MALEDIIVIEN FULHADHOO – PAIKALLISSAARTEN TIMANTTI

Sisältää affiliatelinkkejä, linkit merkitty tähdellä*
Fulhadhoo on Malediivien kauneimpia paikallissaaria. Sen rantaa on usein kutsuttu paikallissaarten parhaaksi. Kaiken kukkuraksi täällä rannalla loikkii vielä toistaiseksi enemmän pupuja kuin turisteja.
Malediivien Fulhadhoon, Fehendhoon ja Goidhoon saariryhmä on yksi niitä matkojen helmiä, joiden olemassaolo teki mieli pitää salaisuutena. Haluaisin, että se säilyisi juuri tällaisena.
Epäilemättä kehitystä ei voi estää, ja tällaisten salaisten timanttien maine kiirii matkalaisten keskuudessa varmasti nopeasti. Niin klisee kuin se alkaakin matkablogeissa olla – mene ennen kuin on liian myöhäistä.
Fulhadhoo on rantojen rakastajan nirvana
Fulhadhoon kohokohta on sen leveä ja pitkä hiekkaranta, joka avautuu saaren länsipäässä suureksi hiekkasärkäksi. Saimme nauttia siitä monta kertaa kaikessa rauhassa. Siitä huolimatta, että oli helmikuu eli turistisesonki lähes kuumimmillaan. Joskus rannalla loikki kaneja enemmän kuin ihmisiä.
Kuten naapurisaarilla, hiekka on täälläkin häikäisevän valkoista. Niin valkoista, että sain Instastoryyn täältä monta kommenttia katsojilta, jotka luulivat hiekkaa ensinäkemältä lumeksi.
Fulhadhoon vedenalainen maailma jäi meillä täällä näkemättä, kun aika loppui kesken. Majatalosta kuitenkin kerrottiin, että riutan muodostamassa laguunissa voi bongata ainakin kilpikonnia. Baa-atollissa elää myös esimerkiksi delfiinejä, rauskuja ja valashaita.
Turismi on näillä saarilla sen verran vähäistä, että Malediivien ihmeelliset vesieläimet eivät täällä osaa pelätä ihmisiä.
Turismi on Fulhadhoolla tuore ilmiö. Saarelta löytyy vain neljä majataloa. Turisteja oli kourallinen, pitkin poikin kilometrin pituista rantaa levittäytyneenä niin, että tuntuu silti kuin olisi yksin. Puhtaana pidetyllä rannalla on muutama rantatuoli siellä täällä.
Fulhadhoolla ei voi olla törmäämättä saarta asuttaviin pieniin kaneihin. Hieraisin silmiäni, kun ensimmäisenä päivänä polulla loikki ensimmäinen pupu vastaan.
Majatalosta saaren toiseen päähän saa tallustella lähemmäs puoli tuntia, mutta pitkin rantaviivaa tai vaihtoehtoisesti kaunista palmujen reunustamaa viidakkopolkua tallustellessa aika menee nopeasti.
Fulhadhoo on autioita hiekkasärkkiä
Fulhadhoota, kuten viereistä Fehendhoota, ympäröivät lukuisat hiekkasärkät. Laskuvesi paljastaa lisää hiekkasärkkiä, ja niistä joillekin voi kahlata rannasta. Itsevarmat uimarit voivat uida niistä isoimmalle, mutta virta on voimakas.
Hiekkasärkkiä löytyy Fulhadhoon kupeesta jopa viitisentoista, joten aution hiekkapläntin löytämisen ei luulisi olevan ongelma, vaikka turismi tästä hiukan vielä kasvaisikin.
Malediivien paikallissaaria ei yleensä voi verrata yksityisiin kalliisiin resorttisaariin, mutta Fulhadhoo liippaa kauneudellaan hyvin läheltä.
Fulhadhoo on täydellinen paikallissaari, jos Malediiveilta tulee hakemaan niitä unelmien autioita hiekkasärkkiä, mutta budjetti ei riitä yksityiseen resortsaareen.
Suurin piirtein puolet Fulhadhoon rantaviivasta on aluetta, jossa bikineissä saa hypellä vapaasti. Kylä, jossa asuu vajaa parisataa paikallista, sijaitsee itäpuolella. Täällä tulee pukeutua peittävästi, ja välttää esimerkiksi hellyydenosoituksia pariskuntien kesken.
Jos jotakin negatiivista täytyy saaresta keksiä, niin tälläkään saarella emme juuri saaneet paljon kosketusta paikalliseen elämänmenoon. Ehkä siihenkin olisi mahdollisuus auennut, jos olisimme sitä majatalosta kysyneet.
Majoitus Fulhadhoolla
Meillä Fulhadhoo meinasi melkein jäädä pois matkaohjelmasta, sillä saaren majoitukset olivat täynnä. Kuin ihmeen kaupalla onnistuimme saamaan saaren viimeisen huoneen, vaikka ensin meille ilmoitettiin, ettei vapaata ollut.
Majoituimme Azoush Guesthousessa. Pinkkien seinien koristama huone oli todella tilava ja mukava. Henkilökunta oli herttaista, mutta harmittavan usein kadoksissa, kun heitä kaipasimme. Iso plussa majatalossa oli vesifiltteri, jossa sai vapaasti käydä täyttämässä vesipulloa. Saarelta ei löydy ravintoloita, joten söimme kaikki ateriat majatalossa. Ruoan sai tilata listalta tai vaihtoehtoisesti maksaa buffetpaketista. Ei malediivilaisen ruoan parasta antia, mutta mukiinmenevää. Majatalon pienet puutteet korvasi halpa hinta, vain noin 30 euroa yöltä.
Suhteellisen eristyksissä sijaitsevan Malediivien Baa-atollin Goidhoon, Fehendhoon ja Fulhadhoon saariryhmä on vielä säilynyt hyvin hiljaisena. Rauhaa rakastaville tämä on täydellinen kohde saarihyppelyyn Malediivien paikallissaarilla.
Matka Fulhadhoolle kestää pääkaupungista Malesta kaksi tuntia. Me järjestimme kuljetukset majoituksen kautta. Varmista veneiden aikataulut ennen varaamista, sillä ne eivät kulje joka päivä.
Paikallissaarten matkaan kannattaa yhdistää vierailu yksityisellä resortsaarella, jos lompakko antaa myöten. Kätevästi vain lyhyen venematkan päässä tästä saariryhmästä sijaitsevat Coco Palm ja Finolhu -resortit. Majatalo voi järjestää kuljetuksen pienellä veneellä.
Lue myös:
MALEDIIVIT BUDJETILLA – VINKIT SAARIHYPPELYYN PAIKALLISSAARILLA
MALEDIIVIT EDULLISESTI – BUDJETTI JA HINTATASO
HÄÄMATKA MALEDIIVEILLA – RESORTSAARI MEERU
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Iida In Translation
Wow, mitkä rannat!! <3 Tämä postaus ei kyllä taas tippaakaan helpottanut omaa Malediivit-matkakuumettani 😀 Näyttää aivan upealta!
Emilia/Merkintöjä maailmasta
Ihan uskomattoman näköistä! Huh. Kiva lukea Malediiveilta paikoista, jonne ei tarvitse valtavaa budjettia. Hauska ajatus, että tuolla keskellä merta paratiisisaarella asustaa noin paljon pupuja.
Mirka / Reason for Season
Oi tämä on juuri sellainen paikka, jonka haluaisin Malediiveilla joku päivä nähdä <3. Täytyypä tutkia kohdetta tarkemmin. Mulle riittäisi oikeastaan tuo ranta ja se, että saisin välillä jotain ruokaa :p. Niin kaunista!
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
Wau wau ja taas wau! Tää näyttää niin uskomattomalle paratiisille! Ja ihanan halpa majoitus. 🙂 kyllä minä vielä joku päivä tuonnekin haluan! 😀
Tiina Johanna / Kookospalmun alla
Upeita kuvia ja ihana turkoosin meren ja valkoisen hiekan keidas! 🙂 Kyllä menee bucket listille, erityisesti siksi, että meinasi sydän pakahtua kun kirjoitit kaneista <3 En keksi mitään ihanampaa, kuin makoilla rannalla ja kaneja pomppii ympärillä. Voisin varata matkani jo pelkästään näiden kanien vuoksi! Toki on myös ihana saada lukea näistä paikallissaarista monipuolista kertomusta, koska itseäni ei taas resort saaret niinkään kiinnosta (ehkä kokemuksen kannalta, en tiedä). 🙂
Tiina
http://www.kookospalmunalla.fi
souliina
Siis en kestä kuinka upea paikka oikea unelma <3
Onneksi saitte vielä kuitenkin huoneen ja saitte yöpyä myös täällä. Tuo pupu on jotenkin hasuka, ei sitä itsekkään ensimmäisenä kuvittelisi, että jänö siellä rantahietikolla vastaan tulisi.
Oikein aurinkoista viikkoa!
Emma
Noi puput on aika random 😀 Oliko puhetta mistä ja miten ne on sinne päätyneet? Kiinnostaisi myös paljonko venekuljetukset Fulhadhoolle maksoi? Niiden yleisesti tosi kova hintataso oli nimittäin se syy, miksi me itse joitain vuosia sitten päädyttiin helpolle Maafushille, mutta jos joskus palaan, niin haluaisin kyllä jonnekin vielä syrjempään.
Pirjo Toivanen
Upeaa! Olimme mieheni kanssa Malediiveilla jouluna 1986. Nämä kuvat nostivat todella muistot mieleen.
En muista saaren nimeä, jolla olimme, mutta olin kolmekymppinen ja suoritin sukeltajan tutkinnon. Koulua piti ruotsalainen porukka ja se kesti pari viikkoa. Syvin sukellukseni oli vähän yli 20 metriä. Kilpikonnia, rauskuja ja haita näimme alapuolelta, mikä oli uskomatonta. kauneimmat näkymät olivat korallimaisemaa, kuin olisin lentänyt lintuna unessa fantasiavuorustossa. Olen kuullut, että koralliriutat ovat katoamassa tai siis niiden värit, kun ne tukehtuvat.
Uskoisin, että saari, jolla olimme silloin, on nyt yksi noista resorttisaarista. Asuimme olkikattoisissa majoissa, joissa oli hyttysverkko ikkunoissa, ei ilmastointia, tuuli läpi. Suihkussa oli sulffaatilta hausevaa vettä, se sama tuoksu kuin tulivuoren huipulla. En mennyt suihkuun kuin kerran kahden viikon aikana. Kasvot ja hampaat pesin pullovedellä, hiukseni taisin kerran pestä sulffaattivedessä.
Mutta olin vedessä melkein koko ajan. Aamuisin oli sukelluskoulua ja iltapäivisin teoriatunti. Uima-allaskin oli, siellä ryhmäjumppaa.
Paikallisia tapasimme, naapurisaarella oli jopa koulu. Jollekulle nuorelle, joka halusi oppia englantia, opetimme fraaseja hiekkarannalla. Hän kirjoitti ne ylös omalla kielellään. Ja tosiaan, paikallisille alueille mennessämme piti pukeutua. Senkin muistan, että koko kahden viikon aikana en käyttänyt kenkiä. Ei siellä tarvittu edes varvastossuja.
Kerran ihan tämän postauksen näköistä polkua paljasjaloin juostessani näin skorpioonin juoksevan yli. Se on kai vähän sama kuin kyy, pelkää ihmistä eikä hyökkää elkei joudu ahdistetuksi.
Sofia / Project Forever
Aivan uskomattoman näköinen paikka! Erityisesti nuo hiekkasaaret houkuttelevat! Malediiveille ei ole tullut vielä matkattua, mutta tämä voisi olla hyvinkin potentiaalinen saari sitten joskus kun sinne pääsemme lähtemään.
Eve, Jetlaggies
Mikä ihana ihana ihanuus tuo onkaan. simiä hivelee katsella näitä kuviasi. Olemme siirtäneet ihan turhan kauan Malediivien reissuamme. Tnä vuonna siellä on käynyt niin paljon tuttavia, että alkaa omatkin paineet kasvaa;D En ole kova snorkalaaja, enkä sukeltaja ollenkaan, auringonpalvomisesta puhumattakaan, mutta tuolla biitsillä voisin kyllä viettää päivän tai toisen kolmannenkin – ehkä sata <3
Aino Aloha
No huh mikä paratiisi ja aivan upeita kuvia jälleen kerran!<3
Samu Lappalainen
Hieno saari. Varsinkin rannat ovat upeita. Saarella elävät kanit ovat kyllä päiväunia tai satuja. Kaneja ei näkynyt eikä paikalliset ollut moisesta kuullutkaan. Joltakin on toki voinut lemmikki karata.
Anna
Okei jännä! Niistä on kyllä videotodisteita joten ei ne päiväunia olleet 😀 Mistähän lie ilmestyneet.