Melbournea pakoon Gippslandin rauhaan

Ensimmäinen stoppimme road tripillä Australian kaakkoisrannikolla oli Gippsland. Gippsland on taas yksi alue Australian Victorian osavaltiossa, josta sen valtavasta koosta huolimatta useimmat turistit eivät ole kuulleetkaan.

Gippslandin alue alkaa Melbournen itäisiltä laitamilta ja jatkuu aina New South Walesin rajalle asti. Täältä löytyy komeita kansallispuistoja, sademetsiä, järviä, vihreätä vuoristoa, maalaismaisemia kuin upeita hiekkarantojakin.

Löytyypä täältä myös yksi maailman pisimmistä hiekkarannoistakin, nimensä mukaisesti 90 mailia eli 140 kilometriä pitkä 90 Mile Beach.

Surffausta Australiassa

Eteläisen Gippslandin kuuluisin kansallispuisto lienee Wilson’s Prom, mutta piipahtamisen arvoinen on myös Tarra-Bulga National Park. Tarra-Bulgan kansallispuisto on yksi isoimmista sademetsäalueista Victoriassa. Vesiputouksia, muinaisia etelänpyökkipuita, saniaispuita ja korkeita eukalyptuspuita.

Puissa lentelee jos jonkinnäköistä värikästä papukaijaa, mutta niiden lisäksi täällä asustaa myös lyyrypyrstöjä, joiden täytyy olla Australian kiehtovimpien lintujen joukossa. Etäisesti fasaania muistuttava lyyrypyrstö voi nimittäin matkia täydellisesti mitä tahansa ääntä. Se voi oppia kännykkäsi soittoäänen tai poliisin sireenin. Tai se voi naukua kuin kissa, niin että voi helposti erehtyä luulemaan, että pusikossa piileskelee kissa.

Lintujen lisäksi Tarra-Bulgan metsiköissä asustaa mm. vompatteja, vesinokkaeläimiä ja tietenkin kenguruja ja vallabeja, joita muutamia pomppi tien yli matkalla.

Tarra-Bulga National Park

Vesiputous Tarra-Bulgan kansallispuistossa

Tarra-Bulgan kansallispuisto Victoriassa

Pysähdyimme täällä vain ohikulkumatkalla, mutta aikaa täällä voisi helposti viettää enemmänkin patikoiden pitkin polkuja ja loikoilemalla piknikillä saniaispuiden varjossa.

Riippusillalta on komeat maisemat alas rotkon lehväkatokseen ja ympärillä korkeuksiin kohoavaan metsiin.

Leiriytyminen on kielletty, mutta muita majoitusvaihtoehtoja löytyy.

Riippusilta Tarra-Bulgan kansallispuistossa

Riippusilta Tarra-Bulgan kansallispuistossa

Riippusilta Tarra-Bulgan kansallispuistossa

Läntistä Gippslandiä täplittävät maatilat, vihreät vuoret ja jokilaaksot. Lehmiä ja niiden houkuttelemia kärpäsiä riittää, mutta myös kauniita maisemia tuulimyllyineen sekä viinitiloja, juustoja ja muita gourmet-tuotteita. Läheltä löytyy myös Walhallan historiallinen kullankaivuukaupunki.

Näissä Victorian maalaismaisemissa tulee piipahdettua aika usein, sillä Rohanin äidillä on täällä maatila.

Gippslandin maalaismaisemaa

Gippslandin jokilaakso

Gippslandin vuoristomaisemaa

Ikuisuuksiin jatkuva kultahiekkainen 90 Mile Beach erottaa itäisen Gippslandin järvet merestä.

Vietimme täällä, hiljaisella leirintäalueella hiekkadyynien takana road tripin ensimmäisen yön.

Road tripin ensimmäinen päivä ei alkanut kommelluksitta, auto meinasi nimittäin jäädä jumiin leirintäalueen pehmeään hiekkaan. Sekään ei mieltä painanut, kun saimme nauttia loputtomuuksiin jatkuvasta hiekkarannasta ihan kaksistaan.

90 Mile Beach

DSC_3870 (581x800)

90 Mile Beach

Kipusimme hiekkadyyneille katsomaan auringonlaskua järvien ylle. Leirintäalueella yöpyi vain yksi toinen auto. Se sattui olemaan orkesterin keikkabussi. Sytytimme nuotion, siemailimme viiniä ja kuuntelimme orkesterin yksityiskonserttia metsän siimeksessä. Parhautta!

90 Mile Beach

Auringonlasku hiekkadyyneillä Gippslandissä

Nuotiolla leirintäalueella Australiassa

Olimme lainanneet matkaan mukaan surffilaudan, jota en malttanut odottaa lähteä testaamaan. Kunnes ilmeni, että laudasta puuttui jalkahihna. Lauta olisi todennäköisesti meikäläisen surffiskillseillä lähtenyt matkoihinsa, joten surffiaallot jäivät ratsastamatta. Turhaa raahasimme lautaa mukana koko matkan. Saatiin sentään muutama wannabe -surffarikuva jos ei muuta!

Surffausta Australiassa

Surffausta Australiassa

Ajoimme Gippslandin läpi reipasta tahtia, ja paljon jäi näkemättä. Se on kuitenkin onneksi sen verran lähellä Melbournea, että tänne tullaan varmasti vielä lukuisia kertoja uudestaan.

Gippslandin yksi isoimpia turistivetonauloja on järvimaisemien Lakes Entrance. Sieltä tunnelmia ensi kerralla!