Queenslandin vesiputouksilla

Australiasta ei yleensä ensimmäisenä tule ihmisille mieleen sademetsät ja vesiputoukset. Erilaista sademetsää löytyy kuitenkin aina etelän Tasmaniasta pohjoisen Queenslandin tropiikkiin asti, ja komeita vesiputouksia jopa punaisesta erämaastakin.
Queenslandin maailmanperintöalueen vanhojen sademetsien täytyy olla yksi parhaimpia paikkoja vesiputousjahtiin. Pelkästään Cairnsin kukkuloilta Atherton Tablelandsin alueelta putouksia löytyy kymmeniä ja taas kymmeniä. Tässä muutama tärppi muille vesiputousten rakastajille Australian Queenslandiin.
Viime postauksessa oli puhetta, kuinka Australia ei nähtävyyksistään pahemmin huutele. Tässä taas yksi esimerkki. Girringunin kansallispuistossa sijaitsevasta Wallaman Fallsin vesiputouksesta ei oikein saanut oikeaa kuvaa turisti-infon esitteestä. Emmimme pitkään, onko mesta parin tunnin kiertotien arvoinen. Päätimme heittää lenkin. Meillä ei ollut mihinkään kiire.
Onneksi päätimme. Leuka loksahti auki, kun pääsimme paikan päälle, ja metsän keskeltä avautuivat nämä epätodelliset maisemat. Meidän lisäksemme paikalla ei ollut ketään muuta. 268 metriä alas syöksyvä Wallaman Falls on Australian korkein yhtenäinen vesiputous. Reippailimme vielä neljä kilsaa vesiputouksen juurelle, jossa kastuimme jo kaukaa putouksen pauhusta.
Queenslandin putouksista puhuttaessa ei voi jättää mainitsematta Barron Fallsia, josta kirjoitin viime kerralla.
Noin 90 kilsaa etelään Cairnsistä sijaitseva Josephine Falls on suosittu piknik- ja uimapaikka. Kallioiden yli ryöppyävä putous houkuttelee luonnon vesiliukumäkeen. Ajoittain petollisen voimakas virta on kuitenkin vienyt mukanaan useamman varomattoman turistin.
Australian Gold Coastin takamailta löytyy kaunis Springbrook National Park. Lyhyen kävelymatkan päästä löytyy vähän erikoisempi vesiputous, Natural Bridge Falls. Uiminen on kielletty, mutta jos sattuu paikalle pimeän tullen, voi ihailla luolan valaisevia tuhansia kiiltomatoja.
Mutkainen tie Cairnsistä sumuisten sademetsien peittämien kukkuloiden yli tuo matkaajan kuvankauniille Millaa Millaa -putouksille. Millaa Millaa on täydellinen paikka paeta kesäkuumaa pulahtamalla uimaan vesiputouksen virkistävään veteen. Millaa Millaa houkuttelee bussilasteittain turisteja, mutta jos iskee paikalle oikeaan aikaan päivästä, siitä pääsee nauttimaan ihan itsekseen.
Millaa Millaa sijaitsee Vesiputoustieksi eli Waterfall Wayksi ristityn lenkin varrella. Matkalla kannattaa tsekata myös viereiset Ellinjaa ja Zillaa Falls.
Queenslandistä löytyy paitsi Australian korkein putous, myös levein, Millstream Falls.
Vesiputouksia on Atherton Tablelandsin alueella niin monta, että lähtiessä iltalenkille leirintäalueelta voi vaikka törmätä ihan sattumalta näihin maisemiin:
Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli 243 metriä korkea sopivasti nimetty Surprise Creek Falls.
Komeimmillaan putoukset ovat sadekauden aikaan marras-toukokuun välillä. Tässä oli vain pienenpieni murto-osa Queenslandin putouksista. Suosittelen ottamaan auton alle, lähtemään tutkimusmatkalle ja etsimään sen ikioman salaisen vesiputouksen!
Löytyykö teiltä lisää vinkkejä vesiputouksien rakastajille Queenslandiin tai muualle maailmaan?
Lue myös vanha matkakertomus alueelta: Cairnsin vesiputouksia ja sademetsää
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Karoliina / From Karoliina
Onpa mahtavan näköisiä putouksia! Olet kyllä oikeassa, harva varmasti ajattelee Australian olevan noin “putoustäyteinen” paikka – en olisi itsekään ajatellut 🙂 Eihän tuolla iltalenkkeilystä mitään tulisi, jos tuollaiset maisemat nurkan takana yllättäen odottaisivat 😉
Tiia/ReiseReise
Joo, ei tulisi ekana mieleen Australiasta vesiputoukset. Upean näköisiä! Hauska nimi tuo Millaa Millaa. 🙂
Marikaw
Tää vesiputousfani ainakin fiilistelee noita! Ihania. <3 Islannissa ajellessa tuli jokaisen kulman takaa vaan uusia vesiputouksia ja kaikkia ei edes jaksanut jäädä ihailemaan, mutta näiden jokaisen kohdalla kyllä pysähtyisin.
Ida
Voi taivas miten upeita putouksia! ^^ Noita on pakko lähteä katsomaan omin silmin (tuntuu että sanon näin joka kommentissa :D) <3 Maisterin tutkinto, olisitpa jo valmis…!
Anna
Toivottavasti pääset joskus katsomaan omin silmin! 🙂
Laura / Tuntemattomaan ja takaisin
Tuo Josephine Falls näyttää tajuttoman kuvaukselliselta, juuri sellaiselta että sinne tekisi mennä kahlailemaan ja pyytää jotakuta pistää kamera laulamaan. Ihan mielettömiä myös nuo kuvat Wallaman Fallseista. Jos Suomessa olisi puoliksikaan yhtä näyttävä vesiputous, olisi puoli maata sitä ihailemassa joka kesä, ja Australiassa siitä hädin tuskin hiiskutaankaan 😀
Ansku BCN
Huoh, huokailen täällä näille kuville! Kyllä häviää meidän lähimmät vesiputoukset näille 🙂
Pirkko / Meriharakka
Taitaa olla Australiassa lääniä ja sikäläistä luontoa vähän tuntien nähtävää niin paljon, ettei niistä kaikista “kannata” edes kertoa, kun ei niistä noilla neliökilometreillä ja ihmismäärillä ole massanähtävyyksiksi kuitenkaan 🙂
Viimeksi enemmän vesiputouksia tuli katsottua Uudessa Seelannissa, mutta olihan niitä, pienempiä, aika lähellä Sydneytäkin.
salaine
Iso maa sisältä paljon erilaisia luonto-olosuhteita. Pakko tässäkin on hehkuttaa erästä Euroopan aluetta, missä aivan upeat vesiputoukset eli Plitvice. Ohessa linkki jos sallit: http://matkallalahelletaikauas.blogspot.fi/2015/08/ihmeellisia-paikkoja-missa-olen-saanut_24.html
Teija / Lähdetään taas
Ihan mahtavia kuvia! Tuossa on vähän samaa kuin Suomessa. Suomihan on täynnä upeita paikkoja, mutta ei niistä hirveästi huudella, kun ei uskota ulkomaalaisten kiinnostuvan pikkiriikkisestä Suomesta. Nyt tosin tilanne on jo muuttunut, ja Suomea promotaan jo leuka hieman korkeammalla 🙂
Lotta Watia | Unagidon
Huh, ei tosiaankaan vastaa mielikuvaani Australiasta. Aika mieletön mesta! Ihana lukea, kuinka monipuolinen maa Australiakin on. Sielläkin olisi vielä ehdottomasti päästävä käymään, mielellään vähän pidemmäksi aikaa.
Anna
Jep, maa on tosiaan niin valtava, ettei parissa viikossa kauheasti ehdi näkemään.
Meri / Syö Matkusta Rakasta
Australiassa on näemmä vaikka mitä, mistä en ole kuullutkaan. Mun mielestä vesiputoukset on yksi hienoimpia luonnonjuttuja, ja yritän niitä katsastaa jokaisella reissulla, jos sattuu olemana lähistöllä. Nämä näyttävät uskomattoman kauniilta!
Martan / Martan Matkassa
Australia kiinnostaa ihan hirrrveästi ja se on ollut haaveenani jo pikkutytöstä lähtien, nuo upeat kuvat noista mahtavista vesiputouksista ei ainakaan yhtään helpota tuota olotilaa. Ehkäpä sitten kun lapset on saatu maailmalle, voisi lähteä pidemmäksi aikaa…
Tanja/Levoton Matkailija
Ihania putouksia 🙂 Vesiputoukset on hienoja, ja maaliskuussa kävin Sveitsissä ihastelemassa Rhein Fallsia, mistä on tulossa juttua ens viikolla. Islannissa sijaitseva Gullfoss on myös aika vaikuttavan näköinen.
Outi/Maa Quzuu
Upeita ovat. Varmasti vielä upeampia luonnossa vaikka hienoja kuvia ovatkin. Vesiputoukset ovat kyllä niin vaikuttavia. Luonnonvoimat parhaimmillaan
Paula - Viinilaakson viemää
No johan oli taas maisemat. Ihan upeita paikkoja! Varsinkin kun saa vielä pulahtaa veteen, en ole koskaan käynyt uimassa vesiputouksen alla. Tiedätkö mistä syystä tuossa luolan näköisessä paikassa ei saa uida?
Anna
Taitaa olla turvallisuussyistä, ja samalla pyritään suojelemaan paikkaa. Millaa Millaa on ihanteellinen pulahdukselle 🙂