Ranakpur ja se eka kolari Intiassa

Suurin piirtein puolessa välissä Udaipuria ja Jodhpuria Rajasthanissa sijaitsee Ranakpurin kaupunki, joka on kuuluisa maailman mahtavimmasta jainalaistemppelistä.

Jainalaisuus on Intiasta kotoisin oleva uskonto, jossa kunnioitetaan kaikkea elävää. Monet muistavat sen rajoitetusta ruokavaliosta, jonka kurinalaisimmassa muodossa ei muun muassa syödä edes juureksia tai varastoitua ruokaa, juoda filtteröimätöntä vettä tai syödä auringonlaskun jälkeen. Mahtavat olla nälkäistä sakkia. Vastustamalla väkivaltaa ja elämällä askeettista elämää jainalaiset tavoittelevat uudelleensyntymistä, jossa he ovat lähempänä valaistumista. Jainalaisuuden kannattajia on muutama miljoona, joista suurin osa majailee Intiassa.

Matka Jojawarista oli taas perseen puuduttava. Hotellimme sijaitsi korkealla kukkuloilla parikymmentä kilsaa Ranakpurista ylöspäin. Ajomatkalla ympärillä avautuvat näkymät olivat hulppeat, ja diabetesapinoita taas kirmasi tiellä toivoen turistien viskaavan niille banaaneja.

Valitettavasti maisemat olivat kuitenkin se viimeinen asia mielessä kukkuloiden kapeilla, kiemurtelevilla, kuumottavilla teillä, kun tien vieressä oli satojen metrien pudotus. Hullut intialaiskuskit tuntuivat kiihdyttävän joka mutkaan, eikä edes äänitorvea aina töötätty varoitusmerkiksi. Hiki oli otsalla, kun jatkuvasti liippasi liian läheltä, ja aloin vakuuttua siitä, että hengissä tästä ei selvitä.

Oli siis pelkästään ajan kysymys mitä tapahtui seuraavaksi. Autokuskimme Kushal teki parhaansa haastavilla teillä ja pysähtyi sivuun antamaan tietä aina pahimmissa ohituksissa. Siitä huolimatta olin ihan varma, että pelti tulisi kolisemaan.

Ja kolisihan se, kun tuhatta ja sataa painava jeeppikuski teki pienen arviointivirheen siitä, minkä verran on ohitustilaa. Kiitos luojalle siitä, että olimme vuorenrinteen puolella tietä, emmekä jyrkänteen. Kushal-parka oli häpeissään. Mutta enemmän huolissaan hän taisi olla autostaan kuin meidän hyvinvoinnistamme. Murtuneena Kushal silitteli autoaan kuin rakastettuaan. No, ehdittiin me sentään melkein viisi päivää Intiassa ajella ennen ensimmäistä kolaria.

Jeeppikuski, jonka kyytiin oli sullottu ainakin 12 perheenjäsentä, pysähtyi ja siellä käytiin kiihkeää keskustelua Kushalin kanssa siitä, miten homma hoidetaan. Se olisikin ollut mielenkiintoista tietää, sillä villi veikkaus, että vakuutusyhtiöihin siellä ei soiteltu.

Yritimme jatkaa matkaa, mutta se oli vaikeaa, kun auton takaosa laahasi maassa. Puheluita soitettiin ja hotellistamme tuli tyyppi miesvahvuuksien kanssa mopolla tuomaan meille rautalankaa. Kyllä vain, tilanteen pelasti rautalanka, kun monta intialaista sitoi peltiä kiinni. Loppumatka Rajasthanissa ajettiin autolla, joka pysyi kasassa vain rautalangalla.

Hotellimme oli idyllisellä paikalla kukkuloiden huipulla, josta avautuivat varmasti Rajasthanin vehreimmät maisemat. Harmi vaan, että parvekkeella puiden kasvustot peittivät näkymät, ja harmaa pimeä kivirakennus kalteri-ikkunoineen tuntui lähinnä vankilalta. Koska vastoinkäymisiä ei ollut vielä tarpeeksi, Rohanille nousi kuume. Happy honeymoon!

Kuumeesta huolimatta raahauduimme tsekkaamaan ne nähtävyydet, mitä varten tänne tultiin. Valkoisesta marmorista 1400-luvulla rakennettu jainalaistemppeli oli vaikuttava näky. Jainalaistemppelit yleensäkin ovat arkkitehtuurisia ihmeitä upeine kaiverruksineen, ja Ranakpurin temppeli on niistä kenties ihmeellisin.

Temppelin arkkitehtuuri on tavattoman monimutkainen ja olin yllättynyt, että temppelin pitsimäiset, uskomattoman yksityiskohtaiset kaiverrukset on rakennettu niinkin vähässä kuin 50 vuodessa. Intiassa taidettiin olla tehokkaampia keskiajalla kuin nykypäivänä. 1444 pilaria, joista jokainen on erilainen, kannattelee temppelin torneja ja kupoleita. Tunti hurahti hetkessä pikkuruisia veistoksia tiiraillessa. Pilarien labyrintissa on helppo kuvitella, että jokin jumaluus on tämän luonut, taivaallisten olentojen lentely katossa vain puuttui.

Ranakpuriin tultiin katsomaan myös toista Intian ihmettä, maailman toiseksi suurinta muuria Kiinan muurin jälkeen, Rajasthanin toiseksi isointa linnoitusta ja maailmanperintökohdetta Kumbhalgharia. Kumbhalghar nimenäkin haiskahtaa jo loistokkaalta, ja 36 kilometriä pitkä muuri on kuin onkin majesteettinen näky. Muurin lisäksi linnoituksesta löytyy myös jopa 360 temppeliä.

Kanssamme sitä ihmettelemässä oli noin tuhat koululaista luokkaretkellä, ja kuvia tietysti näpsittiin sitten puolin ja toisin. Paita oli litimärkä hiestä, kun kipusimme mutkikasta polkua pitkin 40 asteen helteessä ylös Pilvipalatsiin. Pilvipalatsista oli mahtavat näkymät yli vehreiden kukkuloiden ja kauempana kuivan Rajasthanin erämaan.

Ranakpurin jainalaistemppeli sekä Kumbhalgarhin linnoitus olivat kiertotien arvoisia, tukahduttavasta kuumuudesta ja kuumottavista vuoristoteistä huolimatta. Ja Kumbhalgarhin lattiavessasta, jossa oli pakottava tarve käydä siitäkin huolimatta, että minua ennen siellä kävi tuhat koululaista. Litsläts. Taitaa olla aika heittää sandaalit mäkeen tämän reissun jälkeen. Loppuun vielä meidän intialainen perhepotretti: