Australian Outbackin ihmeet eivät lopu Uluruun, Kata Tjutaan tai West MacDonnells -vuoristoon. Useimmat turistit löytävät itsensä Australian keskustan visiitin yhteydestä myös vaeltamasta ympäri Kuninkaiden kanjonia eli Kings Canyonia.

Kings Canyon kuuluu Watarrkan kansallispuistoon, ja sijaitsee noin 300 kilsan päässä Ulurusta, eli ihan naapurissa Pohjoisen Territorion mittasuhteissa.

DSC_1445_stitch DSC_1468_stitch

Kanjonin huipulla kulkee kävelyreitti, jonka reippailee noin 3-4 tunnissa. Polku alkaa jyrkällä nousulla huipulle, jota kutsutaan Heart Attack Hilliksi, eli suomalaisittain Sydänkohtauskukkulaksi. Sydämestä ei meillä ottanut, mutta huonokuntoisten kannattaa ehkä ottaa iisisti.

IMG_3652 DSC_1466

Kanjonin pystysuorat seinämät ovat kolmisensataa metriä korkeita. Sanomattakin on siis selvää, että näkymät olivat henkeäsalpaavat.

Vetoomuksistani huolimatta tyhmänrohkean Rohanin oli tietysti uhmattava kuolemaa ja pelleiltävä ihan kanjonin kuilun reunalla. Kanjonin reunalla ei aitoja kulje, ja halutessaan jalkoja pääsee roikottamaan suoraa jyrkänteeltä. Ihmeellistä, kun ollaan Australiassa, jossa turvamääräykset menevät aina normaalisti yli jakauksen. Ei siis ihme, että turisteja on kuollut täällä tehtyään typeriä stuntteja vain sitä huikeaa selfietä varten.

IMG_3659

DSC_1455

Tallustimme myös läpi ”Kadonneen kaupungin”, Lost Cityn, giganttisia mehiläispesiä muistuttavien kivimuodostelmien läpi. Täällä näytti siltä kuin olisi toisella planeetalla, tai vähintäänkin elokuvan kuvauspaikalla.

DSC_1473
Kolmisen tuntia meni hetkessä. Kings Canyonista löytyvät epäilemättä yhdet parhaista kävelyreiteistä sekä maisemista koko Australiassa. Älä missaa!