JOULULAHJAT MATKAILIJALLE – 30 x Reissaajan lahjavinkit

Mitä hankkia joululahjaksi matkailijalle? Tässä lahjavinkkejä reissaajalle matkoista ikimuistoisiin elämyksiin sekä käytännöllisimmät lahjaideat matkalaukkuun.

Sisältää mainoslinkkejä (*). Kaupallisessa yhteistyössä Elämyslahjat.

Mitä muuta matkailijalle voi keksiä joululahjaksi kuin matkoja? Paljon matkustavat arvostavat yleensä aineettomia elämyksiä ja mieleenpainuvia kokemuksia ylimääräistä roinaa enemmän. Elämyksien lisäksi hyvä joululahja matkailijalle voisi olla esimerkisi matkailijan elektroniikka, kameratarvikkeet tai muut matkavarusteet.

Paras lahja on se, minkä ostaisit itsekin, ja sitä ajatellen kokosin nämä reissaajan lahjavinkit. Tässä lahjavinkkejä monenlaiselle matkailijalle ja monenlaiseen budjettiin.

Joululahjat matkailijalle – Aineettomat lahjaideat

Sehän on selvää, että paras lahja matka-addiktille on matka. Mutta matkojen lisäksi paljon matkailevat arvostavat myös muita elämyksiä. Etenkin nyt kun ulkomaille matkustaminen on tavallista hankalampaa, matkailijalle voi hankkia ikimuistoisia elämyksiä kotimaasta. Samalla tuet kotimaan matkailuyrityksiä, joille koronavuosi on ollut vaikea.

1. Anna lahjaksi matka

Jos budjetti ei ole rajana, matka on aina paras joululahja matkailijalle. Se voi olla esimerkiksi lentoliput tai lahjakortti Finnairille, risteily tai vaikkapa matkatoimiston matkalahjakortti.

2. Elämyslahjat

Reissaajat ovat elämyshakuista ja seikkailunjanoista porukkaa. Heille ikimuistoiset kokemukset ovat rakkainta omaisuutta. Sitä paitsi tutkimuksetkin osoittavat yksimielisesti, että elämykset tuovat enemmän onnellisuutta kuin tavarat. Lahjoita siis matkailijalle pala onnellisuutta elämyslahjan muodossa.

*Elämyslahjat -sivustolta löytyy yli 1300 elämystä monenlaiseen makuun. Tässä muutama poiminta ja lahjaidea reissaajalle, mikä olisi ainakin omaan mieleeni:

  • Hotelliviikonloppu tai kylpyläloma
  • Erilaiset kurssit – soittotunti, tutustuminen tankotanssiin tai vaikka hot joogaan
  • Purjehdusretki Helsingissä
  • Punaviinihieronta tai suklaahieronta hemmotteluun
  • Kiertoajelu limusiinilla Tallinnassa
Lahjaideat matkailijalle | Elamyslahjat

3. Seikkailijattaren etukortti

Vuonna 2020 lanseeratulla Seikkailijattaren etukortilla saat etuja ja alennuksia erilaisista elämyksistä ja majoituksista etenkin kotimaassa. Etuja on jo paljon ja niitä lisätään jatkuvasti. Nimestään huolimatta Seikkailijattaren etukortti sopii niin nais- kuin miesseikkailijoille.

4. Ravintolaillalliset tai muut ruokaelämykset

Aika monet reissaajat ovat myös kulinaristeja. Jos tiedät, että lahjan saaja arvostaa hyvää ruokaa, miksi et hellisi häntä lahjakortilla tasokkaaseen ravintolaan, tai vaikka elämykselliseen illalliseen? Elämyslahjoista löydät *ruokaelämyksiä ja lahjakortteja ravintolaillallisista elämyksellisiin aterioihin tai vaikkapa kokkikursseihin. Esimerkiksi nämä lahjavinkit olisivat tie meikäläisen sydämeen:

  • Shamppanjatasting
  • Viinikurssi ruoan kera
  • Illallisristeily kahdelle
  • Useamman ruokalajin ravintolalahjakortti
  • Vegaaninen leivontakurssi
Lahjaideat | Viininmaistelu

5. Eettiset joululahjat matkailijalle

Paljon matkailevat ovat usein kiinnostuneita luonnon hyvinvoinnista ja arvostavat eettisiä ja ekologisia joululahjoja. Tässä muutama lahjaidea, joilla voi hyvän mielen lisäksi parantaa maailmaa:

  • Kirkon ulkomaanavun Toisenlainen Lahja tarjoaa erilaisia aineettomia lahjoja, joilla autetaan kehitysmaiden köyhimpiä perheitä. Sivustolta voit ostaa esimerkiksi naiselle ammatin, koko kylälle aterian, koulutarvikkeita tai vaikkapa kanoja! Lahjoituksesta saa annettavaksi postikortin.
  • Osta Luonnonperintösäätiöltä pala ikimetsää. Lahjoitus käytetään uusien suojelualueiden ostoon, ja 50 euron lahjoituksesta saa sertifikaatin tai lahjana annettavan lahja-adressin.
  • Suomen luonnonsuojelusäätiön kautta voit lahjoittaa esimerkiksi saimaannorppien, Suomen metsien tai uhanalaisten lajien suojeluun sekä ilmastotyöhön.

6. Ekomatkaajien lahjakortti

Tiesitkö, että Ekomatkaajien kautta voit varata nyt ulkomaan vapaaehtoistyömatkojen lisäksi myös esimerkiksi elämyksellisiä majoituksia Suomessa? Alla oleva puihin ripustettu teltta näyttää hauskalta kokemukselta. Tutustu Ekomatkaajien lahjakortteihin täällä.

7. Itse tehty lahjakortti

Yhteinen aika on nykypäivän yhteiskunnassa arvokkaimpia asioita, mitä voit läheiselle lahjoittaa. Itse tehty lahjakortti on sydämellinen lahjaidea. Siinä on ajatusta mukana, ja lahjan antaja joutuu näkemään hiukan vaivaa. Tässä muutama idea itse tehtyyn lahjakorttiin:

  • Kotona kokkailtu pitkän kaavan illallinen
  • Hieronta tai kasvohoito kotona
  • Aikaa yhteisen harrastuksen merkeissä – kalastusretki, hiihtoretki, suppailuretki…
  • Tarjoa ystävällesi illallinen tai kahvitteluhetki
  • Lahjoita lapsiperheen vanhemmille aikaa vahtimalla lapsia
  • Järjestä ystäville oma kokkikurssi, viininmaistelusessio tai vaikka sienestyskurssi

8. Extreme-elämykset

Onko lahjan saaja adrenaliiniaddikti? Miltä kuulostaisi laskuvarjohypyn alkeiskurssi, kuumailmapallolento, ferrari-ajo kiitoradalla tai koskiseikkailu? Itse en hyppäisi ehjästä lentokoneesta vapaaehtoisesti, mutta esimerkiksi flyboarding näyttää hurjan hauskalta! Tutustu lisää Elämyslahjojen *extreme-elämyksiin täällä.

Extreme-elamykkset | Flyboarding

Joululahjat matkailijalle nojatuolimatkailuun

Varsinkin näin koronavuonna nojatuolimatkailu on ollut monille ainoa tapa päästä matkustamaan. Monet matkailijat ovat matkakirjallisuuden suurkuluttajia. Tässä reissaajan lahjavinkkejä nojatuolimatkalle:

9. Matkakirjat ja -oppaat

Erilaiset matkakirjat ovat aina tervetulleita lahjoja ainakin allekirjoittaneelle. Monet matkailijat suosivat entistä enemmän myös paremmin reppuun mahtuvia e-kirjoja ja äänikirjoja.

Matkaoppaat otan itse mieluiten vastaan e-kirjoina. Oma suosikkini on ollut Elisa Kirja, jossa on ollut kokemukseni mukaan paras valikoima e-kirjoja. Äänikirjoja kuuntelen itse Nextory -palvelun kautta.

PS. Tunnetko jonkun, joka haaveilee Australian matkasta? Muuttolinnun Selviytymisopas Australiaan -e-kirjan saat nyt vain hintaan 4,90€.

10. E-kirjojen lukulaite

Monia e-kirjoja voi lukea puhelimella, mutta itse suosin lukulaitetta, sillä se ei rasita samalla tavalla silmiä. Lukulaitteista löytyy useimmiten paperinkaltainen näyttö, joka säästää silmiä myös siniseltä valolta.

11. Mondo-lehden tilaus

Säännöllisesti postiluukusta tipahtava Mondo-lehti piristää varmasti ketä tahansa matka-addiktia. Mondon saa muuten nykyään myös diginä, mikä voisi olla hyvä lahja etenkin ulkosuomalaiselle.

Lahjaideat matkailijalle | Karttapallo ja matkakirjoja

Lahjavinkkejä matkailijan kameralaukkuun ja elektroniikkaan

Paljon matkailevat arvostavat usein hyödyllisiä ja käytännöllisiä lahjoja. Matkailuun liittyvä elektroniikka on aina hyvä lahjaidea. Paljon matkailevat ovat usein myös innokaimpia matkakuvaajia. Kameroille ja puhelimille löytyykin nykyään jos jonkinlaista härpäkettä.

12. Dronen akut

Tiedätkö, että joululahjan saajalla on drone? Innokkailla dronen lennättäjillä on yleensä käyttöä ylimääräisille akuille tai vaikka akkulaturille.

13. Varavirtalähde

Ainakin meillä ylimääräiset virtapankit tai varavirtalähteet ovat elintärkeä varuste matkoilla. Esimerkiksi pitkän matkapäivän aikana latausmahdollisuutta ei välttämättä löydy.

14. Kannettava bluetooth -kaiutin

Pieni, kätevä bluetooth-kaiutin on monien matkojen piristys. Langattomalla minikaiuttimella voi nauttia musiikista missä tahansa – hotellihuoneessa, rannalla tai vaikka metsässä.

15. Vastamelukuulokkeet

Laadukkaat vastamelukuulokkeet ovat pitkän lentomatkan pelastus. Vastamelukuulokkeet vaimentavat tehokkaasti ympäristön ääniä, ja vähentävät sitä kautta lentomatkan uupumusta. Nämä ovat olleet pelastus meillä myös kotikäytössä, kun naapurissa on meneillään loputon remontti.

Meillä käytössä ovat langattomat Sony WH-1000XM4 -vastamelukuulokkeet, joista löytyy tämän hetken markkinoiden parhain melunvaimennus.

16. gorillapod

Gorillapod on pienikokoinen, kätevä kolmijalka. Gorillapod eroaa tavallisesta kamerajalustasta niin, että sitä voi vääntää ja taivuttaa, mikä tekee kiinnittämisestä helppoa vaikkapa aitaan tai epätasaisille alustoille. Gorillapodeja löytyy monenlaiseen budjettiin.

17. gopro-kamera tai sen lisäosat

Gopro on pienikokoinen action-kamera, joka sopii matkalla monenlaisiin tarkoituksiin. Goprohon myydään monia eri harrastuksiin sopivia lisäosia. Meillä sitä tulee käytettyä eniten vedenalaisessa kuvauksessa.

18. Polaroid -kamera

Polaroid-kameroista suloisimpia ovat mielestäni Instax-kamerat. Tällaisen sain itse lahjaksi pari vuotta sitten, ja se on kyllä ollut mieluinen.

Joululahja matkailijalle | Polaroid-kamera

Lahjavinkit matkailijan kotiin

Silloin kun matka-addikti ei ole matkoilla, hän haaveilee matkoista. Tässä erilaisia maailmankartta-aiheisia lahjavinkkejä matkailijan kotiin.

19. Karttapallo tai raaputettava kartta

Oletko edes himoreissaaja, jos työpöydältä ei löydy karttapalloa? Karttapallon lisäksi raaputettavat kartat ovat hauska tapa seurata omaa maailmanvalloitusta.

20. Kohde- tai kartta-aiheinen palapeli

Palapelit ovat rentouttavaa puuhaa. Koti-ilta menee leppoisissa merkeissä vaikkapa maailmankarttaa kasatessa tai Toscana-aiheista palapeliä kyhätessä, lasillista chiantia siemaillessa.

21. Kehystettävä kartta suosikkikaupungista

Räätälöity, itse suunniteltu kartta suosikkikaupungista on paitsi aika ihana lahjaidea, sopii myös monenlaiseen sisustukseen. 49 e, Mapiful

Käytännöllisiä lahjavinkkejä matkalle

Yleisesti ottaen reissaajat arvostavat käytännöllisiä ja hyödyllisiä lahjoja turhakkeiden sijaan. Tässä lahjavinkkejä reissaajalle, jotka toivon mukaan myös päätyvät matkalaukkuun.

22. Villasukat

En matkusta edes tropiikissa ilman villasukkia. Niille on matkakohteen lämpötilasta riippumatta usein tullut käyttöä ainakin lentokoneessa tai ilmastoidussa hotellihuoneessa. Itse neulotut tai äidin neulomat ovat tietenkin parhaat!

23. Retkeilyvarusteet retkeilijälle

Onko lahjan saaja innokas luonnossa retkeilijä? Tässä muutama lahjaidea retkeilijälle:

  • Riippumatto
  • Termospullo
  • Taskulamppu
  • Monitoimityökalu
  • Merinovillaiset vaatteet
  • Kiikarit
  • Taskumatti

24. Pakkauskuutiot / Tilanjakajat

Pakkauskuutioilla tai tilanjakajilla saa kätevästi pidettyä rinkan tai matkalaukun järjestyksessä. Näitä haluaisin testata tulevaisuudessa, helpottaisivat varmasti elämää reissun päällä.

25. Matkapäiväkirja

Elämme digimaailmassa, mutta itse ja monet muut matkailijat kantavat silti vieläkin matkassa mukana perinteistä muistivihkoa tai matkapäiväkirjaa.

26. Matkapyyhe

Pieneen tilaan mahtuva, nopeasti kuivuva matkapyyhe kuuluu meillä matkojen vakiovarusteisiin. Toinen, monikäyttöinen vaihtoehto matkalle on saronki tai hammam-pyyhe.

27. Ekovesipullo tai filtteröivä vesipullo

Filtteröivä vesipullo on ympäristöystävällinen joululahja matkailijalle. Näin vähennät matkan muovikuormaa, kun kohteessa ei tarvitse ostaa pullotettua vettä. Geopress Purifier -pullo suodattaa vedestä 99,99 prosenttia bakteereista, viruksista ja alkueliöistä.

28. Lentosukat

Veritulppia ehkäisevät ja verenkiertoa edistävät lentosukat ovat hyvä matkavaruste etenkin pitkillä lentomatkoilla.

29. Luonnonmukainen matkailijan kosmetiikka

Matkailijat ovat usein ympäristötietoista porukkaa, ja siksi kosmetiikassa luonnonmukainen on parempi vaihtoehto niin ympäristön kuin terveydenkin kannalta. Joululahjaidea matkailijalle voisi olla esimerkiksi luonnonmukainen aurinkosuoja, joka on tavallista parempi vaihtoehto niin käyttäjälleen kuin myös merten ja korallien hyvinvoinnille.

30. Vesitiivis kuivalaukku

Vesitiiviit kuivalaukut tai kuivasäkit ovat kätevä matkavaruste monenlaisille matkailijoille ja retkeilijöille. Meillä niille on ollut tarvetta niin rankkasateissa kuin toisaalta trooppisissa paratiiseissa saarihypellessä, missä kameran tai matkatavaroiden kastuminen on ollut riski erilaisista syistä.

Joulun tunnelma

Rauhallista joulunodotusta! Mikä olisi teille mieluisin matkailijan joululahja?