Ajomatka Darwinista Cairnsiin on yksi Australian puuduttavimmista. Ei varsinaisesti Australian parhaimpia road trippejä.

Navigaattori joutui tökkimään kuskia hereille tasaisin väliajoin. Yksitoikkoista maisemaa, punaista pölyä, pelkkää heinää silmänkantamattomiin ja tutuksi tullut pitkä, suora tie. Silloin tällöin vastaan tulee pieni, pääasiassa aboriginaalien asuttama kylä.

Reissussa alkoi kuitenkin olla nostalgian tuntua, kun kuljimme samoja teitä ja bunkkasimme samoilla lepoalueilla kuin mitä kaksi ja puoli vuotta sitten matkalla Cairnsistä Australian keskustan Alice Springsiin.

Darwinista Cairnsiin

Cairnsistä Darwiniin

Ennen Queenslandin tropiikkiin saapumista nähtävää Darwin-Cairns -välillä ei hirveästi ole. Jos vaivautuu poikkeamaan tieltä pitkähkölle kiertotielle, alueen yksi kauneimpia paikkoja ja samalla yksi Australian parhaiten pidettyjä salaisuuksia on ehdottomasti Lawn Hillin kansallispuisto. Pysähdyimme myös pienessä Imatran kokoisessa Mt Isan kaivoskaupungissa. 

Mt Isa, Australia

Pääasiassa nukuimme kuitenkin kämäisillä lepoalueilla, jotka olivat viimeiseen maaplänttiin asti täyteen tungettu karavaaneja, ja joiden vessat olivat vuorattu paskalla.

Vaikka olimme ylittäneet rajan Queenslandiin eli Aurinko-osavaltioon, ja päivisin lämpötilat olivat kesäisen lämpimiä, öisin lämpötilat laskivat välillä jopa nollaan. En edes tiennyt, että täällä päin Australiaa voi tulla näin kylmä!

Kenguru ylittämässä tietä

Ikuiseen kesään tottuneita matkaajia lievästi sanottuna palelsi nukkua kohmeisessa pakettiautossa ikkunat huurussa, pipo päässä kolmen vaatekerroksen ja paksun peiton alla. Road trip alkoi hieman tympimään, ja aloin haaveilla kotisohvasta, telkkarista ja lämpimästä patterista.

Darwin Cairns

Juuri kun alkoi tehdä mieli iskeä hanskat tiskiin, maisemat muuttuivat aivan yhtäkkiä erämaasta trooppiseksi sademetsäksi. Tylsä, punainen pöly muuttui kosteaksi viidakoksi ja yhdeksi lempparialueistani Australiassa. Lue lisää Cairnsin Atherton Tablelandsin alueesta täällä.