Namaste, Mother India! Ensikosketus Intiaan

Tässä kokemuksia ensimmäiseltä matkaltamme Intiaan. Kolmen kuukauden matkalla Intia ihastutti ja vihastutti, valloitti sydämeni täysin, ja toisaalta raivostutti ja ärsytti, ja loppumatkasta odotin jo innolla poislähtöä. Silti muutaman viikon jälkeen aloin jo kaipaamaan takaisin. 

Kolmen kuukauden Intian matka oli alkamassa, josta jatkaisimme Sri Lankan ja Kaakkois-Aasian kautta Australiaan. Rokotukset, viisumit, omaisuuden myynti ja varastointi, pakkaaminen, herkät hyvästit… Sanotaanko niin, että pari rauhoittavaa drinksua matkalla kentälle oli paikallaan.

Matkavarusteina pöniköittäin käsidesiä, korvatulppia, vessapaperia ja ennen kaikkea avoin mieli. Tosin ennakkoluuloilta on vaikea välttyä jos yhtään lukee netin keskustelupalstoja Intiasta ennen matkaa. Niiden mukaan Delhi on helvetti maan päällä, jossa ainoa hyvä asia on juna, jolla pääsee pois. Intia on täynnä huijareita ja lepraisia kerjäläisiä, jotka roikkuvat helmoissa. Vatsataudilta ei voi välttyä ja ameebat valtaavat elimistön. Jengi kyykkypaskoo keskellä katua keskellä kodittomien ruumiita, ja kaupunkien mekkala muistuttaa jatkuvaa maanjäristystä. Mitähän tästä matkasta tulee? 

Delhi | Kokemuksia | Katukuvaa

Ensivaikutelmat astuessa koneesta ulos Delhin kansainvälisellä kentällä: eihän täällä nyt niin pahalle haise! Kenttä ei ollut sen kummempi kuin muuallakaan, ja tuumin, että täällä taitaa sittenkin asua ihan sivistynyt kansakunta. Mitä nyt metrolippuja ostaessa heppu mussutti rauhassa omenansa loppuun ennen kuin kehtasi lähteä hakemaan meille vaihtorahoja, mutta meillähän on koko elämä aikaa. Metrosta näki Delhin smogin läpi jopa auringon.

Delhi

Metrosta astuimmekin sitten kokonaan toiselle planeetalle. Kello oli vasta aamukuusi ja hulabaloo oli jo alkanut.

Taivallus hotellille meni väistellessä hulluna tööttiä huudattavia erinäköisiä kulkupelejä, lehmiä, hevosia, koiria, kaduilla koisivia ihmisiä, ja satunnaisia sontaläjiä 35 asteen helteessä rinkka selässä. Tuli hieman soija. Keskittymisen herpaantuessa hetkeksikin tiestä törmäys on väistämätön. Raajaton kerjäläinen kinkkasi perässä sata metriä.

Delhi katukuvaa

Toisena päivänä Delhissä hyppäsimme riksaan ja neuvottelimme kuskin kanssa kiertoajelun. Intian suurimmassa moskeijassa kiipesimme ylös minareettiin. Minareetti ja sen kapea portaikko oli ahtautunut aivan täyteen ihmisiä.

Voimakkaat yhtäaikaiset ahtaan paikan ja korkean paikan pelkotilat iskivät, joita en tiennyt olevankaan, ja maisemista nauttiminen jäi aika vähäiseksi. Ulkopuolella huomasin olevani pikkupoikien räpsimien salakuvien kohteena.

Kävimme myös tsekkaamassa Red Fortin, India Gaten ja Humayunin haudan, joka on inspiroinut Taj Mahalia.

Kuski pisti liikenteessä mutkat suoriksi ja sivupeilistä kalpeat kasvot nähdessään hihkui: Don’t worry be happy! This is Indian helicopter!

Takapenkillä pidäteltiin hengitystä, kun lähempääkin läheltä piti -tilanteita riitti. Liikennevaloissa surkeannäköinen vanhus ja leprainen mies tulivat tyrkyttämään käsiään. Taksikuski vahvisti, että kerjäläisille ei kannata antaa rahaa, sillä se vain kannustaa heitä kerjäämään, ja rahat päätyvät usein rikollisille.

Delhi
Kiertoajelun jälkeen oli tarvetta kylmälle kolpakolle. Suun kostuketta tarjoavaa juottolaa saatiin kuitenkin metsästää maassa, jossa alkoholi pääsääntöisesti puuttuu listalta.

Nähdessään jo kaukaa turistien lähestyvän raajat vinksallaan oleva kerjäläinen vääntää niitä vielä enemmän väärään suuntaan maksimoidakseen turistien myötätunnon.

Vihdoin pitkän vaelluksen jälkeen löysimme baarin, jossa olikin kuin meitä varten sopivasti tarjous 7 olutta yhden hinnalla! Nesteytyksen jälkeen shoppailu sujui ihan eri tavalla, ja mukaan lähti toinen toistaan värikkäämpiä Ali Baba -pussihousuja.

Illallisella tarjoilija kuiskasi tilauksen jälkeen: ‘We have beer also…’ Oluet nautittiin luonnollisesti hupullisista piilopulloista.

 
Seuraavana aamuna oli ensimmäisen junamatkan vuoro kohti Intian Kotaa. Rohan löysi asemalta intialaisen neropattisielunveljen. Kaveri kertoi kiertävänsä tekniikkaa käsittelevistä tv-visailuista toiseen, ja teki meihin vaikutuksen Nokia-tietoudellaan. Näiltä kahdelta eivät puheenaiheet loppuneet ennen kuin juna tuli paikalle. 
 
Junassa emme suinkaan olleet kanahäkkien keskellä, vaan matkustimme mukavammin kuin Suomessa, murto-osalla hinnasta. Maksoimme toki hieman paremmasta ilmastoidusta vaunusta. Ilmastointia saikin sitten koko rahan edestä – vaunu oli kuin pakastin. Kipusin unille yläpetiin. 
 
Avatessani silmät huomasin tuijottavani suoraan vastakkaisessa pedissä olevan teinipojan kameraan. 
 
Intiassa kurjuus hyppää silmille. Roskat, saasteet ja köyhyys. Samaan aikaan Intia on täynnä ennennäkemätöntä elämää ja iloa. Ihmiset ovat täynnä elämäniloa ja niin ystävällisiä, että itsekin väkisinkin huomaa hymyilevänsä helpommin ihmisille. Sitä paitsi ruoka, se on ihan fantastista!