Dussehra-festivaali Intian Kotassa

Intian lokakuussa järjestettävää Dussehra-festivaalia varten matkustimme Rajasthanin osavaltiossa sijaitsevaan Kotan kaupunkiin. Kota on noin 700 000 ihmisen asuttama kaupunki eli Intian mittakaavassa pikkukaupunki. 

Delhin kolme kilometriä korkean saastepilven jälkeen maisemanvaihdos oli paikallaan, joten hengitystiet tukossa saavuimme Intian Kotaan. Ilma ei kuitenkaan ollut paljon raikkaampi, eikä kaaos maanteillä sen pienempi.

Dussehra Intia

Hotellin löytäminen oli haasteellista, sillä täällä kukaan ei ymmärtänyt saati lukenut lontoota. Yhtään länkkäriä ei näkynyt.

Kaduilla tuoksui suitsukkeiden, curryn, pakokaasujen ja lehmänsonnan hurmaava yhdistelmä satunnaisen ureanhajun vivahteella, ja äänitorvet soivat.

Ihmiset joka puolelta kääntyivät kuikuilemaan meitä kuin avaruusolentoja. Mangomehun ostamisprosessia oli avustamassa kymmenkunta uteliasta naamaa. Lapset varsinkin innoissaan vilkuttivat, kättelivät ja juttelivat. Kameran nähdessään he juoksivat kiljuen tien toiselta puolelta ympärille hyppimään, ja pari söpöä pikkupoikaa seurasi meitä hotellille asti.

kota Intia

Intian Dussehra-festivaali ja maharadžan palatsi

Intian Dussehra-festivaalissa juhlistetaan hyvän voittoa pahasta, Rama-jumalan voittoa demonikuningas Ravanasta. Festivaali ajoittuu yleensä lokakuuhun, ja painottuu Pohjois-Intiaan. Suurimmat juhlallisuudet löytyvät Delhistä ja Varanasista. Pienemmistä kaupungeista Kota tunnetaan myös maan räväkimmistä Dussehra -juhlallisuuksista.

Hotelli välitti meille viestin; kaikki Kotan kaupungin turistit, joita oli vain kourallinen, oli kutsuttu maharadžan palatsiin Dussehra-festivaalin aloitusseremoniaan.

Aloitusseremoniaan kokoontuivat kaupungin tärkeimmät henkilöt. Parin muun turistin kanssa olimme ainoat naispuoliset paikalla. Maharadžan komeassa palatsissa meillä oli etuoikeutettu, mutta hämmentynyt ja ulkopuolinen fiilis keskellä värikkäitä turbaaneja ja valkoisia pukuja. Itse maharadjan saapuessa paikalle tv-kamerat ja toimittajat parveilivat paikalla. Ja koko hommaa vartioi tietysti kymmeniä vartijoita.

Kota Intia

Kota Intia

Kota, Intia

Aloitusseremoniassa meille oli järjestetty tanssiesityksiä, joissa tytöiksi pukeutuneet nuorukaiset esittivät osia hindulaisista tarinoista, joihin festivaali pohjautuu. Lopuksi he houkuttelivat meitä turisteja mukaansa joraamaan. Yritin ensin turhaan kohteliaasti kieltäytyä, mutta eihän sitä joka päivä keikuteta lantiota intialaisten ladyboyden kanssa.

Limutarjoilun jälkeen meidät vietiin itse festivaalialueelle. Palatsin ulkopuolella festivaalikulkueet pommeineen olivat alkaneet. Meteli oli korviahuumaava ja tungos sanoinkuvaamaton satojen tuhansien ihmisten tungeksiessa paikalle, mutta vartijat aurasivat meille tietä.

Dussehra Intia

Dussehra – Vippikohtelua ja demonikuninkaan loppu

Festivaalialueella tökötti kolme jättimäistä patsasta, joiden polttamiseen Dussehra huipentuu. Suurin patsaista edustaa demonikuningas Ravanaa. Patsaiden polttaminen toimii myös ilman puhdistuksessa kesän loppuessa, sillä kylmä ilma perinteisesti toi taudit mukanaan.

Kaikkien yllätykseksi meidät ohjattiin vippiaitioon korokkeelle, jota vartioi kymmenittäin kepein aseistettuja vartijoita. Siinä me istuimme parhaimmalla pelipaikalla mehutarjoilussa, kun intialaistaviksia hätisteltiin kepeillä kauemmas.

Dussehra Kota

Olo oli epätodellinen. Uteliaita silmäpareja riitti ja ympärillä avautuvan ihmismeren kamerat osoittivat meihin ainakin yhtä usein kuin demonipatsaisiin.

Jossain vaiheessa hullu lehmä ryntäsi vippialueelle, ja vartijoilla oli täysi työ sen taltuttamisessa.

Juhlakulkue joulukuusia muistuttavien norsujen ja hevosien kera saapui paikalle. Samalla kovaäänisistä kaikui hindinkielinen molotus. Viimein patsaat sytytettiin ja poltettiin yksi kerrallaan maan tasalle satojen tuhansien ihmisten hurratessa. Demonikuninkaan palaessa alkoivat jättimäiset ilotulitukset. Palo- ja ilotulitusturvallisuus ei näyttänyt olevan koko hommassa ihan samaa luokkaa kuin Suomessa. Raketit ammuttiin keskeltä tungosta, ja näin ainakin yhden raketin karkaavan väkijoukkoon ihmisten syöksyessä maahan.

Dussehra festivaali

Valkonaamat julkkiksina

Pian kansan huomio kääntyi aitiossa istuviin valkonaamoihin. Tuhannet silmäparit huusivat tervehdyksiä, vilkuttivat ja seurasivat jokaista liikettämme, kuin olisimme isommankin luokan staroja. Sadat kamerapuhelimet nousivat räpsimään meistä kuvia, ja jouduimme vastahakoisesti myös paikallisten toimittajien kuvattavaksi.

Vartijat yrittivät karjuen ja kepeillä huitoen hillitä kameroita, vaikka bongasinpa yhden vartijoistakin vaivihkaa ottavan kuvia. Jonkun meistä osoittaessa huomiota kohti ihmisjoukkoa vilkuttamalla takaisin tai vaikkapa kaivamalla kameran esiin, yleisö sekosi täysin.

Muiden mukana myös itse olisin halunnut muiston 15 minuutista julkisuudessa, mutta kun tähtäsin kameran kohti ihmisiä, syntyi semmoinen mellakka, että kymmenen vartijaa syöksyi paikalle rauhoittamaan tilannetta

Dussera Intia

Jos tämä ei ollut vielä tarpeeksi mieleenpainuva kokemus, niin matka takaisin bussille oli. Mielessäni mietin, montakohan ihmistä täällä talloutuu kuoliaaksi vuosittain.

Vartijoiden täytyi muodostaa ihmismuuri ympärillemme, jotta pääsimme kulkemaan läpi villiintyneen fanijoukon. Innokkaimpia mätkittiin kepeillä.

Rohan yritti ottaa videota tapahtumista, mutta joutui lopulta luopumaan ajatuksesta ja pistämään kameran pois hillitäkseen väkijoukkoja. Bussista uskalsin jo tehdä kuninkaallisen vilkutuksen ulkona bussin perässä juoksevalle fanijoukolle.

Yksi hämmentävimmistä matkakokemuksista ikinä. Only in India.

Jos matkasuunnitelmat sallivat, Intian reissu kannattaa järkätä niin, että pääsee kokemaan jonkin Intian sadoista, vauhdikkaista ja kaikissa väreissä räiskyvistä festivaaleista. Kokemus on unohtumaton!

Dussehra Intia

Lue myös:

Intian Rajasthanin parhaat
Riksaralli Intiassa
Jaisalmer – Aavikon kultainen kaupunki