Road tripin jälkeen

Viimeiseen vuoteen on mahtunut vajaa 3 kuukautta Intiassa, Sri Lankan kierros, löhölomia Balilla, Filippiineillä ja Malesiassa sekä eeppinen road trip Australian ympäri. Takana yli 6000 otettua valokuvaa, 50 luettua kirjaa, ääretön määrä purkkitonnikalaa ja viinitonkkaa, unohtamatta ääretöntä määrää mahtavia kokemuksia. Olemme viettäneet aikaa Himalajan juurella ashramissa, nähneet suurkaupunkien slummeja ja nähtävyyksiä, chillailleet lukemattomilla paratiisisaarilla ja unelmarannoilla, kiivenneet vuoren, uineet vesiputouksissa, samoilleet joka paikassa viidakoista aavikolle, pesseet elefantteja ja ratsastaneet kamelilla, kuvanneet valaita ja uineet delfiinien kanssa nyt muutaman mainitakseni. Relaxitaxin mittari näytti 23 000 kilometriä eli puolet maapallon ympärysmitasta, kun palasimme road tripin lähtöruutuun Melbourneen. Pikkuhiljaa kaikkea koettua vasta alkaa arvostamaan.

Kokonaisen vuoden reissaamisen jälkeen sitä osaa myös arvostaa arjen pieniä iloja ja kodin mukavuuksia. Kun olemme viimeiset puoli vuotta asuneet autossa, peseytyneet kämäisien leirintäalueiden yleisissä tiloissa, kokkailleet ulkona ja nukkuneet kaiken roinan ja hiekan keskellä autossa, asunto Melbournen suburbiassa, kymmenen minuutin ajomatkan päässä keskustasta, tuntuu luksukselta. Arkiset asiat, kuten sohvalle käpertyminen telkkarin ääreen tuntuu mahtavalta, kun kumpaakaan ei ole nähnyt kokonaiseen vuoteen! Arjen rutiineja eli juuri niitä asioita, joita lähdimme pakoon, oli ikävä.

Melbournessa ollessamme on tuntunut siltä, että nyt ollaan taas yhdessä elämän risteyskohdassa. Koko taivas on avoinna, maailma täynnä mahdollisuuksia, ja liikaa valintoja tehtävänä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus myydä asunto Melbournessa, jatkaa matkaamme Uuteen-Seelantiin ja kiertää nekin saaret nyt kun kerran matkassa ollaan. Vuoden matkustaminen vei kuitenkin veronsa, ja Melbourneen saavuttuamme kummallakaan ei ollut erityistä kiinnostusta heti suoraan lähteä jatkamaan maailmanvalloitusta. Breikki tuli tarpeeseen, ja nyt olemme junnanneet paikallamme Melbournessa jo yli kuukauden.

Darwinin lentokenttäepisodin jälkeen tuumasimme, että parempi hakea sitä partneriviisumia nyt, jotta voimme halutessamme matkustaa tänne myös tulevaisuudessa. Ilkeä täti nimittäin ärähti, että seuraavalla kerralla ei ole maahan enää tulemista. Olipahan paperisota! Syntymätodistus, lääkärintarkastukset, röntgenkuvaukset, satoja sivuja lomakkeita, suosituskirjeitä sukulaisilta ja ystäviltä, rikosrekisterit sekä Suomesta että Australiasta (kaikista suomenkielisistä papereista vielä viralliset käännökset), vanhoja posteja, vuokra- ja työsopimuksia jne. jne. jne. Ei tätä touhua ainakaan liian helpoksi ole tehty!

Mitä seuraavaksi? Matkakuumeen palaamisessa ei kauaa kestänyt; kuukauden jälkeen Melbournessa arki alkaa taas tuntua ikuiselta juoksumatolta. Maailman tuulet kutsuvat  näitä nuuskamuikkusia. Ei meikäläistä ole tehty toimistotöihin kahdeksasta neljään, kävelemään kotiin räntäsateessa, viettämään illat katsellen toisten elämää telkkarista ja odottamaan viikonloppuja kuin Jeesuksen toista tulemista. Elämä on liian lyhyt, ja maailmassa on liian paljon nähtävää ja koettavaa.   

Me olemme sellaisia tuuliviirejä, että tulevia reissuja en täällä vielä hirveästi uskalla mennä spekuloimaan. Hetken joudumme ainakin täyttämään säästöpossua. Uuden-Seelannin lisäksi lähitulevaisuudessa siintää ainakin Suomi ja Italia, haaveissa on myös mm. Fidzi. Sillä välin uppoudun matkustamisen lisäksi toisen intohimoni, eli kropan kurittamisen pariin ja personal trainer –opintoihin. Blogipäivitystahti voi hidastua, mutta pysykää silti linjoilla!

’Travel is fatal to prejudice, bigotry, and narrow-mindedness, and many of our people need it sorely on these accounts. Broad, wholesome, charitable views of men and things cannot be acquired by vegetating in one little corner of the earth all one’s lifetime.’
― Mark Twain