Australian kaakkoisrannikon Mallacoota ja Merimbula

Australian kaakkoisrannikolla matkalla Melbournesta Sydneyyn mielettömistä maisemista ei ole puutetta. Kaakkoisrannikko on upeaa, autiota, loputonta rantaa toisensa perään. Niin kuin toki loputkin Australiasta, löytyyhän täältä yli 10 000 rantaa. Mallacootan ja Merimbulan rantakylät ovat kaakkoisrannikon parhaimpia.
Kaikilla rannoilla matkan varrella ei mitenkään ollut aikaa pysähtyä, ja sekös jos mikä särkee tällaisen rantojen rakastajan sydämen. Onko mitään pahempaa kuin joutua ajamaan ohi ihanan tyhjyyttään huutavan unelmarannan, joka suorastaan kutsuu painamaan hiekkaansa jalanjäljet!
Mallacoota – Hiekkasärkkiä ja laguuneja
Croajingolongin kansallispuiston ympäröimässä Mallacootan turistikylässä vietimme puolikkaan päivän rantoja kierrellen.
Koko näkökentän pituudelta näkyi uskomatonta rantaviivaa, hiekkasärkkää ja auringossa kimmeltävää matalaa laguunia, jonne olisi mahtavaa lähteä suppailemaan tai veneilemään.
Makoilimme rantahietikolla haaveillen tänne muuttamisesta. Palveluita ei juuri löydy, mutta parin tuhannen asukkaan Mallacoota on täydellinen paikka rauhaa rakastaville. Syrjäinen sijainti yli kuuden tunnin ajomatkan päässä Melbournesta voisi kuitenkin osoittautua vaivalloiseksi.
Leirintäalueen näkymät eivät tästä juuri parane. Auringonlaskut ovat täällä kuuluisia, mutta meidän piti jatkaa matkaa.
Osavaltio vaihtui New South Walesiksi, mutta maisemat pysyivät samana. Täällä rannikkoa kutsutaan Sapphire Coastiksi eli Safiirirannikoksi, arvatenkin kaikissa sinisen sävyissä välkehtivän meren mukaan.
Merimbula on rento rantakylä
Toinen suosikkimme kaakkoisrannikolla oli Merimbula. Hieman isommassa, vajaa 20 000 asukkaan Merimbulassa on ehkä vähän kulahtanut 80-luvun lomakylän tunnelma, mutta tapahtumia ja tekemistä riittää.
Kylän todellinen vetonaula ovat kuitenkin mahtavat maisemat ja viisi upeaa rantaa, joihin mahtuu sekä surffiaaltoja että suojaisia poukamia. Nimi Merimbula tulee paikallisten aboriginaalien kielestä, ja tarkoittaa kahta järveä.
Vesi oli niin kirkasta, että korkealta näköalapaikalta näimme kaikki kymmenet vedessä uiskentelevat keihäsrauskut.
Merimbulaa ympäröi mahtavat kansallispuistot. Jäi kismittämään, ettei meillä ollut enempää aikaa niihin tutustua. Lyhyillä kävelyillä käväisimme sekä Ben Boyd National Parkissa että Mimosa Rocks National Parkissa, joissa ehdimme ihailla lisää koskemattomia rantoja, komeita jyrkänteitä, vehreää metsää, kenguruja unohtamatta.
Australian keväällä Sapphire Coast on oiva paikka bongata valaita.
Australian kaakkoisrannikon herkkuja
Kaakkoisrannikko on myös ruoan rakastajille. Aluetta kutsutaan myös osterirannikoksi, eikä täällä voi matkailla maistamatta paikallisia, Australian parhaita ostereita. Ostereistaan kuuluisasta Pambulasta nappasimme mukaan tusinan tuoreita, muhkeita ostereita, joita napsittiin auringonlaskussa, viinilasin kera tietenkin.
Edenin kaupungissa ostimme paikallista chiliviiniä, Disaster Bay Hot Chili Wine, ainoaa Australiassa. Pelkistä luomuchileistä valmistetusta viinistä tuli meidän suosikkiviini. Kotiin saavuttuamme tilasimme suoraan viinitilalta 12-pakkauksen. Suosittelen kaikille Australiassa asuville tai reissaaville chilin rakastajille!
Chiliviinin lisäksi Edenissä ei missään nimessä kannata skipata paikallista savustamoa. Edenin Smokehousesta saa skandinaavisin menetelmin savustettua kalaa, kuin myös mm. graavilohta.
Hieman pohjoisempana kannattaa poiketa päätieltä pieneen somaan värikkäiden puutalojen Tilbaan juustonmaisteluhommiin. Jos juustonmaistelun jälkeen kuivaa suuta, sitä varten täältä löytyy myös viinitiloja.
Bermaguissa pulahdimme rantaan rakennetun Blue Poolin virkistävään veteen.
Jos mietitään, mitä tästä matkasta jäi mieleen, se on koskemattomat rannat, hiljaisuus ja luonnon rauha. Ei ole mitään rentouttavampaa kuin hiljaisella rannalla makoilu ja kävely ja raikkaan meri-ilman hengittäminen kevyt tuulenvire kasvoilla. Voisin seurata aaltojen lyömistä rantaan tuntikausia. En ole ollenkaan sitä tyyppiä, joka kyllästyy rannalla!
Ei ihme, että Australian reissujen jälkeen meistä on tullut rantojen suhteen nirsoja. Jos rannalla on kymmeniäkin ihmisiä, se alkaa olla meille liian ruuhkainen. Australian rannat ovat hemmotelleet meidät piloille!
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Sandra
Ihania maisemia ja vinkkejä omalle reissulle. Merimbulassa olen ollut yötä, ja tykkäsin paikasta. Tekisi mieli jäädä aina pidemmäksikin aikaa ja tutustua ympäristöön rauhassa, mutta aina piti vain kiireellä lähteä eteenpäin.
Anna
Jep, aikaa tuppaa aina olemaan liian vähän! Mutta eiköhän mekin lähdetä tänne vielä toisenkin kerran!
Anna
Oi, näyttää aivan ihanalta! Meillä on vähän harkintansa suunnata seuraavaksi Australiaan ja tämän road tripin voisi ehkä miettiä toteuttavansa, jos oikeesti sinne asti päätyy 🙂 Kiitoksia vinkeistä siis!
Anna
Toivottavasti päädytte, mielellään annan lisääkin vinkkejä jos tulee kysyttävää mieleen 🙂
Terhi / Muru Mou
Chiliviini kuulostaa hyvin, hyvin mielenkiintoiselta 😀 En erityisemmin pidä chilistä, mutta siitä tehtyä viiniä pitäisi kyllä kokeilla jos kohdalle sattuu!
Mä en ole kovinkaan suuri rantafani suolan ja hiekan takia, mutta rauhallisella ja lähes autiolla rannalla viihdyn minäkin. Ruuhkaiset ja meluisat rannat saa minut poistumaan hyvin äkkiä paikalta!
Anna
Chiliviini on herkullista! Suussa ei polta vaan aika makeaa tavaraa, jälkkäriviiniä. Kurkussa vaan chilli vähän lämmittää, silleen kivasti 🙂
Hanneli / duunireissaaja
Hiekkarannat eivät ole mun juttu, mutta tuollaiset hiljaiset paikat vois toimia mullekin. Ja chiliviini, tuntuu ettei se voi olla hyvää. Olis kiinnostavaa päästä maistamaan, samoin kuin Tilban juustoja.
Anna
Chiliviini on herkullista! Suosikkiviini. Mutta makeeta se on, sopii jälkkäriviiniksi. Juustojen kera 😉 Ruuhkaiset hiekkarannat ei ole miunkaan juttu, mutta nimenomaan hiljaiset! <3
Erja/Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
Chiliviini?! Kerro heti, miltä se maistuu :-)? En ole ikinä moisesta kuullutkaan!
Anna
Unohtui vastata, tulee nyt vähän jäljessä mutta tuleepahan kumminkin! Chiliviini on aika makea jälkkäriviini. Se on kokonaan tehty chileistä, mutta ei sitä juodessa uskoisi. Suussa ei nimittäin polta, kurkussa vaan chili vähän mukavasti lämmittää. Herkkua!
Outi / Maa Quzuu
Australiasta tuollaisia rantoja tuntuu riittävän ja pesee kyllä heittämällä aurinkovarjoilla kuorrutetut turistirannat. Ei pöllömmän näköistä!
Anna
Sanos muuta! 🙂
Andrina / andante
Kiva katsella näitä maisemia sateisessa Helsingissä 😀 Tekee mieli buukata Australian lennot tällä istumalta. Aivan upeita rantoja!
Anna
Mikä estää….. 😉 😉
Heidi / Maailman äärellä
Upealta näyttää! Voisin minäkin vaikka heti lähteä Australiaan rantoja kiertämään. Ja enpä ollut minäkään koskaan kuullutkaan chiliviinistä. Onko siinä chilin tulisutta?? Sitä pitäisi päästä maistamaan.
Anna
Chiliviini oli aika makeeta, sopii jälkkäriviiniksi. Ei sitä uskoisi, että se on kokonaan tehty chileistä. Suussa ei polta, kurkussa vaan vähän lämmittää. Se on meidän suosikkiviini. Toisaalta jos ei yhtään siedä tai tykkää chilistä, niin en tiedä menisikö alas.
Kohteena maailma / Rami
Tuollainen Coast walk olisi juuri sopivan pituinen minulle puolipäiväretkeksi! Upeita on nämä Australian maisemat ja kuvista iso plussa, kun tuot niihin elävyyttä kävellessäsi&muulla toiminnalla. Monet tykkäävät kuvata pelkkiä maisemia, mutta itse tykkään, kun on ihmiset tuomassa perspektiiviä 🙂
Anna
Kiitti Rami, niin oon itsekin ajatellut! Tuolta rannikolta olisi löytynyt ihan mielettömiä patikointireittejä rannikolta, harmi että oli liian kiire aina seuraavaan kohteeseen. Ehkä ensi kerralla!
Sanna I Siveltimellä
Oi kyllä beachit toimii aina, kuten myös road tripit! Hymähdin Jucy-autolle, ihana! 🙂
Anna
Ja yhdessä beachit ja road tripit toimii parhaiten 🙂
Tanja / Tanjan matkassa
Ei oo rannat mun juttu, ainakaan siis jos siellä pitäisi tuntitolkulla makoilla. Mieluummin snorklaan, uin, kävelen tai suppailen mutta sellainen makoilu ei vaan sovi mulle.
Chiliviinistä en oo kuullut mut taitaa olla pakko kokea listalla seuraavalla aussien reissulla.
Anna
Nojoo en kyllä itsekään ihan tuntitolkulla jaksa rannoilla makoilla. Mutta nimenomaan uiden, snorklaillen, välillä kirjaa lukien, kävellen, jne… 🙂 Ehdottomasti kannattaa kokeilla chiliviiniä, varsinkin jos tuonne suunnalle lähtee, ja on chilin ystävä!