Pikavisiitti Honoluluun

Paluumatkalla Kauain saarelta kotiin vietimme pari yötä Honolulussa, Oahun saaren ja koko Havaijin pääkaupungissa.  Pilvenpiirtäjien, mainostaulujen ja monikaistaisten moottoriteiden Honolulu oli pieni shokki Kauain rauhasta ja autuudesta saapuville. Siinä missä Kauailla majailee Lappeenrannan verran ihmisiä, Oahun saarella asustelee lähes miljoona, joista Honolulussa lähemmäs 400 000. Plus turistit, joita täällä riittää.

Honolulun pilvenpiirtäjiä

Hotskumme Honolulussa sijaitsi 25. kerroksessa, ja näkymät parvekkeelta olivat hieman erilaiset kuin Kauailla.

IMG_4768 (800x520)

Waikiki on yksi maailman kuuluisimpia biitsejä, joten olihan se nähtävä. Kuten odottaa saattaa, Havaijin vilkkain ranta on tupaten täynnä jengiä. Auringonlaskun aikaan rantaa reunustavalla kapealla jalkakäytävällä saa lähestulkoon jonottaa päästäkseen ihmisjoukkojen ohi. Silti, trendikkään Waikikin vilinässä on viehätyksensä. Loma on kohdillaan palmun alla tyyristä mutta herkullista mai taita imeskellessä rantaravintolassa ja ruskettuneita surffareita bongaillessa surffauksen syntykehdossa. Taustalla aurinko laskee oranssina tulipallona mereen, tikisoihdut syttyvät, ja palmut muuttuvat silhueteiksi.

Waikiki, Havaiji

Autioiden, luonnontilaisten rantojen rakastajina Waikiki ei nouse meidän suosikeihin. Olisimme silti surffikulttuurin ja rennon tunnelman puolesta viihtyneet täällä päivän tai pari kauemminkin. Waikikilta ei kauas tarvitse poiketa paetakseen turistilaumoja, ja Honolulusta löytyy epäilemättä muutakin kuin Waikiki.

Waikiki, Honolulu

Digastuimme viereiseen pykälää hiljaisempaan Kahanamokun biitsiin enemmän kuin Waikikiin. Auringonlaskussa Kahanamokun laguunilla oli ilmaiset hulatunnit täydessä vauhdissa, kunpa olisin tiennyt niistä aiemmin. Auringonlaskun kruunasivat ilotulitukset laguunilla. Vieläkin rauhallisempaa auringonlaskua varten kannattaa suunnata lyhyen käppäilymatkan päässä sijaitsevaan Ala Moana Beach Parkiin. 

Kahanamoku Beach, Honolulu, Havaiji

IMG_4727 (800x585)

Auringonlasku sydän

Kuten koko Havaijin, myös Honolulun katukuva on kansainvälinen. Muista Jenkkilän osavaltioista poiketen Havaijilla suurin osa asukkaista on aasialaista alkuperää, ja länsimaalaiset vähemmistöä.

Auringonlasku Honolulussa

Jos meikäläisen tapaan mielikuvissasi Havaijilla notkut ruohohameessa eksoottisen saaren rauhallisella rannalla hengittäen raikasta meri-ilmaa, suosittelen katsastamaan Honolulun ulkopuolisen Havaijin. Silti, jopa Honolulun suurkaupungin sykkeestä löytyy Havaijin tunnelmaa, surffikulttuuria, biitsielämää, ananakseen tehtyjä drinkkejä ja unohtumattomia auringonlaskuja. Waikikin kapeat kujat on reunustettu surffilaudoilla ja tiet palmupuilla. Shoppailumahdollisuudet ovat mahtavat, jos nappulasta ei ole pulaa. Näin lyhyellä visiitillä Honolulu jäi vieraaksi, mutta kenties saamme vielä toisen mahdollisuuden kaupunkiin tutustumiseen.

Ala Moana Beach, Honolulu

havaijilainen lei

Oahulla on paljon muutakin tarjottavaa kuin Honolulu. Ehdimme nähdä vilaukselta myös Oahun saaren rauhallista puolta päiväretkellä Oahun länsirannikolla, jonne lähdimme uimaan villien delfiinien kanssa. Sieltä tunnelmia ensi kerralla!

Onko teillä kokemuksia Honolulusta? Entä löytyykö vinkkejä seuraavaa kertaa varten?