Jaipurin pinkki kaupunki
Rajasthanin pääkaupungissa, Jaipurin pinkissä kaupungissa lähes kaikki rakennukset on maalattu vaaleanpunaiseksi. Tai jos tarkkoja ollaan, oikeastaan ruosteeseen vivahtavan likaisen vaaleanpunaiseksi. Lukemattomien palatsien Jaipur tunnetaan myös yhtenä Intian kultaisen kolmion kaupungeista. Meillä ei ollut kolmen ja puolen miljoonan asukkaan Jaipurissa kuin yksi päivä, mutta ehdimme siinä nähdä ne tärkeimmät nähtävyydet.
Luksusautossa henkilökohtaisen oppaan ja autokuskin kanssa nähtävyydeltä toiselle kruisailu ei ehkä ihan ollut sitä, mitä Intiasta tultiin hakemaan, mutta delhi bellyn kourissa kärvisteleville matkalaisille se suotakoon.
Ensimmäinen kohde Jaipurissa oli katuapteekki. Ukkeli antoi meille ison kasan erivärisiä nappuloita, yhteissumma alle pari euroa. Kuukkelista selvisi, että heppu oli antanut meille kunnon supertykinlaukausantibioottia, joka tappaisi kaikki bakteerit Delhin rautatieaseman viemärisysteemistä lähtien.
Kun tärkeimmät asiat oli saatu pois alta, oli aika tutustua Jaipurin komeisiin pytinkeihin. Yksi kuvatuimmista lienee pinkistä kalkkikivestä rakennettu pääkuvassa oleva Hawa Mahal, jonka nimi tarkoittaa Tuulten palatsia. Nimensä Hawa Mahal on saanut sen hunajakennomaisesta arkkitehtuurista. 953 ikkunasta puhaltava tuuli pitää palatsin viileänä. Ikkunoista ulkoilukiellossa elävien kuninkaallisten vaimojen oli myös helppo vakoilla kaupungin elämää.
Kuvan viiksivallu ensin yllytti pahaa aavistamatonta turistia ottamaan kuvan, ja sitten kävi tietenkin kinuamaan tippiä. Olihan se pitänyt arvata.
Hawa Mahalin kupeessa sijaitsee UNESCO-maailmanperintökohde, Jantar Mantarin observatorio, josta löytyy maailman suurin aurinkokello.
Yksi Jaipurin kauneimmista palatseista täytyy olla vetten päälle rakennettu unenomainen Jal Mahal, Vesipalatsi. Mystinen kelluvan näköinen palatsi rakennettiin ilmeisesti kuninkaallisten kesähuvilaksi. Jal Mahal näyttää hämäävän lättänältä. Se on itse asiassa viisikerroksinen, joista neljä on veden alla järven ollessa täynnä.
Kaiken maailman palatseista vaikuttavin oli kuitenkin kukkulan laelle rakennettu massiivinen Amber Fortin tai Amer Fortin linnoitus, jonne voi joko nousta norsun kyydissä tai reippailla sinnikkäästi omin jaloin. Jos nyt tarkkoja ollaan, niin UNESCO-maailmanperintökohteenakin tunnettu linnoitus sijaitsee 11 kilsan päässä Jaipurista Amerin kaupungissa. Amerin vanha palatsi on Intian vanhin.
EDIT: Ethän hyppää norsun kyytiin Intiassa tai muuallakaan. Me emme olleet tietoisia jutun kirjoittamisen aikoihin elefanttiajeluihin liittyvistä julmuuksista. Paikallisten käärmeenlumoojien rahallinen tukeminen on myös kyseenalaista.
Mukaan linnoitukseen meille oli järkätty opas. Me keskityimme kuitenkin valokuvien räpsimiseen, sillä aikaa kun opas roikkui perässä ja jorisi monotonisella äänellä jotakin muinaisten mogulikuninkaiden selänraaputtimista.
Onhan nämä Jaipurin linnat ja palatsit upeita, eihän siitä mihinkään pääse! Ei siis ihme, että Amber Fortia oli ihailemassa muutama muukin tyyppi. Linnoituksella on kuitenkin sen verran kokoa, että meidänkaltaisemme helposti väkijoukoissa ahdistuvat persoonat eivät joudu pakokauhun valtaan.
Historiaoppitunnin jälkeen kiertelimme hieman Jaipurin kauppoja, joissa alkoi kuitenkin pian pinna kiristyä 35 asteen helteen, tähtitieteellisistä summista alkavan tinkimisen sekä kaiken maailman hihasta nykijöiden ja muiden jeesmiehien ansiosta. Erikoista kyllä, jokaisessa Jaipurin identtisistä vaatekaupoista on kaupungin parhain laatu, jota ei saa mistään muualta.
Vatsataudin myötä tulinen rakkaus intialaista ruokaa kohtaan laimeni syväksi ällötykseksi. Pelkkä curryn haju pisti vuoristoradan vatsassa liikkeelle. Siispä päivä meni metsästäessä länsimaalaista ruokaa, jota on muuten Intiasta vaikea löytää. Länsimaalaista ravintolaa etsiessä kuski joutui soittamaan kansalliseen help numberiin kaksi kertaa, ja kysymään tietä neljä kertaa. Ajomatkalla viereisestä riksasta kuski sylkäisi mojovan oranssin currylätäkön tuulilasiin, ja sekös kasvatti ruokahalua.
Intialaisilla ei ole mitään käsitystä länsimaalaisesta ruoasta. He luulevat, että länsimaalaiset eivät käytä ollenkaan mausteita, ilmeisesti edes suolaa tai pippuria. Päädyimme ‘italialaiseen’ ravintolaan, jossa listalta löytyi sellaisia italialaisia erikoisuuksia kuin ‘pasta masala’ ja ‘pizza alla vodka’. Lienee selvää, että annos ei juuri italialaista ollut nähnytkään.
Jaipurista matka jatkui kohti Agraa ja Taj Mahalia!
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Anne
Olen ottanut lukumaratonin sun blogin suhteen. Luen tätä alusta loppuun. Erittäin mielenkiintoinen blogi ja kirjoitat niin hyvin, elämänmakuisesti! Kova matkakuumehan tässä lukiessa tulee 🙂
Ne siis ihan tuolla tavalla vahvoja antibiootteja jakavat. Intiasta varmaan joskus lähtee liikkeelle joku antibiooteille resistentti superbakteeri 🙁
Anna
Kiitos Anne 🙂 Heti ensimmäisenä pitää pahoitella mm. pieniä kuvia ja muita ongelmia vanhoissa jutuissa, en blogimuuton jälkeen vieläkään ole saanut vanhoja juttuja korjattua. Tsemppiä maratoniin! Joo aika ihmeellistä tuo antibioottien jakaminen, en yhtään ihmettelisi jos sieltä superbakteeri lähtee.