Riksaralli Intiassa

Riksaralli Intiassa on varmaan harvalle se unelmien häämatkakohde.

Useimmille riksaralli taitaa kuulostaa enemmän itsemurhasuunnitelmalta kuin kuherruskuukaudelta.

Toisaalta jos hanimuunilta kaipaa muutakin kuin palmun alla lojumista, niin riksarallista pitkin Intiaa ei ainakaan seikkailua puutu. Kolmipyöräistä 7-hevosvoimaista ruohonleikkuria ajaessa Intian sekasortoisessa liikenteessä on hyvä olla sovussa jumalansa kanssa, sillä läheltä piti -tilanteita riittää.

Rickshaw Challengea ei suotta kutsuta haasteeksi! Kun on ollut useamman päivän riksan ratissa, olo on väsynyt, pölyinen, likainen ja hikinen. Hiki virtasi eikä pelkästään lähes 40 asteen tukahduttavan kuumuuden takia. Silti keskittymisen ei saa antaa herpaantua, muuten voi lähteä henki.

riksa

Riksarallissa kuljettiin läpi Tamil Nadun eli Intian eteläkärjen osavaltion. Tamil Nadu on Intian kehittynein, mikä lupasi hyvää teiden kunnon suhteen.

Ralli alkoi Tamil Nadun pääkaupungista Chennaista, vanhalta nimeltään Madras, jonka monet tuntevat herkullisesta currysta.

Tamil Nadu on kooltaan kolmannes Suomesta, mutta populaa on yli 62 miljoonaa. Chennaissakin jengiä on yli 8 miljoonaa, ja se on siten Intian neljänneksi suurin kaupunki.

Tamil Nadua asuttavat tamilien kansa, siis se sama, jotka ovat taistelleet itsenäisyydestä Sri Lankassa. Täällä puhutaan tamilia, ja ‘namasten‘ sijaan sanotaan ‘vanakum‘. Tamilit ovat pääosin hinduja, ja komeita temppeleitä näkyi pitkin matkaa.

hindutemppeli

intialaisia lapsia

Riksaralli ei ole heikkohermoisille, eikä kenellekään, joka on yhtään epävarma ajotaidoistaan.

Intian maanteitä ei suotta pidetä eräinä maailman vaarallisimmista. Intian teillä ajaessa on oltava valppaana, sillä mitä tahansa voi tapahtua. Liikennesääntöjä saati edes kaistoja ei ole, ja liikennevaloista on yleensä turha unelmoida varsinkaan suurkaupunkien ulkopuolella.

Vastaan voi tulla mitä vain elefanteista, kameleista, puhvelien vetämistä rattaista aina lehmiin, apinoihin ja pyöräriksoihin. Kadut voivat olla myös oiva paikka kuivattaa viljaa tai ottaa vaikka nokoset. Mieleen tulee videopeli, jossa ansoja väistellään, paitsi että tästä oli leikki kaukana, ja ainakin länsimaisen käsityksen mukaan elämiäkin on vain yksi.

IMG_3016 (533x800)

DSC_3596 (800x533)

Autoriksa on suosittu menopeli Intian lisäksi Pakistanissa, Nepalissa, Sri Lankassa ja eri lempinimillä ja kokoonpanolla myös Kaakkois-Aasiassa. Autoriksa on yksinkertainen ja halpa menopeli pistää kasaan, korjata ja käyttää, ja siksi soveltuva moniin käyttötarkoituksiin taksista ja koulubussista pakettiautoon.

Joka pankista Intiassa intialainen saa lainan autoriksan hankintaan, sillä riksa on elinkeino miljoonille. Yksinkertaiseen malliin saa osia melkein kaukaisimmaltakin maaseudulta, ja kevyttä riksaa on helppo työntää yksinkin hajoamisen sattuessa.

DSC_3635 (800x557)

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että riksoja on Intiassa ihan helvetisti. Tästä seuraavan saasteongelman seurauksena vuonna 1998 korkein oikeus Intiassa määräsi, että riksojen on käytettävä maakaasua, jossa on 90% pienemmät hiilidioksidipäästöt. Positiivinen asia ympäristölle, mutta ei riksakuskeille.

Vaihto maksaa 500-600 euroa, ja harvalla riksakuskilla on siihen varaa. Pari vuotta myöhemmin myös moottoreita alettiin vaihtamaan ympäristöystävällisempiin. Yksityiset rahoittajat manipuloivat, ja virkamiehet vaativat lahjuksia köyhiltä kuskeilta, joilla ei ole varaa näihin vaihtoihin. Seurauksena riksakuskit ovat niin sanotusti kusessa, eivätkä saa tehtyä edes peruselantoa. Mieti sitä seuraavan kerran, kun olet aikeissa alkaa rähjäämään sinua huijaavalle riksakuskille!

intialainen koulu

Tervetuliaiskekkereissä pääsimme tutustumaan kanssakilpailijoihin. Reissuun lähti 11 pelotonta tiimiä ympäri maailmaa. Suurin osa osallistumismaksusta menikin varmaan näihin tervetuliaissekä voittojuhliin, jotka olivat ilmaisen safkan ja viinan bileitä. Varsinainen ralli alkoikin siten jumalattomassa darrassa, mikä ei ole ideaalitilanne, kun Intian teillä saa säikkyä muutenkin.

IMG_3028 (800x590)

Riksaralli alkoi harjoitussessiolla, jossa kahdeksikkoa ajamalla opittiin tuktukin salaisuudet.

Riksan ajamisen voisi kuvitella olevan helppo nakki, eihän se ole paljon mopoa kummoisempi. Mutta hommassa olikin haasteensa. Vaihteet jäivät jatkuvasti jumiin, ja niitä sai yrittää vääntää ranteet kipeiksi. Lähes 40 asteen kuumuudessa hikoilevat kädet eivät helpottaneet hommaa yhtään.

Lähes kylmiltään oli sukellettava Chennain suurkaupungin kaaokseen. Hengissä selvittiin, mutta ei naarmuitta. Törmäsimme sementtirekkaan, onneksi ei toisinpäin. Heti ensitöiksi riksaa saatiin siis koristamaan mojova lommo.

intialaisessa koulussa

1,3 miljardin ihmisen Intiassa populaa riittää ja kun kävelyteistä on turha unelmoida, jengiä riittää teillä riksakuskin riesana. Ja trust me, Intiassa et halua ajaa sen enempää lehmän kuin ihmisenkään päälle. Intian oikeusjärjestelmä on toivoton. Jostain muistan lukeneeni, että Intian oikeudella kestäisi lähes 500 vuotta käydä läpi kaikki auki olevat tapaukset. Monet tapauksista ovat yli 20 vuotta vanhoja. Kun niitä vihdoin käsitellään, asianomaiset ovat kuolleet tai eivät muista tapahtumista enää mitään.

Siksi Intiassa tunnetaan ‘mob justice’, jossa kansalaiset ottavat lain oman käsiinsä. Syyllinen pistetään maksamaan teostaan, usein pieksemällä kuoliaaksi. Poliisien pysäyttäessä meitä ohjeistettiin tarjoamaan vaivihkaa baksheeshia‘ eli lahjuksia.

riksaralli intiassa

Vaikka länsimaalaisen silmään näyttääkin siltä, että liikenne on täysi kaaos, Intian teillä vallitsee viidakon laki.

Sanotaan, että intialaiset kuskit eivät aja – he kääntävät ajokkinsa haluamaansa suuntaan ja painavat kaasua. Ilman kaistoja teillä ajetaan missä sattuu, pysähdellään, kurvaillaan ja käännytään mistä tahansa piittaamatta ollenkaan muista. Yleisesti ottaen pysytään vasemmalla, joskus keskellä, ja takana tulevien odotetaan sopeutuvan edessä kruisailevan liikkeisiin.

Meidän riksasta puuttuivat sivu– ja taustapeilitkin. Läheltä liippaa jatkuvasti. Alkumatkassa sydänkohtaus oli monesti lähellä, mutta loppumatkasta ilme ei enää värähdäkään, kun vastaantuleva rekka hipaisee parinkymmenen sentin päästä.