? Vatsavaivoista en enää kärsinyt, mutta en ole varma, olenko valmis uskomaan taikatemppuihin. Mistä paska lasiin ilmestyi, sitä en osaa selittää, eikä ole osannut kukaan muukaan tämän noitatohtorin luona vieraillut.

Paluumatka oli ikimuistoinen, kun Enrique ajoi maisemareittiä läpi paikallisten pikku kylien, joiden pikkulapset eivät selkeästi ole vielä montaa turistia nähneet, ja he innoissaan vilkuttivat ja kiljuivat peräämme. Luulivat varmaan vähintään julkkiksiksi; kenellä muulla voisi olla kokonainen jeepney omassa käytössään!

Kahden ja puolen viikon jälkeen Filippiineillä reissu alkoi olla paketissa, ja palasimme Manilaan. Valinnanvaikeuksien jälkeen kalusimme siis Filppareilla Manilan ja Cebun kaupunkien lisäksi Bantayanin, Boholin ja Siquijorin saaret. Näistä Bantayan on unelmien palmurantojen reunustama rauhallinen paratiisi. Sukeltajien suosiossa olevalla Boholilla sen sijaan löytyy meininkiä sekä myös paljon nähtävää. Hiljainen Siquijor ja Coco Grove resortti ovat myös oiva vaihtoehto, jos rellestys Boracaylla ei nappaa. Palasimme Australian road tripille siis haikein fiiliksin, mutta myös varmana siitä, että tänne tulemme pian takaisin. Kovasti jäi nimittäin kaivelemaan kaikki ne lukemattomat saaret, joita emme vielä nähneet. Filippiinit on täynnä autioita saaria ja unelmien paratiisirantoja, jonne turistit eivät ole edes vielä löytäneet. Ei tällaisia mestoja niin hirveän paljon enää maailmassa ole, eli go before it’s too late… 

 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin… Filippiinit Over & Out.