Australian Cape Hillsborough – Kengurut rannalla auringonnousussa

Onko ikonisempaa australialaista näkyä kuin kengurut rannalla? Kuuluisin paikka Australiassa bongailla kenguruita rantamaisemissa lienee Queenslandin Cape Hillsborough.
Viime viikon vietimme kauniissa Cape Hillsboroughin kansallispuiston maisemissa. Asuimme pienessä mökissä pienessä hiljaisessa lomakylässä. Luonnon keskellä rentoutui nopeasti palmupuiden huojuessa ja erilaisten outojen tropiikin lintujen lirkuttaessa ympärillä. Lenkkeilimme mielettömissä maisemissa ja heräsimme joka aamu ihailemaan Cape Hillsboroughin kenguruita, jotka saapuvat rannalle aina auringonnousussa.

Cape Hillsboroughin kengurut ovat vierailleet rannalla joka aamu jo vuosikymmenten ajan. Rannalle niitä houkuttaa merestä yön aikana huuhtoutunut merilevä ja mangrovepensaiden siemenet. Vaikka jos tarkkoja ollaan, suurin osa näistä “kenguruista” on vallabeja – silloin tällöin seuraan liittyy yksi tai kaksi kengurua.
Tiesitkö, että erilaisia kengurulajeja on jopa 70, ja ne poikkeavat toisistaan joskus paljonkin. Jotkut jopa elävät puissa!


Rannalla hyppivät kengurut eivät ole ainoa syy vierailla Cape Hillsboroughissa. Kansallispuistosta löytyy kauniita luontopolkuja ja palmujen reunustamia rantoja.


Lenkkipoluista viiden näköalapaikan kautta kiemurteleva Andrews Point -polku jäi suosikiksemme. Polun varrelta bongasimme turkoosissa merivedessä monta kilpikonnaa. Lenkin jälkeen tekisi mieli pulahtaa mereen, mutta täällä vesissä saattaa huonolla tuurilla vaania paitsi krokotiileja, myös sadekaudella meduusoja.


Kuuluisat kengurut rannalla
Cape Hillsborough on varmin kohde Australiassa, jos haikailee valokuvaamaan kenguruita rannalla auringonnousussa. Sana kenguruista on kuitenkin parin viime vuoden aikana kiirinyt kauas, ja aamuisin kenguruiden lisäksi rannalle valuu armeija turisteja selfiekeppiensä kera.
Kyllähän sen arvaa, mitä siitä seuraa, kun laitetaan lauma kenguruita ja lauma ajattelemattomia turisteja samaan paikkaan. Kenguruselfiet ja kenguruiden ruokkiminen alkoi lähtemään lapasista, ja siksi nykyään Cape Hillsboroughin rannalla hommaa valvoo puistonvartija.


Puistonvartija ruokkii joka aamu auringonnousussa noin tusina kengurua niille erityisesti suunnitellulla ravinnolla. Näin turistit pidetään tyytyväisinä ja kengurut terveinä. Turistien tulee pysyä merkkien takana ja antaa kenguruiden mussuttaa aamiaistaan rauhassa. Turistimäärien kasvaessa tämä on ainoa tapa pitää homma jotenkin hallinnassa. Ja siitäkin huolimatta joukosta löytyy aina joku, joka ei ohjeita kuuntele ja jahtaa kenguruita kunnes ne loikkivat karkuun.

Meidän täällä ollessamme turisteja ei ollut paikalla kuin parisenkymmentä. Sekin tuntui paljolta. Varsinkaan kun meille tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun olemme päässeet ihailemaan kenguruita rannalla Australiassa. Onhan se ollut ikimuistoisempi kokemus, kun olemme saaneet ihailla kenguruita rannalla ihan kaksistaan.
Cape Hillsborough on hieno kansallispuisto rantoineen, mutta ei suinkaan ainoa paikka Australian rannikolla, joka on kenguruiden suosiossa. Varta vasten ei siis tarvitse näin syrjäiseen paikkaan lähteä. Toisaalta, lähistöltä löytyy muita upeita nähtävyyksiä kuten kaunis Whitsundaysin saaristo...

Cape Hillsborough sijaitsee Australian itärannikolla Cairnsin ja Brisbanen välissä. Ajomatkaa Brisbanesta tulee 12 tuntia ja Cairnsistä yli kahdeksan. Lähin lentokenttä sijaitsee 40 minuutin päässä sijaitsevassa MacKayssa.
Cape Hillsboroughin kansallispuistossa ylivoimaisesti sijainniltaan paras majapaikka on Cape Hillsborough Nature Tourist Park, joka tarjoaa leirintäpaikkoja ja pieniä mökkejä. Tämä sijaitsee suoraan rannalla, jossa kengurut vierailevat. Kannattaa varata ajoissa, sillä paikka täyttyy nopeasti. Me jouduimme hankkimaan majoituksen läheisestä Haliday Baystä. Täältä oli vartin ajomatka kengururannalle. Sekin tuntui aamuväsymyksessä pitkältä matkalta – plus aamuvarhain teillä on paljon kenguruita.
Lue myös: MISSÄ NÄHDÄ AUSTRALIAN ELÄIMIÄ LUONNOSSA
Lisää kauniita KANSALLISPUISTOJA AUSTRALIASSA
Muuttolintu somessa:
Instagram: @gratefulcoconut
Facebook: Muuttolintu -matkablogi
Twitter: @muuttolintu1
Blogit.fi: Muuttolintu
Suunnaton
Cape Hillsborough vaikuttaa ihan mun paikaltani! Kiitos vinkistä!
Australia on vielä toistaiseksi tosi tuntematonta aluetta, mutta täytyy vähitellen alkaa kerätä ideoita sinnekin 🙂
Anna
Toivottavasti pääset joskus lähtemään 🙂
Sini
Huh mitä kuvia erityisesti tuo ylin. <3 Siitä jäi fiilis niin kuin olisitte keskenään tuolla rannalla.
Anna
Onneksi se on aika pitkä ranta, eli se pieni turistilauma ei niin häirinnyt.
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
Ihan huikea paikka! En yhtään ihmettele, että porukkaa tuonne tulee kenguruita ihmettelemään. Rantahan näyttää aivan paratiisilta muutenkin! 🙂 Jos Ausseihin joskus tulen, niin tällaisia paikkoja haluaisin kyllä löytää myöskin. 🙂
Anna
Jep, tosi kaunista aluetta! Toivottavasti pääset joskus tulemaan tänne suuntaan 😉
Terhi
Ihana paikka, mutta mikään ei ole täydellinen koska uimaan ei uskalla mennä krokotiilien ja meduusojen pelossa
Anna
Se on kyllä harmi, vesi näytti niin houkuttelevalta.
Miika / Scenic Road Hunters
On se jännä miten selfiekeppituristit melkein pilaa tuonkin nähtävyyden. Pitää saada se täydellinen kelfie. Parempi antaa elukoiden olla ja seurata sitä kauempaa. Hyvä, että sinne on tullut vahti.
Mut ihania kuvia ja tuo on varmasti hieno paikka.
Marja
Oi mikä paikka, ihanat kengurut❤ aivan upeita kuvia. Varmaan hieno kokemus. Itse olin ihan tohkeissani, kun näimme Jäämeren upeilla hiekkarannoilla poroja. Siellä ei ollut onneksi muita turisteja kuin me.
Maarit - niceMatkaaja
Voi apua, miten ihana paikka ja ihania kuvia! Tuonne jos joskus pääsis… Australia on itselleni yhä toteutumaton unelma.
Jenni | Boarding Time
Ihania aurinnousukuvia! Ja noi wallabit awwww!!! Miten söpöjä. Sun instastooreissa näitä jo ihastelin. Australiassa on kyllä niin järjettömästi noita upeita rantamestoja, että varmaan kestää kuukausia ellei vuosia ehtiä kaikissa käymään. Pakko kyllä päästä tuonne vielä uudestaan, me tykättiin Ausseista ihan hirveesti. Harmi kun se on niin järjettömän kaukana, ettei viitsi ihan viikoksi tai pariksi lähteä. Mut ehkä jo aika pian kuitenkin! Ja nyt sitten sinne Cairnsin suuntaan… 😉
Tiina Johanna / Kookospalmun alla
Voi että kun onkin suloisia ja ihastuttavia olentoja! 🙂 Olisi kyllä niin mahtavaa päästä kenguruita näkemään, vielä ei ole mahdollisuutta kohdalle tullut valitettavasti. Toivottavasti pian 🙂 Kauniita maisemia myös muutenkin seudulla, Australia on kyllä niin upea ja monipuolinen paikka!
Miia Merissa
Aivan upeita kuvia ja maisemia! Aussilasta ei taida upeat paikat loppua 😀 Hienoa, että turistilaumoja ollaan saatu siellä järjestykseen ja kengurumurut saa ruokailla aamuauringossa “rauhassa”. Toivotaan ettei jatkossakaan karkaa homma lapasesta turistien kanssa 🙂
Iida in Translation
Voi että, miten kauniilta nuo pomppivat kengurut näyttävätkään <3 Toivottavasti joskus pääsen vielä näkemään noita veijareita livenä luonnossa 🙂 Puhumattakaan Australian upeista maisemista!
Jenna / Citylights & Sunsets
Huh, miten taianomainen paikka! En ole ikinä moisesta kengururannasta kuullutkaan. Siis aivan upea!