Ouvea – Saari lähimpänä paratiisia

Tyynenmeren Uuden-Kaledonian Ouvea on saari, jossa palmupuut on puita vaan, ja elämä arjen askareineen tapahtuu täydellisen valkoisen hiekkarannan tuntumassa. Loyalty Islands -saariryhmään eli Uskollisuuden saariin kuuluvasta Ouveasta tekee paratiisin 25 kilometriä pitkä villeimpien fantasioiden palmujen reunustama unelmaranta..

Ei ihme, että japanilaisen kirjailijan Katsura Morimuran kirja Saari lähimpänä paratiisia sai inspiraationsa Ouveasta. Siitä huolimatta, että Uuden-Kaledonian kuuluisampi saari Isle of Pines on yrittänyt varastaa tittelin, Ouvea on se oikea Saari lähimpänä paratiisia. Epäilemättä kirjan houkuttelemana Uuden-Kaledonian ovat löytäneet monet japanilaisturistit.

Paitsi saareksi lähimpänä paratiisia, Ouveaa on myös kutsuttu eteläisen Tyynenmeren kauneimmaksi atolliksi.

Kaikki ei meidän Ouvean visiitillämme kuitenkaan mennyt putkeen.

Siinä missä Ouvean saari on kuin onkin lähimpänä paratiisia, majoituksemme oli lähempänä helvettiä.

Ouvea on turistien suhteen vieläkin rauhallisempi ja koskemattomampi kuin edelliset saaret. Saarella on yksi ainoa hotelli. Sen lisäksi saarelta löytyy lukuisia gitejä eli vuokramökkejä, joista useimmat ovat perinteisiä heimotyylisiä palmunlehvistä kyhättyjä majoja, joita paikalliset vuokraavat sivubisneksenään.

Halusimme tällä kertaa kokeilla jotain erilaista, ja samalla säästää rahaa. Sitä paitsi nämä mökkeröiset näyttivät niin symppiksiltä!

Matkatoimisto varasi meille kolme yötä Cocotier -gitessä (n. 20e/yö). Oli aika selvittää, miten meiltä sujuisi paluu reppureissuelämään luksusresorttien jälkeen.

Saavuimme saarelle pimeän juuri laskeuduttua seiskan aikoihin. Autovuokrauksen leidi oli kentällä vastassa, ja asia hoidettiin elekielellä. Jos aikaisemmilla saarilla ei englantia juuri haasteltu, niin täällä vielä vähemmän.

Pilkkopimeässä saaren ainoaa päätietä pitkin ajaessa emme nähneet ollenkaan, minkälaiselle saarelle olimme saapuneet.

Löysimme Cocotierin vaivattomasti, mutta paikka oli autio. Vessarakennuksessa oli valot päällä, mutta muuten koko paikka vaikutti hylätyltä. Mitäs nyt sitten?

Keittiörakennuksen oveen oli teipattu puhelinnumero, josta ei vastattu. Tietä pitkin käppäili vanha mies tyttärensä kanssa, jotka pysähtyivät ihmettelemään turistien ahdinkoa. Kävi ilmi, että mies puhui englantia, ja oli muuten oikein ylpeä siitä. Yritimme yhdessä etsiä alueelta henkilökuntaa, mutta ketään ei ollut missään.

Lopulta mies tarjosi meille kattoa pään päälle omasta kodistaan. Itse hän lupasi yöpyä sukulaisillaan. Se olisi varmasti ollut mielenkiintoinen kokemus, mutta päädyimme kuitenkin kohteliaasti kieltäytymään, vedoten siihen, ettemme suinkaan halunneet viedä mieheltä sänkyä alta.

Tunnin arpomisen jälkeen puhelin vihdoin soi. Selvisi, että yhden majan ovi ei ollut lukossa. Mistäs meidän tämä sitten olisi pitänyt tietää?

Mökki ei ollut edes kämäisimpiä, missä reppureissuaikoina on tullut yövyttyä. Mitä nyt yhden ison torakan näin seinällä, ja Rohan oli hereillä läpi yön jahdaten sohvan alla möykkäävää hiirtä tai rottaa. Pikkujuttuja.

Kynnyskysymykseksi nousi kuitenkin yöaikaan torakoiden täysin valtaamat WC-tilat. Ahtaudu siinä sitten pieneen vessakopperoon, kun katto on vuorattu torakoilla ja seinilläkin niitä vilisee.

Aamupalalla oli tarjolla kahvia, mehua, patonkia ja voita. Yön koettelemukset unohtuivat äkkiä, kun meille aamulla valkeni, minkälainen paratiisi avautui tien toisella puolella.

Valkoista puuterihiekkaa silmänkantamattomiin molempiin suuntiin. Satunnaista kalastajaa lukuunottamatta missään ei näkynyt ristin sielua. Edessä avautuu Unesco -maailmanperintölistalta löytyvä maailman suurin laguuni, jonka kristallinkirkas vesi välkehti auringossa syvän turkoosina. P-A-R-A-T-I-I-S-I.

Selvisimme Cocotierissä vielä toisen yön sillä ajatuksella, että kun tarpeeksi juo rommia, sitä nukkuu missä vaan. Toisena aamuna emme saaneet edes aamupalaa. Henkilökuntaa emme nähneet kuin kerran. Yritimme kysyä illallis- tai retkimahdollisuuksista, joita siellä mainostettiin, mutta naikkonen ei ymmärtänyt englantia eikä vaikuttanut kovin kiinnostuneelta meistä muutenkaan.

Lähdimme lätkimään rotankolostamme ilmoittamatta kenellekään. En usko, että kukaan edes huomasi. Voi olla, että Cocotier oli se viimeinen niitti reppureissuelämään.

Ouvean matkasta haaveileville huomautettakoon, että saarelta varmasti elinkelpoisempiakin mökkejä löytyy, jos vaan ei jätä varaamista viime tinkaan niin kuin me.

Viimeisen yön Ouvean paratiisirannalla vietimme saaren ainoassa hotellissa, pienemmässä paratiisissa, Paradis d’Ouveassa.

Resortin halvin bungalow (noin 300e/yö) alkoi olla parhaat päivänsä nähnyt, palvelu oli vaihtelevaa, eikä resortti muutenkaan ollut ehkä ihan haisevan hintansa arvoinen. Sijainti oli kuitenkin enemmän kuin kohdillaan.

Jos rantaelämä ei nappaa, kannattaa ehkä valita joku muu kohde kuin Uuden-Kaledonian Ouvea. Sillä rannan ohella saari on nopeasti nähty.

Saaren isoin “nähtävyys” lienee Mouli-silta, jolta on upeat maisemat joka suuntaan.

Kävimme tsekkaamassa myös Ouvean Turtle Holen, luonnon uima-altaan, joka yhdistyy kallioiden alla mereen. Paikka on saanut nimensä isoista kilppareista, jotka pulpahtelevat tasaisin väliajoin pinnalle. Turtle Hole on suosittu pulikointipaikka paikallisten penskojen keskuudessa. He näyttivät mallia, miten syvään altaaseen hypätään, ja Rohan hyppäsi perässä.

Rantoja maailmalla riittää, ja niitä muutamia nähtyäkin on aika mahdoton laittaa järjestykseen. Silti, tähän asti nähdyistä biitsiparatiiseista Uuden-Kaledonian puhtaat hiljaiset unelmarannat vievät voiton. Haluan ehdottomasti palata joskus Ouveaan, ihan vaan jo pelkästään todistaakseni itselleni, ettei kaikki tämä ollut vain unta.

Lue myös: 

Uusi-Kaledonia – Patonkia ja palmurantoja
Isle of Pines – Uuden-Kaledonian sykähdyttävän kaunis mäntyjen saari
Uusi-Kaledonia – Vinkit Tyynenmeren postikorttiparatiisiin
Noumea ja Grande Terre – Ensikosketus Uuteen-Kaledoniaan